10 syytä

pettäjiä (ja listassa on kyse enemmänkin ammattilaispettäjistä, ei mistään 20 avioliittovuoden jälkeisestä haksahduksesta).

1. Pettäjät esittävät pettämisiensä jälkeen sen saman krokotiilin kyynelten täyttävän show:n: älä kulta jätä mua, mä rakastan sua. Aika harva pettäjä sanoo, että anteeksi, pidetään taukoa, että petetty saisi rauhassa miettiä, miten tästä eteenpäin. Ei, heti ollaan vain kiinnostuneita siitä, mitä itselle käy- muiden tunteita ei oteta huomioon.

2. Pettäjät lupaavat, etteivät enää koskaan petä, joten petetty ottaa hänet takaisin. Menee vähän aikaa ja taas ollaan pettämässä ja kun kunnon uhri saadaan kiikariin niin voidaankin sitten jättää se petetty.

3. Pettäjät kääntävät aina syyn toisen niskaan (aivan kuten lapset). "En mä oisi pettänyt, jos sä et olis tollanen ja olisit ollut enemmän sellanen ja tällänen."

4. Pettäjille rakkaus on orgasmi, narsistista itseihailua ja sanahelinää. Pettäjän kumppani toimii itsetunnon pönkittäjänä.

5. Pettäjät hakevat uusia uhreja kyliltä kertomalla, kuinka kaikki naiset/miehet ovat heitä aina kaltoin kohdelleet. Kuinka heillä on ollut niin älyttömän huono tuuri vastakkaisen sukupuolen suhteen.

6. Pettäjät valehtelevat ja paljon.

7. Pettäjät kuvittelevat, että kaikki teot hyvitetään sanoilla, ruusuilla, seksillä ja koruilla.

8. Pettäjät tekevät itsestään aina uhrin.

9. Pettäjät pitävät kumppaniaan usein idioottina, joka ei ymmärrä tätä kuviota. Pettäjät suuttuvat jos kumppani kehtaa epäillä jotakin, vaikka todisteet olisivat silmien alla.

10. Ja tärkein: pettäjät ovat rasittavan mustasukkaisia. He näkevät kaiken omien pettäjän silmälasiensa läpi ja luulevat, että kaikki muutkin pettävät kun hekin niin tekevät. Pettäjät eivät vainoharhaisuudessaan ikinä usko, että kumppani ei petä.

Enemmänkin olisi syitä. Lisää saa laittaa..
6523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

oikealta listalta.

Äänestä
  • Lista on kun mun eksän elämänkerta. Mikähän palikka sillä ei ole kohdallaan kun koskaan ei voi ottaa vastuuta omista tekemisistään?

    Äänestä

  • dentisti kirjoitti:

    Lista on kun mun eksän elämänkerta. Mikähän palikka sillä ei ole kohdallaan kun koskaan ei voi ottaa vastuuta omista tekemisistään?

    niitä on nähty ja kuultu... voi luoja,tää elämä on nii ihmeellistä.
    mie en oo kunnon miestä tavannukkaan.ja yks ystäväni totes ett ei niitä olekkaan...

    hänenki mies on mikä on.totes vaa tää ystäväni,ett kunhan pitää oman päänsä selvänä,nii jaksaa...

    Äänestä

Mutta uskoisin, että taitaa kuvata enemmänkin niitä miespuolisia pettäjiä.

Kuulostaa niin kovin, kovin tutulta. Ja nää selitykset kuuntelin omaltakin mieheltä. Enkä tiennyt itkeäkö vai nauraa.

Äänestä
  • Mun (kohta ex)miehen kohdalta, että kun sillä oli niin paska lapsuus.

    En tiedä itkeäkö vai nauraako. V...tu soikoon kun ei osaa ottaa mitään vastuuta omasta teostaan. Aina on joku syy kaikelle, vaan ei koskaan hänessä. Minussa tietty useammin, ja myös tässä kakkosessa, joka on hänen sanojensa mukaan kova manipuloimaan....että pientä ukkokultaa houkuteltiin aivan väärin perustein....ja lähes aivopestiin kakkosen toimesta.

    Onneksi ero tulee kohta voimaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Olen pettäjä. Tässä mielipiteeni yo käsittämättömästä keittiöpsykologiasta parhaimmillaan:

1. Pettäjät esittävät pettämisiensä jälkeen sen saman krokotiilin kyynelten täyttävän show:n: älä kulta jätä mua, mä rakastan sua. Aika harva pettäjä sanoo, että anteeksi, pidetään taukoa, että petetty saisi rauhassa miettiä, miten tästä eteenpäin. Ei, heti ollaan vain kiinnostuneita siitä, mitä itselle käy- muiden tunteita ei oteta huomioon.

en ole koskaan näin tehnyt. jos käry käy, se on sitten tarvittaessa siinä. Anteeksi osaan pyytänyt.

2. Pettäjät lupaavat, etteivät enää koskaan petä, joten petetty ottaa hänet takaisin. Menee vähän aikaa ja taas ollaan pettämässä ja kun kunnon uhri saadaan kiikariin niin voidaankin sitten jättää se petetty.

tätä en ole koskaan luvannut, kts yllä

3. Pettäjät kääntävät aina syyn toisen niskaan (aivan kuten lapset). "En mä oisi pettänyt, jos sä et olis tollanen ja olisit ollut enemmän sellanen ja tällänen."

Tätä ei ole koskaan käynyt, kts 2 ylempää.

4. Pettäjille rakkaus on orgasmi, narsistista itseihailua ja sanahelinää. Pettäjän kumppani toimii itsetunnon pönkittäjänä.

Narsismin allekirjoitan, itsetunnon pönkitystä en. Viihdyn jopa paremmin yksin.

5. Pettäjät hakevat uusia uhreja kyliltä kertomalla, kuinka kaikki naiset/miehet ovat heitä aina kaltoin kohdelleet. Kuinka heillä on ollut niin älyttömän huono tuuri vastakkaisen sukupuolen suhteen.

Sääliä en ole koskaan käyttänyt, päin vastoin, itsevarmuutta

6. Pettäjät valehtelevat ja paljon.

Valkoisia valheita kyllä. Paljon.....en mielestäni. Koko totuuden kertomista vältän.

7. Pettäjät kuvittelevat, että kaikki teot hyvitetään sanoilla, ruusuilla, seksillä ja koruilla.

En ole koskaan hyvittänyt kun ei ole mitään hyvitettävää.

8. Pettäjät tekevät itsestään aina uhrin.

Jos tällaisen kohtaisin, vetäisin turpaan. ja olen siis pettäjä. En ole koskaan rypenyt itsesäälissä

9. Pettäjät pitävät kumppaniaan usein idioottina, joka ei ymmärrä tätä kuviota. Pettäjät suuttuvat jos kumppani kehtaa epäillä jotakin, vaikka todisteet olisivat silmien alla.

Pidän kumppaniani äärettömän älykkäänä, ja hän myös on sitä.

10. Ja tärkein: pettäjät ovat rasittavan mustasukkaisia. He näkevät kaiken omien pettäjän silmälasiensa läpi ja luulevat, että kaikki muutkin pettävät kun hekin niin tekevät. Pettäjät eivät vainoharhaisuudessaan ikinä usko, että kumppani ei petä

Jos pettää niin pettää, jos jää kiinni niin se on sitten siinä. En ole mustasukkainen tässä suhteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inhota kirjoitti:

pettäjiä (ja listassa on kyse enemmänkin ammattilaispettäjistä, ei mistään 20 avioliittovuoden jälkeisestä haksahduksesta).

1. Pettäjät esittävät pettämisiensä jälkeen sen saman krokotiilin kyynelten täyttävän show:n: älä kulta jätä mua, mä rakastan sua. Aika harva pettäjä sanoo, että anteeksi, pidetään taukoa, että petetty saisi rauhassa miettiä, miten tästä eteenpäin. Ei, heti ollaan vain kiinnostuneita siitä, mitä itselle käy- muiden tunteita ei oteta huomioon.

2. Pettäjät lupaavat, etteivät enää koskaan petä, joten petetty ottaa hänet takaisin. Menee vähän aikaa ja taas ollaan pettämässä ja kun kunnon uhri saadaan kiikariin niin voidaankin sitten jättää se petetty.

3. Pettäjät kääntävät aina syyn toisen niskaan (aivan kuten lapset). "En mä oisi pettänyt, jos sä et olis tollanen ja olisit ollut enemmän sellanen ja tällänen."

4. Pettäjille rakkaus on orgasmi, narsistista itseihailua ja sanahelinää. Pettäjän kumppani toimii itsetunnon pönkittäjänä.

5. Pettäjät hakevat uusia uhreja kyliltä kertomalla, kuinka kaikki naiset/miehet ovat heitä aina kaltoin kohdelleet. Kuinka heillä on ollut niin älyttömän huono tuuri vastakkaisen sukupuolen suhteen.

6. Pettäjät valehtelevat ja paljon.

7. Pettäjät kuvittelevat, että kaikki teot hyvitetään sanoilla, ruusuilla, seksillä ja koruilla.

8. Pettäjät tekevät itsestään aina uhrin.

9. Pettäjät pitävät kumppaniaan usein idioottina, joka ei ymmärrä tätä kuviota. Pettäjät suuttuvat jos kumppani kehtaa epäillä jotakin, vaikka todisteet olisivat silmien alla.

10. Ja tärkein: pettäjät ovat rasittavan mustasukkaisia. He näkevät kaiken omien pettäjän silmälasiensa läpi ja luulevat, että kaikki muutkin pettävät kun hekin niin tekevät. Pettäjät eivät vainoharhaisuudessaan ikinä usko, että kumppani ei petä.

Enemmänkin olisi syitä. Lisää saa laittaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu