Mitä tehdä?

Veikkaan että tapasin unelmieni miehen mutta päästin hänet menemään. Menin meinaa viime syksynä Salon Nokian tehtaalle töihin (en ole siellä siis enää, lopetin ennen joulua) ja siellä hän oli. Hoikka, komea, pitkähiuksinen, tumma, rokkaava ja asuu naapurikaupungissa. Lisäksi hän oli vähän aikaa samassa koulussa kanssani aikaisemmin. Töissä alkoi juuri mennä hänen kanssaan hyvin, alki muodostua jo ystävyyttä, ja sitten loppuivat minulta työt (olin vuokralla).
Kaupassa näin hänet myös kuukausi töiden lopettamisen jälkeen, juteltiin hetken ja sitten kun kaverini saapui paikalle, hänelle tuli kiire pois..

Mitään en ole elämässäni niin paljon katunut kuin sitä etten sanonut hänelle tunteitani. Kyllä käyntikortin viimeisenä työpäivänä annoin, ettei sinäänsä ^^

Ja nyt, kohta 6 kuukautta viime tapamisen jälkeen en ole vieläkään saanut häntä pois mielestäni.
Olisiko neuvoja miten saada ajatukset muihin asioihin ja jatkaa elämää? Tai miten voisin vielä kertoa hänelle ajatukseni? Muuta kuin toivomalla että hän joko soittaisi tai näkisi tämän viestin ja tunnistaisi minut siitä ^^;
0188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ajatukset pois! kirjoitti:

Veikkaan että tapasin unelmieni miehen mutta päästin hänet menemään. Menin meinaa viime syksynä Salon Nokian tehtaalle töihin (en ole siellä siis enää, lopetin ennen joulua) ja siellä hän oli. Hoikka, komea, pitkähiuksinen, tumma, rokkaava ja asuu naapurikaupungissa. Lisäksi hän oli vähän aikaa samassa koulussa kanssani aikaisemmin. Töissä alkoi juuri mennä hänen kanssaan hyvin, alki muodostua jo ystävyyttä, ja sitten loppuivat minulta työt (olin vuokralla).
Kaupassa näin hänet myös kuukausi töiden lopettamisen jälkeen, juteltiin hetken ja sitten kun kaverini saapui paikalle, hänelle tuli kiire pois..

Mitään en ole elämässäni niin paljon katunut kuin sitä etten sanonut hänelle tunteitani. Kyllä käyntikortin viimeisenä työpäivänä annoin, ettei sinäänsä ^^

Ja nyt, kohta 6 kuukautta viime tapamisen jälkeen en ole vieläkään saanut häntä pois mielestäni.
Olisiko neuvoja miten saada ajatukset muihin asioihin ja jatkaa elämää? Tai miten voisin vielä kertoa hänelle ajatukseni? Muuta kuin toivomalla että hän joko soittaisi tai näkisi tämän viestin ja tunnistaisi minut siitä ^^;

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu