Rakkauttako?

Vinkkejä kaivataan..

Elän ihanassa parisuhteessa ja luulen olevani onnellinen.. Olemme seurustelleet tosin vasta kolmisen kuukautta, mutta luulen rakastavani häntä jo suunnattoman paljon.. Mutta.. En tiedä, olenko missään vaiheessa ollut RAKASTUNUT häneen.. Kyllä, tunsin ihanaa kihelmöivää tunnetta kun juttumme oli aluillaan ja menetin yöuneni ja ruokahaluni. Mutta tätä ei kestänyt kovin kauaa. Nopeasti tilanne tasoittui ja muuttui rutiiniksi.. Ei siinä tosin mitään vikaa ole, mutta minua huolettaa se, että nyt en tunne samanlaista tunnetta mitä olen aiemmissa suhteissani tuntenut.. Ennen tuo rakastumisen ihana tunne on kestänyt paljon pidempään, mutta nyt, tässä suhteessa, se ei ole samanlaista.. Mutta siltikään en missään nimessä halua menettää miestäni! Itkettää se ajatuskin.. Ja toisaalta.. Juuri muutama päivä sitten itkin vuolaasti rakkaani kainalossa.. Onnesta.. Tunsin mielettömän suurta onnea! Se oli ihanaa.. Mutta tätä kesti vain pari päivää.. Sitten tuli taas se sama "arkinen" olotila.. Oli ihan kiva, kun kumppani oli siinä vierellä, mutta ei minulla enää ollut mitään "järisyttävää" ihanaa oloa.. Ihan tavallinen fiilis.. Miksi näin? Tuntuu, että tunteet ja mieliala heittelevät laidasta laitaan! Välillä on todella ihana ja hyvä olo, mutta sitten tulee taas hetken päästä hieman epävarma fiilis.. Siis etten tiedä sittenkään, olenko niin rakastunut.. Mutta kohta taas olen siitä varma ym.. Eikö tässä vaiheessa pitäisi koko ajan olla ns rakastunut ja hyvä olo? Siksi minua siis huolettaa.. Toki minulla on hyvä ja turvallinen olo, mutta MIKSI IHMEESSÄ SIIS NÄMÄ MIELIALAN VAIHTELUT?!?!

Joten sanokaas nyt viisaammat.. Onko tämä ihan normaalia..?? Neuvokaa nyt minua hyvät ihmiset! Haluan todella tämän jutun toimivan! Ja kyllähän se toimiikin, hän saa minut nauramaan ja usein olen viime aikoina huomannut, että nukahdan hänen kainalossaan hymy huulilla.. Mistä sitten kiikastaa?? Edelliset suhteet? Ero entisestä poikaystävästäni oli todella vaikea.. Vaikka eroon ei mitään riitaa liittynytkään, oli se silti hyvin vaikea pala.. Toipuminen vei pitkään.. Itse asiassa.. En varmaan vieläkään olisi toipunut, jos en olisi tavannut tätä nykyistäni.. Tosin silloin, kun nykyisen mieheni tapasin, minun ja exäni erosta oli jo yli vuosi.. Mutta kuitenkin pidimme yhteyttä melko tiiviisti ja minä elättelin toiveita yhä hänen suhteensa.. Koko ajan vain ajattelin, etten voisi koskaan rakastaa ketään muuta.. Ja monet "suhdekokeilut" kaatuivat siihen, etten kyennyt unohtamaan exääni.. Mutta tämä nykyiseni muutti kaiken.. Nyt en haluaisi enää exääni, vaan tämän nykyiseni.. Haluan hänestä (nykyisestäni) tulevan mieheni.. Mutta.. On tämä mielialan vaihtelu.. Kertooko se jostain..?? Ja välillä olen meinannut kutsua nykyistäni exäni nimellä, mutta onneksi ei ole vielä päässyt lipsahtamaan! Mitä se tarkoitta?? Ja välillä olen huomannut, että exä käy välillä mielessä.. Tosin ei sellaisella haikailevalla tavalla, vaan sellaisella pelokkaalla tavalla.. Että entä jos kuitenkin jonain päivänä rakastunkin jälleen exääni ja joudun satuttamaan tätä ihanaa nykyistäni.. AARGH!! Nyt menee jo todella sekavaksi.. Mietinkö tätä liikaa..?? Ehkäpä..

Joten ravistelkaa minut nyt hitto soikoon hereillä hyvät ihmiset! Minulla on upea, ihana ja rakastava mies, jota minä varmastikin rakastan! Mutta oloni on vain kovin epävarma välillä.. Ei koko aikaa, mutta puolet ajasta.. Mikä minua vaivaa?? Ikääkin jo pitäisi sen verran olla, ettei mistään nuoruuden teinimyllerryksestä ole kyse.. Parinkympin paremmalla puolella tässä ollaan.. Ja mies muutaman vuoden vanhempi.. Mitä siis teen itselleni? Tuntuu, etten osaa nauttia täysin rinnoin tästä onnesta.. Nimittäin jos osaisin/uskaltaisin, tietäisin, että se olisi todella mahtavaa.. Joten jos teillä on antaa viisaita neuvoja, niin ne tulisivat nyt tarpeeseen! Kiitos jo etukäteen! Ja hyvää alkavaa kevättä kaikille =)!
301215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

..tunteitasi. Keskity elämääsi, suhteeseesi ja mieheesi, älä jatkuvasti tunteisiisi.
Jokainen rakkaus on erilainen omalla laillaan, ja siitä huolimatta ne ovat rakkautta.
Toisaalta, suhteenne on varsin tuore, joten saattaa olla, että rakkautesi on vasta heräämässä täysiin voimiinsa.
Jos kerra toivot tulevaisuutta hänen kanssaan, silloin sinulla on avaimet siihen omissa käsissäsi.
Älä vatvo epäolennaisuuksia.

Äänestä
  • Kiitos kovasti vastauksestasi! Lienet täysin oikeassa.. Tiedän itsekin, että analysoin liikaa.. Sitä on vain jotenkin niin vaikea lopettaa.. Mutta yritys kuitenkin on kova! Mutta kun tämä perusluonteeni on mitä on.. =) No, siitä yritän nyt kuitenkin eroon päästä. Tällainen nimittäin vain vaikeuttaa elämää huomattavasti! Oikein hyvää kevättä sinulle ja kiitos vielä kerran vastauksestasi! =)

    Äänestä

taidat olla paksuna...!!!!!!!!!!!!
sillon tulee paljon mielialavaihteluita.....
kantsis tehä testi..
mut onnea =)

Äänestä
  • Ihan just tota samaa epäilin itsekin! Ja itse asiassa.. Mahdollisuus siihen olisi ollutkin todella suuri.. Emme nimittäin ole käyttäneet ollenkaan ehkäisyä koko aikana! Lapsi saa tulla, jos on tullakseen.. Mutta vielä en kuitenkaan ole raskaana.. Joten syy ei siis voi olla siinä.. Mutta kiitos kuitenkin sinullekin! =)

    Äänestä

exäsi pyöriä mielessäsi saaden mielialan vaihtelut aikaan. Sinun pitäisi selvittää exäsi kanssa haluaako hän palata vanhaan suhteeseenne, mikäli ei, sinun olisi helpompi luopua hänestä ja keskittyä nykyiseen. Toisaalta jos hän häluaakin elvyttää entisen suhteenne olet todellisen valinnan edessä, nyt sinulla on vain kaipuuta vanhaan, jota pidät todellisena vaihtoehtona, mitä se ei luultavasti ole, mutta se saa sinun mielesi vaihtelemaan voimakkaasti.

Äänestä
  • Exä todellakin pyörii mielessä.. Mutta en oikein ota selvyyttä, että millä tavalla.. En todellakaan haluaisi hänen siellä pyörivän! Haluaisin vain unohtaa.. Ja kovasti yritän.. Mutta exä soittelee joka viikko (yleensä viikonloppu öinä) ja kuulostaa puhelimessa aina niin surulliselta ja vaikealta.. En haluaisi vastata hänelle puhelimeen, mutta miksi kuitenkin aina teen niin?!?! En ymmärrä.. Mutta en halua enää tulevaisuutta hänen kanssaan, vaikka hän haluaisikin! Haluaisin sitä nykyisen mieheni kanssa.. Mutta pelkään, että en pääse tästä irti.. Siis entisestä suhteesta.. Vaikka kovasti haluaisinkin.. Meillä ei tosin exän kanssa koskaan mitään riitaa tullut, siitä ei eromme johtunut, vaan aivan kaikista muista syistä.. Liian paljon vain tapahtui. Ja eronkin jälkeen olemme olleet hyvissä väleissä. Hänen äitinsäkin soittelee minulle usein ja lähettelee viestejä ym.. Mutta siitä huolimatta haluaisin keskittyä nyt tähän nykyiseen ja unohtaa exän.. Mutta kun tämä exä soittelee koko ajan.. Enkä halua loukata häntä sanomalla, että älä soita! Olemme luvanneet pysyä ikuisina ystävinä, joten tuntuisi kamalalta syödä sanansa.. Mutta hänen soittonsa saavat minut aina sekaisin.. En oikein osaa selittää millä tavalla..

    Hoh hoi.. Onpas vaikeaa =) Tai sitten itse teen asioista vain vaikeaa.. =) Mutta on kamalaa, kun todella haluaisi jotain ihanaa ja vakavaa jonkun muun kanssa, niin exä vain häiritsee mielessä! Enkä tunnusta kuitenkaan sitä, että minulla olisi tunteita exää kohtaan! Tai en ainakaan halua tunnustaa.. Tai.. Jotain... Ehkä... Mutta nykyistäni rakastan! Sen tiedän. Tulee surullinen olo ja itkettää ajatella, että loukkaisin häntä.. Sitä en halua ikinä tehdä! Välitän hänestä liikaa.. Mitä siis teen..??

    Kiitos Sinulle Paavo avusta =) Mutta kuitenkin ajattelin olla kysymättä ehdottamaasi asiaa exältä.. En nimittäin itse haluaisi lämmitellä vanhaa.. Ellei sitten ole pakko.. Mutta hyvää kevättalvea sinullekin!

    Äänestä

  • Wonderer kirjoitti:

    Exä todellakin pyörii mielessä.. Mutta en oikein ota selvyyttä, että millä tavalla.. En todellakaan haluaisi hänen siellä pyörivän! Haluaisin vain unohtaa.. Ja kovasti yritän.. Mutta exä soittelee joka viikko (yleensä viikonloppu öinä) ja kuulostaa puhelimessa aina niin surulliselta ja vaikealta.. En haluaisi vastata hänelle puhelimeen, mutta miksi kuitenkin aina teen niin?!?! En ymmärrä.. Mutta en halua enää tulevaisuutta hänen kanssaan, vaikka hän haluaisikin! Haluaisin sitä nykyisen mieheni kanssa.. Mutta pelkään, että en pääse tästä irti.. Siis entisestä suhteesta.. Vaikka kovasti haluaisinkin.. Meillä ei tosin exän kanssa koskaan mitään riitaa tullut, siitä ei eromme johtunut, vaan aivan kaikista muista syistä.. Liian paljon vain tapahtui. Ja eronkin jälkeen olemme olleet hyvissä väleissä. Hänen äitinsäkin soittelee minulle usein ja lähettelee viestejä ym.. Mutta siitä huolimatta haluaisin keskittyä nyt tähän nykyiseen ja unohtaa exän.. Mutta kun tämä exä soittelee koko ajan.. Enkä halua loukata häntä sanomalla, että älä soita! Olemme luvanneet pysyä ikuisina ystävinä, joten tuntuisi kamalalta syödä sanansa.. Mutta hänen soittonsa saavat minut aina sekaisin.. En oikein osaa selittää millä tavalla..

    Hoh hoi.. Onpas vaikeaa =) Tai sitten itse teen asioista vain vaikeaa.. =) Mutta on kamalaa, kun todella haluaisi jotain ihanaa ja vakavaa jonkun muun kanssa, niin exä vain häiritsee mielessä! Enkä tunnusta kuitenkaan sitä, että minulla olisi tunteita exää kohtaan! Tai en ainakaan halua tunnustaa.. Tai.. Jotain... Ehkä... Mutta nykyistäni rakastan! Sen tiedän. Tulee surullinen olo ja itkettää ajatella, että loukkaisin häntä.. Sitä en halua ikinä tehdä! Välitän hänestä liikaa.. Mitä siis teen..??

    Kiitos Sinulle Paavo avusta =) Mutta kuitenkin ajattelin olla kysymättä ehdottamaasi asiaa exältä.. En nimittäin itse haluaisi lämmitellä vanhaa.. Ellei sitten ole pakko.. Mutta hyvää kevättalvea sinullekin!

    Ja joku tällä palstalla jossain kirjoituksessa viisaasti sanoi, että täytyy tehdä niin kuin sydämen ja järjen kannalta parhaaksi näkee ja mitä niiden yhteis tuloksesta tulee.. Ja minun järkeni sanoo, että elän nykyisen mieheni kanssa niinkuin tähänkin asti ja unohdan exän täysin (näin todellakin haluaisin tehdä!) ja sydänkin sanoo 90 % niin.. Joten lopputulos on siis se, että todellakin haluan olla nykyiseni kanssa kuten tähänkin asti. Exä pois. Vaikka hän upea ja ihana ihminen onkin.. Ja kamalaa loukata ihmistä, jota on joskus erittäin paljon rakastanut.. Ja jolle on ikuista rakkautta (eronkin jälkeen) vannonut.. Mutta tämä oli tulos, kun kuuntelin tasapuolisesti järkeäni ja sydäntäni.. Joten apuja vielä siis lisää kaipailisin! =) Vinkkejä tähän ikävään tilanteeseen.. Ja miten saan mielialavaihtelut kuriin..?!? Kiitos! =)

    tilanteesi olevan juuri päin vastoin, kun mitä edellä kerroit, joten täytyy muuttaa omaa aiempaa vastaustani vastaamaan todellisuutta.

    Eli ex-miehesi onkin se joka elättelee toivoa, etkä sinä. Ilmeisesti hän ei ole halunnut erota ollenkaan ja vaatimalla erotessa ikuista ystävyyttä , hän voi elätellä toivoa takaisin paluustasi.
    Pitämällä jatkuvaa yhteyttä sinuun, et voi tietenkään täysipainoisesti keskittyä uuteen suhteeseen, mikä lienee exäsi tarkoituskin.
    Exäsi on ripustautunut sinuun väärin perustein, eikä sitä voi pitää enää ystävyytenä, koska se haittaa sinun elämääsi.
    Kyllä sinun pitäisi lopettaa kokonaan yhteyden pito exääsi ja sanoa se hänellekin, vaikka se aluksi tekeekin hänelle kipeää, mutta vasta sitten, kun hän huomaa toivon paluusta menneen, hän voi alkaa elämään vähitellen normaalielämää ja hän voi ihastua toiseen naiseen, löytäen uuden onnen hänen kanssaan.
    Nyt hän pilaa sinun, sekä oman elämänsä, sinussa roikkumalla.

    Toivottavasti tästä on hieman enemmän apua, kuin aiemmasta vastauksestani.

    Äänestä

  • Paavo kirjoitti:

    Taidat olla oikeassa.. Siis siinä, että yhteyden pito olisi hyvä lopettaa vallan.. Mutta se kyllä tekee kipeää minuunkin.. Sillä tavalla siis, että tuntuu pahalta loukata häntä.. Ja kyllä tosissaan haluan olla hänen ystävänsä.. Mutta niin.. Ja erokin todella tapahtui minun aloitteestani.. Olin kauhean ahdistunut, enkä tiennyt mistään enää mitään.. Lopulta ehdotin eroa, vaikka se koskikin todella kovasti.. Ja hän oli silloin asiasta ihan samaa mieltä ja sanoi omienkin tunteidensa jo hieman viilenneen.. Mutta eron jälkeen halusin hänet takaisn, mutta hän ei enää minua.. Itkin kovasti hänen peräänsä, mutta hän sanoi aina vaan, että ehkä joskus, mutta ei nyt.. Hän on minua myös muutaman vuoden nuorempi..

    Ja nyt kun olen löytänyt uuden, hän on jotenkin muuttunut.. Tai sitten vain kuvittelen.. Oikeastaan hän muuttui jo silloin, kun syksyllä muutin satojen kilometrien päähän opiskelemaan.. En tiedä.. Hän aina sanoo, ettei ketään kiinnostavaa naista ole näkyvissä, eikä varmaan tulekaan.. Ja minä yritän lohduttaa.. Mutta sen verran hyvin hänet tunnen, että tiedän, ettei hän tunteitaan helpolla myöntäisi minulle, jos niitä edes olisi! Ja kipeää tässä on myös se, että en silloin aikanaan olisi kyllä halunnut erota, mutta ahdistus oli niin suuri, että se oli pakko.. Ei voinut muuta.. Ja siihen päivään asti, kunnes nykyiseni tapasin, toivoin yhteenpaluuta hänen kanssaan.. Ehkä en vain siis vielä ole täysin sisäistänyt tätä uutta järjestystä elämässäni.. Mutta toivottavasti kaikki kuitenkin vielä loksahtaa paikoilleen.. Eiköhän.. Mutta siihen asti kiemurtelen tässä hankalassa tilanteessa..

    Kiitos sinulle taas kovasti! =) Olet varmasti täysin oikeassa sanoessasi, että yhteyden pidon tulisi loppua.. Se vain on kova paikka sanoa se.. Häntä sattuu, ja minuakin sattuu sen vuoksi, että häntä sattuu.. Ja kuitenkin joskus häntä syvästi rakastin.. Hänen piti olla Se Oikea.. Viimeiseen asti.. Mutta nyt.. Pitäisi rikkoa se lupaus.. Kova pala.. Mutta kiitos sinulle!

    teillä oli exäsi kanssa vetoa vuoroin molempiin suuntiin, toki eri aikoihin, muutenhan olisitte yrittäneet jatkaa suhdettanne. Siitä varmaankin johtui saamani ristiriitainen vaikutelma tilanteestanne.
    Omasta kokemuksesta voin sanoa, että eron jälkeen helpoimmin huonot ja ikävät asiat, menettävät enemmän merkitystään ja hyvät tuntuvat taas korostuvan. Tästä johtuen alkaa helpohkosti kaipaamaan entistä suhdetta takaisin.
    Omasta kokemuksesta huomasin, että ne huonot ja ikävät asia palaavat hyvin nopeasti takaisin, kun palaa vanhaan suhteeseen ja ollaan hyvin nopeasti samassa pisteessä, kuin ennen eroakin.
    Mielestäni exäsi halusi pitää sinua vain varalla, sen jälkeen, kun olisit halunnut palata takaisin suhteeseen hänen kanssaan, jota hän pystyi pitämään hyvin yllä, ystävyyden nimissä.
    Muuttaessasi kauemmas asumaan hän tietysti pelkäsi menettävänsä ei ystäväänsä, vaan varalla olevan suhteensa, joten hänen asenteensa muuttui varmaankin tästä syystä. Tilannetta hänen kannaltaan tietysti pahensi, sinun uusi suhteesi.

    Mielestäni hän käyttää lupaamaasi ystävyyttä väärin, sillä jos hän olisi oikeasti ystäväsi, hänen pitäisi saada sinut tuntemaan, että hänen ystävyytensä sinuun tukisi sinun uutta suhdettasi, eikä haittaisi, mitä se nykyisin tekee.

    Sinun pitäisi sanoa hänelle, että koet hänen haittaavan nykyistä suhdettasi, jossa olet onnellinen ja mikäli hän on todellinen ystävä, hän tajuaa tämän, sekä lopettaa yhteyden pidon, koska siitä on haittaa pidemmän päälle, niin sinulle kuin hänelle itselleenkin.

    Ymmärrän hyvin tunteesi, ettet haluaisi tuottaa hänelle mielipahaa, mutta se on kuitenkin tehtävä, että molemmat voisivat jatkaa elämäänsä eteenpäin. Tietysti myös nykyiselle miehellesi se olisi hyvin tärkeä, varsinkin jos hän tietää tiheästä yhteyden pidostanne, joten hänkin voisi vielä nykyistä paremmin sitoutua parisuhteeseenne, jolloin se paranisi sitäkin kautta nykyisestä.

    Rohkeutta päätökseen!

    Eilen illalla tein päätökseni.. Ja tänä aamuna se vahvistui.. Minun on kerta kaikkiaan pantava piste tälle jutulle! Siis exäni kanssa.. Niin pahalta kuin se tuntuukin.. Mutta en pääse aloittamaan omaa elämääni ennen sitä.. Ja toiseksi.. En enää halua takaisin siihen maailmaan, missä exäni kanssa elin.. Koskaan.. Tai nyt ainakin tuntuu siltä.. Vaikka olin hyvin rakastunut, ja silloin kaikki tuntui olevan upeasti ja hyvin, niin nyt näen asian jo eri tavalla.. Järkevämmin. Minähän sitä exäni perhettä pidin yllä! Huolehdin exän äidistä, joka ryyppäsi, kuskasin hänen pikkuveljeään harjoituksiin kun äiti oli kännissä ja isä laiska paska.. (anteeksi sanamuoto) Exälläni ei siis ollut ajokorttia. Eikä vielä edes täyttä ikää! Kuljetin myös exääni pelireissuille, harkkoihin ym.. Ja siivosin anoppilassa, kun anoppi oli niin huonossa kunnossa, ettei sängystä ylös päässyt..!! Jos vietimme yön anoppilassa, saimme aina aamuisin herätä siihen, kun anoppi huusi täyttä kurkkua appiukolle ja appiukko *ittuili takaisin.. Ja kohta saattoi lentää lautanen tai tuoli tai mikä tahansa muu, mikä käteen sattui.. Ja kun tilanne rauhoittui, kävin siivoamassa jäljet anopin mentyä takaisin nukkumaan (pullon kautta tietty) ja apen lähdettyä minne lie.. Yritin myös lohduttaa exän pikkuveljeä, joka koki olonsa turvattomaksi tässä tilanteessa.. Ja kun me exäni kanssa yritimme viettää yhteistä elämää minun asunnossani asuen, ei meille siihen ollut kovinkaan usein mahdollisuutta.. Aina oli huoli anopista ja siinä talossa tapahtuvista asioista. Ainainen stressi toisin sanoen. Vaikka silloin se tuntui olevan normaalia, eikä tuntunut pahalta (koska olin niin läpeensä myöden rakastunut), niin nyt se jo tuntuu aivan hullulta hommalta! Onko tuo muka normaalia elämää?!? Heille se kyllä on, mutta minä en halua enää olla osa sitä.. Mutta nyt minulla on huono omatunto siitä.. On kamalaa jättää heidät oman onnensa nojaan ja kääntää selkänsä.. Minä olin ainoa, jolle hänen äitinsä saattoi sydäntään purkaa, kun oli paha olla.. Minä sain hänet aina uudelleen selville vesille.. Mutta aina uudelleen hän myös ratkesi.. Minä olin se, joka tuki exääni ja hänen pikkuveljeään.. Isoveli oli jo muuttanut pois kotoa ja osasi huolehtia itsestään. Huom. ITSESTÄÄN.. Kuka heistä nyt huolehtii..?? Mutta toisaalta.. Kuka silloin oli huolehtimassa minusta.......?????

    Nyt minulla on mahdollisuus jälleen ns. "normaaliin" elämään tämän ihanan uuden mieheni kanssa. Ja siitä haluan pitää kiinni. Ei enää hullua myllytystä elämään, joka saa minut vain sekaisin. Varmasti tuosta kaikesta stressistä ja huolesta syntyikin se kamala ahdistus, joka minulle tuli ja josta eromme exäni kanssa johtui. Olin menettää oman mielenterveyteni! En ehtinyt pitää huolta siitä ollenkaan, kun koko ajan huolehdin muista..

    Nyt pitäisi päästä irti siitä perheestä, vaikka läheinen heidän kanssaan olinkin. Ja olen yhä edelleen.. Ja välillä tuntuu, etten pääse siitä perheestä ja niistä siteistä milloinkaan irti, vaikka kuinka yritän pyristellä.. Mutta se on kai oman terveyteni kannalta ainoa ja järkevin vaihtoehto.. Tunnen suurta sympatiaa exääni ja koko perhettä kohtaan ja olen pahoillani heidän tilanteestaan, mutta minusta ei nyt vain ole auttamaan heitä.. En vain jaksa, enkä kykene.. Vaikka se minusta pahalta tuntuukin.. Olen kovin pahoillani..

    Olenko mielestäsi kamala ihminen, kun teen tuollaisessa tilanteessa näin..?? Käännän selkäni, vaikka he tarvitsevat apua..?? Mutta entä minun elämäni? Ja minun terveyteni? Ja nykyisen mieheni elämä? Olisikohan nyt minun vuoroni olla huolehtimisen kohteena..? Ehkäpä viimein..

    Kiitos jälleen Paavo =) Vastauksesi ovat antaneet voimaa tehdä päätös. Kiitos suuresti siitä!

    Ei anoppini toki aivan jatkuvasti ollut kännissä! Oli niitä selviäkin hetkiä toki! Yleensä se meni niin, että kaksi viikkoa kännissä, kaksi selvänä. Ja saattoi joskus jopa mennä niinkin (jos oikein hyvin meni), että hän oli kokonaisen kuukauden selvänä! Mutta tämä oli harvinaista.. Ja kun anoppi oli selvänä, ei minun silloin tarvinnut tehdä kaikkea. Että ei se nyt NIIN kamalaa ollut.. Mutta ei todellakaan helppoakaan! Nyt sen vasta tajuaa.. Eihän sitä silloin tajunnut miten hullua elämää vietimme, koska olin niin korviani myöten rakastunut.. Katsoin kaikkea vaaleanpunaisten lasien läpi.. Nyt en enää.. Mutta ex-anoppini soittelee välillä vieläkin, kun on kännissä ja tarvitsee apua.. Hän turvautuu yhä minuun.. Ei tosin enää niin usein kuin ennen.. Hänkin tietää seurustelustani, ja sen myötä soittelu on vähentynyt huomattavasti.

    Ja tämä nykyinen mieheni tietää kyllä exäni soittelusta.. Eikä hän varmastikaan siitä pidä, mutta koska on niin ihana ja ymmärtäväinen (hän siis tietää tilanteesta exäni perheessä), että ei ole yhteydenpitoa kieltänyt.. Rakastan häntä =)

    Mutta sellaista on siis elämä exäni perheessä. Ja minä olin osa sitä perhettä ja kasvoin kiinni siihen. Nyt vain pitäisi päästä irti..

    kaiken jo aiemmin ja varsinkin viimeisen viestisi perusteella, sinä olet ENKELI ja olet sitä edelleenkin, vaikka ajattelet välillä itsesi ja myöskin uuden miehesi onnea.
    Olet tehnyt hyvin paljon enemmän ex-miehesi ja hänen perheensä eteen, kuin mitä pidettäisiin normaalina apuna, koska he eivät ole oppineet vieläkään muuttamaan elämäänsä parempaan suuntaan. Saisit varmaankin jatkaa enkelinä olemista heille, niin kauan kuin sinussa henki pihisee, eikä sekään auttaisi heitä muuttumaan, he ovat alkaneet pitämään sinua itsestään selvyytenä, välittämättä siitä miten raskasta se sinulle on, saattaa olla jopa niin, etteivät he edes tiedosta sen rankkuutta ja raskautta sinulle.

    Oskon vakaasti päätöksesi olevan oikean.

    Ymmärrän nyt hyvin, miksi nykyinen miehesi on pitänyt sinusta kiinni, vaikka olet pitänyt yhteyttä exääsi. Hän pitää sinua aarteena ja juuri sellaisena naisena, jonka kanssa hän uskoo voivansa elää koko elämänsä.

    Uskon hänen olevan oikeassa, joten oikein paljon onnea teille ja teidän yhteiselle tulevaisuudelle!

    lisäyksesi tuli samaan aikaan, kun kirjoitin vastaustani sinulle, joten näin sen vasta lähetettyäni omani, mutta se ei muuta mitenkään vastaukseni sisältöä, tai oikeiastaan vain vahvistaa sitä.
    Harmi vain, että sinunlaisiasi naisia on valitettavan vähän olemassa, kuten jo aiemmin sanoin, uusi miehesi varmaan osaa arvostaa sinua, myös senkin takia ja korkealle.

    Äänestä

  • Paavo kirjoitti:

    kaiken jo aiemmin ja varsinkin viimeisen viestisi perusteella, sinä olet ENKELI ja olet sitä edelleenkin, vaikka ajattelet välillä itsesi ja myöskin uuden miehesi onnea.
    Olet tehnyt hyvin paljon enemmän ex-miehesi ja hänen perheensä eteen, kuin mitä pidettäisiin normaalina apuna, koska he eivät ole oppineet vieläkään muuttamaan elämäänsä parempaan suuntaan. Saisit varmaankin jatkaa enkelinä olemista heille, niin kauan kuin sinussa henki pihisee, eikä sekään auttaisi heitä muuttumaan, he ovat alkaneet pitämään sinua itsestään selvyytenä, välittämättä siitä miten raskasta se sinulle on, saattaa olla jopa niin, etteivät he edes tiedosta sen rankkuutta ja raskautta sinulle.

    Oskon vakaasti päätöksesi olevan oikean.

    Ymmärrän nyt hyvin, miksi nykyinen miehesi on pitänyt sinusta kiinni, vaikka olet pitänyt yhteyttä exääsi. Hän pitää sinua aarteena ja juuri sellaisena naisena, jonka kanssa hän uskoo voivansa elää koko elämänsä.

    Uskon hänen olevan oikeassa, joten oikein paljon onnea teille ja teidän yhteiselle tulevaisuudelle!

    Nyt sait minut itkemään.. =) Et huonolla tavalla tietenkään! Viime aikoina olen ollut todella herkällä tuulella ja itkeskellyt paljon. Jotenkin olen erittäin tunne herkässä tilassa juuri nyt.. En usko, että olen enkeli, mutta kiitos kuitenkin kauniista sanoistasi! =) Ehkä en luota itseeni tarpeeksi, sillä välillä tuntuu, että minusta ei ole juuri apua ollut.. Pikemminkin on tuntunut, että viljelen tuskaa, missä vain kuljenkin.. Siksi pelkään, että satutan nykyistäni.. En haluaisi sitä tehdä.. Mutta minulla on tapana menettää kaikki, mikä minulle on tärkeää.. Olen kai niin luotaan työntävä yksilö.. Olen jo yhden keskenmenonkin saanut.. Juuri tämän kyseisen exäni kanssa.. Siitäkin olen syyttänyt itseäni.. Joten ei, en ole enkeli.. Pikemminkin kai täystuho.. =)

    Mutta silti suurin tavoite tällä hetkellä on tehdä mieheni onnelliseksi. Siinä sivussa joudun kai satuttamaan muita ihmisiä..Yhtä koko perhettä.. Ja se varmasti syö minua koko lopun elämääni.. Mutta mutta.. Nyt olen vain niin väsynyt.. On keskityttävä itseeni.. Pakko.. Se tuntuu kovin itsekkäältä ja pahalta, mutta palan muuten loppuun..

    En tiedä Paavo miten kiittäisin sinua kaikista tukevista sanoistasi! Ei kai ole olemassakaan sellaisia sanoja.. Voin vain muistaa sinua ilta rukouksessani =) Siunausta sinulle!

    vain vahvistaa enkelyyttäsi, se ettei apusi ole auttanut exäsi perhettä eikä exääsi, ei todellkaan johdu sinusta, vaan he ovat jämähtäneet omaan tilanteensa niin vahvasti, ettei kukaan heitä pysty auttamaan.
    Etkä sinä ole tuskaa aiheuttanut, se on ollut jo olemassa, eikä sitä pysty aina lievittämäänkään, vaikka kuinka itse haluaisi. Mitä tulee luuloosi luotaan työntävyyteesi, niin sekään ei pidä paikkansa, sillä jos olisit luotaantyöntävä, ei exäsi roikkuisi sinussa, eikä myöskään nykyinen miehesikään pysyisi luonasi, joten olet kaikkea muuta kuin luotaan työntävä.
    Keskenmeno on todella ikävä kokemus (vaimollakin on ollut yksi), eikä sekään ole sinun syysi, sillä kaikki naiset pelkäävät raskautensa keskeytyvänsä ja pelkäävät, että pelko lisää mahdollisuutta siihen, jos näin olisi, ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon jo aikoja sitten.
    Raskauden aikana naisella tunteet heittelehtivät laidasta laitaan ja jos keskenmeno sattuu kohdalle, he syyttävät helposti itseään turhaan, jostain raskausajan tunteistaan, joilla epäilevät olevan osuutta asiaan. Usko minua keskenmeno ei ollut sinun syysi se vain tapahtui.

    Tietysti exääsi sattuu kun kerrot hänelle halusi lopettaa yhteyden pidon, mutta se on hänelle pidemmän päälle kuitenkin parempi ratkaisu, kuin jäädä roikkumaan sinuun turhaan.
    Omastakin kokemuksesta voin sanoa, että minusta on tuntunut pahemmalta lopettaa itse suhde, kuin olla se, joka olisi halunnut jatkaa, joten tiedän tunteesi, mutta tiedän toisaalta, että on parempi kuulla suoraan, ilman jossittelua, mikäli toinen ei halua jatkaa, siitä toipuu kuitenkin paremmin ja nopeammin jos tietää, ettei enää ole mahdollisuutta jatkaa.

    Kyllä sinä olet enkeli ja erittäin hyvä ihminen, eikä sinulla ole mitään syytä heikkoon itse tuntoon.

    Minulle paras kiitos on siinä, että koen olleeni sinulle avuksi.

    .. se kai sitten on =) Kiitos jälleen sanoistasi! Kiva kuulla, että kaikki eivät kuitenkaan tuomitse minua tästä teostani.. Itsellä on vain välillä kovin epävarma olo, teenkö ihan oikein.. Tuntuu väärältä satuttaa koko perhettä.. Kun toinen vaihtoehto olisi satuttaa vain itseään.. Ja tietysti siis myös nykyistä miestäni.. Siinä olisi kolme ihmistä vähemmän.. Mutta niin.. Kuitenkin sydämeni sanoo, että onnellisin olen nykyisen mieheni luona, ns. "normaalissa elämässä".. Ja jos teen ensin itseni onnelliseksi, voin ehkä tulevaisuudessa keskittyä paremmin siihen, miten teen muut onnelliseksi.. Silloinhan minulla on myös enemmän energiaa siihen! Joten toivottavasti tämä on pidemmän päälle kuitenkin se ainoa oikea ratkaisu..

    Olen varma, että vaimosi on ikionnellinen, kun on saanut sinunkaltaisesi miehen rinnalleen =) Olet kannustava ja ymmärtäväinen ja kaikenlisäksi hyvin viisas! Osaat kuunnella ja sanoa oikeat sanat.. Sinunlaisiasi on harvassa.. Mutta myös minulla on ollut onnea, kun olen sellaisen vierelleni löytänyt =) Sellaisesta harvinaisuudesta täytyy pitää kiinni! Joten onnea sinulle ja vaimollesi ja kaikkea hyvää yhteiselle tiellenne! Toivottavasti se on vielä pitkä! =)

    olet tehnyt paljon enemmän, kuin mitä sinun kuuluisi tehdä toisten hyväksi, eivätkä he edes osaa arvostaa sitä, vaan ovat pitäneet sitä itsestään selvänä ja heille kuuluvana asiana, mitä se ei todellakaan ole, he eivät ole sitä edes ansainneet, mutta sina olet ansainnut onnen, joka on aivan vierelläsi.
    Älä turhaan murehdi, siihen ei ole mitään syytä.

    Olisin onnellinen mies jos lopun toteamuksesi minusta pitäisi, edes osin paikkansa.
    Sillä vaikka kuinka pyrkii elämään niinkuin ajattelee elävänsä ja toimivansa, se ei tahdo aina toteutua, koska elämä tahtoo heitellä hiekkaa rattaisiin, niinkuin olet saanut itsekin karvaasti kokea.
    Kiitokset onnen toivotuksista niitä aina tarvitaan.

    Uskon ja toivon sinulla ja miehelläsi olevan paljon onnellista elämää edessä ja sen alkavan hyvin pian.

    .. se elämä tosiaan välillä rattaisiin heittää, mutta se ei tarkoita kuitenkaan, että emme olisi onnistuneet yrityksessämme olla ja elää niinkuin olisi ihanteellista ja "oikeata". Sillä tärkeintähän on se, että YRITTÄÄ tehdä parhaansa ja toimia niin, kuin itse kokee olevan oikea ja paras elämäntapa. Ja uskon, että sinullakin on vahva yritys tehdä ihmiset ympärilläsi onnellisiksi ja levittää hyvää oloa. Ja vaikka elämän heittämä loka tekeekin yrityksestä vaikeampaa, etkä aina sen vuoksi onnistuisikaan yrityksessäsi täydellisesti, ei se tarkoita, että olisit huonompi tai epäonnistunut. Olet kuitenkin se hieno, välittävä ihminen, joka parhaansa mukaan yrittää ajatella muiden parasta, vaikka kuinka elämä pyristelisi vastaan!

    En tiedä ajautuiko tämä kirjoitus nyt jotenkin sivuraiteille, mutta uskon, että ymmärrät tällä hakemani ajatuksen. Taistelemistahan tämä elämä on! Kuka sen on sanonut olevan helppoa..?? Ja eihän voittaminenkaan tunnu ollenkaan niin hyvälle, jos sen eteen ei ole joutunut tekemään töitä.. ;)

    Mutta tsemppiä siis tulevaan! Nautitaan molemmat tästä hetkestä, joka on ainutlaatuinen ryppyineen ja murheineenkin =)

    Ps. Onkos sinulla muuten lapsia??

    täysin oikeassa, että elämässä pitää olla vaihtelua, sillä tasapaksu elämä, vaikka se olisi kuinka hienolla pohjalla tahansa, ei tunnukaan enää yhtä hienolta kuin ennen, siksi elämän tuomat harmit ja murheet tuovat normaalisti sopivasti vaihtelua elämään, jolloin harmien jälkeen osaa nauttia pienistäkin iloita paljon paremmin.

    Sinun kaltaisella enkelin luonteisella ihmisellä, on taipumus tulla hyväksikäytetyksi aika helposti,
    joka on näin sivusta seuraamalla, on aika helppo huomata, mitä ei itse omassa elämässään läheskään niin helposti huomaa. Kuten eilen totesin, sinua käytettiin hyväksi, vaikka se ei olisikaan täysin tietoista, hyväksikäyttäjien taholta.
    Minä en toki ole lähellekää niin empaattinen kuin sinä, mutta kuitenkin uskoisin olevani aika oikeudenmukainen ja luotettava sekä tunteissani rehellinen. Tämä alustuksena siihen miksi en pidä omaa parisuhdettani kovin ihanteellisena, sillä koen itseni myös hyväksikäytetyksi parisuhteessa, joka varjostaa elämääni jonkin verran.
    Luulisin juuri tämän vaikuttavan siihen, miksi olen kokenut saavani kanssasi käymästämme keskustelusta hyvää mieltä myös itselleni, sen lisäksi, että kerroit sen hyödyttävän sinua.
    Eli siis se lisää uskoa siihen, ettei omaan napaan tuijottaminen ole kovin yleistä naisilla, vaikka se vaimoni kohdalla sitä onkin.
    Sitäkin voidaan toki pitää "hiekkana" elämän rattaissa, jos sen haluaa myönteisenä nähdä.

    Minulla on vain yksi lapsi (tytär)ja isyys onkin oman elämäni kantava voima tällä hetkellä, joka suo minulle hyvin paljon iloa elämään.

    Tulen kuitenkin kokonaisuutena aika hyvin toimeen omassa elämässäni ja omassa perheessäni, joten tilanteeni on hyvin paljon parempi, kuin sinun tällä hetkellä, mutta sinulla on mahdollisuus paljon parempaan onneen, kuin itselläni ja toivon todellakin sinulle, tai teille, käyvän niin.

    Tämä meni todellakin vähän sivuraiteelle, mutta keskity vain täysillä, oman elämäsi kuntoon laittamiseen, äläkä anna tämän sivuraiteelle eksymisen, haitata sitä mitenkään.

    Ikävää, että et koe parisuhdettasi ihanteelliseksi.. =( En oikein tiedä, mitä tohon sanoisin.. Mihin hänessä rakastuit? Onko niitä piirteitä vielä olemassa, vai ovatko ne tukehtuneet jonnekin arjen pyörteisiin? Oletko keskustellut vaimosi kanssa asiasta?

    Toivon sydämestäni, että saisitte asianne kuntoon, ja pystyisit jatkamaan elämääsi onnellisempana. Mutta muista, että mihinkään ei pidä TYYTYÄ.. Jokainen ansaitsee onnensa, joten tavoittele sitä. Ei saisi tyytyä vähempään, kuin mihin on mahdollisuus.. Mutta olen itse melko huono puhumaan tästä asiasta.. Itse tyydyn usein kohtalooni ja ajattelen vain, että olen todellakin ansainnut kaiken tämän murheen.. Mutta tiedostan kyllä, että se ei pidä paikkaansa! Mutta on silti helppo vain tyytyä vähempään.. Tuntuu raskaalta ajatukselta, että ryhtyisi taistelemaan tässä elämässä.. Mutta toisaalta.. Onhan sekin jo taistelua, että sinnittelee ikävässä tilanteessa, vaikka ei ole sitä ansainnut.. Joten.. Taistella siis joka tapauksessa pitää. Ja valitset taisteluista kumman tahansa, niin lopussa varmasti kuitenkin kiitos seisoo. Eli jatka ihmeessä taistelua nykyisellään, sillä kuitenkin vielä voittajana selviät!

    No menihän sekavaksi =) Mutta toivottavasti ymmärsit.. Eli hain tällä sitä, että koeta jaksaa tilanteessasi ja vaimosi kanssa.. Ehkä hänelläkin on ongelmia, joista ei vain ole uskaltanut puhua..? En tiedä.. Nämä ovat vain arvailujani.. Mutta toivon kuitenkin syvästi, että ongelmanne ratkeavat ja voitatte tämän taistelun. Tsemppiä ja jaksamista siihen!

    Ja onnittelen suuresti tyttärestäsi =) Itselläkin jo vauvakuume painaa päälle.. =) mutta nauti isyydestäsi ja siitä, että olet itse mahtava persoona, vaikka vaimosi ei ehkä sitä olisikaan.. En tunne häntä, mutta en usko, että hän kuitenkaan sinulle pahaa tahtoo.. Kerranhan sinä häneen rakastuit, joten hän ei voi olla täysin "kamala" =) Sillä sinäkin olet sen luonteinen ihminen, että varmasti osaat seurasi hyvin valita, enkä usko, että voisit rakastua itsekkääseen ihmiseen, joka ei tuijota muuta kuin omaa napaansa.. Sillä itse et ole sellainen ollenkaan! Joten varmasti vaimossasi vielä piilee se sama tyttönen kuin silloin ennen, johon silloin aikanaan rakastuit. Yrittäkää yhdessä herättää hänet jälleen henkiin!

    Onnea sille! Ja jaksamisia!

    kannustavista sanoistasi ymmärrän hyvin tarkoituksesi. Toivoisin tietysti parisuhteemme paranevan ja jotain yrityksiä sen suhteen onkin ollut menossa puolin ja toisin, tulosta ei ainakaan vielä ole nähtävissä, mutta kuka sen tietää. Meillä on parisuhteesta jo kokemusta viitisentoista vuotta, joten sen suuntaa ei aivan helpolla enää voi muuttaa paremmaksi.

    Teillä taas on suhde vasta alkusuoralla, jolloin pienetkin asiat voivat vaikuttaa suhteen etenemiseen, suuntaan jos toiseen, joskin sinun olemuksesi, mahdollistaa erittäin hyvän lähtökohdan suhteen toimivuudelle ja vaikka en uutta miestäsi tunne paremmin, niin uskon hänenkin toimivan suhteenne eteen täysillä.

    Lapsesta sen verran, että se vahvistaa jo ennestään vahvaa parisuhdetta ja valitettavan usein heikentää parisuhdetta, jos lapsi hankitaan parisuhteen ongemlien peittämiseksi tai ratkaisuiksi, joten parisuhde pitäisi saada ensin vankalle pohjalle, ennen lapsen hankintaa ja silloinkin molempien pitää haluta lasta ja paljon.

    Mainittakoon meidän lapsen olevan pitkän ja hartaan yrittämisen tulos, joten voi todellakin puhua toivotusta lapsesta. Useampiakin olisi haluttu, mutta se ei valitettavasti onnistunut.

    Silloin kun lapsi on toivottu, niinkuin meilläkin oli, sitä vasta lapsen saamisen jälkeen huomasi, mikä on elämän tarkoitus, joskin naisille se on selvempää jo paljon aikaisemmin kuin miehille yleensä.

    Nyt kun olen oppinut tuntemaan sinua ja elämääsi, olisi mukava kuulla, miten se etenee ja olla, ehkä pienenä henkisenä tukena, jos ongelmia ilmenee, koska sinulla on suuria muutoksia tulossa aivan lähiaikoina, toivottavasti ja hyvään suuntaan.

    Hyvää viikon loppua joka tapauksessa!

    ... omatunto, kun en päässyt koko viikonloppuna vastaamaan viestiisi.. :( Mutta nyt olen takaisin jälleen!

    Meidän suhteemme tosiaan on vasta alkusuoralla, mutta toivon sydämestäni sen lähtevän kunnolla käyntiin! Viikonloppuna olimme vanhempieni luona kotipaikkakunnallani (mieheni on jo kyllä muutaman kerran aiemmin tavannut vanhempani). Nuorimmalla siskollani oli rippijuhlat. Mieheni tapasi siis mummuni, enoni, setäni jne.. Ja mummuni piti kovasti hänestä! =) Ja toivotti koko sydämestään meille runsaasti onnea ja toivoi, että elämme onnellisina yhdessä =)

    Muuten viikonlopusta sen verran, että nyt exäni ei soittanut.. Mutta lähetti kyllä viestin.. Sanasta sanaan se meni näin: " Terska! Kuis siel pääs panee? Tääl menee, ei pane.. Eiku mitä? Ei tajuu aina näit mun hyvii juttui.. Millai muute? Kyl se täs.. Vastasin jo.. Häh..c8" Että siinä koko viesti kokonaisuudessaan.. En ihan ymmärtänyt..Vastasin jotain pientä ja vielä sain toisen viestin takasin, mutta sitten ei enää tullut mitään. Mitähän hän tuolla viestillä haki?!?! En ihan ymmärtänyt.. Eikä nykyisenikään selvästikään tilanteesta nauttinut.. Mutta ei mitään kuitenkaan sanonutkaan.

    Taas olisin tietysti voinut pistää viestin, ja pyytää häntä rajoittamaan yhteyden pitoa.. Mutta se tuntui pahalta tehdä, koska hän lähetti noin kaverillisen viestin.. Olisi ollut tylyä lähettää jotain ikävää takaisin! Mutta mutta..

    No, eiköhän se kuitenkin tästä.. Voi voi.. Mutta tuntuu väärältä kuormittaa jälleen sinua ongelmillani, sillä sinulla on niitä tarpeeksi omastakin takaa.. Mutta sainpahan nyt jälleen nämä asiat purettua päästäni =) Sinun ei niistä tarvitse välittää =)

    Ja kiitos jälleen vastauksesta! Toivotan todellakin teille onnea, että tuloksia yrityksistänne alkaisi pian näkyä! Tsemppiä!

    että vielä vastasit, sillä olisi ikävä jäädä epätietoiseksi tilanteesi kehittymisestä, varsinnkin, jos se ei etenisi parempaan suuntaan.

    Minun oma tilanteeni on hallinnassa vaikka se ei ihanteellinen olekaan, mutta olen jo tottunut pelaamaan näillä korteilla, mitkä olen jaossa saanut, joten ei syytä huoleen.

    Mitä saamaasi viestiin tulee, hän kysyi sinulta miten sinulla menee uuden miehesi kanssa ja muutenkin, hänellä näyttäisi menevän jotakuinkin hyvin muuten, mutta seurustelu puolella on edelleen hiljaista.
    Hän on esittänyt sen vähän härskissä muodossa, omasta mielestään hyvinkin huumorilliseseti.

    Sen perusteella ei hänellä ainakaan pitäisi mitään hätää olla.

    Jatkossa mikäli et halua suoraan kertoa lopettavasi yhteyden pitoa, niin sinun kannattasi vastata takaisin hyvin lyhyesti.

    Olisit esim. voinut vastata tuohon viestiin jotain tähän tapaan " Meillä ja minulla menee hyvin, toivottavasti sinullakin".

    Jos et ymmärrä mitä hän tarkoittaa, niin älä vastaa ollenkaan, niin hän joutuu pakostakin selventämään viestejä jatkossa ja kun vastaat mahdollisimman lyhyesti, hänen mielenkiintonsa yhteyden pitoon saattaa heiketä ja sitäkin kautta, tosin paljon hitaammin, yhteyden pitonne loppuu ja pääset kunnolla kiinni onnellisempaan elämään, uuden miehesi kanssa.

    Uusi miehesi on varsin ymmärtäväinen ja toivottavasti ymmärtämystä riittää jatkossakin.
    Sillä aina se kuitenkin pahalta tuntuu, mikäli toinen pitää yhteyttä exään, siitäkin huolimatta, vaikka se olisi yksipuolista.

    Mielellni minä olisin lisätukena siihen asti, kunnes saat exäsi yhteyden pidon loppumaan, sen jälkeen sinulla pitäisi pikkuhiljaa elämän alkaa tuntumaan valoisammalta ja minullekin jäisi hyvä mieli siitä, että olisin hieman myötä vaikuttanut
    tapahtumien kulkuun positiivisesti.

    Äänestä

Täytyi vastata tähän alkuperäiseen viestiin, kun tuohon ketjuun ei enää mahtunut vastausta.. =)

Mutta elikkäs.. Kirjoitin tuossa sitten tälle exälleni viestin.. Yksinkertaisesti sanoin vain, että meidän olisi ehkä syytä vähentää yhteydenpitoa tätä nykyistä miestäni ajatellen.. Sillä olen mukana tässä täysillä, enkä halua nykyistäni loukata.. Mutta lisäsin vielä, että voimme silti varmasti olla vielä hyvissä väleissä.. Takaisin sain tällaisen viestin: "Heh.. Oot sä kans.. Eka sä sanot toista ja sit teet ite niin.. Mut okei, pidä hauskaa.. Jätän sut kyl ihan rauhaan.. Mut mieti, mitä oot joskus sanonut.." Sellaista viestiä siis lykkäsi.. En oikein tiedä miten suhtautua tuohon.. Mutta ainakin se on nyt tehty.. Mutta luulen, että hän taisi hieman loukkaantua.. En sitten tiedä.. Mutta epäilinkin, että hän ottaisi puheeksi sen, että olen luvannut olla hänen ystävänsä.. Ja että se olen aina ollut minä, joka olisi halunnut jatkaa suhdetta.. Kirjoitin hänelle sitten vielä viestin, että tilanteet muuttuu, ja nyt niin on todella käynyt.. Ja lopuksi vielä kysyin, voisiko hän antaa anteeksi.. Takaisin en sitten saanut enää mitään viestiä..

Mutta nyt se siis on tehty.. Katsotaan nyt, miten lähtee sujumaan.. Toivottavasti paremmin! Tämä nykyiseni varmasti ilahtuu, kun kuulee, että olen tälle nyt vihdoin pistänyt pisteen! =) Nykyiseni haluaisi kovasti muuttaa yhteen kanssani.. Mutta en oikein tiedä mitä ajatella.. Toisaalta haluaisin kovasti, mutta en halua kiirehtiä.. Ja jotenkin olen muutenkin vielä hieman epävarma.. Entä jos suhde ei toimikaan? Tulee ero tai jotain.. Se pelottaa.. En tiedä oikein mitä tehdä.. Koska toisaalta kyllä haluaisin muuttaa hänen kanssaan.. Alkaa ärsyttää tämä jatkuva edes takaisin ramppaaminen! =) Koska kuitenkin nukumme joka yö yhdessä.. Niin.. Nyt täytyy mietiskellä tarkkaan.. Ainakin koko suku on puolellamme ja enemmän kuin hyväksyvät tämän nykyiseni! =) He todella toivovat, että olisin nyt löytänyt sen oikean.. Ja äitini hokee koko ajan, että nyt näyttää todella hyvälle.. =) Mutta miksi sitten epäröin?!? En kai ehkä luota itseeni tarpeeksi.. Mutta nyt minulla todella olisi upea mies.. Aivan mahtava! Ja todellakin haluan hänen kanssaan tulevaisuuden! Nyt pitäisi vaan saada pää kuntoon.. =)

Mutta eiköhän tämä tästä taas.. =) Kyllähän asioilla on tapana järjestyä. Ja hienoa, että sinäkin osaat kuitenkin lutvia tilanteessasi ja löytämään siitäkin positiivisia asioita! Se on hieno piirre! =) Malja sille! =)

Äänestä
  • sinä kumminkin rohkaisit mielesi ja teit oikean ratkaisun, uskon ainakin niin.
    Vastauksesta päätellen, hän on kyllä jo odottanutkin sinun tekevän tämän suuntaisen ratkaisun jossain vaiheessa, mutta ei ole ollut varma nykyisen suhteesi vakavuusasteesta.
    Tietysti hän loukkaantui jonkun verran, yllättävän hyvin hän kuitenkin siihen reagoi, johtuu varmaankin juuri siitä, ettei se tullut hänelle täytenä yllätyksenä.
    Tosin en tiedä onko hän sen jälkeen ottanut mitään yhteyttä, kun laitoit minulle viestiä tekemästäsi ratkaisusta.
    Jos ei, niin aika hyvältä näyttäisi sen suhteen.

    Vie oman aikansa, ennenkuin exäsi vaikutus heikkenee mielessäsi, mutta nyt sinulla on kuitenkin hyvä mahdollisuus selvittää todelliset tunteesi nykyistäsi kohtaan.
    Yhteen muuttaminen on iso asia, mutta jos nykyisinkin vietätte yöt enimmälti yhdessä se ei silloin ole, niin iso asia kuin satunnaisen yöpymisen jälkeen, muuttaa yhteen. Vanhempien liialta tuntuva myötämielisyys tahtoo usein lisätä epävarmuutta suhteeseen, mutta on tietysti paljon parempi vaihtoehto, kuin jyrkkä vastustaminen.
    Tärkeintä on kuitenkin sinun ja miehesi keskinäiset tunteet ja niiden kehittyminen.

    Uskoisin sinulle selviävän muutaman viikon kuluessa, alkaako epävarmuus ja mielialan heilahtelut heiketä, sekä usko suhteenne toimivuudesta kasvaa. Toivon todellakin kaikesta sydämmestäni, että niin tulee käymään.

    Sinulla on miehessäsi varmasti hyvä, niin henkinen sekä fyysinen olkapää, johon nojata, joten tuskin tarvitset enää, minun henkistä tukeani, selvittelemään välillä tuntemiasi ristiriitaisia ajatuksia, mutta jos kuitenkin haluaisit pitää varmuuden vuoksi tämän kaltaista "nettiystävää" siihen asti, kunnes olet varma tunteistasi ja luotat myös miehesi tunteiden kestävyyteen, niin mielelläni sen tekisin.

    Toivotan vielä kerran kuitenkin, kaikkea hyvää jatkoon ja paljon onnellisia päiviä elämääsi!

    T. Paavo

    Äänestä

  • Paavo kirjoitti:

    sinä kumminkin rohkaisit mielesi ja teit oikean ratkaisun, uskon ainakin niin.

    Varmasti kestää kyllä hetken, että tuo exä on täysin poissa päiväjärjestyksestä.. Onhan hän siellä jo hyvin pitkän ajan vaikuttanut, tavalla tai toisella.. Vaikka myös negatiivisella tavalla. Tuskin hän mieleni perukoilta heti onkaan pois pyyhkäisty! Mutta en siis nyt tarkoita tunteitani häntä kohtaan, vaan kaikkea tätä muuta sekaannusta.. Ymmärrät varmasti.

    Kyllä, nukumme joka yö yhdessä (lukuunottamatta öitä, jotka on pakko esim. tentin vuoksi viettää erossa). Lisäksi näemme toisemme joka päivä koulussa. Opiskelemme samalla alalla. Hän tosin vuoden ylempänä. Eli yhteenmuuttaminen ei niin suuri muutos tosiaan olisi.. Mutta jotenkin se kuitenkin tuntuu vielä hieman pelottavalta.. Kuitenkin olen jo elämässäni nuoreen ikääni nähden kokenut kaikenlaista.. Olen jo kahdesti ehtinyt erota avoliitosta, kahdesti on myös kihlaus purkautunut ja olen jo saanut keskenmenonkin (ja tämä kaikki oli tapahtunut jo silloin, kun olin vasta 19 vuotias!!). Joten on ehkä ihan normaaliakin, että tunnen nyt tällaista pelkoa.. Ennen olen aina kiirehtinyt elämässäni eteenpäin ja tehnyt nopeita ratkaisuja. Nyt tuntuu, että olisi syytä vähän hidastaa vauhtia.. Nyt jotenkin haluan mennä ja edetä ihan rauhassa ja hitaasti. Voisikohan se olla sitä, että nyt haluaisin vain suojella tätä juttua siltä, että se päättyisi liian nopeaan etenemiseen, tai jotain sinne päin..?? Vai mistäköhän tässä on kyse.. En oikein osaa tulkita omia ajatuksiani ja tuntemuksiani.. Mutta kuitenkin tiedän, että en osaa olla erossa miehestäni ja on ihana käpertyä hänen kainaloonsa kun elämä tuntuu potkivan päähän =) Tulee hyvä ja turvallinen olo. Eli rakastan häntä. Sitähän se taitaa olla =)

    Mutta toivottavasti olet oikeassa siinä, että tämä sekava olotila alkaa pikku hiljaa selkiintyä. Olisi jo aika =) Mutta se tässä vähän pelottaa, että olemmehan kuitenkin olleet jo lähes neljä kuukautta yhdessä ja siltikin tuo epävarmuus on yhä tallella.. Mutta onhan se toki lievittynyt!! Paljonkin! Alussa oli suuriakin ahdistus kohtauksia, enkä todellakaan tiennyt miten päin olisin ollut. Mutta sisukkaasti päätin kuitenkin jatkaa suhdettamme eteenpäin ja taistella tuon ahdistuksen pois. Ja kyllähän minä sen voitinkin. Enää ei sellaisia "kohtauksia" tule. Mutta tämä pieni epävarmuus on yhä tallella.. Välillähän tulee oikein mahtava ja hyvä olo ja itken suorastaan onnesta! Olo tuntuu niin rakastuneelta. Mutta sitten taas tulee se sellainen tasapaksu fiilis.. Siis kuitenkin on hyvä olla ja rakastan häntä, mutta ei vain tunnu NIIN hyvältä, kuin välillä tuntuu.. No onpas tämä sekavaa =) Mutta toivottavasti sait edes jonkin näköisen käsityksen.. =)

    Mutta toivon tosiaan, että nyt kun sain exäni kanssa välit selviksi, tuo epävarmuus ja mielialan vaihtelu häviää ja voimme aloittaa täysipainoisesti yhteisen elämämme. Koska todellakin haluan nyt pitää kiinni juuri tästä miehestä. Hän on minulle niin hyvä. Eilenkin hän yllätti minut ja vei naistenpäivän kunniaksi syömään =) Enkä minä arvannut mitään!

    Mutta kiitos jälleen tukevista sanoistasi =) Toivottavasti olet oikeassa.. Tästä miehestä haluaisin niin pitää kiinni!

    olla oikeassa, mitä tulee epävarmuuden aiheuttajiin, nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että exäsi yhteydenpidon aiheuttama keskeneräisyyden tunne, pitäisi jäädä pois pika puolin.
    Jäähän siihen vielä kaikki aiemmat kokemuksesi ja tietysti uuden suhteen tuoma epävarmuuden tunne.

    Koska yhteen muuttaminen tuntuu tällä hetkellä lisäävän epävarmuutta, sinun kannattaa lykätä sitä eteen päin, siihen asti kunnes se tuntuu sinusta hyvältä ja oikealta ratkaisulta.

    Tunsin itsekin aikoinani epävarmuutta muuttaa yhteen vaikka sitä halusinkin, vaikka se johtui siitä, että nainen oli kihloissa toisen miehen kanssa ja asui hänen kanssaan. Halusin hänen muuttavan ensin asumaan yksikseen, joksikin aikaa, jolloin hänellä olisi paikka mihin mennä, jos meillä ei oliskaan suhde toiminut kunnolla.
    Näin hän tekikin ja kuukauden jälkeen olin varma, että yhteis asuminen toimisi, sillä käytännössä asuimmekin minun luonani koko ajan ja hän muutti kokonaan asumaan kanssani ja asuu edelleenkin.

    Kerro avoimesti miehellesi kokemastasi epävarmuuden tunteestasi muuttaa yhteen asumaan, uskoisin hänen sen ymmärtävän ja odottavan sen aikaa, että sinun epävarmuutesi häviää yhteen muuttamisen suhteen.

    Neljä kuukautta on vielä aika lyhyt aika, oppia tuntemaan toinen ihminen riittävän hyvin, joskus riittää lyhyempikin aika ja toisinaan se saattaa viedä vuosiakin, joten ei huolta siitä, että koet tunteesi vieläkin vaihtelevan hänen kanssaan.
    on kuitenkin erittäin hyvä merkki, että tunnet häneen ajottain voimakasta onnen tunnetta, sillä alkuihastuksen jälkeen, kun parisuhde muuttu arkisemmaksi, voimakas onnentunne muuttuu ajoittaiseksi normaalistikin, tosin mukaan tulee yleensä voimakas yhteenkuuluvuuden tunne, jolloin tuntee yhdessä kestettävän hyvin, elämän eteen heittämät vastoinkäymiset, tai hiekan, niinkuin aiemmin tuli mainittua.

    Sinun ei varmaankaan kannata kertoa kaikkia kokemiasi epävarmuuden tunteitasi miehellesi, sillä se kuormittaisi häntä turhaan, varsinkaan jos et pysty varmasti osoittamaan itsellesikään, ettei ne johdu hänestä vaan jostain muusta.

    Koska olet todellakin elänyt aika nopea tempoisesti ja kokenut paljon ikäviä kokemuksia lyhyellä ajan jaksolla, mikä on saanut sinut ymmrrettäväsi araksi ja epävarmaksi omien, sekä sinuun kohdistuvien tunteiden osalta.

    Nimimerkin takana oleva nettiystävätä voisi olla sinulle tukena, jonka kanssa olisi mahdollisuus selvitellä tuntojasi, niin ettei ne turhaan kuormita miestäsi, tukien näin alkanutta parisuhdettasi eteenpäin.

    Mikäli sinulla on mimimerkillä oleva postilokero, niin se olisi varmaan parempi keino keskustella kuin näin yleisesti näkyvällä olevalla palstalla, jota käydään vieläkin aika paljon lukemassa, siitäkin huolimatta, että se on jo kaukana etusivusta. Esim. suomi24:stä saa sellaisen ilmaiseksi, mikäli sinulla ei sellaista vielä ole.

    Mieti tuntuisiko se sinusta hyvältä ja toimivalta ratkaisulta, siihen asti kunnes pääset tukevammalle pohjalle ja epävarmuutesi ei esiinny enää liian häiritsevänä.

    Olen kyllä ollut avoin miehelleni tästä epävarmuudesta.. Ja olen todella yrittänyt selittää, että tämä ei missään nimessä johdu hänestä, eikä mistään sellaisesta, mitä hän olis tehnyt. Toivon hänen myös uskovan sen.. Mutta hän kyllä on ollut todella ymmärtäväinen, mutta luulen, että hän kuitenkin on myös ollut hieman pahoillaan.. Tosin hän on sanonut ymmärtävänsä..

    Totta, voi viedä hyvinkin kauan, ennen kuin toisen oppii kunnolla tuntemaan, mutta koko ajan tässä, päivä päivältä paremmin tunnemme toisemme =)

    Tuo yhteenkuuluvuuden tunne, josta mainitsit.. Se minulla jotenkin on jo syntynyt.. Ainakin uskoisin niin.. Voisin kuvitella, että pystyisimme yhdessä selviämään mistä tahansa! Tai sellainen on ainakin harras toiveeni.. =) Mieheni on nyt ainakin tasapainoinen ja järkevä, eikä nyt ole enää kysymys mistään teini-iän rakkaussuhteesta.. Jota aiemmat suhteeni ovat lähinnä olleet.. Tai kovasti me exänikin kanssa yritimme leikkiä kotia, mutta teinejähän me molemmat olimme! Hyvänen aika! Minäkin olin suhteemme alkaessa vasta 18-vuotias! Ja tämä exänihän oli/on minua 3 vuotta nuorempi.. Eli todellakin, olimme hyvin nuoria. Silloin nuo rakastumisen tunteetkin tuntuvat paljon huikeimmilta ja syvemmiltä. Nyt sitä ehkä on jo hieman kypsyneempi, eikä tuo rakastuminen ole enää ihan samanlainen "huisin-jännä-juttu" kuin silloin.. Vaikka toki sen pitäisi silti hyvältä tuntua! Mutta sen laji vain muuttuu. Ei ole enää sellaista "iik! Tämä on ihanaa!"- tunnetta.. Ymmärrät jälleen varmasti..

    Ehkä siksi olenkin hieman epävarma.. Tämä on ensimmäinen varsinainen ns. "aikuisen iän" suhteeni.. =) Ei tunnu enää siltä, että leijailisi 7. taivaassa. Ja ehkä se on hyväkin! Eikös sellainen tasapainoinen suhde olekin hieman kestävämpi, kuin sellainen, jossa tunteet myrskyävät jne..?? Suhdehan ei kuitenkaan voi perustua sille tunteelle.. Alttarillakin kuitenkin kysytään, että tahdotko.. Suhteen täytyy perustua lujalle tahdolle. Sille, että TAHTOO ja HALUAA jakaa elämänsä sen toisen kanssa ja tehdä tämän onnelliseksi. Pelkälle tunteelle perustuvat liitothan tahtovat hajota helposti.. Jos liiton tulisi perustua tunteelle, kysyttäisiin silloin alttarillakin, että TUNNETKO..

    Mutta kiitosta taas =) Olet ollut suuri apu! Ehkäpä olet oikeassa, ja tämä epävarmuus alkaa pikku hiljaa hellittää.. Minun täytyy käydä luomassa tuo postiosoite (kun on vaan koulun oma osoite tällä hetkellä), niin voisi sitten helpommin sen välityksellä kirjoitella. Ilmoitan sen sitten sinulle, kunhan se valmistuu! Mutta kiitos taas! =)

    tässä odottelemaan, että saat avattua oman lokeron.
    Hyvää viikonloppua sitä odotellessa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Wonderer kirjoitti:

Vinkkejä kaivataan..

Elän ihanassa parisuhteessa ja luulen olevani onnellinen.. Olemme seurustelleet tosin vasta kolmisen kuukautta, mutta luulen rakastavani häntä jo suunnattoman paljon.. Mutta.. En tiedä, olenko missään vaiheessa ollut RAKASTUNUT häneen.. Kyllä, tunsin ihanaa kihelmöivää tunnetta kun juttumme oli aluillaan ja menetin yöuneni ja ruokahaluni. Mutta tätä ei kestänyt kovin kauaa. Nopeasti tilanne tasoittui ja muuttui rutiiniksi.. Ei siinä tosin mitään vikaa ole, mutta minua huolettaa se, että nyt en tunne samanlaista tunnetta mitä olen aiemmissa suhteissani tuntenut.. Ennen tuo rakastumisen ihana tunne on kestänyt paljon pidempään, mutta nyt, tässä suhteessa, se ei ole samanlaista.. Mutta siltikään en missään nimessä halua menettää miestäni! Itkettää se ajatuskin.. Ja toisaalta.. Juuri muutama päivä sitten itkin vuolaasti rakkaani kainalossa.. Onnesta.. Tunsin mielettömän suurta onnea! Se oli ihanaa.. Mutta tätä kesti vain pari päivää.. Sitten tuli taas se sama "arkinen" olotila.. Oli ihan kiva, kun kumppani oli siinä vierellä, mutta ei minulla enää ollut mitään "järisyttävää" ihanaa oloa.. Ihan tavallinen fiilis.. Miksi näin? Tuntuu, että tunteet ja mieliala heittelevät laidasta laitaan! Välillä on todella ihana ja hyvä olo, mutta sitten tulee taas hetken päästä hieman epävarma fiilis.. Siis etten tiedä sittenkään, olenko niin rakastunut.. Mutta kohta taas olen siitä varma ym.. Eikö tässä vaiheessa pitäisi koko ajan olla ns rakastunut ja hyvä olo? Siksi minua siis huolettaa.. Toki minulla on hyvä ja turvallinen olo, mutta MIKSI IHMEESSÄ SIIS NÄMÄ MIELIALAN VAIHTELUT?!?!

Joten sanokaas nyt viisaammat.. Onko tämä ihan normaalia..?? Neuvokaa nyt minua hyvät ihmiset! Haluan todella tämän jutun toimivan! Ja kyllähän se toimiikin, hän saa minut nauramaan ja usein olen viime aikoina huomannut, että nukahdan hänen kainalossaan hymy huulilla.. Mistä sitten kiikastaa?? Edelliset suhteet? Ero entisestä poikaystävästäni oli todella vaikea.. Vaikka eroon ei mitään riitaa liittynytkään, oli se silti hyvin vaikea pala.. Toipuminen vei pitkään.. Itse asiassa.. En varmaan vieläkään olisi toipunut, jos en olisi tavannut tätä nykyistäni.. Tosin silloin, kun nykyisen mieheni tapasin, minun ja exäni erosta oli jo yli vuosi.. Mutta kuitenkin pidimme yhteyttä melko tiiviisti ja minä elättelin toiveita yhä hänen suhteensa.. Koko ajan vain ajattelin, etten voisi koskaan rakastaa ketään muuta.. Ja monet "suhdekokeilut" kaatuivat siihen, etten kyennyt unohtamaan exääni.. Mutta tämä nykyiseni muutti kaiken.. Nyt en haluaisi enää exääni, vaan tämän nykyiseni.. Haluan hänestä (nykyisestäni) tulevan mieheni.. Mutta.. On tämä mielialan vaihtelu.. Kertooko se jostain..?? Ja välillä olen meinannut kutsua nykyistäni exäni nimellä, mutta onneksi ei ole vielä päässyt lipsahtamaan! Mitä se tarkoitta?? Ja välillä olen huomannut, että exä käy välillä mielessä.. Tosin ei sellaisella haikailevalla tavalla, vaan sellaisella pelokkaalla tavalla.. Että entä jos kuitenkin jonain päivänä rakastunkin jälleen exääni ja joudun satuttamaan tätä ihanaa nykyistäni.. AARGH!! Nyt menee jo todella sekavaksi.. Mietinkö tätä liikaa..?? Ehkäpä..

Joten ravistelkaa minut nyt hitto soikoon hereillä hyvät ihmiset! Minulla on upea, ihana ja rakastava mies, jota minä varmastikin rakastan! Mutta oloni on vain kovin epävarma välillä.. Ei koko aikaa, mutta puolet ajasta.. Mikä minua vaivaa?? Ikääkin jo pitäisi sen verran olla, ettei mistään nuoruuden teinimyllerryksestä ole kyse.. Parinkympin paremmalla puolella tässä ollaan.. Ja mies muutaman vuoden vanhempi.. Mitä siis teen itselleni? Tuntuu, etten osaa nauttia täysin rinnoin tästä onnesta.. Nimittäin jos osaisin/uskaltaisin, tietäisin, että se olisi todella mahtavaa.. Joten jos teillä on antaa viisaita neuvoja, niin ne tulisivat nyt tarpeeseen! Kiitos jo etukäteen! Ja hyvää alkavaa kevättä kaikille =)!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu