Olen 26-vuotias nainen ja seurustellut reilun vuoden saman ikäisen miehen kanssa.
Alkaessamme seurustelemaan miehelläni oli alle vuoden ikäinen lapsi ex-avovaimonsa kanssa. Itse olen kaikkea muuta kuin lapsirakas ja jo heti suhteen alkuvaiheessa sovimme, että minun ei tarvitse olla lapsen kanssa missään tekemisissä jos en halua. Ja näin ollaan menty jo toista vuotta, en tiedä lapsesta muuta kuin nimen ja se riittää minulle. Mieheni käy silloin tällöin viikonloppuisin vanhempiensa luona tapaamassa lastaan. Ex-avokki ja miehen vanhemmat asuvat siis toisella puolella Suomea.
Mieheni ei ole ainakaan vielä tähän päivään mennessä osoittanut mitään merkkejä siitä, että systeemi ei hänen mielestään toimisi. Olen sanonut hänelle, että hänen täytyy ottaa asia puheeksi jos näin on. Muita ihmisiä tämä asia tuntuu kuitenkin vaivaavan kovin - minussa tuntuu olevan vikaa kun en halua lasta elämääni. Välit miehen vanhempiin ovat asian takia kylmät ja myös omien vanhempieni kanssa välit ovat tulehtuneet ajoittain. Tuntuu, että myös omat kaverini hiljaisesti kritisoivat päätöstäni.
Kuuluuko tämä asia mielestänne muille ja olenko paha ihminen kun en huoli toisen lasta elämääni?
Alkaessamme seurustelemaan miehelläni oli alle vuoden ikäinen lapsi ex-avovaimonsa kanssa. Itse olen kaikkea muuta kuin lapsirakas ja jo heti suhteen alkuvaiheessa sovimme, että minun ei tarvitse olla lapsen kanssa missään tekemisissä jos en halua. Ja näin ollaan menty jo toista vuotta, en tiedä lapsesta muuta kuin nimen ja se riittää minulle. Mieheni käy silloin tällöin viikonloppuisin vanhempiensa luona tapaamassa lastaan. Ex-avokki ja miehen vanhemmat asuvat siis toisella puolella Suomea.
Mieheni ei ole ainakaan vielä tähän päivään mennessä osoittanut mitään merkkejä siitä, että systeemi ei hänen mielestään toimisi. Olen sanonut hänelle, että hänen täytyy ottaa asia puheeksi jos näin on. Muita ihmisiä tämä asia tuntuu kuitenkin vaivaavan kovin - minussa tuntuu olevan vikaa kun en halua lasta elämääni. Välit miehen vanhempiin ovat asian takia kylmät ja myös omien vanhempieni kanssa välit ovat tulehtuneet ajoittain. Tuntuu, että myös omat kaverini hiljaisesti kritisoivat päätöstäni.
Kuuluuko tämä asia mielestänne muille ja olenko paha ihminen kun en huoli toisen lasta elämääni?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä varmasti toimisin juuri samalla tavalla kuin sinä, siis jos olisin sinun kengissäsi. Ei sinun tarvitse ryhtyä toiseksi äidiksi lapselle, ei sinun tarvitse luoda lapseen suhdetta, sinulla ei ole minkäänlaisia velvoitteita lasta kohtaan. Jos tällaisesti asiasta lähipiirisi, miehesi vanhemmat ym. ottavat nokkiinsa, niin senkus ottavat! Itse antaisin ihan rauhassa vedellä hernettä nenään, eläkööt omaa elämäänsä! Itse en halua omia lapsia, enkä voisi edes kuvitella ryhtyväni äitipuoleksi kenellekään. Outoihin asenteisiin olet törmännyt. Pidä pintasi!
Ei kuulu muille.
MInusta tilanne olisi hiukan toinen, jos lapsella ei olisi omaa äitiä. Mutta kenenkään ei vastentahtoisesi tarvitse ruveta kenelläkään äidiksi.
Asutteko yhdessä? Nimittäin kun lapsi kasvaa, jossain vaiheessa tulee hetki, että hän olisi tulossa isänsä luo kyläilemään. Mitä sitten tehdään?
No, minusta kuitenkin jokainen saa tehdä päätökset elämästään itse, ja jos asia on miehesikin puolesta ok, mitä se kenellekään muulle kuuluu? On totta, että naisilta edellytetään lapsirakkautta ja auliutta äitiyteen, oli kyse sitten omista tai muitten lapsista. Vastoin tahtoaan sellaiseen ei kannata ryhtyä.
Toisaalta faktahan on se, että kun olet ottanut elämääsi miehen, jolla on lapsi, niin kyllä se jälkimmäinenkin sieltä tavalla tai toisella elämääsi tulee.
kukaan varmastikaan ole ajatellut että hän sellaiseksi ryhtyisi. Se ettei ole valmis edes tapaamaan kertoo aloittajan pikkusieluisuudesta ja halusta olla itse se pikkulapsi mahdollisimman kauan.
Ehkä aloittajan kannattaisi pitää kiinni ajatuksesta, että ei ole äitipuoleksi ryhtymässä, ja tavata lapsi ihan vain ihmisenä (joka nyt sattuu olemaan pikkuinen, eikä näe maailmaa samalla tavalla kuin me aikuiset). Joskus kannattaa antaa periksi tiukimmista periaatteistaan ja kokeilla, onko se nyt niin paha juttu sittenkään.
Sinänsä minusta on ihan normaalia, että kaikki eivät pidä lapsista. Itsekin suhtauduin pitkään vähän epäillen, johtuen ehkä siitä, että en itse voi saada lapsia. Mutta kun olen tutustunut muutamiin kavereitteni jälkeläisiin, se on ollut ihan kiinnostavaa. Ja kumma kyllä, lapset pitävät minusta kovasti :)
Minäkään en lapsista välitä ja tuskin hankin omia koskaan. Itse en moiseen suhteeseen välttämättä ryhtyisi, sillä välit joka tapauksessa tulehtuisi, kuten sinulla. Joko juuri isän perheen tai sitten lapsen kanssa. Ellei jopa molempien.
Lapsesta kasvaa vielä joskus murkku. Siinä vasta kulta-aikaa. Toivotan lykkyä ja voimia. Olen kannallasi päätöksessä ja on hienoa,että keskustelet asiasta miehesi kanssa. Varaudu kuitenkin vaikeisiin aikoihin.
Teijän pitää SOPIA! HOMMAT HALTUUN, JOO-O!