Jumissa

Minusta tuntuu että pakahdun. Rakastan avomiestäni yli kaiken. En malta odottaa että menisimme naimisiin ja saisimme lapsia, ostaisimme oman kodin ja jakaisimme elämämme. Tahtoisin kokea hänen kanssaan kaikkea mahdollista, matkustaa ja harrastaa, pitää hauskaa ja kokeilla uusia asioita. Suhteemme ei kuitenkaan etene. Olemme asuneet yhdessä kohta kaksi vuotta. Vietämme päivämme samalla rutiinilla, joka on ihan ok. Opiskelemme, teemme välillä töitä, näemme kavereita ja joskus käymme jossain pienellä reissulla. Opiskelijan varallisuudella ei juurikaan matkusteta eikä osteta asuntoa. Varattomina emme myöskään voi harrastaa kaikkea mahdollista, mikä ärsyttää. Miehen mielestä olemme liian nuoria avioitumaan (24 ja 25) ja minun periaatteeni on, etten tee lapsia ennen kuin olen naimisissa. Olemme siis kuin jossain välitilassa. Suhteen alkuhuuma on kaikonnut, mutta eteenpäin ei edetä. Mietin päivittäin kuinka ihanaa olisi mennä miehen kanssa naimisiin ja näin virallistaa suhteemme. Haluaisin myös kovasti lapsen. Olen pienestä pitäen haaveillut isosta perheestä. Minua hieman jopa pelottaakin, ettei mies ole valmis perheen perustamiseen kuin vasta joskus kolmekymppisenä... Naisilla kun on se maaginen biologinen kello joka tikittää. En halua että haaveeni suurperheestä kaatuu liikaan odottamiseen.

Mitä ihmettä nyt siis teen? En halua katkeroitua seuraamalla vierestä kuin monen muun suhteen etenevät, mutta me olemme jumissa. Ei tämä ole miehen syytä, eikä minunkaan. Meidän elämämme nyt vain sattuu menemään tätä rataa. Jotain on kai keksittävä.
1145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kanssa. Olet varmaan jutellutkin. Kerro, mitä mielessäsi liikkuu ja miltä sinusta tuntuu. Koska kaikki on hyvin, ei ehkä kannata kaikkea romuttaakaan vain siksi, että koko ajan ei tapahdu jotain.

Kannattaa kuitenkin puhua selväksi avioliitto- ja lapsentekohaaveet. Jos käy ilmi, että miehesi ei ole ollenkaan samoilla linjoilla kanssasi, sinun on varmaan mietittävä, haluatko sellaisen miehen kanssa jakaa elämäsi, vai etsitkö sitten toisen, jonka kanssa voit toteuttaa haaveet avioliitosta ja lapsesta. Nuoria onneksi olette ja aikaa on, joten sikäli ei ole hätää. Onko valmistumiseenne vielä pitkä aika? Jos ei, kannattaa ehkä ensin valmistua ja hankkia työpaikat ja sitten se asunto, avioliitto ja lapsi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten edetä kirjoitti:

Minusta tuntuu että pakahdun. Rakastan avomiestäni yli kaiken. En malta odottaa että menisimme naimisiin ja saisimme lapsia, ostaisimme oman kodin ja jakaisimme elämämme. Tahtoisin kokea hänen kanssaan kaikkea mahdollista, matkustaa ja harrastaa, pitää hauskaa ja kokeilla uusia asioita. Suhteemme ei kuitenkaan etene. Olemme asuneet yhdessä kohta kaksi vuotta. Vietämme päivämme samalla rutiinilla, joka on ihan ok. Opiskelemme, teemme välillä töitä, näemme kavereita ja joskus käymme jossain pienellä reissulla. Opiskelijan varallisuudella ei juurikaan matkusteta eikä osteta asuntoa. Varattomina emme myöskään voi harrastaa kaikkea mahdollista, mikä ärsyttää. Miehen mielestä olemme liian nuoria avioitumaan (24 ja 25) ja minun periaatteeni on, etten tee lapsia ennen kuin olen naimisissa. Olemme siis kuin jossain välitilassa. Suhteen alkuhuuma on kaikonnut, mutta eteenpäin ei edetä. Mietin päivittäin kuinka ihanaa olisi mennä miehen kanssa naimisiin ja näin virallistaa suhteemme. Haluaisin myös kovasti lapsen. Olen pienestä pitäen haaveillut isosta perheestä. Minua hieman jopa pelottaakin, ettei mies ole valmis perheen perustamiseen kuin vasta joskus kolmekymppisenä... Naisilla kun on se maaginen biologinen kello joka tikittää. En halua että haaveeni suurperheestä kaatuu liikaan odottamiseen.

Mitä ihmettä nyt siis teen? En halua katkeroitua seuraamalla vierestä kuin monen muun suhteen etenevät, mutta me olemme jumissa. Ei tämä ole miehen syytä, eikä minunkaan. Meidän elämämme nyt vain sattuu menemään tätä rataa. Jotain on kai keksittävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu