Apostoli Paavali omisti Jumalan kutsumana apostolina hengellistä auktoriteettia enemmän kuin kukaan meistä.
Siksi hän sanoi että jos joku luulee olevansa hengellinen tai profeetta niin tietäkää että mitä minä puhun niin se on Herran käsky. Mitä Paavali sitten opetti?
Ensinnäkin galatalaiskirjeessä hän opetti että jos joku julistaa jotain toista evankeliumia tai toista Jeesusta jota hän on julistanut niin hän olkoon kirottu. Olkoon kuka hyvänsä vaikka enkeli taivaasta.
Sitten Paavali opetti Jeesuksen persoonasta Roomalaiskirjeen yhdeksännessä luvussa näin. Heidän (juutalaisten) ovat isät (patriarkat) ja heistä on Kristus lihan puolesta Hän joka on yli kaiken, Jumala ylistetty iankaikkisesti aamen. Näin kirjoitti apostoli Paavali joka sai perehtyä Kristuksen työhön ja persoonaan lähemmin kuin meistä kukaan. Jumalan armoittamana hän on siis valittu opettamaan meitä hänen jälkeensä tuleviakin sukupolvia raittiiseen Kristuksen työn ja persoonan tuntemiseen. Apostoli Paavalin näkynä oli muiden apostolien tavoin totella Enemmän Jumalaa kuin ihmisiä eikä mielistyä ihmisten keksimiin harhaoppeihin jotka edistävät enemmänkin lihan himoja ja halua hallita harhaopeillaan muita uskovia ja korottaa itsensä muiden yläpuolelle.
He puhuvat pöyhkeillen Jeesuksesta ja kehottavat jatkuvasti toisia parannuksen tekoon jos eivät hyväksy heidän vääristeltyä oppiaan Kristuksen työstä ja persoonasta. Heille ei riitä Raamatun ilmoittama totuus Jumalan pelastustyöstä Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme vaan he ovat omissa silmissään niin suuria että heillä on oikeus vääristellä Kristuksen persoonaa ja työtä.
Lihansa puolesta Jeesus on juutalaista sukua ja Hän oli todellinen ihminen joka vei ruumiissaan meidän syntimme ja sairautemme Golgatalla ristin puulle. Jeesus oli synnitön ja viaton uhrikaritsa meidän syntisten puolesta. Koska Jeesus oli synnitön niin Hän ei olisi voinut kuolla koska synnin palkka on kuolema. Sen tähden Hän sanoi että ei kukaan ota minun Henkeäni vaan minä annan sen itse ja otan sen jälleen. Tämän käskyn olen saanut Isältäni. Jeesus oli oikeassa mielenlaadussa Isäänsä nähden koska ei tullut tekemään omaa tahtoa vaan Isän tahdon.
Näin meidänkin tulisi Jeesuksen esimerkkiä noudattaen olla kuuliainen Pojalle joka omalla kuuliaisuudellaan aukaisi näin tien Isän armoon ja rakkauteen. Kaikki minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Jeesuksen nimessä kiittäen Isää Jumalaa Hänen kauttansa. Yksi on välimies ihmisen ja Jumalan välillä. Ihminen Kristus Jeesus. Näin Raamattu todistaa että Jeesus oli todellinen ihminen ja on edellä juoksijana mennyt esiripun toiselle puolelle ja on istuutunut Isän Jumalan valtaistuimelle Hänen oikealle puolelleen ja Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Mutta onko tässä kaikki mitä on Jeesuksen persoonassa? Muistatte mitä Paavali sanoi roomalaiskirjeessä Jeesuksesta että Hän on Jumala yli kaiken. Tunsiko hän Jeesusta ja Hänen persoonaansa enemmän kuin moni muu. Pitäisikö Paavalinkin tehdä parannus koska hän korottaa Jeesuksen myös ihmisen lisäksi myös Jumalaksi.
Onko Paavali harhaopettaja vai mitä muut apostolit tai Jeesus Jumalan Poika itse kertoo persoonastaan ja työstään.
Apostoli Johannes kirjoittaa evankeliuminsa alussa että alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä
ja Sana oli Jumala. Aika vakuuttavaa todistusta Jeesuksen persoonasta.
Apostoli Tuomas oli rehellisesti epäillyt Jeesuksen ylösnousemusta ja ei voinut uskoa
ellei olisi saanut laittaa sormeaan Hänen kätensä naulojen sijaan ja koskettaa Hänen
lävistettyä kylkeään. Kun Jeesus ilmestyi Tuomaalle niin Hän antoi tunnustuksen Jeesuksesta.
Minun Herrani ja Jumalani. Ei Jeesus nuhdellut Tuomasta siitä että hän kutsui Jeesusta
Jumalaksi vaan sanoi. Sinä uskot koska näet. Autuas se joka uskoo vaikka ei näe.
Jos Jeesus ei olisi Jumala niin Hän olisi syyllistynyt lain rikkomisen koska Hän otti Tuomakselta
vastaan Jumallallisen todistuksen itsestään eikä oikaissut Tuomasta tästä. Sanoohan ensimmäinen
käsky. Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalia minun rinnallani. Jeesus todisti
että Hän on myös lainsäätäjä ja sen Tuomari ja lain täyttäjä.
Kirjoitin tämän tekstin wordilla ja kopioin tänne mutta se ei kopioutunut oikein sillä sanoja katkeilee väärissä kohdin. Koettakaa saada selvää. Kirjoitus jatkuu osassa 2

Vastaukset 4
Vanhimmat
Näytä Raamatusta kohta missä Jeesus sanoo minä olen Jumala?
Näytä Raamatusta Kohta missä Isä Jumala sanoo Jeesusta Jumalaksi?
Näytä Raamatusta kohta missä Isä Jumala sanoo minun nimeni on myös Jeesus ja
Ihmisen Poika.
Evank.Mat. 10 luku
32. Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
33. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
Evank.Mat. 16 Luku
27. Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.
Tässä sulle totuutta.
Herra Jeesus sinua siunatkoon,AAMEN.
Jeesus ON JUMALA.
>>Minä olen se,joka TODISTAN ITSESTÄNI,ja minusta todistaa myös Isä,joka on minut lähettänyt.>>Joh.8:18
(>>Todistan itsestäni,siis omasta itsestäni,koska olen Jumala>>;niin Jeesus tarkoittaa tässäkin.)
>>Jeesus sanoi heille:Totisesti,totisesti minä sanon teille:ennenkuin Aabraham syntyi,OLEN MINÄ OLLUT.>>Joh.8:58
Jeesus on ollut aikojen alusta asti,tottakai,koska Hän on Jumala.
>>Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen,paitsi Hän,JOKA TULI ALAS TAIVAASTA,IHMISEN POIKA,JOKA ON TAIVAASSA.>>Joh.3:13
Jeesus kertoo tässä jakeessa olevansa taivaassa yhtäaikaa,ja tulleensa alas taivaasta.Ristiritaistako?Ei,koska Jeesushan on Jumala.Hän oli vain lihassa ilmestyneenä ihmisten keskellä silloin,koska syntyi ihmiseksi:Jumala ihmisten keskellä.
>>Jeesus vastasi:Te ette tunne minua,ettekä minun Isääni;JOS TE TUNTISITTE MINUT,NIIN TE TUNTISITTE MYÖS MINUN ISÄNI.>>Joh.8:19
On välttämätöntä uskoa,että Jeesus on Jumala,koska muulla tavoin ei voi oppia Jumalaa tuntemaan.Jumala ei ole kolmen persoonan yksi osapuoli,vaan Jumala on yksi.Ilmestynyt Jeesuksessa Kristuksessa meille syntien sovittajana,Pyhässä Hengessä puhuen meille vielä tänäkin päivänä.Kerran siellä ylhäällä Jumalan ymmärrämme täydellisesti.Nyt otamme vastaan Raamatun ilmoituksen,ja uskomme sen hänen Pyhässä Hengessään.
Immanuel=Jumala meidän kanssamme.Jes.7:14
>>Maailmassa Hän(Jumala)oli,ja MAAILMA ON HÄNEN KAUTTAAN SAANUT SYNTYNSÄ,JA MAAILMA EI HÄNTÄ TUNTENUT.>>Joh.1:10
Kuka oli täällä maan päällä?Jeesus.Tässä sanotaan,että maailma on hänen kauttaan,joka oli maailmassa siis,saanut syntynsä.Siis Jeesuksen kautta.Tulos mietiskelystä:Jeesus on Jumala.
Kuka muu voi olla A ja O,kuin Jumala.Jeesus,joka on,ja joka oli,ja joka tuleva on,Kaikkivaltias.
Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet,Hän on Kuningas,Hän on Hallitsija.Jumalalle tämä on mahdollista.
>>minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.>>Mt.28:18
Monet,monet muut Raamatunjakeet todistavat,että vaikka Jeesus oli Jumalan Poika,syntyi tänne Jumalasta,Hän ei ollut tavallinen kuolevainen.Hän,Jumala.Ajatelkaa ääretöntä Jumalan olemusta.Ei ihminen ymärrä muuten,kuin Jeesuksessa.Jos Jeesus ei olisi tullut maailmaan,ei olisi syntien sovitusta,koska ihminen,liha, lankesi.Jumalan piti tulla siis lihaksi maailmaan,että kuolema kukistettaisiin.Henki sai voiton,ja Jumalan Hengessä ihmiselle avautuu taivaan portit.
Sinähän julistat kuin Luterilainen Pappi, samaa kolminaisuusoppia on joka seurakunnassa! Täältä löydät sitä mitä Herra Jeesus on antanut Pyhässä Hengessä; sites.google.com/site/kulmakivenseurakunta
Herra Jeesus siunaa Pikakirjoittajaa totuudella.AAMEN.
harhaoppiseen kolmiyhteiseen opetukseen,jota vastaan olen puhunut koko ajan!Et tajua,mitä Jumalan ja Jeesuksen olemus on,joten älä laita sanoja suuhuni.Kolmiyhteistä jumalaa ei ole,on vain yksi.Jos et pysty opetusta omaksumaan Raamatusta,älä sälytä toisten niskaan harhaoppeja.
Olen luterilaisuudesta yhtä kaukana kuin taivas maasta!Raamattu ei puhu kolmesta jumalasta,enkä minä!
Rautalankaako pitää hakea?Miksi täällä palstoilla sanat käännetään aina vinkkuraan,juuri päinvastaiseksi,mitä toinen sanoo!Kummaa porukkaa!!!!!!!