Myös aikuiset lapset voivat olla huonosti käyttäyviä vanhempiaan kohtaan. Kokemusta on tyttärestä joka saapuu, löjähtää sohvalle viikonlopuksi kannettava ja facebook seuranaan. Äksyilee ja kiukuttelee äidilleen ja murkkuikäiselle sisarukselleen. Ei auta ruoanlaitossa tms. levittelee tavaransa ympäri pientä asuntoa, tuo kotieläimensä mukanaan jotka rikkovat ja repivät paikkoja jne. jne. Kun en kaikkea hyväksy häipyy sanaa sanomatta, kun haluan selvittää asiat toteaa ettei jaksa noita marttyyrinelkeitä. Tämä "marttyyri" on saanut tarpeekseen ja elää mieluummin ilman arvostelua ja aikuisten passaamista!!!
äidin puheenvuoro
vastineeksi
74043
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Rakastan poikaani enemmän kuin mitään maailmassa, mutta kun hän tulee käymään kotonaan, hermostun ja kyllästyn jo päivässä siihen sotkuun, minkä hän saa aikaan. Astiat jätetään pöydälle, pyyhkeet lattialle, suihkun lattia kuivaamatta, jääkaappi tyhjennetään, likaiset sukat jätetään eteiseen, yms.
Kuulumisia pitää kysellä, mutta hyvin varovaisesti tai poika ärähtää kuulustelusta.
Nukkua pitäisi koko päivä ja muiden vielä olla hiljaa, yöksi sitten tarvitaan autoa.
Eli, kun te Rakkaat Nuoret saavutte kotiinne käymään, muistakaa että talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan, tai muuten me Gestapoupseerit räjähdämme.
Ette tekään, saati puolisonne hyväksyisi sitä, että äiti/anoppi ilmestyisi kotiinne sotkemaan, penkomaan jääkaappia ja pakastinta, arvostelemaan tekemisiänne, lainailemaan autoanne, lainailemaan rahaa ja tuomaan pyykit pestäväksenne.
lapsuudenaikaiset roolit päälle. Älä mene mukaan vaan katkaise käyttäytymismalli.
asia voisi olla toisinpäin.itselläni entiset perheenjäsenet kuvittelevat yhä että heillä on holhousoikeus kaikkiin, yksityisimpiinkin, asioihini. Minua moititaan kun en pidä yhteyttä vanhempiini, lasta pitäisi käydä näyttämässä sellaisilla sukulaisilla joita en ole edes tavannut 20 vuoteen, puolestani sovitaan asioita, tapaamisia yms. ja sitten ihmetellään kun en tule paikalla tms (vaikka heh heh en ole itse ollut asiasta edes tietoinen;)
Ja sitten jos asiasta yrittää puhua, mennään täydelliseen kieltäytymisen tilaan tai keksitään mitä ihmeellisempiä selityksiä miksi en suostu tekemään jotain oletettua.
Äidillä on ns, vara-avain asuntooni ja hän käyttää sitä milloin itse haluaa..ei edes saatana soita ovi-kelloa vaan päsähtää sisälle milloin itselle sopii.
15 vuoteen ei käynyt, kun asuin vuokra-asunnossa. Hän sanoi, ettei halua tulla, kosak talossa asuu 'omituisen näköisiä' ihmisiä. Vedä siitä sitten johtopäätös..olen valitettavasti äitini näköinen...Ei vaan siis ihan oikeasti vituttaa, ettei anneta olla omissa oloissaan. Ei yli viiskymppiset enää tarvitse äidin holhousta!
Äiti on silloin hyvä, jos kaikki menee hänen mielensä mukaan - on jotain jolla rehvastella muille mummoille. Sitten kun menee huonosti, niin äiti sanoo, että nämä on niin vaikeita asioita, ettei niistä edes voi puhua....
Saatanan äiti!!!
Minä en voisi koskaan käyttäytyä vanhempieni luona noin, kun menen äitinikin luona käymään, joka asuu kaukana niin se olen minä joka siellä siivoaa ja pesee pyykkiä jos äidilläni vaikka töitä, siivoan teini-ikäisten siskojeni jälkiä ja teen ruokaa. Vaikka se onkin lapsuudenkoti niin se ei enää ole koti, tottakai sinne haluaa pakoon sitä omaa huolehtimistä taloudesta ja vastuusta edes välillä.
Tiedän ettet halua kuulla tätä mutta oisit aikoinaan opettanut lapsesi kunnioittamaan toisen omaa ja kunnioittamaan vanhempiaan osoittamalla lapsellesi että myös sinä olet ihminen sen äitihahmon takana, vielä ei ole myöhäistä sitä opettaa, lapsesi on aikuinen ihminen jolla täytyy olla aikuisen ihmisen rajat ja vastuu!
lasten äiti ja murkkujakin on vielä,kohta nekin lentävät siivilleen.
Aikuiset lapset eivät tule asenteella,tämä on kotini voin tehdä mitä lystään.Tämä paikkani on ennemminkin heidän lastensa mummola ja synnyinkoti,mutta heidän kotinsa on jo muualla.
Suhtautuminen on kunnioittavaa puolin ja toisin.Olen iloinen heidän vierailuistaa ja mielelläni kokkailen ym,mutta lapseni eivät odota mitään palvelua,osallistuvat ruuanlaitton ja siivoiluun.
Äiti ja isäkin voi odottaa lapsiltaan kunnioitusta.Aikuisilla lapsilla pitäisi olla jo moraalinen vastuu siitä,että vanhempansa eivät enää ole heidän hoitajiaan ja elättäjiään.Jos vanhempi aina liian tyynesti suostuu kaikkeen eikä pidä puoliaan voi siitä seurata tilanne,että vanhempaa pidetään kuin kynnysmattoja,kävellään yli mennen tullen.
Te äidit voisitte miettiä miten olette lapsenne kasvattaneet, jos kotiin tullessaan käyttäytyvät noin. Kaikki lähtee kotioloista. Ihme ettette gestapoupseerit sitä ymmärrä.
Niin se on että lapsi vaatii kasvatuksen eteenpäinviemistä tavallaan.
Minulla vanhempi tyttäreni putosi myöhäismurrosiässään keskelle avioeroa (isänsä aloitteesta). Hän sai lain mukaan päättää missä asuu, jäi isälleen, tuli minulle, ei osannut asettua mihinkään. Oireili psyykkisesti, voi huonosti. Olin hänestä kovin huolissani, ja omakin elämä ihan hakusessa, piti muuttaa ja järjestää kaikki asiat uudella tavalla, ja paitsi tämä tyttö myös kaksi nuorempaa huolehdittavana.
Vanhin tyttäreni muutti heti 18-vuotiaana omaan asuntoonsa (minun luotani). Ihan lapsukainenhan hän tietysti oli vaikka kovin aikuista yritti. Taloudellisesti käytiin kohta kohdalta läpi missä minä autan ja mitkä asiat on itse hoidettava. Häntä nyppi olla riippuvainen, mutta tietysti hän oli, kun oli niin nuori.
Hankalaa vaihetta kesti pari-kolme vuotta. Juuri tuota että kun tuli luokseni niin kaikki jäi sikseensä, muiden pitää totella ja elää tämän yhden mukaan, ja minä olin joka tapauksessa tyhmä, vaikka niin perkeleen tarvittu. Voin kertoa että ei ollut helppoa. Välillä päre paloi ja varapärekin. Perkeleet lensi. Toisinaan jaksoi olla aikuinen ja keskustella ja keskustella ja sietää - ja toisinaan tuli minunkin sanottua enemmän kuin olisin halunnut, kun sapetti. Pyrin kuitenkin pitämään johdonmukaista linjaa sen suhteen, että minua ei käytetä hyväksi, olen tukena kun tarpeen, mutta minua ei tallota. Ajattelen että kunnioittamalla itseäni osoitan myös kasvaville tyttärilleni että hekin ovat kunnioittamisen arvoisia, eivätkä tallo toisia eivätkä suostu tallottaviksi.
Tyttö on nyt 23 ja alkaa olla aikuisen oloinen. Pari vuotta on meillä sujunut jo oikein hyvin. Riidellä ei enää tarvitse, asiat ovat keskusteltavissa. Tyttö joutui ehkä kasvamaan aika aikaisin aikuiseksi, mutta h-n fiksu hänestä on tullut. Nostan tyttärelleni hattua, ja itseenikin olen enimmäkseen tyytyväinen - hyvinhän se sitten meni vaikka välillä itketti.
Joten, tsemppiä ja jaksamista taisteluihin!