Olen ´laihduttanut tammikuun puolivälistä, ja tulos on tähän mennessä 6 kiloa.Olen painonvartijoitten pisteillä, ja saan syödä kohta enää 18 pistettä.Ihan hirvittää, että kuolen mielitekoihin.
Tarkoitus olis pysyvään normaalipainoon pääseminen.
Kävin Kutrin sivuilla, ja tuli vähän sellaine olo, että mitä teen.Jos nyt lisään pisteitä Kutrin oppien mukaan, painonlasku pysähtyy, koska elinmistö on tottunut tiettyyn pistemäärään.
Painoindeksini on tällä hetkellä 28, eli pudotettavaa on edelleen.
Painonvartijoitten mukaan pisteet menee: painoin aluksi 78 kiloa, joten sain syödä 20 pistettä laihtuakseni, ja kohta alle 70 kiloisena 18 pojoa.Sitten kun olen tavoitteessa ja 20 kiloa kevyempänä, en voi syödä n.20 pistettä enempää pysyäkseni tavoitepainossa.Täähän on ihan mahdotonta ajatellakin.
Tarkoitus olis pysyvään normaalipainoon pääseminen.
Kävin Kutrin sivuilla, ja tuli vähän sellaine olo, että mitä teen.Jos nyt lisään pisteitä Kutrin oppien mukaan, painonlasku pysähtyy, koska elinmistö on tottunut tiettyyn pistemäärään.
Painoindeksini on tällä hetkellä 28, eli pudotettavaa on edelleen.
Painonvartijoitten mukaan pisteet menee: painoin aluksi 78 kiloa, joten sain syödä 20 pistettä laihtuakseni, ja kohta alle 70 kiloisena 18 pojoa.Sitten kun olen tavoitteessa ja 20 kiloa kevyempänä, en voi syödä n.20 pistettä enempää pysyäkseni tavoitepainossa.Täähän on ihan mahdotonta ajatellakin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Painonvartijoiden 18 pisteellä, mikä on 900 kaloria, ei pysy hengissä edes gerbiili. Joudut kärsimään kovasta nälästä, mikä aiheuttaa mielitekoja ja repsahduksia. Kehosi pyrkii pitämään sinut hengissä "nälänhädän" yli, joten osa painonpudotuksesta on lihasta.
Jos pääset painonvartijoiden avulla tavoitepainoosi, tulet näyttämään "laihalta läskiltä". Eli vaikka painoindeksisi on normaali, on vyötärölläsi ja reisissäsi reilusti pehmoista. Ja jos tavoitepainoon pääseminen oli vaikeaa, siinä _loppuelämän_ ajan pysyminen tulee olemaan lähes mahdotonta. Ajattele! Saat syödä hulppeat 1000 kilokaloria päivässä, kun normaali samankokoinen aikuinen kuluttaisi 1500-2000 kaloria päivässä.
Eli ohjeeni on:
-Usko Kutria ja jätä paikkarit
-lisää hitaasti (200 kcal viikossa) kalorien määrää, kunnes pääset 1600 tietämille
-Panosta kalorien vähyyden sijaan kalorien _laatuun_ ja liikuntaan (vastusharjoittelu kuntosalilla on _se_ juttu, jolla saa kauniin ja kiinteän vartalon)
-Pyri syömään tarpeeksi proteiinia (1,5-2 g per painokilo päivässä) ja hyviä rasvoja, syö 6 pientä ateriaa päivässä
-Jos painosi hetkellisesti kaloreitten nostamisen jälkeen nousee, älä säikähdä vaan pysy suunnitelmassasi: älä ota laihdutusta "kuurina" vaan elämäntapamuutoksena, joka seuraa sinua loppuiän
Hei! :)
Olen ollut paikkareissa nyt kohta 8 viikkoa. Olen laihduttanut n. 5kg rauhallisessa tahdissa. 18 pistettä olen syönyt 3 viikon ajan, eikä se ole tuottanut minulle mitään vaikeuksia! Liikun paljon, joten tienaan liikuntapisteitä, joita käytän silloin, kun tuntuu että jotain pitäis vielä suuhun saada päivän päätteeksi, jos omat pisteeni olen jo käyttänyt.
Ja se pistemäärä(jonka tulet ns. syömään sitten loppuelämäsi) määräytyy vasta tasapainottelujakson aikana. Enkä usko että kukaan laskee niitä pisteitä koko lopun elämää. Kun olet oppinut terveelliset ruokailutottumukset ja liikut riittävästi, elät ts.terveellisesti, pysyt tavoitepainossa! Ja itse ainakin aion käydä tavoitteeseen pässtyäni aina joskus ryhmässäkin ja punnituksessa, kun se kerran ilmaista kunniajäsenille on :)
Onhan sekin tietysti totta, ettei kaikille paikkarit sovi. Jos joku löytää kutrin tai jonkun muun omakseen, niin siitä vain :) Minä ainakin olen huomannut, että paikkarit sopii mulle. Mistään ei ole tarvinnut luopua. Eilenkin nautin hyvällä omallatunnolla ja pisteiden rajoissa puolikkaan pitsan ja ison annoksen salaattia ja kevyt cocista. fazerin siniset olen vaihtanut paikkareiden 2p suklaisiin ja weetos patukoihin(myöskin 2p) ja sitä rataa.
Minä en tuon xxx:n mielipiteistä paljoa perusta, kun tuntuu että on täälä vaan käännyttämässä kaikkia johonkin ihme kutri-lahkoon. Ei oikein anna arvoa muille menetelmille. Jokainen varmaan löytää sen omansa. Minä ainakin luotan paikkareihin. En silti kumoa kutrinkaan teorioita. Joillekkin ne varmasti sopii. Minusta kutri saa vaan negatiivista mainosta, kun jotkut täälä tyrkyttävät sitä vähän liiankin kovaa..
Mutta toivottavasti apsu sait tästä edes jotakin selvää ja löydät omat keinosi laihtua :)
menestystä!! -Mardu-
Se Paikarit vasta on liikeyritys.Olen heidän ex ryhmäohjaajansa.Tiedän, kun olen kuulunut sisäpiiriin.Siellä paisuu ryhmät aina 4 krt vuodessa, ja sitä he oottaavatkin, että samat naamat palaa aina ruotuun uudestaan.Se tuottaa heille rahaa, eikä kunniajäsenet.
Tiedän tasapaino-ohjelman laskukaavan.Mun kokosen pisteet muuttuu, kun painan 20 kiloa vähemmän aika radikaalisti.Ne tulee olemaan 20-24.Sillä ei paljoa juhlita.
No kerro se kaava!
Jos olisin laihduttanut paikakreissa (siis jos olisin raskinut maksaa ne viikkomaksut), niin olisin yrittänyt varmaan syödä mahdollisimman vähän, että olisin päässyt nopeasti tavoitteeseen. Sittenhän ei tarvitse enää maksaa. Kyllä se raha motivoi tuollaiseen alle 1000 kcal:n dieettiin. Mutta kun en laihduttanut paikkareilla, sain kuunnella omaa kehoani ja syödä vähän enemmän, eikä maksanut mitään :-)
Mä en koko kutrista välitä.Yksi julkkisuutta haluava taas eli turha julkkis.Ärsyttävän näkönen ja ei ole koskaan edes ollut reilusti ylipainoinen (ei oikeastaan yhtään).Hyvä on annella neuvoja ja kirjalla rahastaa.Hänhän ei muuta tee kuin kehuu itseään kaikentietävänä ja haukkuu paikkarit ja kikki muut menetelmät paitsi omansa on niin sata prossasen varma menetelmä ja mitään ei saa hänelle edes kritiikkiä esittää koska se on hänen mielestään turhaan KOSKA HÄN TIETÄÄ KAIKEN!Näin on itse sivuillaan kertonut...lukekaa sieltä..eli semmonen "luotettava" pikku pimu.
...että kutria tuollain moititaan?
kun sen ideahan on normaali, terveellinen laihtuminen. ei siis mikään uusi eikä maata mullistava juttu, mutta kumma kyllä kaiken maailman laihdutuskikkailujen sekamelskassa ihmiset on tyystin unohtaneet ihan "tavallisen" tavan laihtua.
itse "käytän" kutrin menetelmää. ei siinä ainakaan mulle ole mitään uutta ja ihmeellistä.
mutta kutrin sivut tukivat laihdutuksen aloittamista, koska kuvittelin minäkin etten voisi laihtua muilla kuin naistenlehtien, paikkareiden ohjeilla tai kaalikeitolla :D oli helpottavaa lukea että onnistuu se ilman varsinaisia "dieettejä".
kaikinpuolin olen tyytyväinen. sen lisäksi että laihdun, syön ihan tavallista kotiruokaa, mutta paljon terveellisemmin kuin ennen. enkä enää edes kuvittele että "kuurin" jälkeen palaisin takaisin entiseen. kaikinpuolin parempi olo kun syö oikein.
no, nämä ohjeethan löytää vaikka koulun keittokirjasta tai jostain terveysopin kirjasta tms. jos ei halua niitä turhien julkkisten sivuilta (ilmaiseksi) lukea.
Kutri itse on aloittanut muiden moittimisen...lue tarkemmin ne sivut.Myöntääkö hän olevansa erehtyväinen?Onko kiinostunut kritiikistä?Pillittää sitten kuin pikku vekara:"En nyt enää tätä sivustoa pidä kun kaikki eivät ole samaa mieltä" HALOO AIKUINEN kestää kritiikkiäkin.Ja tätä on turha jatkaa kun ei kuitenkaan mene jakeluun,että tieteellisesti hän ei itse ole todistanut mitään.Oma järkikin jo sanoo:syö vähemmän TERVEELLISTÄ ruokaa ja liiku enemmän.Eli kyseessä ei ole kuin pikku-tytön unelma päästä telkkariin ja olla jotain olevinaan.Itsestään selvillä asioilla rahastusta (kirjankin on neronleimauksestaan kirjoittanut eikä taatusti ilmaseks anna kenellekään kirjaansa!).Jotkut rikastuu muita haukkumalla.PISTE.
..hoijaa. sinä et siis lukenut mitä kirjoitin mutta vastasit kuitenkin ;)
monella tän päivän ihmisellä normaali terve ruokavalio on hukassa. ja siihen tarvitaan ihan ohjeet. sä oot onnellinen jos ymmärrät ja oot sen aina tiennyt ilman apua, mutta kaikki eivät ole yhtä hyvässä asemassa.
sivuilta luin ne ruokavalio, liikunta ja elämäntapajutut, niistähän minä kiinnostunut olin.
"Jotkut rikastuu muita haukkumalla." ja sekös ottaa päähän? kun itse ei saa haukkumisesta rahaa :D
ootko muuten lukenut muita hänen kirjoittamiaan kirjoja? tai yleensä kenenkään kirjoja? rahaahan niistä kaikista joutuu maksamaan (kirjastokin maksaa kirjoista).
mutta eipä silti, ei oo mullakaan tarkoitus kirjaa ostaa, kun sivuilta löysin kaiken tarvitsemani tuen, jotta pystyin unohtamaan naistenlehdet, paikkarit ja sen yök-kaalisopan :P ehkäpä luen jos sattuu kirjastossa eteen...
sä voisit yrittää levittää terveellisen syömisen ilosanomaa hiukan positiivisemmalla asenteella niin ehkäpä se jollain muullakin kolahtas.
hyvää jatkoa sulle!
Paikkarit tässä rahastaa.Olen itse keskustellut golleegani kanssa, että onneksi kaikki eivät pysy tasapainossa, jotta meillä riittää asiakkaita.Tiedän tasan tarkkaan mitä koulutuksissa puhhutaan entisenä ryhmäohjaajana.
Ei yhdellä kirjalla pysty niin paljon rikastumaan, kuin Painonvartijat viikomaksuilla,ja kirjoilla ja karkeilla.
Olen 20 paremmalla puolella ja mittani ovat 158/78. Ennen minulla ei juurikaan ollut motivaatiota laihdutukseen, koska en olisi jaksanut mitään kitukuuria. Ajatuskin ahdisti. "Löysin" kuitenkin kutrin sivut ja ajattelin ihan huvikseni kokeilla, että miten ohjeet toimisivat. Nyt siitä on kulunut kolme viikkoa, ja tänään puntarissa käydessäni huomasin riemukseni painon laskeneen 2 kg. On ihana huomata, että paino on laskenut, vaikka tuntuu, että olen syönyt enemmän kuin aikaisemmin. Se motivoi, eikä edes tunnu, että oikeasti laihdutan. Vielä enemmän se motivoi, kun tiedän, että kehostani on lähtenyt lihasten ja nesteen sijaan ihan oikeaa läskiä.
Kutrin ohjeita on helppo noudattaa, koska ne eivät periaatteessa sulje pois mitään ruokia. En ole varsinaisesti laskenut tarkasti syömiäni kaloreita tai ruoka-aineyhdistelmiä. Olen lähinnä ottanut mallia ruokapalapelista, että mitä voisi syödä (on muuten loistava apu niille, jotka eivät tarkemmin jaksa laskea rasva-protsku-hiilarimääriä sekä kaloreita). Näköjään myös tällainen suuntaa-antava soveltaminen tuottaa tuloksia :). Olen laihdutuksessa aika alkuvaiheessa, mutta olen huomannut, että se ei tunnu lainkaan vaikealta. Tavoitteenani, joka ei toivottavasti ole liian kova, on 60 kg. Se on näin pienelle (lyhyelle :D) tyttöselle kuitenkin normaalipainon ylärajoilla. Aikaa tuohon tavoitteeseen pääsemiseksi menee, mutta ei tässä mihinkään kiire ole.
Elämäntapamuutoksen ansiosta olen oppinut myös iloitsemaan liikunnasta, joka on ollut aikaisemmin minulle täyttä myrkkyä. Äitini osti minulle stepperin ja itse ostin käsipainot. Television orjana niiden avulla on tullut harjoiteltua kuin huomaamatta telkkaria katsellen. Stepperin ja punttien lisäksi vielä vatsa- ja selkälihakset, niin avot! Tunti menee huomaamatta, kun ensin tepastelee puoli tuntia stepperillä (jolla hiki todellakin tulee) ja sen jälkeen harjoittaa muita lihaksia. Tänään rappusia noustessani huomasin, että enää ei edes hengästy. Johan tuli hyvä mieli!!
Minulle on aivan sama, mitä tapaa hyväksikäyttäen kukin laihduttaa. Minulle sopii kutri, koska se ei muutenkin köyhälle opiskelijalle maksa mitään ja ohjeet ovat ymmärrettäviä. Ohjeiden avulla olen myös tajunnut, ettei se ole maailmanloppu, jos joskus syökin hieman enemmän, paino ei hetkeen laskekaan jne. Se, että kutri on kirjoittanut kirjan, ei kerro mistään rahastamisesta. Hän on vain löytänyt itselleen sopivan tavan laihduttaa ja haluaa jakaa sen muille. Kirjan teko ei ole ilmaista ja tuottaa vaivaa, joten tietysti kirjat myös maksavat. Ja onhan myös painonvartijat, atkinssit ym. tehneet kirjoja. Kutrin eduksi voisin laskea sen, että hän sentään antaa ohjeensa myös ilmaiseksi netissä, toisin kuin esim. paikkarit, joiden ohjeista saa maksaa aikalailla.
Mutta iloista lopputalven/alkukevään jatkoa kaikille laihduttajille tasapuolisesti - mitä tahansa menetelmää sitten käytätkään!!
Oletko ajatellut,että maksaa se mäkkärin hampurilainenkin enemmän jos oikein tiuhaan käy pikaruuan kautta?Paikkarit on paljon muutakin kuin laihdutusta.Itse ainakin pidän harrastuksena enkä missään nimessä huonona sellaisena.Ja aina kunniajäsen saa käydä ilmaseks ja paino pysyy sallitut 2kg rajoissa.En ymmärrä mikä jostain kutrista tekee jumalan jonka nimeen vannotaan.Ei ihmistä kummempi...Menetelmänsä kullakin,mutta miksi pitää henkilöä palvoa!?
Tuskin kukaan itse henkilöä palvoo, en minä ainakaan. Moni on vain huomannut hänen laihdutustavat omakseen. Aivan samalla tavalla voisi sinusta sanoa, että palvot paikkareita. Niin, aika epärealistinen väittämä. Ehkä sekoitat palvomisen siihen, kun monet, minä mukaanlukien, puhuu kutrista sekä HENKILÖNÄ että LAIHDUTUSMENETELMÄNÄ. Sillä siis tarkoitetaan usein kahta eri asiaa. Se, kumpaa tarkoitetaan, selviää kyllä yleensä asianyhteydestä.
On myös method kutri muutakin kuin laihdutusta. Sen tarkoituksena on oppia uusi terveellisempi elämäntapa. Kyseessä ei ole mikään ihmedieetti, jolla pyritään ottamaan ihmisiltä rahat ja/tai terveys pois, vaan ainoastaan erilaisten terveysammattilaisten ohjeiden ja tutkimusten soveltaminen. Ei siis mitään uutta. Ainut ongelma nykypäivän ihmedieettien maailmassa onkin, että mistään ei oikein tahdo löytyä hyvää ja kattavaa terveellistä, suomenkielistä ja kannustavaa laihdutussivustoa. Minusta kutri on sellainen.
Jos olet lukenut kutrin sivustoja, niin hän sanoo niissä ainoastaan OMIA MIELIPITEITÄÄN muista dieeteistä, muttei tyrmää niitä täysin. Hän sanoo monesti, että jos joku käyttää jotain muuta menetelmää ja laihtuu sen avulla pysyvästi, niin se on jokaisen oma valinta. Minä olen samaa mieltä. Näin hän kirjoittaa sivuillaan:
"Alle olen koonnut yleisimmät toiveet ja rajoitukset eli "mitä EN ole valmis tekemään" ja kuvauksen siitä, mitä ko. laihdutusmetodissa pitää huomioida. Kullakin metodilla laihdut normaalipainoiseksi, joillakin erittäin vähärasvaiseksi. Toiset vaativat sinulta enemmän tarkkuutta, toiset enemmän viitseliäisyyttä. Valinta on sinun."
Olen itsekin kokeillut painonvartijoita, huonolla menestyksellä. Aina nälkä, kun pisteitä lasketaan. Ostan kaupasta halvinta ruokaa eli makaronia, vaaleaa leipää jne. Pisteet meni jo päivälliseen mennessä miinukselle. Ei ole mun homma. Itse olen nyt käyttänyt 2kk Herbalife tuotteita ja paino pudonnut 8kg ilman nälkää.
Mistä näitä ihmeellisiä hebralief tuotteita saa ostaa?! Myytkö sinä niitä?
Putoaahan se,mutta koko ikäsi joudut niitä syömään..sisäpiirin tietoa.
vupee Herbaa ostamaan.Paikkaritkin on 100 kertaa parempi ratkasu.Kuka nyt sellassia äklöjä pulvereita jaksaa syödä ateriána, kun voi syödä tavallista ruokaakin halvellmalla.Tietysti jos sulla on laittaa ylimäärästä rahaa satoja euroja.
pakko kait se halvinta? ruokaa on ostaa jos suurin osa budjetista menee herbalife kauppiaan taskuun. ;)
omasta mielestäni halvinta ruokaa on vihannekset, kasvikset, hedelmät ja tietysti aina vuodenajan mukaan katsotaan edullista.
potut on halpoja aina, ruisleipä on hintansa väärti nälän pidossa... en pihistele kaupassa, mutta ostan järkevästi, suht terveellistä ruokaa.
laihiksen aloittamisen, tai oikeemmin terveemmän elämän aloittamisen jälkeen on kauppalasku n. 25 % pienempi.
ja pasta, josta pidän, on nykyään vain kerran viikossa lautasella. en oo turhempia kaloreita vielä tavannut! ja nälkä ei pysy loitolla kuin hetken.
tätä terveellistä ruokaa, ei siis kitumista liian pienillä kaloreilla oon nyt harrastanut 2 kk ja painoa on tullu alas 6 kg. ja senttejä lähtee ihanaa tahtia :D ja tähän kuuluu herkkupäiviä, kaljanjuontia...
kysynpä että miksi kannattas maksaa ylimäärästä 100 E - ? kun niillä rahoilla voi lähtee vaikka etelänrannalle uimapuvussa vihdoinkin keekoilemaan :D
kylästä.Hän on 3 vuotta myynyt kyseisiä aineita.Ei ole yhtään laihtunut, vaan paino sahaa edestakaisin, niinkuin kaikilla muilla Hwerban myyjillä tällä paikkakunnalla.Oli jättänyt sokerilääkket pois, ja syönyt keltaisia tabletteja, mitkä Herba on tarkoittanut sokeritautisille.Sokeri oli huikeat 20, ja pitkäaikainen arvo 14.Eli noutaja tulee pian, ellei vupea syömään sokerilääkkeitä.