Sattuu liikaa

Kaksi päivää sitten päätin että nyt on eron aika. Sattuu sattuu ja sattuu. Ja tulee sattumaan kauan. Olemme seurustelleet 3,5 vuotta ja asutaan yhdessä. Ollaan 28 vuotiaita. Avomiehelläni on ollut pitkän aikaa alkoholiongelma ja siitä lähtin kaikki on mennyt huonosti. Noin puoli vuotta sitten hän alkasi pelaamaan kaikki rahansa, pelasi pokeria ym netissä, otti pikavippejä pelaakseen ja alkasi juomaan paljon alkoholia. Lopulta asiat meni niin huonoon jamaan, että hän joutui kertomaan asiasta mulle, sekä vanhemmilleen. Takasimme hänelle 35000 euron laina, että hän pääsisi eroon kaikesta tästä velasta ja saiasi elämänstä kuntoon. Alkoholi oli edelleen vahvasti kuvioissa ja puhuin monta kertaa erosta. Rakastan miestäni yli kaiken, hän on ihanin ihminen kenet minä tiedän, enkä ole koskaan tavannut yhtä hellää ja ihanaa ihmistä. Mutta alkoholi... se on tuhonnut hänet. Lopulta hän hakeutui hoitoon, käy aklinikalla säännöllisesti ja on innostunut elämästä taas. Käynyt urheilemassa, laihduttanut ja saanut elämänilonsa parempaan suuntaan...
Kunnes... hän ratkesi taas, otti velkaa ja vippejä, pelasi rahaa ja joi viinaa hukuttaakseen rahaongelmansa. Nyt taas velkaa kertynyt noin 10 000e. Ei hän enää pysty maksamaan niitä. 3 pv sitten hän lähti juomaan, eikä ole sen jälkeen näkynyt kotosalla. Niin kovaa kuin se sattuukin, olen pakannut hänen tavaransa nyt, kertout vanhemmillekin erosta ( mikä oli shokki, koska olen elänyt kulissielämää kauan jo) ja kerroin ystävilleni myös. Läheisimmän ystäväni ovat kyll tienneet jo kauan asiasta, vanhempani ei.
Nyt olen yrittänyt keskustella mieheni kanss, sanonut erosta, sanonut että autan häntä kaikin tavoin mutta meidän suhde on ohi. hän sanoi että millään ei ole enää väliä, antaa laskut mennä perintään, menettää luottotiedot, oma asunto ( me asutaan vuokralla, mutta hänellä on omisusasunto myös joka on vuokralla) ja häntä ei enää kiinnosta mikään. Juomista hän ei pysty lopettamaan, katkaisuun ei mene.
Silti... vaikka olenkin enmmän kuin rikki, tuntuu että pakko se on vain erota, pilaan oman elämäni näin. Haluaisin silti auttaa häntä, tarjouduin menemään hänen kanssaan katkaisuhoitoasemalle. Mutta hän ei halua, koska millään ei ole enää väliä. en haua että hän tekee itselleen mitään, paras ystäväni on aikanaan tehnyt itsemurhan ja toista samanlaista en enää kestäisi. ex-mieheni sanoo ettei tee itselleen mitään. Hänen vanhempansa ovat enemmän kuin huolissaan, olemme kaiki yrtittäneet auttaa häntä ja tukea, mutta ei auta. Koska hän ei enää halua jaksaa edes itse.
Seura on mitä huonointa, ryyppää toisen kanssa jolla juuri avioero meneillään.
Soitin äskenkin exälleni ja sanoine ttä keskustellaan heti kun hän on selvinpäin ja autan häntä parhaani mukaan. Hän itki j sanoi että olen liiaan kiltti hänelle. On totta varmasti , silti rakastan häntä. Ja hän on pohjimmiltaan mahtava persoona, paras ihminen ketä ikinä olen tavannut. Mutta alkoholi tuhoaa kaiken. Tuhoaa liikaa. Kaiken.

yritän puhua hänen kanssaan kun hän lopettaa juomisen, tsempata töihin ja kannustaa. Vaikeaa se on. Etsin hänelle jo vuokra-asunnon, häneltä tulee menemään luottotiedot ym. Mutta ehdotan että vaikka luottotiedot menisi, niin laittaisi asunnon myyntii, ettei hänen takaajansa joutuisi siitä kuseen. Ja tein laskelmankin jo hänelle, hän maksaisi palkastaan ulosottoon 1/3 osaa, vuokraan sekä sitten meidän takaamaa lainaa ja silti hänelle vielä jäisi rahaa elämiseenkin, jos vaan olisi almis tinkimään juomisesta. Absolutisti hänestä pitäisi tulla. kaikki vaatii paljon työtä, luottotiedot menee joka tapauksessa.
Olen valmis auttamaan ja tukemaan häntä jos hän vain osaisi ottaa vun vastaan. Sanoin hänelle että puhutaan kun hän on selvinpäin. Lupasi mennä maanantaina töihin kuitenkin.
toivoin voimia hänelle ja itselleni. Pieni toivon kipinä on että hän joskus vielä jaksaisi näyttää kaikilla että pärjää ja jaksaa tsempata ja tehdä kovasti töitä sen eteen että saa takaisin ne ihmiset joita on menettänyt ja saa hoidettua asiansa.
Vaikka ikääkin jo mullakin on, silti en aio hypätä uuteen suhteeseen. Rakastan exääni yli kaiken, hän on vain tehnyt väärin kun juo ja ei ole hoitanut raha-asioitaan.
Nyt on vain eron aika ja pakko jaksaa, tunti kerralaan kahlata läpi tätä vaikea asiaa. Hommaa vaikeuttaa juuri se, että muuten viihdyn hänen seurassaa, rakastan häntä, meilä on kivaa yhdessä, olemme reissanneet yhessä ja tehnee ihania asioita, en tule koskaan häntä unohtamaanm, eikä rakkauteni häntä kohtaan koskaan tule kuolemaan. Toivon vain että kaikki olis pahaa unta ja kaikki olisi taas hyvin. en tiedä tapahtuuko niin koskaan, mutta aika näyttää.
2456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että olet päättänyt erota hänestä.

Vaikka hän on ihmisenä kuinka "hieno", niin hänen toimintansa on kaikkea muuta kuin hienoa.
Vain hän itse voi saada elämänsä järjestykseen ja lujalla tahdonvoimalla.

Hienoa, että vielä jaksat tukea ja jopa etsiä asunto.
Toisaalta hänen tulisi ottaa elämän haltuunsa ja kantaa vastuuta myös hoitamattomista asioista. Vasta silloin hän tietää mitä on olla ihan omillaan.
Ei pidä tukea eikä auttaa liikaa, silloin ongelmallinen ei koskaan opi.

Onnea sinulle ja tsemppiä exällesi :))

Äänestä
  • niin mitkään laskelmat ja auttamiset eivät exääsi auta. Jollei HÄN ITSE HALUA APUA. Ja näyttää pahasti siltä ettei halua. Sinun on turha auttaa ihmistä joka siihen ei ole valmis. Teet itsellesi vaan hallaa.
    Nyt jotenkin näyttää siltä että te teette (sinä hänen vanhempansa) palveluksia hänelle ja ylläpidätte hänen riippuvuuttaan. Ei enää yhtään takausta hänelle niin eiköhän jossain vaiheessa opi. Te vaan hiljaisina hyväksytte hänen riippuvuuden ja kannustatte kun takaatte pelilainoja. Se on SUURI VIRHE!! Jokaisen on jotenkin suosta itse noustava ja tajuttava tilanteensa.MIksi hän lopettaisi peliäänja juomistaan kun te kilttinä otatte hänelle lainaa? En minä ainakaan lopettaisi jos himoa löytyy.
    Ja tiedän mistä puhun. Itse olen asunut peli- ja alkoholistin kanssa. En suostunut lainoihin ja kun kaverit lainailivat hänelle,kierre vaan jatkui. En sano sitä etteikö toista voi tukea ynnä muuta,mutta on virhe lainailla peliriippuvaiselle rahaa. Se pitäisi jo ymmärtää kenen tahansa.

    Ole tukena,mutta kohtuun rajoissa. Olet itse kohta ns. kusessa asioista. Jossain vaiheessahan velka on maksettava ja näyttää siltä että exäsi ei ihan heti töihin mene,joten velka lankeaa sinun maksettavaksesi. Se ei ole oikein se!

    Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siipirikko80 kirjoitti:

Kaksi päivää sitten päätin että nyt on eron aika. Sattuu sattuu ja sattuu. Ja tulee sattumaan kauan. Olemme seurustelleet 3,5 vuotta ja asutaan yhdessä. Ollaan 28 vuotiaita. Avomiehelläni on ollut pitkän aikaa alkoholiongelma ja siitä lähtin kaikki on mennyt huonosti. Noin puoli vuotta sitten hän alkasi pelaamaan kaikki rahansa, pelasi pokeria ym netissä, otti pikavippejä pelaakseen ja alkasi juomaan paljon alkoholia. Lopulta asiat meni niin huonoon jamaan, että hän joutui kertomaan asiasta mulle, sekä vanhemmilleen. Takasimme hänelle 35000 euron laina, että hän pääsisi eroon kaikesta tästä velasta ja saiasi elämänstä kuntoon. Alkoholi oli edelleen vahvasti kuvioissa ja puhuin monta kertaa erosta. Rakastan miestäni yli kaiken, hän on ihanin ihminen kenet minä tiedän, enkä ole koskaan tavannut yhtä hellää ja ihanaa ihmistä. Mutta alkoholi... se on tuhonnut hänet. Lopulta hän hakeutui hoitoon, käy aklinikalla säännöllisesti ja on innostunut elämästä taas. Käynyt urheilemassa, laihduttanut ja saanut elämänilonsa parempaan suuntaan...
Kunnes... hän ratkesi taas, otti velkaa ja vippejä, pelasi rahaa ja joi viinaa hukuttaakseen rahaongelmansa. Nyt taas velkaa kertynyt noin 10 000e. Ei hän enää pysty maksamaan niitä. 3 pv sitten hän lähti juomaan, eikä ole sen jälkeen näkynyt kotosalla. Niin kovaa kuin se sattuukin, olen pakannut hänen tavaransa nyt, kertout vanhemmillekin erosta ( mikä oli shokki, koska olen elänyt kulissielämää kauan jo) ja kerroin ystävilleni myös. Läheisimmän ystäväni ovat kyll tienneet jo kauan asiasta, vanhempani ei.
Nyt olen yrittänyt keskustella mieheni kanss, sanonut erosta, sanonut että autan häntä kaikin tavoin mutta meidän suhde on ohi. hän sanoi että millään ei ole enää väliä, antaa laskut mennä perintään, menettää luottotiedot, oma asunto ( me asutaan vuokralla, mutta hänellä on omisusasunto myös joka on vuokralla) ja häntä ei enää kiinnosta mikään. Juomista hän ei pysty lopettamaan, katkaisuun ei mene.
Silti... vaikka olenkin enmmän kuin rikki, tuntuu että pakko se on vain erota, pilaan oman elämäni näin. Haluaisin silti auttaa häntä, tarjouduin menemään hänen kanssaan katkaisuhoitoasemalle. Mutta hän ei halua, koska millään ei ole enää väliä. en haua että hän tekee itselleen mitään, paras ystäväni on aikanaan tehnyt itsemurhan ja toista samanlaista en enää kestäisi. ex-mieheni sanoo ettei tee itselleen mitään. Hänen vanhempansa ovat enemmän kuin huolissaan, olemme kaiki yrtittäneet auttaa häntä ja tukea, mutta ei auta. Koska hän ei enää halua jaksaa edes itse.
Seura on mitä huonointa, ryyppää toisen kanssa jolla juuri avioero meneillään.
Soitin äskenkin exälleni ja sanoine ttä keskustellaan heti kun hän on selvinpäin ja autan häntä parhaani mukaan. Hän itki j sanoi että olen liiaan kiltti hänelle. On totta varmasti , silti rakastan häntä. Ja hän on pohjimmiltaan mahtava persoona, paras ihminen ketä ikinä olen tavannut. Mutta alkoholi tuhoaa kaiken. Tuhoaa liikaa. Kaiken.

yritän puhua hänen kanssaan kun hän lopettaa juomisen, tsempata töihin ja kannustaa. Vaikeaa se on. Etsin hänelle jo vuokra-asunnon, häneltä tulee menemään luottotiedot ym. Mutta ehdotan että vaikka luottotiedot menisi, niin laittaisi asunnon myyntii, ettei hänen takaajansa joutuisi siitä kuseen. Ja tein laskelmankin jo hänelle, hän maksaisi palkastaan ulosottoon 1/3 osaa, vuokraan sekä sitten meidän takaamaa lainaa ja silti hänelle vielä jäisi rahaa elämiseenkin, jos vaan olisi almis tinkimään juomisesta. Absolutisti hänestä pitäisi tulla. kaikki vaatii paljon työtä, luottotiedot menee joka tapauksessa.
Olen valmis auttamaan ja tukemaan häntä jos hän vain osaisi ottaa vun vastaan. Sanoin hänelle että puhutaan kun hän on selvinpäin. Lupasi mennä maanantaina töihin kuitenkin.
toivoin voimia hänelle ja itselleni. Pieni toivon kipinä on että hän joskus vielä jaksaisi näyttää kaikilla että pärjää ja jaksaa tsempata ja tehdä kovasti töitä sen eteen että saa takaisin ne ihmiset joita on menettänyt ja saa hoidettua asiansa.
Vaikka ikääkin jo mullakin on, silti en aio hypätä uuteen suhteeseen. Rakastan exääni yli kaiken, hän on vain tehnyt väärin kun juo ja ei ole hoitanut raha-asioitaan.
Nyt on vain eron aika ja pakko jaksaa, tunti kerralaan kahlata läpi tätä vaikea asiaa. Hommaa vaikeuttaa juuri se, että muuten viihdyn hänen seurassaa, rakastan häntä, meilä on kivaa yhdessä, olemme reissanneet yhessä ja tehnee ihania asioita, en tule koskaan häntä unohtamaanm, eikä rakkauteni häntä kohtaan koskaan tule kuolemaan. Toivon vain että kaikki olis pahaa unta ja kaikki olisi taas hyvin. en tiedä tapahtuuko niin koskaan, mutta aika näyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu