Onko toivoa?

seurustelen miehen kanssa, jolla on vielä avioero meneillään eksänsä kanssa. joudun päivästä toiseen kuuntelemaan, kun mies haukkuu eksäänsä minulle. olen jo useita kertoja sanonut, että en jaksa kuunnella ja että minulle tulee huono olo tuosta jatkuvasta haukkumisesta. hän sanoo ymmärtävänsä minun kannan asiaan ja lupaa lopettaa eksästään puhumisen mulle ja melkein saman lupauksen loppuun heittää jälleen jonkun katkeran kommentin eksästään.
5229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vielä pitkään. Kun aloittaa uuden suhteen ennen kuin entinen on täysin läpikäyty, saati kun erokaan ei ole vielä selvä, toinen osapuoli saa varautua siihen, että entinen avioliitto on kuvioissa mukana vielä pitkään. Saat varautua myös siihen, että kun tehtäväsi kuuntelijana, ymmärtäjänä ja lohduttajana käy tarpeettomaksi, myös sinä käyt tarpeettomaksi. Siinä vaiheessa toinen osapuoli usein alkaa ikävöidä exäänsä ja entistä liittoaan. Osa palaa takaisin yhteen.

Ne, jotka eivät palaa yhteen, usein lopettavat tuon eron tuiskeessa hankitun laastarisuhteen ja ovat jonkun aikaa sinkkuna tai hakevat uuden suhteen, joka sitten saattaa kestääkin. Eli ei ihan ruusuiset tulevaisuudennäkymät. Jos siinä vaiheessa, kun kumppanisi alkaa päästä erostaan selville vesille, osaatte työstää suhdettanne (vaikka sitten ulkopuolisen avun turvin), ja jos kumpikin pystyy kasvamaan suhteessa, sillä on mahdollisuus kestää.

Äänestä
  • Onko tämä mutua vai perusteltavaa tietoa?

    Lainaus:
    Kun aloittaa uuden suhteen ennen kuin entinen on täysin läpikäyty, saati kun erokaan ei ole vielä selvä, toinen osapuoli saa varautua siihen, että entinen avioliitto on kuvioissa mukana vielä pitkään. Saat varautua myös siihen, että kun tehtäväsi kuuntelijana, ymmärtäjänä ja lohduttajana käy tarpeettomaksi, myös sinä käyt tarpeettomaksi. Siinä vaiheessa toinen osapuoli usein alkaa ikävöidä exäänsä ja entistä liittoaan. Osa palaa takaisin yhteen.

    Ne, jotka eivät palaa yhteen, usein lopettavat tuon eron tuiskeessa hankitun laastarisuhteen ja ovat jonkun aikaa sinkkuna tai hakevat uuden suhteen, joka sitten saattaa kestääkin.

    Äänestä

  • Näinhän tässä kävi. Sain selville, että miesystäväni oli eilen kertonut jollekin kaverilleen, että aikoo heivata minut kohta.

    Eli tosiaan olin pelkkä korvike sitten ilmeisesti hänelle....

    Äänestä

Kun seuraavan kerran hän on kiinni tuossa tuhinassaan niin nosta sormi pystyyn ja kiinnitä hänen huomionsa osoittaen, että sanomasi on jotain erityisen merkittävää. Sano hänelle, että joka kerta kun hän raivoaa ja kiristelee tuolla tavalla, hän ei vain puhu exästään vaan hänestä tulee se exä. Sitten muistuta, että exä ei ole paikalla ja ainoa joka kantaa sitä tuskaa ja pitää sitä yllä on hän yksin. Jokainen pyrkimys sälyttää se kärsimys exän syyksi on silloin vain hänen oma vikansa. Ei tarvitse muistuttaa, että sinäkin saat kärsiä siitä. Kunhan tuo eka kohta menee perille.

Äänestä
  • Oli todella hyvin sanottu!
    Pitäisi tuon toimia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-piia- kirjoitti:

seurustelen miehen kanssa, jolla on vielä avioero meneillään eksänsä kanssa. joudun päivästä toiseen kuuntelemaan, kun mies haukkuu eksäänsä minulle. olen jo useita kertoja sanonut, että en jaksa kuunnella ja että minulle tulee huono olo tuosta jatkuvasta haukkumisesta. hän sanoo ymmärtävänsä minun kannan asiaan ja lupaa lopettaa eksästään puhumisen mulle ja melkein saman lupauksen loppuun heittää jälleen jonkun katkeran kommentin eksästään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu