Suomalainen

Suomessa näyttää empatiakyvyttömyys olevan vallitseva ominaisuus. Ehkä nämä besser wisserit, jotka kannustavuudesta puhuvat mahdottomassa tilanteessa, joutuvat joskus syömään omat lääkkeensä.

Työtöntä on helppo käskeä hakeutumaan työhön, jos vapaita työpaikkoja on yhä vähenevässä määrin, joista niistäkin on vain osa aidosti haussa, ja työttömiä lienee oikeasti ainakin puoli miljoonaa, kun virallisesta luvusta on putsattu kikkailut. Yhtälö on siis mahdoton.

Tekemätöntä työtä tietysti voi olla, mutta kun palkanmaksajat puuttuvat. Työvoimaviranomaiset ovat ratkaisseet tämän sillä, että pakottavat työttömät palkattomiin töihin. Mahtaa viisikymppinen, pitkän työuran tehnyt ammattikoulutettu tuntea itsensä nöyryytetyksi, kun hänet pakotetaan tarjoamaan itseään työantajille, että kelpaisko? Edes ilmaiseksi?

Työmarkkinat ovat siis täysin vääristyneet. Tuo ei ole työssäolevienkaan etu, mutta sitähän ei ajatella, ennen kuin seuraukset alkavat näkyä omalla kohdalla. Kukapa työnantaja haluaa maksaa työpanoksesta, jos saa ammattitaitoisen työntekijän joko täysin ilmaiseksi tai siten, että yhteiskunta maksaa suuren osan palkkakustannuksista. Pelkästään v. 2007 aloitti palkattoman työn 50 000 työtöntä, palkkatuella aloitti 30 000 työtöntä. Sen lisäksi tulevat edellisen vuoden puolella alkaneet työssäolot. Nyt nuo luvut näyttänevät jo ihan toisenlaiselta.

On vain niin, että työttömät maksavat työttömyydellään siitä, että muilla menee lujaa. Siihen nähden korvaus työttömyydestä on mitätön. Jokainen työssäolija voisi pitää hetken mietiskelytauon ja miettiä sitä, että kuka joutuu olemaan työtön, kun itsellä on työtä. Itse maksan veroni ilolla niin kauan kuin ei työttömänä tarvitse olla.

Muuten täysimääräistä työmarkkinatukea saava saa kuukausitasolla n. 550 e/kk, mistä hän maksaa veroa 20 %. Samansuuruista palkkaa saava maksaa veroa 5 %.

Vaan niinhän se aina on ollut, kun yhteiskunnalla menee huonosti, niin maksumiehiksi/naisiksi pannaan työttömät ja muut köyhät. Päättäjien vain kannattaisi alkaa huolestua siitä, miten pitkälle ihmistä voidaan nöyryyttää ilman, että seuraukset alkavat olla rajuja? Rottakin hyökkää nurkkaan ahdettuna.

Lainaan eräällä keskustelupalstalla ollutta kirjoitusta:

Missään muualta maailmasta ei löydy samanlaista traditiota kuin Suomessa, että ihmisiä, jotka ovat joutuneet järjestelmän uhreiksi, vielä potkitaan päin näköä kolmannen osapuolen toimesta...
7164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kirjoituksesi on hyvä, mutta aina sama asetelma. Työttömiä haukutaan ja työttömät puolustautuu. Milloin keskustelu on asiattomuuksia hipovaa milloin tieteellisen fiksua. Sama vaan toistuu ja toistuu.

Asenteet eivät muutu. Kun yhteiskunta muuttuu niin asenteet muuttuvat hitaasti kadoten hautaan kantajiensa mukana. Näin se menee.

Äänestä
  • ''Kun yhteiskunta muuttuu niin asenteet muuttuvat hitaasti''

    Asenteet tulevat hyvin kaukana takanapäin. Muistelen vanhoista sosiologian oppikirjoista lukeneeni, että olikohan se 20 vuotta vaiko sukupolvi, mitä asenteiden muuttuminen vei. En ole tuosta ajasta kuitenkaan ihan varma, mutta pitkä se oli. Tosin ko. tutkimus on tehty ennen kuin internet oli edes pilke keksijöidensä silmissä. Uskoakseni näin mutu-pohjalta nykyinen tiedon nopea eteneminen nopeuttaa asenteiden muutosta, ellei sitten ole kyse vahvasta sosiaalisesta ryhmästä, joka jatkuvasti aivopesee jäseniään. Tuolla viittaan mm. muslimeiden yhä kärjistyvämpiin asenteisiin.

    Suomessahan asenneilmasto muuttui hyvinkin nopeasti. Vasta 1980-luvulla taisi ahneus iskeä suomalaisiin, mikä näkyi aluksi ensisijassa siten, että sen sijaan, että rikkautta olisi peitelty, sillä alettiinkin pröystäillä. Sen jälkeen alkoivat sitten nämä lilius-ilmiöt esiintyä, ensimmäinen taisi olla Ollila siinä lajissa. Kun rahasta on tullut ainut arvo, niin se on johtanut sitten lisääntyvään empatikyvyttömyyteen, mistä tälläkin palstalla on kosolti esimerkkejä.

    Se mikä ihmetyttää, on noiden empatiakyvyttömien häiriköiden kykenemättömyys asialliseen keskusteluun. Eihän heillä ole esittää mitään muuta kuin samojen herjojen toistoa tai sitten kopioita muiden teksteistä.

    Viitaten kannanottoosi: en ole työtön, olen vain vihainen siitä, miten työttömiä kohdellaan. Sama ilmiö, mikä näkyy täällä, näkyy yhteiskunnassa yleisemminkin.

    Ikävää on, että tältä palstalta on onnistuttu tuhoamaan kaikkia asiallinen keskustelu. Joskus muinoin täällä syntyi pitkiäkin asiallisia keskusteluketjuja.

    Nyt on ikävä kyllä palstan systemaattinen tuhoaminen menossa tai on ollut sitä jo liki parin vuoden ajan. Asialla lienevät paitsi räkänokat, niin myös työhallinnon ja politiikan tekijät. Se, että virkamiehet ovat myös asialla, näkyy paitsi kirjoitusjäljestä niin myös siitä, miten virka-ajan alettua, sen jälkeen kun obligatoriset kahvitauot on pidetty, täällä sekä häirintäkirjoittelu että sensurointi kiihtyvät.

    Äänestä

Suomalaisten asenne elämään on mennyt täysin poskelleen sen takia, että virkamiehet säätelevät jokapäiväistä elämäämme aivan lian holhoavasti.

Käännepisteen elämäämme olisi tullut tapahtua 1940-luvulla. Mutta eipä käynyt kuin niin, että vielä suuremman valvonnan saimme niskaamme. Mutta on myös niin, että Suomi on eristetty kaikilta rajoiltaan katsoen. Näin olemmekin jääneet paitsioon. Eikä seuranamme ole kuin 1400 km tyhjää itäistä rajaa. Jos oltaisiin Keski-Eurooppalainen valtio, niin oltaisiin täysin eri ihmisiä mitä nyt ollaan.

Äänestä
  • ''Jos oltaisiin Keski-Eurooppalainen valtio, niin oltaisiin täysin eri ihmisiä mitä nyt ollaan.''

    Suomi ei ole päässyt vielä eroon Venäjän vallan aikuisesta pikkumaisen tarkasta sääntelystä. Venäjän vallan aikana se toimi suomalaisten hyväksi, nyt on päinvastoin. Oletan syynä olevan sen, että pikkunilkeistä on kiva käytellä valtaa ja alistaa hallintoalamaisia.

    Lainaan toista viestiä, kun on niin osuvasti sanottu:

    Joo, on se kumma kun työttömiä kuritetaan taloudellisesti siitä, että ajattelelvat omilla aivoillaan haluavat toimia omaksi hyödykseen. Onkin täysin naurettavaa, että työttömiltä viedään omaehtoinen halu toimia omaksi hyväkseen. Sitten päädytään tällaisiin kaiken maailman karensseihin ja muihin pakkopulla toimintaan, mitä työttämän on toteutettava saadakseen edes minimi toimeentulotuki osalleen.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8202359/38209007

    Äänestä

  • Olet¨ kirjoitti:

    ''Jos oltaisiin Keski-Eurooppalainen valtio, niin oltaisiin täysin eri ihmisiä mitä nyt ollaan.''

    Suomessa on menossa erittäin laaja työttömien aivopesu TYPpien ja sum muiden pajatoimintojen avulla. Alle 25-vuotiaita jopa opetetaan siihen, että kun oikeata työtä ei ole, niin sitten työttömyysturvan toimeentulotuen suuruisella "palkalla" totutellaan tekemään "työtä" ja ansaitsemaan elantoaan.

    Kaiketi tarkoituksena on pitää nuoret työttämät rauhallisina ja tehdä heistä perinteisiä valtapuolueita äänestäviä kansalaisia. Aika näyttää kuinka aivopesu onnistuu. Mutta vanhemmat ikäluokat tietävät varsin hyvin, että maassa on 500 000 työtöntä jotka haluaisivat tehdä työtä, niin ei tätä porukkaa aivan helposti ohiteta.

    Äänestä

  • Olet¨ kirjoitti:

    ''Jos oltaisiin Keski-Eurooppalainen valtio, niin oltaisiin täysin eri ihmisiä mitä nyt ollaan.''

    Suomi ei ole päässyt vielä eroon Venäjän vallan aikuisesta pikkumaisen tarkasta sääntelystä. Venäjän vallan aikana se toimi suomalaisten hyväksi, nyt on päinvastoin. Oletan syynä olevan sen, että pikkunilkeistä on kiva käytellä valtaa ja alistaa hallintoalamaisia.

    Lainaan toista viestiä, kun on niin osuvasti sanottu:

    Joo, on se kumma kun työttömiä kuritetaan taloudellisesti siitä, että ajattelelvat omilla aivoillaan haluavat toimia omaksi hyödykseen. Onkin täysin naurettavaa, että työttömiltä viedään omaehtoinen halu toimia omaksi hyväkseen. Sitten päädytään tällaisiin kaiken maailman karensseihin ja muihin pakkopulla toimintaan, mitä työttämän on toteutettava saadakseen edes minimi toimeentulotuki osalleen.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8202359/38209007

    Jos olisimme keskieurooppalainen valtio niin arkadianmäen herrat tekisivät päätöksiäkin eri malliin ja hyvin varoivaisesti. Jos olisimme esim keskieurooppalainen valtio esim ranska niin siellä ainakin päättäjät näkyvät saavan palautetta heti typeristä päätöksistä.

    Äänestä

Sensori taas toiminut, kun aloitusviestistä on tehty poistopyyntö. Miksi ihmeessä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asenne? kirjoitti:

Suomessa näyttää empatiakyvyttömyys olevan vallitseva ominaisuus. Ehkä nämä besser wisserit, jotka kannustavuudesta puhuvat mahdottomassa tilanteessa, joutuvat joskus syömään omat lääkkeensä.

Työtöntä on helppo käskeä hakeutumaan työhön, jos vapaita työpaikkoja on yhä vähenevässä määrin, joista niistäkin on vain osa aidosti haussa, ja työttömiä lienee oikeasti ainakin puoli miljoonaa, kun virallisesta luvusta on putsattu kikkailut. Yhtälö on siis mahdoton.

Tekemätöntä työtä tietysti voi olla, mutta kun palkanmaksajat puuttuvat. Työvoimaviranomaiset ovat ratkaisseet tämän sillä, että pakottavat työttömät palkattomiin töihin. Mahtaa viisikymppinen, pitkän työuran tehnyt ammattikoulutettu tuntea itsensä nöyryytetyksi, kun hänet pakotetaan tarjoamaan itseään työantajille, että kelpaisko? Edes ilmaiseksi?

Työmarkkinat ovat siis täysin vääristyneet. Tuo ei ole työssäolevienkaan etu, mutta sitähän ei ajatella, ennen kuin seuraukset alkavat näkyä omalla kohdalla. Kukapa työnantaja haluaa maksaa työpanoksesta, jos saa ammattitaitoisen työntekijän joko täysin ilmaiseksi tai siten, että yhteiskunta maksaa suuren osan palkkakustannuksista. Pelkästään v. 2007 aloitti palkattoman työn 50 000 työtöntä, palkkatuella aloitti 30 000 työtöntä. Sen lisäksi tulevat edellisen vuoden puolella alkaneet työssäolot. Nyt nuo luvut näyttänevät jo ihan toisenlaiselta.

On vain niin, että työttömät maksavat työttömyydellään siitä, että muilla menee lujaa. Siihen nähden korvaus työttömyydestä on mitätön. Jokainen työssäolija voisi pitää hetken mietiskelytauon ja miettiä sitä, että kuka joutuu olemaan työtön, kun itsellä on työtä. Itse maksan veroni ilolla niin kauan kuin ei työttömänä tarvitse olla.

Muuten täysimääräistä työmarkkinatukea saava saa kuukausitasolla n. 550 e/kk, mistä hän maksaa veroa 20 %. Samansuuruista palkkaa saava maksaa veroa 5 %.

Vaan niinhän se aina on ollut, kun yhteiskunnalla menee huonosti, niin maksumiehiksi/naisiksi pannaan työttömät ja muut köyhät. Päättäjien vain kannattaisi alkaa huolestua siitä, miten pitkälle ihmistä voidaan nöyryyttää ilman, että seuraukset alkavat olla rajuja? Rottakin hyökkää nurkkaan ahdettuna.

Lainaan eräällä keskustelupalstalla ollutta kirjoitusta:

Missään muualta maailmasta ei löydy samanlaista traditiota kuin Suomessa, että ihmisiä, jotka ovat joutuneet järjestelmän uhreiksi, vielä potkitaan päin näköä kolmannen osapuolen toimesta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu