Moi. Mä oon tässä miettiny semmosta asiaa, että kannattaako jopa parisuhteen aikana ottaa tavallaan huomioon se, että suhde voi myös joskus loppua vaikkei siitä mitään konkreettisia merkkejä olisikaan? Kun itselläni ne muutamat suhteet mitkä on loppunu, on tullu aina täysin ns. puun takaa, ja sieltä nouseminen on kestänyt tosi kauan, olen siinä mielessä tunteellinen. Tällä hetkellä tosin elämä hymyilee sillä saralla, mutta tavallaan kun on itse ollut aina aiemmin se jätetty osapuoli, niin se arveluttaa ehkä siksikin. Kaikki nää suhteet mitkä on loppunu on ollu semmosia, että itse olisin niitä ollut valmis jatkamaan, mutta vastapuolella se liekki on ns. sammunut tai hiipunut. Kun niitä jälkikäteen miettii, niin itseasiassa ehkä niiden kuuluikin loppua. Minä vaan olen toisaalta sillä tavalla realisti, että en näe sitä suhdetta kuitenkaan elämää suurempana, vaan elämää parantavana tekijänä. Toki meidän tietenkin ennenkaikkea tulee nauttia suhteesta ja vaalia sitä, mutta jos vielä joskus putoan, niin mieluummin menen suohon sukat märkänä kuin kaulaa myöten. Mutta kai se on vähän tyypikysymyskin, jotkut varmaan ottaa noi asiat raskaammin ja jotkut kevyemmin.
suhteesta
ksjfd
1202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
loppuminen on minulle itselleni sellainen asia, jonka otan huomioon. Vaikka se ehkä julmalta jonkun mielestä kuulostaa kun en ihan kaikkea elämässäni omista ja paljasta toiselle, mutta minusta täällä eletään yksilöinä ja parisuhde täydentää elämän kokonaisuutta, eikä suinkaan ole se yksi ainoa voima ja mahti joka pitää kasassa. Sitä paitsi, lapseni menee aina parisuhteen edelle, eli miehen on otettava koko paketti tai ei mitään. Lapsi on pysyvä, läpi elämän, mies ei välttämättä.
Toki kunnioitan sitä ihmistä jonka kanssa seurustelen, ja minun sitoutumiseni ilmenee esim. uskollisuutena, toisen huomioon ottamisena arjessa, satunnaisena hemmotteluna ja siinä, että keskustelen asioista; siitä mikä koskee meidän suhdettamme ja tietysti jotain muitakin asioita joita hänen kanssaan haluan jakaa. Mutta ihan kaikkea en kumppanilleni kerro esim. menneisyydestäni; olen elänyt häntä ennenkin ja mm. exäni eivät hänelle kuulu.
Tulevaisuutta ajatellen esim. avioehto ja testamentti sekä nimet papereissa kalliimmassa omaisuudessa (asunto, auto, kesämökki, perinnöt) ovat minulle sellaisia varatoimenpiteitä - kaikki kun tosiaan ei aina kestä vaikka hyvänä aikana niin uskoo ja toivoo.
Tässä siis minun mielipiteeni ja oma tapani. Niitä on tietty niin valtavasti ja jokainen pitäköön omansa. Toivotaan, että jokainen on löytänyt tai löytää (halutessaan) kumppanin jolla näkemykset ovat samankaltaisia - ja on yksi riita vähemmän =)