asiasta

Nämä keskustelut saavat joskus huvittavia piirteitä. Joissain keskustelussa asiantuntijoita ovat ne joilla on lapsia. Eli ok asianomaiset. Toisissa keskusteluissa taas asiantuntijoita on ne, jotka eivät ole kyseisiä aineita koskaan käyttäneet.

Outoa ristiriitaa havaittavissa.
20163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

ole mitään ristiriitaa, koska toiset vaan on kaikkien alojen parhaimpia asiantuntijoita.

Äänestä

hyi helvetti, olen pyrkinyt luopumaan siemennesteistä mahdollisimman nopeasti.

Äänestä

Naistutkimuksessa oli välillä vallalla henki et värkit ratkaisee kuka tutkimusta saa tehdä - eikä liene yllätys et tulokset eivät olleet kaikkein puolueettomimpia. No useimmiten absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan eli jokainen voi aikas vapaasti toimia asiantuntijana - lienee siis kuulijoiden vastuulla arvioida kunkin henkilön perustelut. Lääkärinä toimimisessa taasen säännöt ovat hivenen toiset - ja musta aikas perustellusti.

Eli omakohtainen kokemus tms. ei lähtökohtaisesti toimi argumenttina - se voi toki antaa kyvyn parempiin perusteluihin - tai tehdä aivan sokeaksi.

Äänestä
  • oikeassa. Lähinnä olikin kyse näiden ihmisten omista "oikeutuksista" tietää asioista enemmän ..

    Äänestä

  • taas. kirjoitti:

    oikeassa. Lähinnä olikin kyse näiden ihmisten omista "oikeutuksista" tietää asioista enemmän ..

    syynä sitä et Suomessa ei harjoitella riittävästi väittelyä - tai sit harjoittelu tehdään kännipäissään ja haulikko eteiskaapissa ladattuna. Musta koulussa (yliopistoissa) pitäisi enempi panostaa väittelyyn ja myös keskusteluun itse väittelystä. Meinaan et esimerkkisi lienee aikas peruskäsitteitä.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    syynä sitä et Suomessa ei harjoitella riittävästi väittelyä - tai sit harjoittelu tehdään kännipäissään ja haulikko eteiskaapissa ladattuna. Musta koulussa (yliopistoissa) pitäisi enempi panostaa väittelyyn ja myös keskusteluun itse väittelystä. Meinaan et esimerkkisi lienee aikas peruskäsitteitä.

    jotkut eivät huomaa omaa tapaansa asettaa itsensä aina keskustelun yläpuolelle ?

    Äänestä

  • silti. kirjoitti:

    jotkut eivät huomaa omaa tapaansa asettaa itsensä aina keskustelun yläpuolelle ?

    huono asia? Eli jos aiheena ei ole henkilö itsessään niin lienee ihan hyvä jos sitä pystyy tarkkailemaan ulkopuolelta. Liian lähellä oleminen nostaa äkkiä tunteet pintaan - eikä se ain toimi.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    huono asia? Eli jos aiheena ei ole henkilö itsessään niin lienee ihan hyvä jos sitä pystyy tarkkailemaan ulkopuolelta. Liian lähellä oleminen nostaa äkkiä tunteet pintaan - eikä se ain toimi.

    jos keskustelija pitää itseänsä aina parempana asiantuntijana, kuin muita keskustelijoita.

    Eikö tarkoitus olisi keskustella asiasta. Vai sittenkin siitä kuka on paras asiantuntija ?

    Äänestä

  • lähinnä. kirjoitti:

    jos keskustelija pitää itseänsä aina parempana asiantuntijana, kuin muita keskustelijoita.

    Eikö tarkoitus olisi keskustella asiasta. Vai sittenkin siitä kuka on paras asiantuntija ?

    Sen kumman isä on vahvempi ei lisää mielipiteen tehoa. Mut titteleitä rakastaa aikas moni - ja nykyään firman johtokin on harvemmin itse ko. alalla asemaansa noussut eli toi on oikeastaan ihan trendikästä.

    Äänestä

  • Miksi sitten toiset väittävät, että omaa kokemusta omaavat tietävät paremmin ?

    En puhukaan siitä mitä mieltä joku on, vaan siitä että suoranaisia väitteitäkin näyttää esiintyvän. Lisäksi mennään toiseen henkilöön kiinni, koska itse "tiedetään" paremmin.

    Äänestä

  • huomaavinani tuota haukkumista lähinnä rekisteröityjen kirjoittajien puolelta.

    Äänestä

  • jos oletetaan, että keskustelijoiden persoonat vaikuttavat keskusteluun.

    Toisilla se näyttäisi näin olevankin .. :(

    Äänestä

Joissain keskustelussa asiantuntijoita ovat ne joilla on lapsia. Eli ok asianomaiset. Toisissa keskusteluissa taas asiantuntijoita on ne, jotka eivät ole KYSEISIÄ aineita koskaan käyttäneet.

---

"Lapset on parasta huumetta."

Äänestä

vaihtelee ja juuri tuo tulisi ottaa huomioon huumekeskustelussa. Useimmat tietänevät sukujensa sairauksista, alttiuksista ja taipumuksista eikä suvullisia faktoja voi kumota millään yksittäisen ihmisen käytännön kokeiluilla.
Omat kokemukset lapsista taas auttavat sisäistämään laajempaa ymmärrystä lapsista suvun sisäisesti ja yhteiskunnallisesti.

Äänestä

Tiedätkö mitä? Tiedätkö, että sivistyneessä keskustelussa ei haeta asiantuntijoita? Mistä ( ollaas nyt ihan aikuisten oikeasti järkeviä...) voit aina tietää, että minkälaisesta motiivista käsin joku kommenttinsa esittää? Yksinkertaistettuna: jokuhan voi sanoa, että on paukuttanut vaikkapa heroiinia suoneen viimeiset kaksikymmentä vuotta, vaikkei koskaan olisi heroiinia nähnytkään. Ja joku toinen voi taas sanoa olevansa viisilapsisen perheen lihomaan päässyt äiti-hahmo, vaikka se "äiti" todellisuudessa olisi kirjoittajan kourassaan puristelemansa pili...

En kylläkään ymmärtänyt kaikkea ilmaisutavastasi, mutta ei se mitään...Sen voi kuitenkin sanoa, että "asiantuntijuus" ei ole rike. Yhden "asiantuntijuus" on yhden asiantuntijuus ja jos tuon muistaa, voi asian kanssa elää ja ihmisen kanssa kenties vaihtaa ajatuksiakin. Muiden kanssa ymmärryksen saavuttaminen on tietysti vaikeaa, mutta ehkäpä siinäkin usein on kysymys pienen ihmisen suuruusharhasta. Olihan se Napoleonkin esimerkiksi ilmeisesti vähän "traumaattinen" (enkä nyt sitten vihjaile sinuun mitään, ymmärrä hyvä ihminen).

Äänestä
  • luuletko että toi "enkä nyt sitten vihjaile sinuun mitään, ymmärrä hyvä ihminen" lieventää edellistä vai tekee siitä entistä vihjailevamman? Mulle toi näet on neutraalimpi ilman tuota sulkulausetta - lähinnä sen vähättelevästä ja ennakoivasta asenteesta.

    Äänestä

  • sinä se sitten jaksat aina saada minut hymyilemään.

    Vastasinkin jo aiheeseen liittyen ttuplaille.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    luuletko että toi "enkä nyt sitten vihjaile sinuun mitään, ymmärrä hyvä ihminen" lieventää edellistä vai tekee siitä entistä vihjailevamman? Mulle toi näet on neutraalimpi ilman tuota sulkulausetta - lähinnä sen vähättelevästä ja ennakoivasta asenteesta.

    tuohan on ihan huomaavaisesti ja kauniisti sanottu.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    luuletko että toi "enkä nyt sitten vihjaile sinuun mitään, ymmärrä hyvä ihminen" lieventää edellistä vai tekee siitä entistä vihjailevamman? Mulle toi näet on neutraalimpi ilman tuota sulkulausetta - lähinnä sen vähättelevästä ja ennakoivasta asenteesta.

    "luuletko että toi "enkä nyt sitten vihjaile sinuun mitään, ymmärrä hyvä ihminen" lieventää edellistä vai tekee siitä entistä vihjailevamman? Mulle toi näet on neutraalimpi ilman tuota sulkulausetta - lähinnä sen vähättelevästä ja ennakoivasta asenteesta."

    Kuinkahan suurella todennäköisyydellä arvelisit ap. kirjoittajan mahdollisesti loukkaantuvan mulle, jollen olisi esittänyt mainitsemaasi "sulkulausetta"? Saattoihan se olla tarpeetonkin (myönnän), mutta ilman sitä olisi ainakin saattanut jäädä ehkä turhankin tulkinnanvaraiseksi, että mitä Napoleon-kommentillani hain...Siksi kyseinen korostus.

    En tiedä, että minkälainen käsitys sulla yleisesti ottaen on siitä, että miten meitä rekisteröitymättömiä kirjoittajia tällä palstalla tyypillisesti puhutellaan. Asia on kuitenkin niin, että sen verran suurella prosentilla tulee asiatonta palautetta asiallisiinkin viesteihin, että joskus on suorastaan pakko korostaa, että e-n t-a-r-k-o-i-t-t-a-n-u-t j-u-u-r-i s-i-n-u-a, v-a-a-n a-i-o-a-s-t-a-a-n p-o-h-d-i-n t-ä-s-s-ä t-ä-t-ä a-s-i-a-a.

    Äänestä

  • heh. kirjoitti:

    sinä se sitten jaksat aina saada minut hymyilemään.

    Vastasinkin jo aiheeseen liittyen ttuplaille.

    Hyvä jos hymyilyttää. Mikäs siinä.:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


huvittunut. kirjoitti:

Nämä keskustelut saavat joskus huvittavia piirteitä. Joissain keskustelussa asiantuntijoita ovat ne joilla on lapsia. Eli ok asianomaiset. Toisissa keskusteluissa taas asiantuntijoita on ne, jotka eivät ole kyseisiä aineita koskaan käyttäneet.

Outoa ristiriitaa havaittavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu