Kieltämättä tympäisee kun kavereista kaikki on vakaissa parisuhteissa, asuvat yhdessä poika/tyttöystäviensä kanssa ja itse on se ikuinen teini, joka ei tunnu löytävän sitä oikeaa. Joo, kyllähän näitä parisuhteita, puolesta vuodesta vuoteen, takana on, mutta kun kukaan ei ollut sellainen kenen kanssa olisi voinut kuvitella jaksavansa tai tiesi ettei se toimisi enää pidemmän päälle. Yhden illan jutut ja bailaaminen on menettänyt jo pikkuhiljaa kahdenkympin paremmalla puolen makunsa. Nyt kun on ollut taas sen 8kk sinkkuna alkaa taas miettiä, että mikäs niissä exissä nyt sitten niin vikana oli? Sitä tuntee itsensä jotenkin säälittäväksi kun muut menee elämässä eteenpäin ja sitoutuu. Vaikka en kyllä ymmärrä sitäkään, että toiset kitkuttavat yhdessä vaikka kuinka valitetaan jatkuvasti, että "ei tää toimi" ja "en mä tiää rakastanko mä sitä oikeesti" ja "ärsyttää toi jatkuvasti mä en jaksa katella". Pitääkö sitä olla sit yhdessä vaan sen takia että ei olis muiden silmissä yksin? Niin ja, aiheesta vähän poiketen, eräs ystäväni joka löysi vihdoin itselleen oman kullan sanoi mulle, että kyllä sinäkin sitten tiedät miten ihanaa on olla parisuhteessa ja lohdutti että kyllä säkin vielä jonkun löydät (vaikka en silloin edes valittanut tilanteesta koska olin juuri kuukautta aiemmin eronnut edellisestä miesystävästä, ei tosin kestänyt kuin puolivuotta se suhde) eli miks ihmisistä tulee vielä kaiken lisäksi niin älyttömän kaikki tietäviä ja itseään joksikin luulevia kun ne löytää itselleen jonkun. Argh!
Viimenen sinkku
kellään kokemuksia?
5342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tunnu kivalta ei vaikka ei ne tosiystävät ole minnekään kadonneet eikä mua unohtaneet. Kaikki vain ihmettelevät ettei mulle löydy sopivaa ja ihmettelen todella itsekin. Mulla on muut elämän perusasiat hyvällä mallilla ja luonteeltani olen kiltti, romantikkoluonne mutta en kuitenkaan mikään nössö vaan sillee sopivasti tuhma. Lisäksi olen hyvin sosiaalinen, tuun toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, toiset huomioonottava sekä osaan myös tarvittaessa kuunnella ja lohduttaa. Luulisi tosiaan että mulle olisi kysyntää, kaikki läheiseni ovat näin sanoneet ja uskon itsekin tuohon. Oon suhteita toki ollut, pari pidempääkin mutta nyt olen ollut jo muutaman vuoden sinkkuna! Mutta toivoa en ole menettänyt.
Tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu, voimia!
Mä oon ollu sinkkuna kohta puol vuotta. Eikä oo ollut erityisen nautittavaa aikaa. Melkein kaikki kaverit on parisuhteissa. Ketuttaa, kun kaikki muut menee elämässä eteenpäin eli muuttaa yhteen, menee kihloihin tai saa lapsia. Itellä ei ole onnistuneet nuo muutamat suhteet mitä on ollu. Ei tää sinkkuelämä oo muo varten..
itse olen nyt ollut 5 vuotta sinkku ja kyllähän se ruppee ahdistamaan kun ei samanhenkistä naista löydy sitten mistää..
Puoli vuotta ollu sinkkuna, aika mennyt kuitenkin todella nopeasti ja ystäväporukkakin täynnä sinkkuja, porukassa tyhmyys tiivistyy. Olis kiwa kyllä jo mukavaa pohtia maailmanmenoa jonkun kumppanin kanssa kuin aina kaveriporukas.
se että pitkän sinkkuuden jälkeen oli hyvä olla, sitten elämään tupsahtaa ihminen joka todellakin on samanhenkinen ja ensimmäinen jonka kanssa tosissaan olisi halunnut kaiken, siis jakaa elämän, saada perheen jne...voi helvetti että sattuu nyt jatkaa taas yksin matkaa kun toinen ei sitten ajatellutkaan minusta ihan niin. Vaikka luuli ensin ajattelevansa. Ei kai sitä voi itseään syyttää, ei vaan kaikki rakasta kaikkia. Karu totuus. Miten tän jälkeen jaksaa vielä uskoa..