näin, ettei ihmisten mielessä pyöri mikään muu, kuin seksi??????????????
Hupsista
onko todellakin
6377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos ihmisellä ei pyöri päässä seksi, niin hän joko kykenee keskittymään muuhun tai sitten on saanut tarpeeksi ja sellaista, mikä kelpaa.
Ihmiset joilla on onni olla tyytyväisiä sen suhteen ei oikeasti ole oikeutta neuvoa ihmisiä, joilla asiat eivät jostain syystä ole niin hyvin. Siis kyllähän neuvoa saa ja pitää mutta hyväosaisten neuvot useimmiten sivuuttavat ne varsinaiset emotionaaliset syyt siellä ongelman taustalla ja keskittyvät lähinnä toissijaisiin keinoihin asian ratkaisemiseksi. Ne sitten menevät hieman ohi ja kuulostavat solvauksilta hätää kärsiville. :)
Pahimpia ovat tietysti ihmiset, jotka vinoilevat, pilkkaavat tai leikkivät kärsivien tunnoilla. Sellaisella voi laukaista eläimen kadulle, joka sitten satuttaa jotakuta, kun ei enää kykene hillitsemään itseään. Silloin on hieman kyseenalaista, että kuka sitä asetta tai muuta väkivallan välinettä oikein pitelee.
Hyväosaiset mieluiten haluavat vain olla omassa onnessaan ilman piilotteluja. Sanonta, "Se kellä onni on, se onnen kätkeköön.", on aika hyvä. Tavallaan ihmiset joilla menee huonosti välillä ja joillakin heti alusta lähtien saavat vielä lisärankaisua siitä, että toisilla on hyvää ja sitä ei haluta piilottaa. Eikä sitä halutakaan! Koska sellaisen hyvän piilottaminen on sairasta. Mutta siitä seuraa sitten se, että vähäosaiset kärsivät vieläkin enemmän.
Seksi?
Seksi, läheisyy, rakkaus, rakastelu. On siinä enemmänkin kuin vain seksi. Ihminen voi kokea puutetta vaikka pystyy kokemaan orgasmeja. Ihminen voi kokea orgasmeja toisen ihmisen kanssa ja silti kokea puutetta. Koska se varsinainen juttu puuttuu. Siksi ihmiset kärsii suhteissa ja ilman. Hyvin yksinkertaista mutta kun ihmisiä hävettää käydä läpi sitä asiaa.
Miksi sinulla ei pyöri päässä seksi? Onko sinulla sen suhteen asiat hyvin?
Tietenkin on seksi AINA mielessä puutteessa elävillä ukkomiehillä! Ei kukaan täyspäinen,terve aikuinen mies lähde toista naista nussimaan jos kotona on saantia! Sitä vartenhan se oma akka siellä kotona pitäisi olla olemassa että saa kaikkea mahdollista, henkistä ja fyysistä antia, josta seksi on kyllä melkein kaikille ukoille se pääasia!! Siinä turhautuu kyllä hyvin äkkiä jos ei akka anna ku joskus ja jouluna! Eli se seksi on AINA mielessä kun on puutostautinen!
Itse olen ollut sekä petettynä, pettäjänä ja kakkosena. Yleensä itsään täydellisinä pitävät ihmiset ovat ensimmäisenä syyttämässä toisia ongelmistaan ja syyttelevät muita omista ongelmistaan.
Itse ajattelen niin, että parisuhde on kahden kauppa, jos parisuhde on onnellinen ja töysipainoinen ei tarvitse hakea seuraa muualta. Ja se miksi joku ajautuu suhteeseen varatun ihmisen kanssa on myös monitahoinen onglema.
Sen olen oppinut, että asiat eivät koskaan ei koskaan ole yksinkertaisia.
Juttu ei mene niin, että vaimo makaa vaan kotoana eikä anna seksiä, sen takia mies pettää. Kotona oleva vaimo voi hyvinkin olla fiksu ja siisti, ja eteenpäin pyrkivät, seksistä tykkäävää nainen.
Pettäjä ei todellakaan aina hae vain seksiä, vaan myös läheisyyttä ja ehkä sellaista hyväksyntää ja kahden aikusen ihmisen seurustelua, jota ei kotoa saa.
2. nainen tai mies ei aina ole se hirviö, vamppi joka kyttäämällä kyttäää ja etsii varattua naista/miestä kostaakseen kaikille elämässään kärsimäänsä pahaa. Vaan kankkosellakin on omat syynsä.
Kyllä silloin mielestäni vika on siinä, ettei noista asioista puhuta ja silloinkin kun yritetään niin asiaa lähdetään puhumaan aivan väärästä suunnasta. Ja jos jostain muualta on löydyttävä seuraa, sitten siitäkin on puhuttava vaikka se tarkoittaisi suhteen kariutumista. Maailma on täynnä kaikenlaisia tapoja elää yhdessä, jotka eivät asetu mihinkään ennaltamääriteltyyn muottiin. On ne tarpeet oikeasti sillä toisellakin ihmisellä, aina. Ne eivät ehkä korostu koko ajan samalla lailla kuin toisella mutta on nesiellä. Jos nekin sivuuttaa ja kuvittelee, että kyseessä on vain "ei antamista" niin kyllä missaa koko tilanteen luonteen.
Olen kanssasi varmaan aika lailla samaa mieltä asiasta. Ajattelen aika lailla itsekin noin.
Kun puhuin aikaisemmin kärsivistä, niin korostin lähinnä sitä yhden puolen kulmaa. Se ei tarkoita etteikö asiaan liittyisi muutakin, etteikö se todellisuus olisi jotain aivan muuta. Alkuperäinen ketjun kysymys mielestäni haki vähän sinne suuntaan, ehkä osaltaan provosoiden tuota jakoa. Silloin valitsemalla jaon puolen menee joka tapauksessa harhaan. Jako on tietenkin täysin keinotekoinen. Todellisuus on aina jotain aivan muuta. Jos osaa jo käsitellä omia tunteitaan ei haittaa, jos valitsee puolen kuin puolen, koska tunteiden käsittelyllä voi ihan vapaasti vaihdella ja kokeilla.
En myöskään puhunut niiden ajatusten oikeutuksesta vaan siitä, mitä ne ajatukset voivat olla ja miksi ne ovat sellaisia kuin ovat. Tarkoitus on ymmärtää ja kokea empatiaa toisia kohtaan, ei ymmärtää ja luokitella ihmisiä olemaan vain oikeassa ja väärässä. Puhuin siis hyvin keinotekoisen jaon onnelliset vs. kärsivät tuoman kontrastin kautta siitä, kuinka onnellisten empatian ei tilanteessa havaita toimivan riittävästi. Tarkoitus ei ole empatian kokemisen kautta oikeuttaa kärsivien vääristynyttä maailmankuvaa vaan kokea empatiaa siinä määrin, että päästään näkemään syvemmälle niihin syihin. Kärsivät tietysti eivät ole riittävän terveessä mielen jamassa analysoimaan ongelmaansa. Senhän kyllä jokainen osapuoli tilanteessa huomaa. Mutta se ei ratkaise niitä emotionaalisia ongelman lähtökohtia.
Toisia ihmisiä on aina helpompi syyttää ja siinä ei järki toimi oikein milloinkaan, jos ei ole vielä selvittänyt omia asioita itselleen. Olen tehnyt sitä joskus itsekin nuorempana mutta sitten myöhemmin jäljittänyt ja saanut kiinni ne varsinaiset syyn kohdat yllättävän läheltä itseä. :)
Tämä on aika klassinen selitys: Jos parisuhteessa on ongelmia ylipäätänsä niin ne on siinä, että ei puhuta. Asiat menevät joka tapauksessa paremmin, jos kaikki voidaan nostaa pöydälle, kun on mitään tarvetta. Jos voi toimia hyvän leikin kautta, aina parempi. Vaikka se sitten tarkoittaisi eroa tai jotain muuta järjestelyä. Tuo on oikeastaan se parisuhteen toiminnan edellytyksen ydin, jos ongelmia ilmenee. Yllätys!
(Jatkuu seuraavassa -->)
Mitä tarkoitan sitten emotionaalisilla ongelman lähtökohdilla? No ne on ne asiat varsinaisesti parisuhteissa sekä miehillä että naisilla, todellakin molemmilla, kun mm. seksistä vetäydytään. Kaikki ne asiat, jotka sotkevat kykyä kokea tunteita vievät siitä seksistä sen varsinaisen ilon ja siitä tulee silloin suorittamista. Joillekin hölmöille se suorittaminen riittää, eikä heidän tarvitse silloin keskittyä myöskään niihin tunteisiinsa. Silloin ihminen on todella kykeneväinen aitoon kusipäisyyteen, vaikka siihenkin syyt löytyvät sieltä samasta paikkaa. Ne joille suorittaminen ei riitä, eivät jostain syystä hakeudu tunteisiinsa. Ne tunteet johtavat jonnekin, missä koetaan jotain sellaista negatiivista, mitä ei haluta jakaa edes sen oman kumppanin kanssa. Siinä pelästytään tai ahdistutaan jostain todella voimakkaasti. Ja siinä se suhteen seksittömyyden vika sitten onkin. Se ainoa ihminen, jolle tulisi voida kertoa kaikki, jää pimentoon. Ehkä tilanne on molemminpuolinen. Kummallakin on oikeita ongelmia. Todella hankalaa. Uskottomuus tekee asiasta vielä hankalampaa, koska asiaa on silloin yritetty purkaa nurjalta puolelta ja se ehkä riittää luomaan keinoja vielä hankalampiin viivyttelytekniikoihin. Ihmiset ovat erityisen luovia ja valtavan lahjakkaita! Sitä pitää ainakin osata kunnioittaa. :) (Nauru vapauttaa aina hieman jostain. Se on se vapaus iloon. Jos ei muuta niin kuinka ollaan lahjakkaasti typeriä.)
Nyt mitä korostin kontrastilla onnelliset vs. kärsivät oli keskustelun banalisaatio. Ajaudutaan kärjistettyyn vastakkainasetteluun. Tuolloin tärkeintä on olla oikeassa, koska vastakkaisen puolen mielipide päätyy loogisesti sulkemaan oman kannan vääräksi. Kyseessä on harhainen kuvitelma. Kyse on vain keskustelun kapeutumisesta mahdottomalta näyttäviin uomiin ja se harha on siinä, että kuvitellaan toisenkin olevan kiinni siinä samassa uomassa vaikka se ei välttämättä sitä ole.
Kontrastin keinoin ilmaistuna onnelliset korostavat helposti niitä keinoja, jotka tulevat jo itselle luonnollisesti ja siten eivät varsinaisesti auta ollenkaan vaan toiselta puolelta katsottuna luovat painajaismaisen vaikutelman siitä, että toinen pilkkaa tai vinoilee kertomalla asioita, jotka toimivat silloin kun kaikki on jo hyvin. Näin, koska kärsivän maailmankuva on vääristynyt ja jopa hyväntahtoiset eleet saatetaan havaita uhkaavina. Päälle tulevat sitten hetkelliset ymmärryksen välähdykset ja ymmärryksen hukkuminen valtaviin itsesyytöksiin ja sitä kautta itsesääliin ja masennukseen. Jos tuota koko ilmiötä ja sen kaikkia eri vaiheita ei ota huomioon, tekee vain enemmän hallaa yrittäessään auttaa ja ajaa sitä kärsivää entistä syvemmälle suohon.
Uskottomuuden syyt voivat olla siis hyvin syvällä ihmisessä. Jollekulle, jolla samanlaista ongelmaa ei ole koskaan ollut, ne tuntuvat täysin pinnallisilta ja merkityksettömiltä, koska itse tarttuisi suoraan ongelman ytimeen. Sen vuoksihan niitä ongelmia ei silloin ole. Jos ongelmia on, niin ne silloin värittävät koko todellisuuden sen varsinaisen ongelman ytimen kiertämisen kautta. Mitä kauempaa kiertää, sen kovempi ryteikkö. Aina niin kauan kunnes vihdoin kääntyy kohti sitä ongelmaa suoraan. Ja tekee sille jotain.
Uskottomuudesta johtuvien parisuhdeongelmien ratkaisu ja yhteinen tulevaisuus riippuvat aivan täysin siitä, uskoudutaanko niistä uskottomuuden syistä toiselle täysin viimeistä piirtoa myöten vai ei. Jälleen kerran erittäin yksinkertaista ja selkeää. Ehkä ne uskottomuuden syyt antavat tilaa jatkaa ja toinen voi sitä kautta eläytyä sen toisen tunnetilaan ja ymmärtää, että toinen ei uskottomaksi ehkä todellakaan ryhtynyt aivan täysissä järjissään. Se saattaa olla jopa huvittavaa, kun nähdään kuinka huonot ja lapsenmieliset syyt siellä juurella on. Ei lapselle osata olla vihaisia vaan sitä sitten nauretaan, että kuinka aikuinen voi olla sellainen. Tai, eihän ihminen enne sitä siitä kohtaa aikuiseksi olekaan kasvanut.
Se luottamus välille palaa tuosta uskollisuudesta tunteissa. Uskollisuus. Uskottomuus. Sitä se tarkoitttaa. Ei vain pettämistä: ”Rikos! Ottakaa se kiinni! Vankilaan!” Ollaanko pistämässä vankeja selleihin, minkä keritään vai halutaanko me ihmisten sopeutuvan osaksi yhteiskuntaa?
Voi myös olla, että kun tunteita jäljitetään niiden juurille nähdään, että suhde ei jatku tai menee tauolle jostain syystä. Mutta sittenkin se uskottomuus ei enää itsessään ole se syy sen suhteen rakoiluun vaan ne syyt nähdään siellä, missä ne ovat ihmisissä. Silloin edes nähdään se toinen ihminen ja osataan kokea myötätuntoa, koska osataan kuvitella itsensä siksi toiseksi.
Nyt tarkoitus ei ole antaa tekosyitä pettämiselle. Sellaisia ei ole. Mutta ainakin itse ymmärrän nykyisin kaikki käytöshäiriöt, oli kyse sitten vaikka yleisestä kiukkuudesta tms., jonkin tason selvittämättömien tunneongelmien muodostumisesta aikaa myötä toisen tai useamman asteen oireiluksi.