Hei.
Olen komatta kertaa uudessa parisuhteessa ja taas ollaan samassa tilassa, kun aina ennenkin!!! Tuntuu, kuin seinät kaatuu päälle..
Minulla on kaksilasta ensimmäisestä suhteesta ja tämä nykyinen ottaa lapset hyvin huomioon ja leikkii heidän kanssa. Mutta viikonloppusin hän ei jaksa lähteä koko perheenä esim. puistoon tai muualle.. sama lausahdus joka kerta "tossahan on pihalla puisto".
Tämän kans en voi keskustella. Joka asiasta hän etsii vian minusta. Hän on oikeassa ja minä teen aina väärin. En päästä häntä tarpeeksi menemään ja vien kuulemma häneltä liikaa tilaa, kun en anna hänen pelata joka ainoa ilta vaan haluisin olla koko perheenä yhdessä. Pelata, tehdä ruokaa ja ihan tavallista.
Eli pahinta tässä on se, että ei pystytä juttelemaan vaan heti alkaa riita. Olen hillinnyt itseäni ja päättänyt etten reakoi, niin nyt se alkaa menee siihen pisteeseen, että kun en reakoi tulee suoraan korvaan huutamaan, että tärykalvossa tuntuu.. Muksujen edessä hän ei huuda, mutta kyllä pienet nukkuvat lapset herää siihen. Yritän sano ettei ole tarpeen niin sanoo että ajan hänet siihen..
Tuntuu kuin hänellä olisi meno vaihe päällä ja ei ole kypsä täyttämään ns. isäpuolen roolia.. Olen sanonut tästä, mutta ei myönnä. Olen puhunut mennäänkö parisuhde terapialle, kuulemma terapioita ei tarvitse, jos MINÄ taas ottasin asiat rennommin..
en oikeesti jaksa enää-.. en haluisi erotakkaan.. ero ei oo ikii helppoo ja säälittää lapsi parat..
Olen komatta kertaa uudessa parisuhteessa ja taas ollaan samassa tilassa, kun aina ennenkin!!! Tuntuu, kuin seinät kaatuu päälle..
Minulla on kaksilasta ensimmäisestä suhteesta ja tämä nykyinen ottaa lapset hyvin huomioon ja leikkii heidän kanssa. Mutta viikonloppusin hän ei jaksa lähteä koko perheenä esim. puistoon tai muualle.. sama lausahdus joka kerta "tossahan on pihalla puisto".
Tämän kans en voi keskustella. Joka asiasta hän etsii vian minusta. Hän on oikeassa ja minä teen aina väärin. En päästä häntä tarpeeksi menemään ja vien kuulemma häneltä liikaa tilaa, kun en anna hänen pelata joka ainoa ilta vaan haluisin olla koko perheenä yhdessä. Pelata, tehdä ruokaa ja ihan tavallista.
Eli pahinta tässä on se, että ei pystytä juttelemaan vaan heti alkaa riita. Olen hillinnyt itseäni ja päättänyt etten reakoi, niin nyt se alkaa menee siihen pisteeseen, että kun en reakoi tulee suoraan korvaan huutamaan, että tärykalvossa tuntuu.. Muksujen edessä hän ei huuda, mutta kyllä pienet nukkuvat lapset herää siihen. Yritän sano ettei ole tarpeen niin sanoo että ajan hänet siihen..
Tuntuu kuin hänellä olisi meno vaihe päällä ja ei ole kypsä täyttämään ns. isäpuolen roolia.. Olen sanonut tästä, mutta ei myönnä. Olen puhunut mennäänkö parisuhde terapialle, kuulemma terapioita ei tarvitse, jos MINÄ taas ottasin asiat rennommin..
en oikeesti jaksa enää-.. en haluisi erotakkaan.. ero ei oo ikii helppoo ja säälittää lapsi parat..
Vastaukset 9
Vanhimmat
jos ette kerran pysty keskustelemaan ja olette noin erilaisia, ei suhteenne voi toimia nyt eikä koskaan, ellei jompikumpi osapuoli muutu todella radikaalisti.
muuten koskaan tullut ajatelleeksi, ettei ennestään lapsettomalle ihmiselle ole ihan piece of cake ryhtyä isä- tai äitipuoleksi toisen lapsille..? Itselle se oli kasvun paikka ; kun oli tottunut touhuamaan oman mielensä mukaan, niin pitikin yhtäkkiä osata huomioida kolme muuta ihmistä tasapuolisesti. No, minä päätin haluta "koko paketin", sekä miehen että lapset - niin kuin sinunkin miehesi teki.
Niin... Ettet sunkaan tuijottaisi liikaa omaan napaasi..? Mikset sitten voi lähteä lapsiesi kanssa sinne puistoon - miksi haluaisit pakottaa miehesi mukaan..? Kun hän kerran leikkii lasten kanssa muutoin ja hyväksyy heidät, älä tuputa koko ajan hänelle Täydellistä Perhe-elämää! Lapset eivät kaikesta huolimatta ole hänen omiaan - ei minunkaan mieheni velvoita minua olemaan joka puuhassa mukana, vaan osaa touhuta yksinkin lapsiensa kanssa. Mielelläni toki olen mukana porukassa, mutta jos joskun vaan ei jaksa, ei toinen vedä siitä hernettä nokkaansa.
Jos olet eronnut kolme kertaa niin sinussa on jotain vikaa. Joko et osaa valita tai kanssasi ei pysty elämään. Neuvoni on: eroa, hanki koira ja pysy yh:na, on kaikille parempi niin.
joo.. Monesti sanotaan, että jos eroja on monia kannattaa katsoa peiliin.. Olen katsonut ja koittanu etten ole liian kriittinen.
Mun kohalle sattunu väkivaltasii, ylimustasukkasii jne.. Kai mä oon valinnut kumppanini väärin.. Toki löytyy meistä jokaisestakin omat vikamme, etten itsekkään mikään pyhä ole,, Tiedän jos tästä suhteesta tulee loppu etten ala herkällä rakentaa uusii suhteita...
Kyllä minä käynki siel puistossa itsekseen lasten kanssa ja käyn yksin myös lasten tapahtumissa esim. sirkukset,tivolit jne..
Joskus ois vain kiva ihan koko perheenä tehdä jotain, sillä enhän minä ole enään yh vaan uusioperheessä.
Tämä poikakaverinikin on tarkka etten puhuttele itseäni yh:ksi vaan uusioperheeksi.
Kai mä sitte vaan odotan suhteilta liikaa, kun itse oon sellasta tyyppiä et annan kaikkeni toisen eteen ja herkästi se menee siihen paappoamiseen ja voi toisesta tuntuukki et vien tilan hältä hengittää.. liika paappoaminen ei ole hyvästä..
Oikeassa olet sääli lapsiasi. Sun olis hyvä nyt pysähtyy vähän ja ruveta ajattelee miksi olet onneton suhteissa ja odotatko nyt liikaa kumppaniltasi. Jos lapsesi eivät ole hänen niin se voi olla vaikeeta miehelles ja et voi sitä pakottaa siihen. Sinuna kävisin terapeutilla ja todella kuuntelisin mitä teet väärin ja jos haluut että lapses näkee vähän tavallista suhdetta niin ota vähän iisimmin ja kuuntele miestäs mutta älä ole mikään ovimatto ja kenenkään ei pidä sun korviin tulla huutaa. Minkä minä opin miesten kanssa on että he eivät ole sen sun onnen tekijöitä siihen sun pitää oppia itte ja sit suhteetkin alkaa sujua. Jos tämä on jo kolmas suhde mikä on menossa eroon niin se vikä täytyy löytyä sussa minkälaiseen mieheen menet ja miten solvit ongelmia yleensä ja minkälaisen kasvatuksen kävit läpi. Yritä nyt vielä koska lapsille se on kova pala nähdä miehiä tulevan ja menevän se ei oo hyväksi niille ja tekevät itse sitte aikuisena samoin. Kun on lapsia niin sun pitää yrittää tehdä asiat oikein.
Olet ihan oikeassa.. Siksi laitoinki tuossa yhdessä viestissä, että pitää kattoo mun peiliin.. Joo.. Oon käyny terapialla ja syy miksi toimin näin on se miten minua kopautettiin oikeinki kunnolla olantakaa.. Toki sanotaan, että minun kasvatukseni vaikuttaa mihin olen kasvanut.. No itse olen kasvanut uskovaan perheeseen jossa ei eroja hyväksytä.. Meillä on ollut siis aina kotona äiti ja isä ja ne eivät riidelleet.. Se oli ns. sellanen suhde jota huomaamatta itsekkin etin, kun sellaseen olen kasvanut, mutta sellasii suhteita on harvassa..
En huomannut alkuperäiseen kirjoitukseen kirjoittaa näitä seikkoja..
Viimeksi terapiassa sain kuulla mikä ehkä johtaa mut tähä.. Mä en luota, että voin saada ikinä tällästä miestä mikä mulla on..
Kyse ei ole ettenkö olisi edellisistä suhteista päässy yli.. Niistä olen päässy, mutta jotkut teot mitä olen joutunut kokemaan itseeni kohtaan ovat jättäneet syvät arpeni ja niitä ei voi mikään haudata.. ei edes terapia.. aika on niiden asioiden parantaja..
Mutta eiköhän se tästä.. Vikani olen tiedostanu aikoi sitte.. mutta kovan kokeneena sitä vaan rikkoutuu..
Toki poikakaverissani on omat vikansa.. niiku kaikissa..
Olen hyvin kärkäs luonteeltani ja poikakaverini samoiten.. Niin kai se on että vaikeitten asioiden ja riitasen ajan jälkeen voi se aurinko paistaa meidänki rakkauteen..
Osta tai lainaa John Gray, Miehet ovat marsista, naiset venuksesta. Se on varmasti avuksi, tiedän omasta ja muidenkin kokemuksesta!
Suosittelen lukemaan ensin luvut: Miehet muistuttavat kuminauhaa ja Naiset muistuttavat aaltoja, ne liittyvät hyvin asioihin joista mainitsit tekstissäsi!
Pätkä kirjasta:
"Miehet riitelevät oikeudesta olla vapaita, naiset riitelevät
oikeudesta olla vihaisia. Miehet haluavat tilaa, mutta naiset haluavat
ymmärtämistä.
Kun nainen saa tukea kuulluksi tulemisen tarpeelleen, hän pystyy
tukemaan miehen vapauden tarvetta."
Toinen kirja joka on auttanu mua ymmärtämään miehen vapauden tarpeen on:
Epäilijän kirjeet Boyd, Gregory A., Boyd, Edward K.
tee neljännen ukon valinnassa samaa virhettä.
Kertomasi kuullosti niin surullisen tutulta :(
Anna miehen mennä, jos on menovaihe. Älä anna kohdella itseäsi huonosti! Lasten kanssa ero on aina vaikeampaa, toki sitä tulee mietittyä, että miten lasten käy. Lapsille ei hyväksi ole ainainen riitelykään.
Minä tein ratkaisun, että lähdin. Lähdin fyysisen väkivallan saattelemana kuunneltuani sitä p...aa riittävän kauan, että mikä minussa on vikana. Luonnollisesti kaikkihan johtui minusta... Ja oltuani yh:na parisuhteessa. Silloin kyllä oltiin ah, niin ihanaa perhettä, kun miehen lapsi tuli...
Ja toki jokainen käy varmasti läpi, mitä vikaa itsessä on. Tarkkaankin. Vikaa löytyy varmasti. Mä oon ainakin miettinyt, että mitä oisin voinut tehdä toisin. Siihen asti, kun tajusin, että mä oisin varmaan pitkällä tähtäimellä alistettu täysin henkisesti. Kannattaa olla itselleen kriittinen, ettei tekisi samoja virheitä uudestaan. Pitää olla myös armollinen eli ei kannata syyllistää itseään, koska kyllä riitaan tarvitaan aina kaksi.
Kyllä se elämä kantaa, usko pois! Jaksamista...