Kahlasin läpi mahdolliset ja mahdottomat naiset, jotka sopisivat
ikänsä puolesta minulle. En löytänyt yhtään mielenkiintoista!
Ja kohteena koko Suomi.
Jotenkin iskee kammo päälle, kun lukee naisten esitelmiä
unelmasta ja onnesta. Ja kun useinmiten sen unelmien
miehen pitäisi tulla ja lakaista jalat alta saman tien?!
No, niinkin on onnistunut käymään pari kertaa, mutta
pelottavia ovat naisten profiilit, tai sitten masentavia.
Mies joka on elänyt liiton, kasvattanut lapset ja sen jälkeen
saanut pitkästä aikaa tilaa hengittää, käynyt muutaman
kiihkeän suhteen läpi, ja todennut: Onko yhtään naista päällä
maan, joka ei jotenkin onnistuisi munaamaan kaiken?
Jos se ei ole mustasukkaisuus, se on luonnevika muuten vain.
Jos se ei ole koira, joka latistaa suhteen, se on lapset.
Jos se ei ole lapset, se on ex. Ja niin edelleen.
Aina tuntuu löytyvän joku syy, joka alkaa miestä vaivaamaan.
Olen kuullut juttuja miehistä, ja tunnen muutaman, jotka sa-
novat "nyt riitti naiset". Olen luisumassa samaan kastiin.
En haluaisi olla kyyninen, mutta minkäs teet.
Ja niitä suhteita on alkanut muualtakin kuin netistä.
Sinänsä kait saavutus, että netistäkin löytynyt edes jotain.
Ja ystäviä on löytynyt, se onkin parasta.
ikänsä puolesta minulle. En löytänyt yhtään mielenkiintoista!
Ja kohteena koko Suomi.
Jotenkin iskee kammo päälle, kun lukee naisten esitelmiä
unelmasta ja onnesta. Ja kun useinmiten sen unelmien
miehen pitäisi tulla ja lakaista jalat alta saman tien?!
No, niinkin on onnistunut käymään pari kertaa, mutta
pelottavia ovat naisten profiilit, tai sitten masentavia.
Mies joka on elänyt liiton, kasvattanut lapset ja sen jälkeen
saanut pitkästä aikaa tilaa hengittää, käynyt muutaman
kiihkeän suhteen läpi, ja todennut: Onko yhtään naista päällä
maan, joka ei jotenkin onnistuisi munaamaan kaiken?
Jos se ei ole mustasukkaisuus, se on luonnevika muuten vain.
Jos se ei ole koira, joka latistaa suhteen, se on lapset.
Jos se ei ole lapset, se on ex. Ja niin edelleen.
Aina tuntuu löytyvän joku syy, joka alkaa miestä vaivaamaan.
Olen kuullut juttuja miehistä, ja tunnen muutaman, jotka sa-
novat "nyt riitti naiset". Olen luisumassa samaan kastiin.
En haluaisi olla kyyninen, mutta minkäs teet.
Ja niitä suhteita on alkanut muualtakin kuin netistä.
Sinänsä kait saavutus, että netistäkin löytynyt edes jotain.
Ja ystäviä on löytynyt, se onkin parasta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
...mulla provokammo.
"Kahlasin läpi mahdolliset ja mahdottomat naiset, jotka sopisivat
ikänsä puolesta minulle. En löytänyt yhtään mielenkiintoista!
Ja kohteena koko Suomi...."
Sitten kuvittelet kirjoittaneesi jotakin mielenkiintoista? Lykkyä tykö...notskin sytyttämiseen :)
Osaan kyllä kirjoittaa, mielenkiintoista...
Nää naiset vaan on mielenkiinnottomia.
Taisin heittää bensaa valmiksi sytytettyyn nuotioon:DDD
ps. minulla on "minä-itse-olen-täydellinen"-kammo, mitä aloittaja edustaa.
ja naisen pitäis pyyhkäistä sulta jalat alta, jo ilmossaan???
"Onko yhtään naista päällä
maan, joka ei jotenkin onnistuisi munaamaan kaiken?"
Vastakysymys: missä on sinun vastuusi suhteiden kariutumisessa?
Sanotaan, että tangoon tarvitaan kaksi. Niin se toimii ihmissuhteissakin.
"Jos se ei ole mustasukkaisuus, se on luonnevika muuten vain."
Vihjaat, että mustasukkaisuutta on ollut naisten taholta. Mitä olet tehnyt
saadaksesi aikaan sen heräämisen? Ei sekään tyhjästä synny.
Millaisesta luonneviasta kirjoitat? Jokaisessa meissä on omat huonot piirteemme, sinussakin. Mitkä ne sinulla ovat?
"Jos se ei ole koira, joka latistaa suhteen, se on lapset."
Millainen on mies kuka laittaa suhteen kariutumisen lasten piikkiin? Miten lapset voivat olla suhteen latistajia? Oletko jäänyt lasten jalkoihin, ollen se toissijainen merkitys naisien elämässä? Onko naiset laittaneet lapsensa sinun edelle, olemalla hyviä äitejä? Entäs koirat? Et ilmeisesti ole koiraihminen ja ymmärrä, ja niistä välittävä huolehtii niistä. Oletko jäänyt koirillekin toiseksi?
Miten naisten esitelmiät unelmasta ja onnesta voivat nimenomaan sinua pelottaa? Sinua kuka olet onnistunut olemaan unelmien mies ja viemään naisilta jalat alta näin omien sanojesi mukaan, mikä lienee totuus.
Pidät itseäsi lähes täydellisenä miehenä, ainakin omasta mielestäsi, mihin mikään mitä kirjoitat ei todellisuudessa viittaa vaan täysin päinvastaisuuteen.
Kaikki mitä kirjoitat tuo esille nimenomaan sinun asennoitumisen. Haet vian tavalla tai toisella muista kuin itsestäsi: naisista, lapsista, eläimistä. Sinun pitäisi saada olla maailmannapa naisten elämissä. Sinulle lapset ja koirat ovat tiellä.
Kirjoituksestasi tulee esille, että sinun omat odotuksesi ovat olleet taivaissa eivät tässä maailmassa. Mitään häikkiä ei saisi olla. Kaiken pitäisi olla auvosta ja kitkatonta. Et ole valmis hyväksymään edes lapsille luontaista testailevaa käytöstä uuden ihmisen kanssa. Et tunnu ymmärtäneen, että niin lapset toimivat voidakseen luottaa uuteen aikuiseen. Naisessakaan ei saisi olla mitään vikaa, mikä on inhimmillistä meissä ihmisissä. Eli juuri se ihmisyys toisessa on sinusta luonnevikaista.
Ei tarvitse kysyä millainen sinä olet. Tulit jo sen kertoneeksi ihan itse. Herääkin epäilys millaistahan tuhoa olet jälkeesi jättänyt lapsissa, naisissa ja jopa eläimissä. Tulit kertoneeksi, että se kuka on luonnevikainen, olet juuri sinä itse.
Yksi totuuden jyvänen löytyy teksistäsi. Kun kirjoitat "nyt riitti naiset", on se
peilattuna "minulle ei mikään riitä". On parempikin muiden kannalta, että pysyttäydyt kaukana naisista, ainakin niin kauan, että katsot peiliin ja mietit
kenessä se todellinen vika on, ettei suhteesi onnistu.
Mitä tulee toteamukseesi, "Aina tuntuu löytyvän joku syy, joka alkaa miestä vaivaamaan.", ei sellaista ole, mikä sinua ei vaivaisi. Siihen löytyivät syyt omista
sanoistasi.
Et. Olet hyvä esimerkki niistä naisita, joista kerroin.
Rasittava.
Mustasukkaisuus on eräs rasittavimpia piirteitä naisissa.
Naisilla kyllä voi olla miespuolisia kavereita, mutta kun
miehelläkin sattuu olemaan, niin se on jonkin sortin
kohtauksen tai mökötyksen paikka aina.
Lapsia olen hoitanut vuosikausia. Enää ei jaksa.
Koirankusetukseen en enää suostu. Rajoittaa elämää
uskomattoman paljon.
Pointtina oli, ettei enää uutta rumbaa kaiken edellä
mainitun kanssa.
Missä kohtaa sanoin olevani täydellinen?
Olen alkanut ymmärtää miehiä, jotka eivät enää
halua sitoutua.
Ja lopuksi paha kysymys: Kuinka moni lapsensa
kasvattanut nainen suostuisi elämään miesystävänsä
lapsien ja exien seassa???
...on 'tuntea' sinut:D Itsehän itseäsi esille tuot.
Miksi ihmeessä hakeudut sellaisten naisten seuraan,
joilla on lapsia tai koiria? Pysy erossa heistä.
Ai niin eihän sinulle kelvannut lapseton tai koiraton nainenkaan,
koska he olivat niitä luonnevikaisia.
Mustasukkaisuus on usein perusteltu tunne ja on hyvin
yleistä, että suhteen alussa se tunne on mukana,
kun luottamus ei ole vielä toiseen kehittynyt.
Erityisesti se aktivoituu jos/kun suhteen alkumetreillä,
joilloin pitäisi käyttää lapsista tai eläimistä likenevä aika
uuden kumppanin tutustumiseen, kammetaankin
siihen kuvioon mukaan ystävätärnaisia.
Harvat naiset eivät olisi mustasukkaisia ja sama koskee myös miehiä
päinvastaisessa asetelmassa.
Miesten ja naisten välisessä ystävyydessä pätee
hyvin usein myös se, että se on nainen kuka laittaa rajat
sille, että ystävyydestä pysyy seksuaalisuus pois.
Itselläni on useita miespuoleisia ystäviä ja jokainen
heistä tulisi sänkyyni, jos vain vilauttaisin vihreää valoa.
Siitä on avoimesti puhuttukin ja jopa sille naurettu, siksi nämä
ystävyydet jatkuvat ja toimivat.
Itse kirjoitat, ettet jaksa hoitaa lapsia ja koiria,
miten silloin se voi olla mahdollista, että naiset
mokaavat? Sinähän se ole kuka mokaa kaiken
omalla "en jaksa"-asenteellasi.
Ja jos et kestä exien olemassaoloa, niin kukahan se on
mustasukkainen? Sinä. Ja myös omistushaluinen, senkin
paistaa läpi kirjoituksistasi.
Etpä ole tullut ajatelleeksi, että existähän on se hyöty sinullekin,
että naisien lapset ovat heillä sovitusti, koira voidaan raijata
hoitopaikkaan (melkein jokaisella koiran omistajalla on sellainen
hätätilanteita varten) ja siten saisitte laatuaikaa toisillenne.
Mutta et ole edes pyrkinytkään ratkaisemaan ongelmaksi kokemaasi asioita,
vaan tyrmäät naiset tyyliin "naiset mokaa", vaikka se olet sinä kuka mokaa
ja joka kerran.
Ei sinun tarvinnut kirjoittaa olevasi täydellinen vaan se tulee
esille sinun asennoitumisestasi. Jokainen sisälukutaitoinen
kykenee sen lukemaan tyylistäsi kirjoittaa.
Lopussa olleeseen kysymykseesi vastaten: tunnen useita naisia ja miehiä,
ketkä niin tekevät. Aluksi on joskus hieman sopeutumista uusien
aikuisten, lasten ja lasten toisen vanhemman välillä,
mutta kärsivällinen ihmis - ja eläinystävällinen
ihminen haltsaa karkikot ja asiat lutviutuu omalle paikallensa.
Yhdessäolo on rikasta, antoisaa ja molemmin puolin tyydyttävää.
Lasken mukaan itseni ja kumppanini eikä meillä ole ollut suuria ongelmia,
koska emme ole tehneet päivänselvistä asioista ongelmaa.
Meille tärkeintä on laatu ei määrä. Lapset kasvaa ja meidän välinen
kiintymys sen kun vahvistuu.
Sinun ongelmasi on itsekeskeisyys, joustamattomuus, kärsimättömyys,
tilannetajuisuuden puute ja kykenemättömyys ymmärtää tilanteiden
kokonaisuuksia. Aikuisuuteen kasvusi on jäänyt pahasti vaiheeseen.
Sinut pitäisi laittaa epäkypsien aikuisikäisten tarkkailuluokalle kasvamaan.
Ehkä sitten ymmärtäisit, ettei lapsien toista vanhempaa voida poistaa tästä
maailmasta vain siksi, että se on sinulle ongelma.
Jos olen kyllästynyt naisten mustasukkaisuuksiin, exiin, koiriin, lapsiin jne.
(olen kasvattanut muitakin kuin omia lapsia...Että se itsekeskeisyydestä)
Miksi pitäisi sietää aiheetonta mustasukkaisuutta? Sanoinko tuoneeni suhteisiin
naispuolisia ystäviäni? En. Sensijaan naiset tuovat usein suhteisiin miespuolisia
ystäviä, mikä on ihan ok, mutta sen pitäisi olla ok myös silloin kun tulee se
ainut tekstari tai soitto joltain naispuoliselta ystävältäni, josta olen etukäteen
kertonut. Vai mitä?
Enkä kaveri-naisilta kyllä ala vonkaamaan! Kun en muutenkaan harrasta kyseistä lajia, edes baarissa. Alentavaa touhua! On sulla ja mieskavereita..Onneksi olkoon! Aika epätoivoista sakkia.
Mitä hienoa on siinä, ettei pysty edes päivän reissua tekemään ilman koiraa?
En ole koira-ihminen muutenkaan. Harvalta löytyy edes yhdeksi päiväksi hoitopaikka, se on nähty ja koettu. Ei kiinnosta alituinen koiran kusettaminen.
Ei todellakaan, enää ikinä.
Mitä varten pitäisi sietää ylipäätään kaikkea, joka vain sotkee suhteen?
Lue naisten profiileja! Huomaat miten usein ne exät saisi pysytellä pois kuvioista.
Kuka nyt ehdoin tahdoin kaipaa toisen exää/exiä? Niistä kun tulee todella
usein rasite. Ovat edelleen mustasukkaisia, katkeria, kyttääjiä jne.
Silloin kun se ex on päässyt eron yli, silloin sitä ei näy. Asiat osataan hoitaa
ihan fiksustikin. ikävä kyllä monet eivät osaa. Ja arvaa kuinka usein on nämä
entiset tahallaan sotkemassa asioita, tapaamisia. Yht'äkkiä ei lastenhoito
käykkään. Tai alkaa tulla omituisia viestejä/soittoja. Mitä rikasta ja antoisaa siinä on?:) Nyt ei ollut mistään mustasukkaisuudesta kyse. En ole mustis-lajia.
Olet vain itsekeskeisesti ajatteleva nainen. Kenties miesvihaaja??
Femakko? Et osaa asettua toisen ihmisen rooliin. Ei tarvitsekaan, mutta silloin ei kannattaisi heittäytyä myöskään toista morkkaamaan.
Edelleenkään et tunne minua. Et suhteitani, elämääni, et mitään.Enkä edelleenkään kuvittele itsestäni mitään, mitä väitit.
Ihan samat mitä tuolle toiselle.
Ps. tää koirajuttu on sama kaikille miehille, sanovat ettei vähempää voisi
kiinnosta kuin koirankusetus. :) En viitsi nähdä vaivaa puolustella sen enempää.
Sama kuin puhuisi tiiliseinälle...
No johan oli katkeraa tilitystä! Koska sinä huomaat miten
läpinäkyvä olet? Kokeilepas lukea oma tekstisi niin kuin se
olisi jonkun muun kirjoittama, ehkä se avaa silmäsi.
On mahdoton lukijana uskoa tuollaisella katkeruudella
varustelulta ihmiseltä yhtään hyvää tekoa.
Ja kyllä, itsekeskeisyytesi tuli taas kerran esiin räikeällä tavalla.
Selittelemällä ja vakuuttelemalla tekemisiäsi et saa toivomaasi vastakaikua,
vaan niillä on täysin päinvastainen vaikutus kuin toivot.
Teet itsesi entistä epäkypsemmäksi ja joustamattommaksi.
Eipä ihme, ettei sinulla naiset pysy. Kuka tuollaista marinaa
jaksaisi kauaa kuunnella. Muuta asennettasi myönteisemmäksi,
hae ammattiapua katkeruuteesi niin tulet huomaamaan, ettei
elämä olekaan täynnä ongelmia, sinunkaan.
Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa, eikös näin mene laulukin:)
Oletko muuten paljon sitä ihanaa (edes) kokenut?? Ei siltä vaikuta.
Mitä katkeraa on siinä, että ihan rauhallisena kelaa asioita???
Ja toteaa asioita. Olet läpinäkyvä, katkera vanhapiika, veikkaisin.
Kirjoitustesi naiivius lähinnä huvittaa.
''''Kahlasin läpi mahdolliset ja mahdottomat naiset, jotka sopisivat
ikänsä puolesta minulle. En löytänyt yhtään mielenkiintoista!''''
---naisissako vika??
'''''Jotenkin iskee kammo päälle, kun lukee naisten esitelmiä
unelmasta ja onnesta.'''''
--- Ne on haaveita ja unelmia, ei esitelmiä. Eikö jokaisella ole oikeus haaveilla suhteesta?
''''''Ja kun useinmiten sen unelmien
miehen pitäisi tulla ja lakaista jalat alta saman tien?!'''''
---Totta kai, jokin kipinä olisi hyvä olla jo alussa, muutenhan ei edes kannata yrittääkään.
''''' Onko yhtään naista päällä
maan, joka ei jotenkin onnistuisi munaamaan kaiken?'''''
---Nainen munaa??, kyllä se mieskin osaa munata monta asiaa
'''''Jos se ei ole mustasukkaisuus, se on luonnevika muuten vain.
Jos se ei ole koira, joka latistaa suhteen, se on lapset.
Jos se ei ole lapset, se on ex. Ja niin edelleen.''''
---Eiköhän toi ole ihan molemminpuolista? Vai mitä luulet... Miksi syylistää naista yksinään?
''''"nyt riitti naiset". Olen luisumassa samaan kastiin.
En haluaisi olla kyyninen, mutta minkäs teet.''''
---Kyynisyys on omavalinta.
Ainoa ero sinuun on se, että itse olen nainen ja fiilikseni miehistä aika samankaltaisia kuin sinun naisista.
Eikö kaksi kypsää aikuista ihmistä voi elää suhteessa ,joka perustuu ihan vain sille,että viihdytään yhdessä,molemmat antaen ja saaden sen,mitä tahdotaan antaa,ilman pakkoja ja vaatimuksia.
Miksi kahden ihmisen väliseen suhteeseen täytyy välttämättä haalia mukaan ylimääräistä rekvisiittaa?
Ymmärrän kyllä, että sen kautta on helpompi tuudittautua turvallisuuden tunteeseen,kun voi uskotella itselleen omistavansa toisen .
Monille vaan tuntuu tuo sana parisuhde tarkoittavan samaa kuin ehdollinen vankeusrangaistus.
Minulla on niin täydellisesti sama mielipide kuin osaan kuvitella!
°°° Eikö kaksi kypsää aikuista ihmistä voi elää suhteessa ,joka perustuu ihan vain sille,että viihdytään yhdessä,molemmat antaen ja saaden sen,mitä tahdotaan antaa,ilman pakkoja ja vaatimuksia. °°°
Koko ikäni olen tuota ihmetellyt, etsinyt ja yrittänyt. Ei onnistu.
Jatka etsimistä,sillä olet väärässä.
Tuollainen suhde onnistuu oikean ihmisen kanssa,olen sen kokenut .
Tosin yhtä aitoa kohden on tarjolla aina sata replicaa,ja niihin on niin helppoa sortua.
°°°Jatka etsimistä,sillä olet väärässä.°°°
Jatkan. Väärässähän minä monesti toivon olevanikin.
°°°Tuollainen suhde onnistuu oikean ihmisen kanssa,olen sen kokenut .°°°
Siksi koko ikäni olen tuota etsinyt ja yrittänyt, vaikka en ole kokenut, tai kun en ole kokenut.
°°°Tosin yhtä aitoa kohden on tarjolla aina sata replicaa,ja niihin on niin helppoa sortua.°°°
Mulla on niin hiton pieni kohderyhmä (se yhdessä viihtyminen). Jos havaitsi niitä replikoitakin edes, vois alkaa tuntua että aidonkin ehkä löytää.
Alkujaan kirjoitin: "En ole onnistunut", mutta muutin sitten muotoon: "Ei onnistu".
Tulkinnanvaraa on aika paljon, mitä sillä tarkoitan.
sitoutumaan parisuhteeseen. Ei kukaan eikä mikään.
Ei mikään pakota sinua lukemaan profiileita ja uskomaan, että muissa on vika, ettet saavuta "onneasi".
Jos vaikka keskittyisit elämään omaa elämääsi?
Jokainen S24 nainen saa olla mitä on. En vain löydä enää sieltä ketään, ja
luulen, ettei moni muukaan, enää. Voihan olla, että jossain jonkun mitään-
sanomattoman, tai "katselen" - profiilin takaa voisi löytyä joku.
Sellaisia rauhallisia tasapainoisia, profiileja joista voisi ainakin otaksua, että
takana on joku tasapainoinen fiksu nainen, niitä on vaikea löytää. Joko mennään
yli riman tai ali, tai ollaan suorastaan pelottavia "prinsessoja"...(näin miehet niitä lukevat/katsovat) Mieltymykset ja kiinnostuksen kohteet eivät kohtaa. Ynnä muut
asiat.
Varmaan on joku, jossain päin Suomea...Mutta ei lähelläkään tätä isoa maakuntaa/
kaupunkia.
Siksi aion taas avata silmäni live-elämässä. Tosin suomalaisen naisen kanssa on
rasittavaa alkaa tekemään tuttavuutta. Eiväthän (vapaatkaan) naiset edes katso
miestä (varsinkaan suoraan silmiin) muuta kuin 3 promillen tuiskeessa.
Olen muutaman suhteen saanut aloitetuksi kapakasta ja yhden yön juttuja useamman.
Tasan yksi (ja kas, 10v. nuorempi!) nainen näistä on ollut oikeasti tasapainoinen!
Epävakaita senkin edestä. Siksi kapakkakohtaamiset eivät innosta.
Ja mieheltä se vaatii aloitteellisuutta, kuten netissäkin 95% tapauksista.
Suomalainen nainen on passiivinen otus.
Enköhän ole jo tarpeeksi iso tajuamaan, ettei se onni tule toisesta, ja vielä vähemmän, jos se toinen alkaa käyttäytyä rasittavasti, tai jos on liikaa esteitä.
Usko pois, että mies tähän ikään (aika paljon enemmän kuin sinulla..)ja kokemusmäärään on ehtinyt nähdä vaikka mitä. Hyviä ja huonoja suhteita, vaikka minkälaisia. Mutta ne hyvätkin suhteet
(useimmat suhteet olleet aluksi hyviä) alkavat aika nopeesti (1/2 vuotta riittää)
muuttumaan naisten oikkujen, hermojen kireyden, luonnehäiriön, mustasukkaisuuden
jne.jne. takia ns. kyttäyssuhteiksi, jossa miestä aletaan epäillä milloin mistäkin.
Se olisi eri juttu, jos olisin aiheuttanut käytökselläni jotain, joka aiheuttaisi esim.
mustasukkaisuutta, mutta kun en ole. Eron jälkeen (kauan aikaa) en ole ketään pet-
tänyt. Tein päätöksen itseni kanssa asiasta: en sössi ensimmäistäkään suhdetta
pettämisellä. Ja nyt olen entistä varmempi asiasta. Kaikki on jo nähty, ei tarvitse
todellakaan etsiä "jännitystä", tai leikkiä jotain superkaatajaa. Miksi niin
tekisin? Mutta kun sen sanoo naiselle...Katse on usein vähintäänkin epäilevä, tai
siihen tokaistaan jotain vihjaavaa, tai omituista. Ja yhdestäkään ystävästä en
luovu naisen takia. Tosin en tuo suhteeseen paljon muita ihmisiä, en halua rasittaa
ketään. Eri asia jos nainen haluaa niin.
Mutta..En ole menettänyt toivoani kaikesta huolimatta.
Suhteen perusta on luottamus ja toisen kunnioittaminen, klishee, mutta totta.
Noista lähdetään ja jos ne pitää, on toivoa hyvästä suhteesta.
Ja jos väsähdän suhdekiemuroihin, muutan Korsikalle viettämään leppoisaa
loppuelämää. Ainakin talviksi. Voisin tietysti hankkia sieltä myös mukavan naisen,
joka ei muuta odota kuin hyvää seksiä, ja rentoa seuraa. En olisi ensimmäinen...:)
Kyllä meitä tasapainoisia naisia sieltä myös löytyy, mutta varmaan harvassa, samoin taitaa olla miesten laita. Minulle löytyi yksi ja en tietysti enää muuta kaipaa. Hän vei ja vie edelleen kyllä myös jalat alta, mutta sehän oli vain plussaa.
Olen keski-ikäinen nainen, joka ei kaipaa uusperheiden ongelmia, vaikka minulla lapsia onkin. En hakenut lapsilleni isäpuolta, koiralleni ulkoiluttajaa, talooni talonmiestä tai muuta remonttireiskaa. Työmiehiä saa rahalla ja koiran ulkoilutuksen hoitavat lapset. Hain itselleni tasapainoista, aikuista miesseuraa, joka on henkisesti läsnä arjessa, mutta ei kuitenkaan konkreettisesti asu minun luonani.
Löysin sellaisen aarteen, joka myös nauttii omasta arjestaan ja pyörittää sen yksin. Tapaamme sitten vain "juhlan" merkeissä ja vietämme silloin kahdenkeskistä laatuaikaa. Arki ei pääse yllättämään ja turhista asioista ei tarvitse kinata kun molemmat hoitavat omat asiansa, lapset ja talonsa. Näimme voimme myös olla hyvin itsenäisiä ja hoitaa vaativat työmme, mutta emme tarvitse myöskään mitään yhden illan suhteita. Henkistä tukea on myös tarvittaessa aina saatavissa puhelimen avulla, samoin aikuinen ihminen tavoittavissa jakamaan päivän ilot. En osaa kuvitella, että elämäni voisi olla paremmassa järjestyksessä. Tälläinen järjestely ei tietysti sovi mustasukkaisille ihmisille, mutta heille kellä itsetunto on mallillaan, niin suosittelen.
Mutta kun...Vähän muutakin pitäisi löytyä...
Takana pari "pitkänmatkan" suhdetta ja molempiin naisiin rakastuin!
Mutta kun realiteetit ja ajatus tulevaisuudesta ei osunut kummankaan
kanssa yhteen...Ja toisella oli ongelmia...toinen heittäytyi mustasukkaiseksi...
Samasta kaupungista "viikonloppusuhde"...Mustasukkaisuutta, suhde ei kehittynyt, ja
pieniä lapsia, ex kuvioissa vähän väliä jne.
Mielestäni jos on em. vl-suhde, pitäisi pelisäännöt olla selviä. Ikävää, kun ei
voi olla ikinä varma mitä tapahtuu, nähdäänkö ja milloin...
Omaa aikaa kaipaa jo tässä iässä. Se on tosi ok, ja toivottavaa. Mutta silloin
pitää olla itsetunto kunnossa, totta puhuit.
En ole takerteleva brunssivaimokokelas, vain, koska olen jo nyt sinkkuna ammattipihtaaja(tar).
Evvk miehinen anatomia elämyksenä. Opalette, The Brunette Charmer - You Won!