Useimmat varmasti muistavat minkälaista elämä oli yläasteella, jossa ensi kertaa hormonit alkoivat hyrräämään ja vastakkainen sukupuoli alkoi kiinnostamaan. Lähes yhtä monet varmasti muistavat myös, kuinka tytöt loivat ensimmäisiä pari(pano?)suhteitaan lähinnä lukioikäisiin poikiin. Itse muistan, että vain muutama ikäiseni poika nautti tyttöjen suosiota ja he olivat luonnollisesti ikäluokkansa komeimpia ja koulun suosituimpia poikia.
Saatat ihmetellä, miksi puhun useimmille jo kaukaisista, osittain unohdetuista asioista? Yksinkertaisesti siitä syystä, että mielestäni parisuhteiden suhteen mikään ei oleellisesti muutu yläasteen jälkeen. Noista teinivuosista on minun kohdalla kulunut aikaa jo yli 10v, mutta edelleen olen yhtä kokematon kuin silloin teininä.
Kun epävarmana teinipoikana katselin ikätovereideni erittäin pinnallista pariutumista, niin ikäänkuin osittain alitajuisesti luovutin naisten suhteen. Vasta joskus 25 ikävuoden jälkeen olen silloin tällöin teoriatasolla miettinyt, minkälaista olisi elää parisuhteessa. En ole kuitenkaan tehnyt asian eteen yhtään mitään, koska mielestäni pinnallisuus on vain kasvanut 2000-luvulla ja sitä on vielä vauhdittanut useita vuosia kestänyt voimakas nousukausi.
Nykyään tuntuu siltä, että miehen pitää olla jollain tavalla poikkeuksellinen, että naiset edes reagoivat miehen olemassaoloon. Lisäksi naisten omilla ominaisuuksilla ei tunnu olevan juurikaan merkitystä, vaan useimmat olettavat, että heitä odottaa ehkäpä jo seuraavan kulman takana se uskomaton alfauros.
Miehen tärkeimpiä ominaisuuksia 2000-luvulla on ilmeisesti huippuluokan ulkonäkö, huomattava materialistinen rikkaus ja pornotähtien tasoinen kyky suoritua sängyssä, luonnollisesti erittäin suuren peniksen avustamana. Sillä ei tunnu naisille olevan juurikaan merkitystä, että korkeintaan yksi mies sadasta (vai kenties tuhannesta?) täyttää nämä kriteerit edes jollain tasolla.
En ole koskaan käsittänyt nykymaailman mielestäni täysin sairaalloista pinnallisuutta. On ihan ymmärrettävää, että kumppanille asetetaan tiettyjä vaatimuksia, mutta missä vaiheessa maailma muuttui niin, että vain alle prosentti vastakkaisesta sukupuolesta koetaan kiinnostavana? Olen todella vakavasti sitä mieltä, että mielestäni miehet ovat _huomattavasti_ vähemmän pinnallisia nykyään. Kun olen asiasta keskustellut tuttavieni kanssa, niin naisen ulkonäköä ei pidetä erityisen tärkeänä asiana, riittää, että nainen on omaa silmää miellyttävä, mikä ei yleensä todellakaan aseta naisen ulkonäölle epärealistisia vaatimuksia.
Mitä mieltä muut (iki)sinkut olette 2000-luvun länsimaalaisesta pariutumiskulttuurista? Onko pinnallisuuden korkein taso jo saavutettu, vai uskotteko, että kulttuurimme muuttuu vielä raaemmaksi nykyisestä? Jos näin käy, niin mitä tapahtuu parisuhteille? Kykeneekö valtaosa väestöstä enään silloin muodostamaan lainkaan onnellisia parisuhteita?
Saatat ihmetellä, miksi puhun useimmille jo kaukaisista, osittain unohdetuista asioista? Yksinkertaisesti siitä syystä, että mielestäni parisuhteiden suhteen mikään ei oleellisesti muutu yläasteen jälkeen. Noista teinivuosista on minun kohdalla kulunut aikaa jo yli 10v, mutta edelleen olen yhtä kokematon kuin silloin teininä.
Kun epävarmana teinipoikana katselin ikätovereideni erittäin pinnallista pariutumista, niin ikäänkuin osittain alitajuisesti luovutin naisten suhteen. Vasta joskus 25 ikävuoden jälkeen olen silloin tällöin teoriatasolla miettinyt, minkälaista olisi elää parisuhteessa. En ole kuitenkaan tehnyt asian eteen yhtään mitään, koska mielestäni pinnallisuus on vain kasvanut 2000-luvulla ja sitä on vielä vauhdittanut useita vuosia kestänyt voimakas nousukausi.
Nykyään tuntuu siltä, että miehen pitää olla jollain tavalla poikkeuksellinen, että naiset edes reagoivat miehen olemassaoloon. Lisäksi naisten omilla ominaisuuksilla ei tunnu olevan juurikaan merkitystä, vaan useimmat olettavat, että heitä odottaa ehkäpä jo seuraavan kulman takana se uskomaton alfauros.
Miehen tärkeimpiä ominaisuuksia 2000-luvulla on ilmeisesti huippuluokan ulkonäkö, huomattava materialistinen rikkaus ja pornotähtien tasoinen kyky suoritua sängyssä, luonnollisesti erittäin suuren peniksen avustamana. Sillä ei tunnu naisille olevan juurikaan merkitystä, että korkeintaan yksi mies sadasta (vai kenties tuhannesta?) täyttää nämä kriteerit edes jollain tasolla.
En ole koskaan käsittänyt nykymaailman mielestäni täysin sairaalloista pinnallisuutta. On ihan ymmärrettävää, että kumppanille asetetaan tiettyjä vaatimuksia, mutta missä vaiheessa maailma muuttui niin, että vain alle prosentti vastakkaisesta sukupuolesta koetaan kiinnostavana? Olen todella vakavasti sitä mieltä, että mielestäni miehet ovat _huomattavasti_ vähemmän pinnallisia nykyään. Kun olen asiasta keskustellut tuttavieni kanssa, niin naisen ulkonäköä ei pidetä erityisen tärkeänä asiana, riittää, että nainen on omaa silmää miellyttävä, mikä ei yleensä todellakaan aseta naisen ulkonäölle epärealistisia vaatimuksia.
Mitä mieltä muut (iki)sinkut olette 2000-luvun länsimaalaisesta pariutumiskulttuurista? Onko pinnallisuuden korkein taso jo saavutettu, vai uskotteko, että kulttuurimme muuttuu vielä raaemmaksi nykyisestä? Jos näin käy, niin mitä tapahtuu parisuhteille? Kykeneekö valtaosa väestöstä enään silloin muodostamaan lainkaan onnellisia parisuhteita?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Uskon että meno muuttuu vielä tästäkin raaemmaksi. Ihmiset ovat jo monet nykypäivänä niin eksyksissä ja turtuneita median ansiosta, että ihme jos muutaman vuoden kuluttua enää kukaan viitsii pariutua. Asiaa ei tosiaan auta monien ihmisten tolkuton oman edun tavoittelu, itsekkyys yms.
ja muistan hyvin kuinka jo ala-asteelta lähtien luokan kauneimmat tytöt saivat poikien ja toisten tyttöjen sekä opettajien huomion ja meitä rumempia kiusattiin armotta, mehän emme olleet mitään, pelkkää pohjasakkaa. Opettajatkin sulkivat silmänsä rumempien tyttöjen kiusaamiselta, me olimme vapaata riistaa.
Minä olin inhokki aina lukioikään asti, vasta parinkymmenen paremmalla puolella ryhdistäydyin, muutin isompaan kaupunkiin ja aloin elää. Oli helppoa aloittaa alusta jossain muualla jossa kukaan ei tiennyt historiaani. Minusta tuli miesten keskuudessa aika suosittu, vientiä oli mutta kelpuutin vain parhaat. Se tyypillinen ruma ankanpoikanen-tarina. Kai se menneisyys vaikutti siihen että halusin hieman pelailla. Nyt olen päälle 30 ja muuttunut. Olen taas se harras pohdiskelija(kuin silloin nuorempana kun minua potkittiin pähän..ikävä kyllä tämäkin on tapahtunut kirjaimellisesti muutaman kerran koulun kovisten taholta) ja elämänkumppaninani on toinen samanlainen, mies joka pitää keskustelemisesta eikä ole mikään renttupelle. Olen vihdoin onnellinen.
Neuvoksi sinulle: Älä anna vanhojen muistojen pitää sinua otteessaan, meillä jokaisella on mahdollisuus muttua ja saavuttaa onni. Muuttuakaan ei aina tarvitse, mutta katkeruudesta ja vanhojen muistelusta on päästävä eroon! Ei niillä ajoilla ole enää mitään merkitystä. Niillä on merkitystä vain jos sinä annat niille sen merkityksen!
Oman kokemukseni mukaan molemmissa sukupuolissa on pinnallisia ihmisiä, joilla on yhtä epärealistiset kuvitelmat kumppanista ja suhteista kuin kuvailit. Ihan yhtä lailla porno muokkaa nuorten miesten maailmankuvaa ja luo paineita naisille. Media suurimpana syypäänää syytää ilmoille kaikkea paskaa minkälainen pitäisi olla ja mitä kaikkea muka tarvitset ollaksesi viehättävä tai in. Täytyy vain pysyä vahvana, yllättävän vaikeaahan se on.
En ole enää ikisinkku (elin vuosia ilman parisuhdetta ennen miestäni), mutta vastaan 2000-luvun pariutumiskulttuurin pinnallisuuteen sen verran että, uskon vakaasti siihen, että ne älykkäät, ajattelevat ihmiset (joita, ikävä kyllä, tuntuu olevan vähemmistö) pariutuvat tahoillaan ja nämä pinnalliset moukat pariutuvat keskenään erilaisiin suhteisiin. Kaikki eivät tietenkään pariudu, sinkkuus tulee lisääntymään ja paljon, mutta se ei vesitä sitä tosiasiaa että hyvin moni yhä haaveilee parisuhteesta ja rakkaudesta. Ihmisen tulisi vain uskaltaa olla oma itsensä ja tehdä mitä huvittaa sosiaalisesta paineesta huolimatta.
Noi sun kirjottamat pariutumiskriteerit on kyl ihan suoraan sanottuna täysin väärät.
Mikä on materialistinen rikkaus? Perus työssäkäyvänä varmasti pystyy sen naisen kanssa kahvilla tai leffassa käymään, opiskelijanakin ainakin lainan turvin.
Suorituskyky sängyssä? No senhän oppii vain suorittamalla eikä se vehkeen koko varmasti tärkein asia ole... (vaikka mitäpä siitä tiedän kun itsellä on iso ;) )
Pääkopan hallitseminen ja kumppanin huomioonottaminen taitaa olla tärkeintä kuitenkin...
Ai että huippuluokan ulkonäkö? Ei varmasti ole väliä pelkällä kuorella vaan myös olemuksella, jos on ahdistuneen/pelkäävän/erittäin aran/... oloinen ei varmasti kiinnosta vastakkaista sukupuolta.
Mut kyl mä ymmärrän tän sun tekstin. Pakko kai keksii selityst sille et pelottaa liikaa ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen ja ottaa asioista selvää ja löytää itsestään niitä hyviä puolia.
Yläaste on sinulle joku sokea piste tai joku musta aukko. Ajatuksesi pyörii jatkuvasti jossain yläasteen tapahtumissa. Ihan oikeasti koko koulumaailma on pelkkä lastentarha.
Jos ihan oikeasti yrittäisit päästä sieltä lastetarhasta pois ja kasvaisit ulos aikuisten maailmaan. Aloita vaikka siitä kuka tai ketkä kustantavat tämän lastentarhan, missä nämä lapset voivat sitten pariutumista leikkiä?
On totta, että nykypäivän parisuhteet ovat täyttä paskaa. Haetaan jotain helvetin erikoista ja jännittävää. Porvarit nukkuvat onnensa ohi.
Listastasi näytti unohtuneen (tai sitten en sitä nähnyt) sosiaalisten taitojen merkitys pariutumisessa.
Tai pikemminkin tietty sosiaalinen muotti mihin miehen on sovittava ollakseen millään lailla kelvollinen pariutumaan.
Tällä tarkoitan sitä että vain erittäin ulospäin suuntautuneet, villit ja arvaamattomat "ADHD-klovnit" ovat kuumaa tavaraa naisten keskuudessa. En tosin voi syyttää vaikka introverttina katkera olenkin - kuka nyt haluaisi tuhlata elämäänsä ujon tylsimyksen kanssa?
Omissa muistoissani nämä suositut klopit olivat poikkeuksetta aina näitä kaikkein äänekkäimpiä rämäpäitä kaikkien muiden ominaisuuksien ollessa toissijaisia.
Siinä olet tosin oikeassa ettei mikään muutu sitten 7.luokan jälkeen, ehkä pinta kuorrutetaan aikuismaisella korrektiudella mutta syvällä sisimmässä jokainen haluaa sen oman mölyturpansa, paskanpuhujansa ja jännittävän (vaikkakin epäluotettavan) bilehileen siinä missä miehet tahtovat mahdollisimman kuuman sussun huolimatta kaikista mahdollisista miinuksista.
Kulttuurin suhteen sanoisin tilanteen olevan -0, se että naisilla on oikeus unelmoida omasta, 24/7 jännittävästä, hauskasta ja arvaamattomasta BB-Pertusta takaa minulle oikeuden haaveilla siitä Vera Farmigan (kts. linkki) näköisestä kumppanista, sekä vapauden sanoutua irti päihdeongelmaisista, yksinhuoltajista ja ylipainoisista. Lienemme siis tasan.
http://www.lahiguera.net/cinemania/actores/vera_farmiga/fotos/3888/vera_farmiga.jpg
No joopajoo, taas kerran. Katso ympärillesi vaikka kaupungilla. Millaisia ne siellä liikkuvat pariskunnat ovat? Jokaisessa pariskunnassa mies on joku 190-senttinen, rikas ja äärettömän komea adonis? No ei, vaan valtaosa on ihan tavallisia miehiä, tavallisine kumppaneineen ja tavallisine lapsineen.
Sinun logiikallasi vain 1 sadasta miehestä pariutuu. Onko näin? No ei todellakaan.
Miksi sinä ylipäätään yrität väittää jotain noin typerää, vaikka sinulla on ympärilläsi koko maailmallinen todisteita väitettäsi vastaan? Oletko niin umpimielinen, ettet pysty sitä myöntämään tai tajuamaan?
Voi lässynlässynlää. Kylläpä mies on taas hukassa.
Menkääs jos vittuun noiden mielipiteidenne kanssa. Tosiasia on se että moni pariutuu koska tyytyy johonkin puhkinussittuun vittuun. No kuka näitä vittuja nussii puhki? Aivan, juurikin se 1% "alfamiehistä." Ei sellaista tautista vittua voi arvostaa.
Uuu, ihailen noita kirjoittajan kykyjäsi. Tuohon viestiin oli panostettu. Mieltä lämmitti erityisesti se, miten kauniisti puhuit naisista. Tuollaisen herrasmiehen kun saisi
täällä mainostettu "kunnon mies" mielipiteineen :D *aah* Sillä on varmaan vientiä vaikka muille jakaa *naurua*
Otetaanpa analogia urheilun maailmasta. Ihmissuhteiden solmiminen ja pariutuminen olkoon nyt korkeushypyn henkinen vastine. On joitakin, joiden mielestä niihin pääsemiseksi ylitettävä rima on taivaissa, kun taas enemmistö on sitä mieltä, ettei se nyt niin korkealla ole - riittää kun vähän viitsii ponnistaa. Ennen kaikkea yrityksien määrää ei ole edes rajattu kolmeen kuten virallisissa kilpailuissa, vaan ylitystä saa yrittää niin monta kertaa kuin tahtoo.
Kaltaiseni AT-luuseri on kuitenkin tässä analogiassa pyörätuolissa, joten on aivan samantekevää, onko rima kymmenen senttiä vai kaksi ja puoli metriä korkealla. Siksi on lohdullista ajatella, etteivät ne muutkaan sitä pysty ylittämään, vaikka todellisuudessa yli 90 prosenttia kilpailijoista sen tekee, suurin osa vieläpä sen kummemmin suoritusta miettimättä. Itsensä pettämisen sijasta järkevämpää olisi kuitenkin jättää korkeushyppy ja keskittyä lajeihin, joita pystyy vammastaan huolimatta harrastamaan.
Koska säännöt eroavat korkeushypystä (tai oikeastaan sääntöjä ei ole), myöskään sisarlajin apuvälineiden käyttämistä ylittämisessä ei ole kielletty. Toisin sanoen mitä pidempi seiväs, sen helpompi rima on ylittää.
Jos et satu muistamaan, niin noille suosituille pojille kelpasi vain ne muutama luokan kaunokainen. Kaikki tiesivät, keitä he olivat. Niistä pojat tappelivat, muut olivat mitätöntä pohjasakkaa. Että tuo suosittujen menestyminen päti ihan molempiin sukupuoliin. Minä esim. olin silloin ala-asteella ja yläasteella juuri sitä tyttöjen pohjasakkaa. Kyllähän sitä haaveiltiin niistä luokan suosituimmista pojista, mutta he kelpuuttivat vain ne kauneimmat seuraansa.
..teille pohjasakin naisille kelvannyt vastaavanlainen mies, kun piti saada se suosituin poika, parempi ilman kuin epäsuositun pojan kanssa.
Ja sama pätee suureen osaan naisiin vieläkin. Kaikki tai ei mitään. Olen kuullut monen naisen jopa tunnustavan tämän.
Niin, ei kelvannutkaan. Mutta tasoissa oltiin, koska ei pohjasakkamiehillekään kelvannut kaltaisensa tytöt, vaan niitä kauneimpia tavoiteltiin.
Miten voit yleistää noin, että suuri osa naisista ajattelee aikuisenakin noin? Oletko laajankin tutkimuksen tehnyt? Naisissahan se vika aina on, jos te miehet ette löydä kumppania.
"Olen todella vakavasti sitä mieltä, että mielestäni miehet ovat _huomattavasti_ vähemmän pinnallisia nykyään. Kun olen asiasta keskustellut tuttavieni kanssa, niin naisen ulkonäköä ei pidetä erityisen tärkeänä asiana, riittää, että nainen on omaa silmää miellyttävä, mikä ei yleensä todellakaan aseta naisen ulkonäölle epärealistisia vaatimuksia."
Eiköhän tuo vastaa myös perusnaisten mielipidettä. Omaa silmää miellyttävä riittää yleensä. Sitten on nämä (varmaankin) vähemmistöön kuuluvat naiset joille noilla sun mainitsemilla asioilla (esim. raha) on merkitystä mutta niistä naisista sä nyt kuitenkin haluaisit pysyä erossa muutenkin.
Yrität nyt etsiä syytä sille miksi et ole löytänyt miellyttävää kumppania. Vastaus on: ei ole vastausta. Jos sulla olisi rahaa, et voisi syyttää sitä. Jos olit maailman komein, et voisi syyttää sitäkään. Vaikka sulla olisi kaikki tuo et siltikään välttämättä saisi sitä mitä haluat koska sitä syytä ei ole.
5 kohti 17 lienevät alphaa.
-rojaali,prinssi tms.
-mallimies
-artisti
-huippu-urheilija
-TV-kasvo joka bodaa
-hyvä sekstaaja.
Nää on tällaisia alpha-piirteitä.Saavat tämän nätin naisukaisen pikkasen relaamaankin,olemalla jykevästi esillä aina siellä sun täällä.En ravaa perässä, mutta saatan pyydettäessä esittäytyä vaikka nakusti edessä.Olen pouser, en muutakaan.Oispa pitemmät sääret,niin olisin kuin Ani,oikea malli.