Hei vaan kaikille,
Tämä on alkuperäinen viestini, jonka kirjoitin toiselle keskustelupalstalle 11.10.2007
"Hei, olen Esa ja olen ihastunut / rakastunut.
(Tässä kohtaa kaikki vastaa, hei Esa)
Okei, juttu on tämä: Tapasin netissä ulkomaalaisen tytön (thaimaalaisen). Olemme jutelleet yahoo messengerin välityksellä, melkein päivittäin 3 kuukauden ajan. Webbikamerat käytössä, joten se tuo keskusteluun "aitouden tunnetta". Itse olen 20-vuotias, hän on 24 (täyttää 25 joulukuussa). Juttu alkoi niin, että tapasimme erään deittisivuston kautta. Itse en sillä hetkellä etsinyt mitään vakavaa kunhan katselin. Taisi olla heinäkuun ensimmäinen viikonloppu kun hän otti minuun yhteyttä ja aloimme keskustella. Ensimmäisen kerran kun näin hänet webbikameran välityksellä (toinen keskustelu kerta), en osaa sanoa tarkalleen mitä tunsin mutta se oli jotain erityistä. Tätä kuitenkaan en itselleni myöntänyt kuin vasta viime kuussa. Keskustelussamme oli pienoinen tauko, lähinnä siten että en nähnyt häntä 2 kuukauteen, vaikka keskustelinkin hänen kanssaan vähintään kerran viikossa. Hänellä oli muutto ja jotain ongelmia netin kanssa, joten se jäi hieman paitsioon. Tässä ajassa kuitenkin huomasin kuinka paljon häntä ajattelin. Viime kuussa näimme taas toisemme webbikameroiden välityksellä ja jatkoimme keskustelua. Heti kun näin hänet uudestaan laitoin hänelle muutaman tiedoston, jonka olin koonnut (videoita joissa kerron hänelle tunteistani, yms.). Hänkin sanoo rakastavansa minua (itse en ole vielä käyttänyt tuota sanaa vaan kierrellyt). Tänään kuitenkin laitoin hänelle kirjeen menemään, jossa myös mukana koru (sydän koru, jonka toinen puoli hänelle toinen minulle ja siinä lukee: I Love you ja nimikirjaimemme). Välimatka on pitkä ja vaikea, mutta en tahtoisi häntä kuitenkaan menettää nyt kun olen hänet löytänyt.
Siinähän sitä asiaa olikin jo. En tullut tänne kyselemään mielipiteitä (jos sellaisia on niin saa toki kertoa), tuntui vain että jonnekkin pakko purkaa näitä asioita. Itse en ole ennen ollut kenenkään kanssa milläänlailla (pari ihastusta ollut muutamia vuosia sitten), mutta ei ikinä tällaista tunnetta."
Toinen teksti 13.10.2007:
" Itsellä pyörii kaikenlaiset ajatukset päässä koskien häntä ja tulevaisuutta. Samalla kiinnostaa mutta myös jännittää aivan mielettömästi. Matka tässä vaiheessa ei ole niin yksinkertaista , yllätys yllätys, rahahuolten vuoksi. Ajatukset pyörivät ainoastaan hänen ympärillään. Oma itsevarmuus aika lähellä nollaa, lähinnä tuntuu siltä että hän ansaitsisi jonkun paremman. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, ei suomalaisissa naisissa mitään vikaa ole, mutta tämä nainen tällä hetkellä vain pyörii mielessä. Jos sen verran valottaisi omaa elämää, että en käy baareissa, en juo, en polta ja kaverit luonnehtivat nörtiksi. Tuossa edellisessä viestissä todettiin, että "Rakkaudessa ei voi laskelmoida". Itse en muuta voikaan tehdä tällä hetkellä. Mietityttää todella paljon tuleeko tämä kestämään ja entä sitten jos emme ikinä tapaakkaan...
Tähän väliin myös pakko mainita tuon kirjeen sisältö: Oma kuva kirje sydänkoru (jossa teksti: I Love you ja nimikirjaimemme). Toinen puoli meni hänelle toinen on itsellä. Näin jälkeenpäin arveluttaa oliko fiksua lähettää (ei ollut kauhean arvokas), ajatellen entä jos...
Joka kerta kun juttelemme (näen hänet webbikameran välityksellä) tunnen onnen tunteen. Hän saa minut hymyilemään ja olen myös pari kertaa itkenyt muutaman kyyneleen muistelessani häntä ja kuunnellessani rauhallista musiikkia. No joka tapauksessa en tahtoisi häntä menettää vaikka tulevaisuus voi tuoda tullessaan ihan mitä vaan."
"Itse olen se "köyhempi" osapuoli. Nainen käy töissä, asuu yksinään (itse asun vanhempien luona) ja vaikuttaa erittäinkin mukavalta. Paljon olen miettinyt voisiko tämä olla aitoa ja miten kaikki olisi mahdollista. Uskon kuitenkin siihen että tämä on rakkautta. Vaikka emme ole toisiamme tavanneet niin molemminpuolinen halu tavata on kova. Itseltä tuntuu tällä hetkellä hieman pahalta, koska itse olen häneen rakastunut ja hän minuun, mutta pelkään että en voi hänelle tarjota kaikkea sitä minkä hän ansaitsisi. Mitä enemmän näitä asioita ajattelen sen vaikeammaksi tämä tulee, mutta häntä en haluaisi myöskään menettää."
--> jatkuu toisessa viestissä
Tämä on alkuperäinen viestini, jonka kirjoitin toiselle keskustelupalstalle 11.10.2007
"Hei, olen Esa ja olen ihastunut / rakastunut.
(Tässä kohtaa kaikki vastaa, hei Esa)
Okei, juttu on tämä: Tapasin netissä ulkomaalaisen tytön (thaimaalaisen). Olemme jutelleet yahoo messengerin välityksellä, melkein päivittäin 3 kuukauden ajan. Webbikamerat käytössä, joten se tuo keskusteluun "aitouden tunnetta". Itse olen 20-vuotias, hän on 24 (täyttää 25 joulukuussa). Juttu alkoi niin, että tapasimme erään deittisivuston kautta. Itse en sillä hetkellä etsinyt mitään vakavaa kunhan katselin. Taisi olla heinäkuun ensimmäinen viikonloppu kun hän otti minuun yhteyttä ja aloimme keskustella. Ensimmäisen kerran kun näin hänet webbikameran välityksellä (toinen keskustelu kerta), en osaa sanoa tarkalleen mitä tunsin mutta se oli jotain erityistä. Tätä kuitenkaan en itselleni myöntänyt kuin vasta viime kuussa. Keskustelussamme oli pienoinen tauko, lähinnä siten että en nähnyt häntä 2 kuukauteen, vaikka keskustelinkin hänen kanssaan vähintään kerran viikossa. Hänellä oli muutto ja jotain ongelmia netin kanssa, joten se jäi hieman paitsioon. Tässä ajassa kuitenkin huomasin kuinka paljon häntä ajattelin. Viime kuussa näimme taas toisemme webbikameroiden välityksellä ja jatkoimme keskustelua. Heti kun näin hänet uudestaan laitoin hänelle muutaman tiedoston, jonka olin koonnut (videoita joissa kerron hänelle tunteistani, yms.). Hänkin sanoo rakastavansa minua (itse en ole vielä käyttänyt tuota sanaa vaan kierrellyt). Tänään kuitenkin laitoin hänelle kirjeen menemään, jossa myös mukana koru (sydän koru, jonka toinen puoli hänelle toinen minulle ja siinä lukee: I Love you ja nimikirjaimemme). Välimatka on pitkä ja vaikea, mutta en tahtoisi häntä kuitenkaan menettää nyt kun olen hänet löytänyt.
Siinähän sitä asiaa olikin jo. En tullut tänne kyselemään mielipiteitä (jos sellaisia on niin saa toki kertoa), tuntui vain että jonnekkin pakko purkaa näitä asioita. Itse en ole ennen ollut kenenkään kanssa milläänlailla (pari ihastusta ollut muutamia vuosia sitten), mutta ei ikinä tällaista tunnetta."
Toinen teksti 13.10.2007:
" Itsellä pyörii kaikenlaiset ajatukset päässä koskien häntä ja tulevaisuutta. Samalla kiinnostaa mutta myös jännittää aivan mielettömästi. Matka tässä vaiheessa ei ole niin yksinkertaista , yllätys yllätys, rahahuolten vuoksi. Ajatukset pyörivät ainoastaan hänen ympärillään. Oma itsevarmuus aika lähellä nollaa, lähinnä tuntuu siltä että hän ansaitsisi jonkun paremman. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, ei suomalaisissa naisissa mitään vikaa ole, mutta tämä nainen tällä hetkellä vain pyörii mielessä. Jos sen verran valottaisi omaa elämää, että en käy baareissa, en juo, en polta ja kaverit luonnehtivat nörtiksi. Tuossa edellisessä viestissä todettiin, että "Rakkaudessa ei voi laskelmoida". Itse en muuta voikaan tehdä tällä hetkellä. Mietityttää todella paljon tuleeko tämä kestämään ja entä sitten jos emme ikinä tapaakkaan...
Tähän väliin myös pakko mainita tuon kirjeen sisältö: Oma kuva kirje sydänkoru (jossa teksti: I Love you ja nimikirjaimemme). Toinen puoli meni hänelle toinen on itsellä. Näin jälkeenpäin arveluttaa oliko fiksua lähettää (ei ollut kauhean arvokas), ajatellen entä jos...
Joka kerta kun juttelemme (näen hänet webbikameran välityksellä) tunnen onnen tunteen. Hän saa minut hymyilemään ja olen myös pari kertaa itkenyt muutaman kyyneleen muistelessani häntä ja kuunnellessani rauhallista musiikkia. No joka tapauksessa en tahtoisi häntä menettää vaikka tulevaisuus voi tuoda tullessaan ihan mitä vaan."
"Itse olen se "köyhempi" osapuoli. Nainen käy töissä, asuu yksinään (itse asun vanhempien luona) ja vaikuttaa erittäinkin mukavalta. Paljon olen miettinyt voisiko tämä olla aitoa ja miten kaikki olisi mahdollista. Uskon kuitenkin siihen että tämä on rakkautta. Vaikka emme ole toisiamme tavanneet niin molemminpuolinen halu tavata on kova. Itseltä tuntuu tällä hetkellä hieman pahalta, koska itse olen häneen rakastunut ja hän minuun, mutta pelkään että en voi hänelle tarjota kaikkea sitä minkä hän ansaitsisi. Mitä enemmän näitä asioita ajattelen sen vaikeammaksi tämä tulee, mutta häntä en haluaisi myöskään menettää."
--> jatkuu toisessa viestissä
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kolmas teksti 23.12.2007:
"Tänään oli "tyttöystäväni" syntymäpäivä, tykkäsi kirjeestäni. Hän sitten vain tokaisi tuossa, että pystynkö odottamaan häntä. Siinä sitten meni ns. sormi suuhun ja kysyin mitä hän tarkoittaa. Antoi ymmärtää, että aikoo vaihtaa työpaikkaa (ehkä toiseen maahan). Jutteli rahan säästämisestä ja kolmesta vuodesta. Eli ymmärsin sen niin, että hän aikoo tehdä kovasti töitä (tekee jo tälläkin hetkellä, mutta palkka on mitä on), jotta saa säästettyä rahaa. Ihan vain matkaa varten. 3 vuotta on pitkä aika, mutta toisaalta olemme jutelleet jo kohta puoli vuotta ja aika menee hänen kanssaan aivan liian nopeasti. Osa minusta haluaisi suoraan sanoa hänelle, että en välitä hänesta tai etten tunne häntä kohtaan yhtään mitään. Mutta tuo kaikki olisi vain valehtelua. Itseä ainakin kiinnostaa tavata hänet, ehkä enemmänkin. Tämä kaikki vain tuntuu niin ihanalta. Tänä vuonna hymyilty hänen seurassaan enemmän kuin yleensä koko vuotena. Se hymy ja ne silmät, miten tämä kaikki on mahdollista? Ennen pidin rakkautta aika epätodennäköisenä, mutta sydämmeni olen hänelle menettänyt."
Tällä hetkellä olemme "tunteneet" toisemme jo noin 7 kuukautta. Soitin hänelle ensimmäistä kertaa tiistaina. Hän oli todella yllättynyt ja niin olin minäkin (hänen äänestään). Kuvien (ja webbikameran välityksellä) nähdyn perusteella olisin odottanut hieman erilaista ääntä. Vaikea selittää, kuten hänellekkin sanoin. Mutta nyt muutaman kerran kuunneltuani sen läpi (kyllä nauhoitin puheluni) olen jopa enemmän mielissäni hänen äänestään, kuin mitä kuvittelin. Tämä kaikki on hieman sekavaa, mutta uskon todella hänen tunteidensa olevan aitoja (samoin kuin omani). No mitäpä tässä selittelemään, aika näyttää (tai kuten olen hänellekkin sanonut: Time will tell).
Neljäs teksti 1.7.2008
"Edelleen tilanne jatkuu, tosin nyt olen saanut töitä ja muuttanut Vantaalle. Juttelu jatkuu, nyt tietenkin vapaammin kun on oma kämppä ja kaikkea (VOIP on kyllä loisto idea). Tunteet ei ole kadonneet,päin vaistoin, ainoastaan syventyneet. Halu tavata molemmilla kova ja uskon siihen,että vielä tapaamme. Tyttö muuttaa Australiaan (ainakin vähäksi aikaa) opiskelemaan hieman lisää ja ansaitsemaan enemmän rahaa. Itse koitan ansaita rahaa täällä,jotta voisin tarjota hänelle sekä tietenkin itselleni hyvän tulevaisuuden. Uskon,että tämä on rakkautta (vaikkakin vain netitse(toistaiseksi)). Itse olen odottanut / toivonut koko elämäni löytäväni jonkun hänen kaltaisen. Nyt hän on tullut ja itse uskon vahvasti,että hän on "se oikea". *Huoh,rakkaus voi todellakin iskeä missä ja milloin vain."
No niin siinäpä tekstiä muille. Olemme vieläkin pitäneet yhteyttä netin välityksellä ja tyttö on Australiassa tällä hetkellä. Viisumi lupahakemus laitettiin menemään kaiken säätämisen jälkeen tuossa 2 viikkoa sitten. Asiaa olen miettinyt oikein kunnolla ja tämä on tärkeintä minulle tällä hetkellä. Tänäänkin juttelemme vielä tuon skypen kautta tässä hetken kuluttua. Saa nähdä miten tuon viisumin kanssa käy (hän ei ole ainakaan mitään ilmoittanut). Jännittää ja hermostuttaa...
Kaikille jotka tämän koko setin jaksoi lukea, kiitokset ajastanne ja onnea teille kaikille tasapuolisesti (olitte sitten jo löytäneet oman rakkaan tai olette vielä etsimässä).
Hei, ette siis ole vieläkään tavanneet toisianne? Oletteko kuitenkin sopineet seurustelevanne? Itselleni heräsi kysymys, että oletko tosiaan pystynyt olemaan näin kauan "uskollinen" eli että et ole ollut toisten naisten kanssa ja vaan odottanut häntä.
Kyllä olen ollut uskollinen ja uskonen,että hänkin on. Itsestäni voin jopa paljastaa sen verran,että olen vielä "koskematon" eli en ole ollut sukupuoliyhteydessä kenenkään kanssa (saati sitten suudellut). Helposti varmaan kaikki pettämiset ja muut tulee mieleen,mutta tarvitsee osata luottaa toiseen. Tällaista naista sitä paitsi sitä odottaa koko elämänsä ja jotenkin sen tietää (tai ainakin uskon tietäväni) kun "se oikea" sattuu kohdalle.
.........
JES JES JES! WUHUU! Nyt on fiilis katossa! Huh, nyt narvitsee rauhoittua... ei saa olla näin iloinen täällä...
Okei, okei... rauhoitutaan...
Selvennetäänpä sitten vähän asiaa. Tyttöystäväni on tulossa Suomeen tänä juhannuksena ja jännitettiin tässä,että onnistuuko tuo. Loppujen loppuksi saimme sen viisumin läpi ja nyt vaan odotellaan lentokoneen laskeutumista. Jännitys on käsin kosketeltava. Kesälomakin alkaa viikon päästä joten aikaa on. Nyt pikakelataan tuonne juhannukseen ja sen jälkeen hidastetaan aikaa (olisipa tuokin mahdollista). 13 päivää enää jäljellä
Kuinka kauan tyttöystäväs on suomessa sitten kun tulee? Mä haluan välttämättä tietää, miten teidän jutussa käy. Voit myös laittaa tänne mailis jos haluat.
Tyttö on Suomessa 3 viikkoa ja katsotaan miten käy. Palailen asiaan myöhemmin, heittelen tänne tekstit sitten siinä heinäkuun puoli välin paikkeilla (kun hän on lähtenyt).
Oikeasti...2 vuotta ja vihdoin näkee toisen "livenä" sitä tunnetta ei voi tajuta ennen kuin on sen itse kokoenut. Ihanaa mennä nukkumaan samaan sänkyyn ja herätä aamulla hänen vierestään (/sylikkäin). Oma pääkoppa vaan tahtoo pistää vastaan koko ajan. Mietityttää niin paljon kaikki asiat meidän välillä. Tässä nyt kuitenkin mennään ja en pysty lopettamaankaan,koska tuntuu oikealta. En pysty sen paremmin kuvailemaan tunteitani,muuta kuin,että tiedän niiden olevan aitoja ja hänen kanssaan jutteleminen ja ihan vain katsominenkin....*huoh... sydän on sulanut jäästään,mutta pääkoppa räjähtää. Jotenkin hänen kanssaan vain niin helppo puhua, jopa eilen ennen kuin nukahdimme juttelimme meidän suhteesta (menneestä ja tulevaisuudesta), sitten yhtäkkiä itselle tuli joku tunteen purkaus ja ääni alkoi muuttumaan, sanat eivät meinanneet tulla ulos ja kyyneleitä alkoi valua. Suomalaisten miesten politiikan / ajatuksen mukaanhan ei mies saisi itkeä. Tulipa kuitenkin siinä sitten puhuttua tovinen jos toinenkin ja lopulta nukahdettiin toistemme syliin.
Heh, hän saapui äsken katsomaan mitä kirjoittelen. Mikäs siinä, kerroin suurin piirtein idean. Annoin myös hänelle lahjaksi kirjan: From start to Finnish. Hänen aksenttinsa on niin ihana (suomen sanoja puhuttaessa). Itselläni välillä jopa menee sekaisin suomi ja englanti (varsinkin jos joutuu puhumaan samaan aikaan / vuorotella kahden eri kielen välillä),mutta tuohan on varmaankin normaalia. Ylihuomenissa pitäisi mennä kotikaupunkiin tapaamaan sukulaisia, katsotaan kuinka siinäkin käy. Toivottavasti eivät laita liikaa vastaan (vaikka itse kyllä teen kuitenkin omat päätökset lopulta). Näillä eväillä nyt jatketaan ja katsotaan mitä tapahtuu, itse toivoisin,että voisin irroittaa omat aivot nyt ja antaa tunteiden viedä. Tulevaisuus vain näyttää niin epävarmalta ja vaikealta...
tiedän tunteen =)
sama tarina länsinaapurin kanssa.
Ihan hirveesti tsemppiä teille! Toivottavasti kaikki menee hyvin :)
Pystyn samaistumaan tuohon sun tarinaan, kuulostaa tutulta. Mulla oli samanlaiset fiilikset viime syksynä: olin opiskelemassa Montrealissa, tapasin ihanan kolumbialaisen pojan ja rakastuttiin. Siinä joulun alla kun se sitten lähti takaisin Kolumbiaan ja mä vuodenvaihteen jälkeen Suomeen, kaikki vaikutti vielä tooooosi epävarmalta. MUTTA loppu hyvin, kaikki hyvin: maaliskuussa kävin Kolumbiassa sen luona ja tapasin vanhemmat ja sukulaiset, ja nyt ollaan molemmat takaisin Montrealissa. Mun poikaystävä alottaa syksyllä opiskelemaan yliopistossa, mä oon täällä puol vuotta töissä ja luultavasti mäkin aloitan opiskelut täällä ensi vuoden puolella. Ja ollaan tulossa Suomessa käymään ensi jouluna, mikäli sen viisumihakemus menee läpi. Time will tell ;)
Ihan vinkkinä teille, kannattaa miettiä olisiko teidän mahdollista muuttaa johonkin esim. englanninkieliseen maahan asumaan. Koska (ainakin mun mielestä) vaikuttaa aika epätodennäköiseltä että sun tyttöystävä muuttais Suomeen (ihan vaan sen takia että suomi on tosi vaikee kieli) tai se että sä muuttaisit sen kotimaahan (hänenkään äidinkielensä tuskin on mistään helpoimmasta päästä...?)
Mutta mitä ikinä päätättekin, good luck! Haluaisin ehdottomasti tietää, miten teidän tarinannne etenee :) ja toivottavasti mun viesti edes vähän piristi :)
vaimo on thai, ja puhuu jo ihan hyvää perussuomea ja oppii koko ajan lisää. Kaksikieliset lapset auttavat asiaa edelleen. Pitää Suomesta, on töissä, opiskelee, hoitaa kotia ja lapsia, on hyödyllinen ja onnellinen osa Suomen kansaa.
Kukaan meistä ei puhu paljon thaita. Se on vaikea kieli.
Kiitokset kommenteista ja onnea Montrealiin. Nyt on käyty sukulaisilla ja hyvältä näytti. Ketään ei edes laittanut vastaan (mikä oli tosi outoa). Tulkkaus apunahan sitä joutui olemaan,mutta eipä se mitään. Yllättävän hyvin suhtautuivat häneen. Kaikkein hauskin ilme heidän kasvoillaan oli kun kerroin hänen ikänsä (he arvasivat n. 20-vuotiaaksi, eivätkä osanneet arvata maatakaan oikein). Kaikki olivat vähän aikaa ihmeissään,mutta hetken päästä taas juttu jatkui. Hänen hymynsä saa minut hymyilemään ja hän ihmettelee välillä miksi hymyilen (yleensä olen aika vakava),mutta vastaan aina hänelle: "Because of you".
Tällä hetkellä omat fiilikset ovat katossa,koska kaikki omalta osalta tuntuu oikealta. Tytön tunteista en ole varma, pitää puhua ja varmistella. Tämmöistä tällä kertaa, jatketaan taas myöhemmin.
02.07.2009 hän lähti täältä. Nyt tuntuu niin yksinäiseltä. Yksin joutuu nukkumaan ja syömään. *Huoh...
Meikäläinen avautuu sitten vähän myöhemmin (ehkä huomenna tai ylihuomenna) sitten vähän enemmän.
Thai on melko helppo kieli oppia puhumaan, ainakaan välttävästi. Joitakin kinkkisiä ääntämisjuttuja on (esim. en opi millään lausumaan "rahaa" oikein ("ngen", sanon sen puolesta siis "satang"), mutta kielioppi yms. on ihan älyttömän yksinkertaista länsimaisiin kieliin verrattuna, varsinkin Suomeen.
Lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen on puolestaan korkeamman kynnyksen takana.
Kerrotaanpa sitten pikkaisen lisää. 12 päivää vietin kaiken kaikkiian hänen kanssaan ja vaikkei se mennyt siten kuin ehkä elokuvissa niin omat tunteet ainakin vain voimistuivat. Nyt mennään siltä miltä sydämmessä tuntuu ja tulen hänet vielä näkemään uudelleen. En tiedä milloin tai missä,mutta tulemme vielä toisemme tapaamaan. Elämäni 12 parasta päivää vietin hänen kanssaan ja muistan ensimmäisen katsekontaktin kun näimme toisemme lentokentällä. Kaikkia pieniä asioita muistuu mieleen aina välillä. Hänen kanssaan myös hymyilin enemmän noina 12 päivänä kuin mitä yleensä hymyilen (ollessani yksin) koko vuonna. Torstaina hän lähti ja en halunnut häntä päästää,mutta pakkohan se oli. Hänen opiskelunsa ja työnsä jatkuvat Australiassa ja minun työni jatkuu ensi viikolla täällä Suomessa. Tällä hetkellä kaipaan kaikkea hänestä. Hänen puhettaan,lämpöään,yhteisiä kokkaus hetkiämme (vaikka itse olen aika huono kokki) ja jopa hänen hengitystään (kun hän nukkui vieressäni). Nyt tarvitsee vain taas alkaa sopeutumaan siihen,että näemme kerran viikossa webbikameran välityksellä. Vaikeaahan se on,mutta eiköhän se siitä. Elämä jatkuu ja seuraavaa tapaamistamme odotan jo innolla. Hänen vuokseen jaksan mennä eteenpäin,koska minulla on joku päämäärä elämässäni. Hän tekee minut onnelliseksi (tämä on tunne jonka tunnen sydämessäni).
Tällaista tällä kertaa. Nyt tulee olemaan aika hiljaista "tapahtumien" kohdalla joten jätän muut turinoimaan. Palailen aina välillä tarkistamaan foorumia,mutta muuten annan muiden kertoa omia tarinoitaan.
Kiitokset kuitenkin neuvoista ja muistakin kommenteista.
Erittäin mielenkiintoinen ja koskettava tarina kahdesta ihmisestä. Ei voi muuta sanoa että mene eteenpäin niillä askelilla mitkä itestäs tuntuu hyvälle. Jos epäilyttää, puhu tytön kanssa tai hyvien ystäviesi. Jos sinulla on onnellinen olo, nauti siitä. :)
Itse tapasin tämänhetkisen deittini myös netistä tai hän oikeastaan löysi minut. Olen 23-vuotias ja kirjoilla kaikennäköisissä mielenkiintoisissä nettiyhteisöissä ja eräässä näistä sitten oli eräs nigerialaista alkuperää oleva mutta siis eräässä suomalaisessa suht suuressa kaupungissa asuva nuori mies laittanut minulle viestiä ilmoittaen kiinnostuksestaan nähtyään kuviani ja profiiliani. En ensin vastaillut hänen viesteihinsä, mutta ajan kanssa ne tuntuivat aina vain kiinnostavammilta enkä voinut enää olla vastaamatta takaisin. Viestit pitenivät puolin ja toisin ja ehkä noin 1,5-2kk kirjoittelimme vain toisillemme tämän erään nettiyhteisön kautta. Siitä tuli lähes päivittäistä. Eräänä iltana vaihdoimme sitten numeroita ja aloimme tekstailemaan nettiviestien ohella. Mies ehdotteli tapaamista, mutta en ollut vielä täysin varma. Eräänä päivänä kuitenkin päätin, että koska jotain kuitenkin tunnen jo häntä kohtaan, miksi en voisi häntä tavatakin. Sovimme eräälle lauantaille nyt kesäkuun alusta treffit kotikaupunkiini ja olin todella jännittynyt. Tunsin miehessä olevan jotain erityistä ja hän tuntui aidosti olevan kiinnostunut minusta. Siksi uskalsin hänet tavata. Muistan, kuinka bussiasemalla ajattelin, että mitä ihmettä olen tekemässä. :D En ollut koskaan ennen tavannut ketään johon olisin ensin netin kautta tutustunut.
Astuttuaan bussista ulos hän tunnisti minut heti ja halasimme, mikä tuntui heti luonnolliselta. En voinut lakata hymyilemästä ja kun hän otti minua kädestä, tuntui sekin täysin luonnolliselta. En voinut uskoa, että todella sain nähdä hänet nyt kasvotusten. Keskustelumme sujui englanniksi, sillä hän ei vielä täysin puhu suomea, vaikka nelisen vuotta on Suomessa jo asunutkin. Onneksi oma englantinikin on sujuvaa, joten kommunikoinnissamme ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Ensimmäiset treffit sujuivat hyvin ja vaikeaa oli päästää häntä illalla lähtemään kotiinsa. Sovimme kuitenkin, että tapaisimme heti seuraavana lauantaina uudestaan ja niin teimme. Treffit oli romanttiset ja tuntui entistä vaikeammalta erota hänestä illan tullen. Juhannusta vietimme omilla tahoillamme ja kaksi viikkoa meni ennen kuin näin hänet seuraavan kerran ja se tapahtui siis n.1,5 viikkoa sitten. Nyt tulevana lauantaina on luvassa neljännet treffit ja niillä minä menen häntä tapaamaan hänen tämänhetkiseen kotikaupunkiinsa. Tähän mennessä hän on aina tullut minua tapaamaan, mutta tällä kertaa sovimme että minä näen sen vaivan että matkustan tapaamaan häntä. Onneksi matkaa ei ole kuin vajaa pari tuntia, joten ei siitä tarvitse huolehtia. Päivittäin olemme yhteyksissä, yleensä tekstiviestein ja välillä soittelemme. Mies on mielestäni aivan hurmaava ja herrasmies, on minulle kiltti ja herttainen. Sitä arvostan miehessä, että hän osaa puhua suoraan tunteistaan ja alan itsekin tuntea häntä kohtaan jotain suurempaa.
Yleensä minulla ei käy mielessäkään että hän on nigerialainen tai ylipäänsä ulkomaalainen; sillä ei ole minulle mitään merkitystä. Kotikaupunkitreffeillämme olen kyllä huomannut, kuinka ihmiset katsovat meitä ehkä hieman pitempään mitä normaalisti on kohteliasta, mutta minusta me olemme vain kaksi nuorta ihmistä, jotka jakavat keskenään ihania tunteita. Ihonvärillä ei ole minulle mitään merkitystä eikä se saa määrittää sitä, kehen ihastun ja rakastun ja kehen en. En ole vielä kertonut vanhemmilleni asiasta ja hieman pelottaakin, sillä varsinkin isälläni tiedän olevan ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan. Jos kuitenkin tähän tapailemaani mieheen tulen rakastumaan, isäni tulee vain hyväksyä se, sillä itse en aio antaa jonkin näin hyvän kulkea vain ohitseni. Tämä mies on sellainen, josta haluan pitää kiinni ja haluan nähdä, kuinka pitkälle tunteemme voivat meidät viedä.
Tässä minun tarinani, en nähnyt syytä tehdä tälle uutta topiccia, sillä tarkoitukseni oli vain saada jonnekin kerrottua oma tarinani suhteesta ulkomaalaisen kanssa. :)
Onnea sinulle Ihastunut86
Juuri tätä hain kun halusin kuulla muiden kertomuksia. Loistavaa kuulla muidenkin "tarinoita" (olivatpa ne hyviä tai huonoja / onnellisia tai surullisia). Toivotan kaikkea onnea teille nyt ja tulevaisuudessa.