Miten koulukiusatut

menestyvät sosiaali- ja työelämässä.

Niin?
788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ketä onnekas, menestyy hyvin.

Äänestä

toiset paremmin.

Jotkut tekevät itsemurhan ja toiset perustavat yrityksen ja palkkaavat myös entisiä kiusaajiaan mikäli ammattitaitoa tai kykyä löytyy. Kiusaamatta heitä.

Noiden ääripäiden välistä löytyy kaikenkirjavaa.

Äänestä

mun äiti oli yhdessä työpaikassaan työpaikkakiusattu. Siellä oli kiusaajana ilmeisesti joku kauhee tyranni ja äiti joutui aivan täysin alistuu sille. Mä sain kakarana istua keittiön pöydän ääressä ja kuunnella sen vuodatuksia tästä "Raijasta" joka oli taas tänään tehnyt sitä ja tätä ja sanonut niin ja näin.

Kun se pääsi siitä työpaikastaan eroon, sille iski masennus ja helvetillinen vitutus siitä kun ei ollut pitänyt puoliaan. Oli läpeensä katkera ja se alkoi mulle kostaa kaikkia juttuja joita hänelle oli tehty. Esimerkiks se kertoi että aina kun tupakalla tää Raija oli pyytänyt siltä sytkää ja äiti oli sitä sille tarjonnut, niin Raija oli ottanut sen sillain että pitkillä kynsillään oli samalla raapassut mun äitin sormia. Mun äiti teki sitten mulle ihan saman tilanteen: sanoi että "anna toi sytkä mulle" ja kun annoin niin raapas mun sormia ja hymyili oikeen vittumaisesti. Sit se pyysi talvella kovalla pakkasella mun hakee pihalta postin ja mulla oli vaan ihan pikkunen minihame päällä. Menin niillä vaatteilla äkkiä juoksee postilaatikolle ja kun tulin takas, se ei avannutkaan ovea mulle enää vaan jätti mut seisoo pakkaseen paleltuu ja katteli ikkunasta ja hymyili.

Isä kun tuli töistä kotiin se keksi tarinoita mitä mä olen sille tehnyt ja sanonut. Usein se käänsi tilanteet toisin päin: kun isä tuli kotiin, se sanoi että hän oli mennyt hakee postia ja mä olin jättänyt sen pihalle pakkaseen. Isä uskoi aina äitiä kun se väänsi tekoitkua. Yks päivä mä olin koko päivän huoneessani kun en saanut tulla sieltä pois ennenkun isä tuli kotiin. Kun se tuli kotiin niin äiti sanoi että mä olen kutsunut häntä "Hitleriksi" ja sanonut että hän on laiska. Ja koko päivän olin omassa huoneessani ja taas mua moitittiin porukalla.

Ton pakkaseen jättämisen jälkeen tajusin soittaa sossuun ja pyysin apua. Mentiin sinne porukalla, minä, äiti ja isä. Mun vanhempiahan ne uskoi tietenkin kun ne fiksusti oli ihan hämillään että mitä tää niitten "hankala ja päästään vialla oleva tytär nyt taas on keksinyt". Sen tietää kuinka kävi kun päästiin kotiin.

Mun isoveli oli ottanut jotain mun äitin levyjä hyllystä niin mun äiti tuli ja tukisti mua vaikka tiesi ettei mulla ole mitään osaa asiaan.

Mun äiti halus katkasta kaikki mun ystävyyssuhteet eikä antanut mun pitää mitään yhteyksiä kavereihini: en saanut mennä niille eikä ne saanut tulla meille.


Nyt puutuu jo sormet kun kirjottelen. Paljon olis vielä.

Mutta mulla siis on tällanen kokemus kiusatuksi tulleesta ihmisestä.

Äänestä
  • surulliseksi kun luin ton. Jotenkin toivon että nämä olisi sun keksimiäsi juttuja, mutta toisaalta en usko. Tiedän, että jollain voi olla tuollaista. Sun äitisi on henkisesti sairas. Hänen olisi pitänyt päästä hoitoon, että sinä olisit päässyt vähemmällä. Surullista.
    Halaus.

    Äänestä

  • nainenpuska kirjoitti:

    surulliseksi kun luin ton. Jotenkin toivon että nämä olisi sun keksimiäsi juttuja, mutta toisaalta en usko. Tiedän, että jollain voi olla tuollaista. Sun äitisi on henkisesti sairas. Hänen olisi pitänyt päästä hoitoon, että sinä olisit päässyt vähemmällä. Surullista.
    Halaus.

    no jos joku haluais oikein ilkee olla niin sanois että "mä en usko noita sun juttuja". Sillain mulle on aina tehty. Joskus tuntuu että rupeen valehtelee, jospa ihmiset sitten uskois mun juttuja?
    Kiitos halista :)

    Äänestä

menestyminen oikeastaan on? Voiko olla menestynyt työelämässä jos on voinut sen lähes täysin välttää ja sen on ko. ihmisen oma ratkaisu?

Samaa voitaneen kysyä sosiaalisesta menestyksestä.

Eli kuinka tän tilastoi jotta siihen ei vaikuta tilaston tekijän oma arvomaailma liikaa?

Äänestä

ihan hyvin. Tosin riippuu ihan ihmisestä ja siitä mikä mielletään "menestykseksi". Koulukiusaaminen saattaa parhaassa tapauksessa tehdä ihmisestä oman tiensä kulkijan, joka ei enää pyri liikaa miellyttämään ja omaa tietynlaisen kuoren ja vahvuuden. Mutta jos koulukiusaamisaikana ei saa mistään myönteistä tukea tai palautetta, se saattaa hajoittaa ihmisen kokonaan psyykkisesti. Silloin ei minkäänlainen "menestyskään" ole todennäköistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


slave. kirjoitti:

menestyvät sosiaali- ja työelämässä.

Niin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu