Mitä mieltä olette ajasta, joka pitäisi antaa miehelle kertoakseen vaimolleen aikomuksesta erota... Olen siis tavannut "suuren rakkauteni" 2 kk sitten. Itse olen vapaa, itsenäinen nainen. Hän ollut naimisissa yli 20 vuotta, ei lapsia. Lähtötilanteessa hän sanoi olevansa onnellisesti naimisissa, nyt olemme todella rakastuneita. Olemme yllättyneitä näin voimakkaasta rakkauden tunteesta. Ongelmana on vain se, että minua ahdistaa tilanne, tämä pettäminen. Olen aina ollut ns. "moraalinvartija", enkä olisi koskaan uskonut itselleni käyvän näin. Haluaisin hänen kertovan heti vaimolleen, itse ainakin haluaisin tietää. Hän kokee, että on vaikea vaimon maailmaa romuttaa.. Taitaa vaimo kyllä jo epäillä, pelkää vain yksin jäämistä niin paljon ettei halua ottaa asiaa esille. Mies yrittää pitkittää tilannetta.
Nyt olen sanonut, että minä luovun hänestä, en enää odota.. Kärsin luopumisen tuskan enemmin näin, kuin odotan enää yhtään... Olen järjettömän mustasukkainen ajasta, jonka viettää vaimonsa kanssa... Eihän minulla ole oikeutta siihen.
Siis oletteko sitä mieltä, että hänen täytyisi saada enemmän aikaa? Hassua, nyt kun kirjoitan tätä ulkopuolisille, tuli tunne ettei hän tarvitse yhtään enempää aikaa... Kyllä hänen pitäisi tietää jo mitä haluaa.
Jospa hän vedättää.... Toisaalta, miksi hän roikkuisi minussa jos ei olisi mitään tunteita. Seksiä hän saisi varmaan lähempääkin ja paljon pienemmällä vaivalla.
Nyt olen sanonut, että minä luovun hänestä, en enää odota.. Kärsin luopumisen tuskan enemmin näin, kuin odotan enää yhtään... Olen järjettömän mustasukkainen ajasta, jonka viettää vaimonsa kanssa... Eihän minulla ole oikeutta siihen.
Siis oletteko sitä mieltä, että hänen täytyisi saada enemmän aikaa? Hassua, nyt kun kirjoitan tätä ulkopuolisille, tuli tunne ettei hän tarvitse yhtään enempää aikaa... Kyllä hänen pitäisi tietää jo mitä haluaa.
Jospa hän vedättää.... Toisaalta, miksi hän roikkuisi minussa jos ei olisi mitään tunteita. Seksiä hän saisi varmaan lähempääkin ja paljon pienemmällä vaivalla.
Vastaukset 37
Vanhimmat
2 kk sitten tapasit tämän suuren rakkautesi? ja nyt kysyt kuinka kauan pitäisi "vielä" odottaa että mies eroaa? huoh....ja toisen kerran huoh, niin minäkin luulin että kohtasin suuren rakkauden, olimme myös tosi rakastuneita ja en olisi ikinä uskonut että mies ei lähdekään vaimonsa luota! Niin todelliselta rakkaus/seksi, fyysinen ja henkinen puoli meillä pelasi, kumpikaan ei ollut aiemmin kokenut sellaista. Mutta nyt on suomut puonnut silmistäni kun näitä uskottomuus ja rakkaus juttuja olen lukenut ja kuunnellut, ei näillä pettävillä äijillä ole aikomustakaan jättää vaimojaan! He valitsevat mielummin sen tylsän,rakkaudettoman liittonsa koska ovat pelkureita! Eivät uskalla kuunnella sydämensä ääntä, ei vaikka miten olisivat rakastuneita jne. Selittävät sitten syyksi sen että lapsen/lapsia ei halua menettää eikä omaisuutta, kulissi elämää haluavat elää. Kaikki tuollaiset miehet ovat raukkoja, tekevät väärin niin monelle ihmiselle ja tuottavat tuskaa. Tiedän mistä puhun, olin tuollaisessa suhteessa varatun kanssa yli 4 v, itse vapaa. Eli kyllä saat miehen eroa odottaa ja kauan!
vasta 2 kk sitten ja hän on jo sinun "suuri" rakkautesi. Lähtötilanteessa hän kuitenkin kertoi sinulle olevansa onnellisesti naimisissa. Sinä et kahden kuukauden tuttavuuden perusteella voi puhua mitään "meidän" suurista rakkauden tunteista, omistasi vain.
Olet jäänyt kakkosten keräilijän koukkuun ja minusta vielä todella helposti ja lyhyessä ajassa.
Tähän nähden olet toiminut kuitenkin viisaasti kertoessasi hänelle luopumisestasi.
Jos hän on oikeasti sinuun niin rakastunut kuin annat ymmärtää, tuo varmaan muutamassa viikossa sinulle eropaperit nähtäväksi. Muuten ole varuillasi.
Olet vasta tutustunut koko ihmiseen ja jo nyt vaadit häntä tekemään rankkoja ratkaisuja!
Olette siinä ihastumisen vaiheessa, jota voi kutsua ”myrskyn silmäksi”. Mitään todellista ei vielä ole päässyt välillenne, ja on luja uskomus että tämä vaihe jatkuu loputtomiin. Kuten varmaan tiedät, tuo rakastumisen huuma vaihe kestää ehkä 3 – 6 kuukauteen. Mikäli suhdetta tiivistetään tässä vaiheessa, se jatkuu edelleen ehkä noin vuoden ajan, riippuen suhteen muodosta.
Todellisista tunteista (rakastamisesta) alkaa olla kyse vasta tuon jälkeen, eli kun aletaan olla jo tasaantuneita ja rauhoittuneita. Ihminen tarvitsee siis aika tavalla aikaa sisäistääkseen muutokset ja sopeutuakseen siihen.
Muutos tälle miehelle on iso ja raju. Onko hän todellakaan siihen vielä valmis? Hänen varmaan pitää pohtia niin montaa puolta, ennen kuin kykene tekemään päätöksen. Entä hänen vaimonsa? Heilläkin kun menee oma aikansa heidän oman tilanteensa selvittelyyn, joka lienee etusijalla. Jos he päätyvät liittonsa jatkamiseen, sinun on irrotettava itsesi tästä suhteesta.
Jos he päätyvät eroon, se on niin suuri muutos, että siihenkin menee aikaa. Miten asutaan? Miten omaisuus jaetaan? Entä mitä lapset ovat mieltä? Ystävät? Mihin muihin ongelmiin on varauduttava? Teidän keskinäinen talous, asuminen? Entä kuinka tuon sosiaalisen elämän, mihin ongelmiin on siinä varauduttava jne.
Ymmärrän kyllä että sinä ehkä haluat nopeita ratkaisuja. Kyse on kuitenkin monen ihmisen elämästä, joten jos haluat ihan kunnollisen suhteen, varaa todellakin aikaa. Toki äkkipäätöksiäkin voi tehdä, mutta silloin varaudu aikamoiseen ongelmakimppuun jo suhteen alkumetreillä. Enkä ihmettelisi että mies perääntyisi hyvinkin nopeasti tällaisessa kaoottisesta suhteesta entiseen tasaisen turvalliseen liittonsa...
Voin vain ehdottaa, mutta ehkäpä joku kolmen – neljän kuukauden ero olisi paikallaan, jolloin mies voi vaimonsa kanssa rauhassa päättää ensin omasta avioliitostaan, edellyttäen että mies kertoo suhteestanne ensin. Varaudu että tuo tieto voi kulkea muutakin kautta, ja valmistaudu vastaan ottamaan rajukin reaktio vaimon puolelta!. Mikäli he ovat vielä eron kannalla, aloitatte suhteenne miettimisen vasta sitten.
Jos tämä tuntuu vievän liian pitkään (ehkä puolivuotta, vuosi?), et ehkä sittenkään ole valmis suhteeseen - ehkä hän ei olekaan se "oikea" : ).
sana.
Muistelen, että sinä olisit ottanut yhteyttä nykyisen miehesi exään silloin kun nämä olivat vielä yhdessä. Muistanko oikein? Jos näin on, niin kerrotko siitä lisää.
Itse olen niin kertakaikkisen ryytynyt omaan pattitilanteeseeni, jossa ei tapahdu mitään editystä, ei suuntaan eikä toiseen. Mies ei uskalla erota sen enempää avovaimostaan kuin halua erota minustakaan. Olen pyytänyt häntä pysymään kotona, keskittymään oman tilanteensa selvittämiseen ja pysymään sillä välin minusta erossa. Mutta kyynelsilmin hän sanoo, ettei pysty eikä halua olla erossa minusta. Kotona hän kertoilee puolitotuuksia, vaikka vaimo yrittää penätä asioiden todellista laitaa. Olen todella kyllästynyt tähän tilanteeseen, jota on kestänyt jo toista vuotta. Olen yrittänyt itse katkaista välimme saadakseni tilanteeseen selvyyden, mutta lopulta palaan takaisin miehen luokse, joka puhuu minut ympäri jatkamaan vielä ja odottamaan "kun aika on kypsä". Toisinaan haluaisin kovasti päästä puhumaan asiasta vaimon kanssa, mutta mielestäni en tee siinä oikein vaimoa kohtaan läväyttämällä koko totuuden hänen silmilleen, siis jos itse olisin yhteydenottaja. Ilmeisesti vaimolla on sama tarve, ainakin hän on uhkaillut soittavansa minulle, mitään ei ole kuitenkaan kuulunut. Asia ainakin etenisi johonkin suuntaa, jos keskustelisimme, oli sitten lopputulos vaikkapa se, että he yrittävät paikata suhteensa.
sinua oppii arvostamaan ajan kanssa vaikka sinä olisit se rohkea joka pöydän putsaa, kävi hänen liitolleen kuinka hyvänsä. Lokaa sataa alkuun luultavasti niskaan, mutta aikuinen ihminen kestää sen ja kykenee keskustelemaan asiasta. Eihän se sitä "rikostanne" muuta otat yhteyttä vaimoon heti tai viiden vuoden kuluttua. Jos hyvin käy pääset nopeasti miehesi kainaloon ja vaimo eroon pettävästä miehestään. Nykytilanne ei kai ole kuin teidän yhteiselle miehelle mieleen, ja onko hänellekkään. Elää ja olla valheessa, tuskin se ukkokaan siitä pitkän päälle nauttii.
Suhteen alussa olimme erossa joitakin aikoja koska en kyennyt salasuhteeseen. Sitten tapasimme ja keskustelimme välillä aika kiivaaseenkin sävyyn. Laiton joko tai tilanteen – erossa olon aikana kävin itse läpi omat tunteeni ja vaihtoehtoni.
Tilanne jatkui, että mies kertoi vaimolleen suhteestamme. Sen jälkeen vaimo otti minuun yhteyttä. Parin puhelunjälkeen sovimme tapaavamme, ja se oli todella hyvä tapaaminen. sovimme yhdessä että minä olen etäämpänä ja he selvittivät oman tilanteensa. (tässä vaiheessa muuten tuli nimetön ilmiantokin!) Sitä kesti pari kuukautta, kunne he tekivät päätöksen. Siitä pikkuhiljaa lähdimme rakentamaan yhteistä eloa. Prosessi kesti muutoin noin 3 vuotta! ennen kuin asuttiin yhdessä – toki muutoin oltiin yhdessä noin 1,5 vuoden kuluttua.
Kyllä sinuna minä menisin häntä tapaamaan kun mies ei ole paikalla. Tai soittaisin hänelle ja sopisin tapaamisen. Rohkeasti vain! Vaikka mitä tulisi vastaan, se pitää ymmärtää sillä aika kamala paikka se on hänelle. Kuunnella vaan ja yrittää olla rauhallinen – omia tunteita voi sitten purkaa vaikka kavereille tai juoksemalla, siivoamalla, huutamalla järvellä… Älä uhoa, älä kilpaile, älä nöyryytä. Sinä et ole sen kummempi kuin vaimokaan. Yritä huomioida, että vaimolla voi olla ihan samoja hyviä puolia kuin sinulla, joten etsi niitä. Ole kohtelias ja äläkä huuda.
Yhdellä kertaa asiat ei ratkea, joten jätä varaa uusiin tapaamisiin. Kun ne tunteet vähän rauhoittuu, voi puhuminen sujua ihan eri tavalla. Muista että haet ratkaisua, et voittoa!
Vasta tämän jälkeen he kykenevät tekemään jotain liitolleen...
Ole valmis aikamoiseen pyöritykseen.
Eli se olikin vaimo, joka otti sinuun yhteyttä eikä päinvastoin? Hienoa, että pääsitte puhumaan asiasta ja saitte ratkaisun tilanteen venymättä loputtomiin.
Itselläni yhteydenoton kynnys on edelleenkin korkea, koska koen, että minun on yksin kärsittävä osani, koska olen itse tieten tahtoen tähän suhteeseen mukaan lähtenyt. Tällä hetkellä yritän olla miehestä erossa, ja niin vaikeaa kuin se onkin, pyrin miehestä lopullisesti eroon. Jos mies sitten kuitenkin eroaa, niin silloin katsomme tilannetta uudelleen. Jos hän eroyrityksestäni huolimatta pitää minusta edelleen kiinni, niin siinä tapauksessa taidan tosiaankin ottaa vaimoon yhteyttä.
Kyllä tälläiset kolmiodraamat ovat vihoviimeisiä sotkuja, mistä näin jälkiviisaana olisi ollut parempi pysytellä erossa. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Jos miesten ymmärtäminen on tähänkin asti ollut vaikeaa, niin nyt se on vielä vaikeampaa. Miten helppoa heille kaksoiselämä onkaan ja miten vaikeaa tehdä suoraselkäisiä päätöksiä, naisen logiikalla todella vaikea ymmärtää :-( Jotenkin on todella ärsyttävää, että mies itse aikaansaa melkoisen suhdesopan, mutta pesee sitten kätensä sen selvittämisestä.
Melkein harmittaa olla hetero, naisen kanssa suhde voisi toimia paljon paremmin ;-)
jotain tapahtuvan muiden toimesta. Ole rehellinen itsellesi ja tunteillesi. Testauta sen "rakkautenne" syvyys vaatimalla miesystävääsi kertomaan vaimolleen suhteestanne. Jos hän ei siihen suostu on se merkki siitä että sinua vedätetään. Mitä pidemmälle suhteenne salailu jatkuu sen rumempaa jälkeä siitä tulee siinä vaiheessa kun käryätte. 2 kk on lyhyt aika puhua rakkaudesta. Saattaa toki olla että olette niitä ensisilmäyksen ihmisiä, mene ja tiedä. Ihastunut ainakin olet vahvasti. Tunnet syyllisyyttä että touhuatte ystäväsi vaimon selän takana. Kyllä se syyllisyys ihan aiheesta tulee. Mieti itsesi vaimon asemaan. Kukaan ei halua tulla petetyksi tai elää pettäjän kanssa. Nosta vaan rohkeasti kissa pöydälle ja ota yhteyttä vaimoon jollei miehessä ole munaa siihen. Saat paskaa silmillesi, siitä ei ole epäilystäkään, mutta samalla saat ehkä elämääsi miehen jota olet halunnut. Kyllä aikuinen ymmärtää kun rakkaus loppuu, pettämistä ei ymmärrä lapsikaan. Rohkeutta sinulle olla oman onnesi seppä.
Mä olin 4 vuotta enkä silti halunnut koskaan kysellä enkä painostaa eroon.Kerran tosin oli sitä jo itse ottamassa mutta ei mulle kertonut...Sit meille taas tuli jotain ja jäi perheensä luo...4 vuotta ja nyt lopetettu koko paska!Ei tälläset suhteet kannata.Odota ny ainaki vuosi tai jotain...hyvä kun voi sanoa edes olevansa rakastunut 2kk jälkeen...aikas huvittavaa..
se toveri sinua. Kahdessa kuukaudessa ei vielä puhuta rakkaudesta, ihastumisesta kyllä. Jos kyse olisi varauksettomasta rakkaudesta, tuskinpa tuo prinssisi enää vaimonsa kiusana majailisi. Ei 20:nen vuoden "onnea" vaihdeta parin kuukauden ensikiimaan ihan helposti. Hyppy turvallisista ympyröistä tuntemattomaan ei ole helppo. Miesystävälläsihän on nyt asiat kunnossa, on se tuttu kotimiljöö ja sinä tuomassa vaihtelua arjen harmauteen. Hän on se joka tilanteesta nauttii, sinua se ahdistaa ja vaimoa samoin. Mikä estää sinua kertomasta hänen vaimolleen? Epäiletkö tunteittesi aitoutta? Ei kukaan loukkaannu, jos "parempi" vaihtoehto tulee ja vie puolison, se on omaa heikkoutta. Pettämisestä loukkaantuu useampi meistä.
Oletko sinä se nainen jota tuo unelmien miehesi ei petä?
Reilun vuoden odotin kunnes tajusin että hän halusi leikkiä molempien kanssa. Jos miehellä on avioliitossaan asiat hyvin ja te olette tunteneet vasta kaksi kuukautta niin eiköhän hän mieti vielä pitkään ratkaisuaan. Miksi hän eroaisi hyvästä pitkästä liitosta jonkun parin kuukauden tuttavuuden takia? Pistä hänet ahtaalle ja kysy aikooko hän tosiaan erota.
Siis osaahan se mies omillakin aivoilla ajatella ja erota. Te ootte ajautunut jotenkin outoon tilanteeseen, että sinä pohdit tollasia kysymyksiä. Kyllä mies voi erota vaimostaan milloin haluaa - jopa senkin jälkeen, kun sinä olet sanonut, että irtaudut tilanteesta. Ja tämähän olisi kaikkein järkevin ratkaisu, koska:
* Sinun ei tarvitsisi miettiä omaa osallisuuttasi eroon niin paljon vaan mies olisi itsenäisesti tehnyt oman ratkaisunsa.
* Sinun ei tarvitse sitä harkitsemisaikaa pohtia onko mies tosissaan vai ei, aikooko erota vai ei. Elät elämääsi ja mies tulee luoksesi vapaana miehenä jos on tullakseen.
* Jos mies eroaa ja tämän jälkeen päätätte koittaa parisuhdetta, teidän historiaa rasittaisi vähemmän tuo uskottomuus-efekti.
* Oma itsetuntosi ja omatuntosi saisi kohotusta, koska kokisit toimineesi oikein.
* Uskon visusti myös siihen, että mukana olemisella tässä kohtaan tuet vain pettämiskuviota. Mies alkaa yhä enemmän luottamaan, että olet tuossa vaikka ei päätöstä tekisikään ja pitkittäisi pettämistä ja ikävän päätöksen tekemistä. Jos lopetat suhteen nyt ja mies OIKEASTI tahtoo olla kanssasi parisuhteessa, mies tekee päätöksensä.
Itse olen erittäin kyyninen noiden "miettimisaikojen" suhteen. Enkä usko, että se pysyminen mukana muuta kuin pitkittää salarakkaana olemista. Olen kuullut tapauksista, joissa mies on jättänyt yhden ja ottanut toisen, mutta nämä ovat kaikki tapahtuneet siten, että salarakas-vaihetta oli todella vähän. Eli mies teki ratkaisunsa koska tosiaan halusi olla kakkosen kanssa eikä vain pitää ykkösen ohella. Tunteita voi olla, mutta ovatko ne sellaisia tunteita, jotka riittävät sinulle? Kelpaako sinulle ikuisen kakkosen osa vai haluatko parisuhteen, ehkä joskus perheen? Syitä pettämiseen on ja osa niistä on tunteitakin, oli se sitten himo, jännityksen hakeminen, ihastuminen, rakkaus tai yksinkertaisesti halu pitää kahta naista.
Sä olet ajautunut jotenkin tilanteeseen, jossa sut vedetty mukaan toisen parisuhteen eropäätökseen. Vaikka tosiasiassa olet tietoinen vain toisen osapuolen kertomasta (kyynikko astuu esiin: kannattaako valehtelijaan (sitähän pettäminen on) uskoa?). Sen sijaan sun kannattaisi keskittyä omasta suhteesta päättämiseen. Kyllä se mies liihottaa takaisin vapaana jos sua tahtoo. Pelkään, että hommaat tosta touhustas pahat arvet itselles, jos et päätä vetäytyä ajoissa ja antaa miehen yksin tehdä päätöstään.
Juuri noinhan tuo asia on. Ei tuohon ole mitään lisättävää.
Kyllä se niin on että mies pelkää oman maailmansa romahtavan eikä vaimon. Vaimolla todennäköisesti on jo tiedossa miehen vehkeilyt ja hän mielenkiinnolla odottaa miehen ratkaisuja. Saattaa vaimo hyvinkin olla halukas moisesta ketkusta eroamaan ja sitähän tämä ukkeli ei kestä. Suuressa itserakkaudessaan ukkomiehet usein luulee että vaimo ei kestä eroa niin erinomaisesta miehestä kuin itse itseään pitävät. Kyseinen mies ei eroa koska miehelle kulissien kaatuminen on henkinen infarkti.
halua erota. Syynä vaan ei välttämättä ole se pelko kulissien kaatumisesta vaan siitä että pehmopäisen äijän on mukava olla kahden välittävän mirrin hoidettavana. Toinen hoitaa kotipuolen; on muona, vaatteet pestyinä ja silitettyinä, siivous- ym kotiaskareet hoidettuna ja luultavasti varmaa pimppaa silloin kun herralle vaan passaa. Toinen on ihastuksesta intoa täynnä, uusi ja ihmeellinen, joka tekee sänkytouhuista taivaallista yrittäessään vakuuttaa olevansa vaimoa parempi vaihtoehto, joka suhteessa. Mikä siinä on ukon ollessa. Ei se ole kulissien kaatumisen pelko liitossa pidä, vaan mukavuudenhalu ja heikko itsetunto jota pönkittää pompottamalla kahta pöljää samanaikaisesti. Tuntee sekin ukko olevansa haluttua kampetta edes kerran eläissään.
Toivoa sopii, jotta tyttäret ymmärtäisivät jottei paskasta kannata kinastella, kyllä se haisee.
Kiitos kaikille minulle kirjoittaneille. Kukaan ei tee päätöstä puolestani, mutta on hyvä silloin tällöin kuulla "ulkopuolisten" mielipiteitä. Sitä vain itse siinä "puurossaan" sokeutuu eikä osaa enää ajatella välttämättä järkevästi.
Sain paljon ajateltavaa ja luulenpa, että päädyn lopettamaan koko jutun. Koville se ottaa, koskapa tiedän "jossittelevani" pitkän aikaa, miten onnellisesti olisi voinut käydä... Muistelen niitä ihania hetkiä, joita meillä on ollut. Täytyy vain muistuttaa itseään, että kukapa muu puoliani pitää kuin minä itse.
Tarinani oli vain monen onnellisen/onnettoman sattuman summa, josta joudun maksamaan ehkä muutaman kuukauden mielenrauhan (riittääkö edes?)!! Tunnen nyt jo itseni surulliseksi sitä ajatellessani. Siinähän sitä on kestämistä, mutta kyllä minä sen kestän. Niinhän sitä sanotaan, että kyllä aika ja työ parantaa haavat (toivottovasti).
Ps. Itse ehkä pelkään, että en olisi "riittävän hyvä" hänen luovuttuaan kaikesta aikaisemmasta. Tai ainakin se loisi paljon paineita...
Olen hyvin samankaltaisessa tilanteessa kanssasi - suhde on vaan kestänyt paljon pidempään. Olen myös paininut samojen tunteiden ja ajatusten kanssa kuin Sinä, ja tämän viestiketjun lukeminen antoi rohkeutta tehdä omat ratkaisuni. Tällainen kakkosen elämä on siitä ikävää, ettei voi asioista oikein keskustella kenenkään ulkopuolisen kanssa saamatta p**kaa silmille. Harvinaista, että tämä viestiketjukin on pysynyt aika asiallisena.
Kyllähän tämä päätös tietää aika surullista kesää; mutta onneksi on kiva duuni ja harrastukset, eiköhän niiden parissa pysty hautaamaan ne toiveet ja suuret tunteet. On sitä ennenkin noustu tuhkasta.
Pää pystyyn, siskot, ja hyvää kesää!
Vaikka sanoit olevasi kyyninen noiden miettimisaikojen suhteen, niin toisaalta osasit painottaa juuri tuota puolta, mitä pitäisi miettiä! Tuota en osannut ilmaista niin hyvin kuin sinä. Juuri se, että ei miettiä sitä, mitä mies haluaa vaan sitä mitä itse haluaa (tuntee) elämältään! Mies sitten joko tulee tai ei.
Miksi itse painotan aikaa, on se että ihmisen mieli ja tunteet eivät niin nopeasti toimi kuin mitä haluttaisiin. Suurissa tunnekuohuissa teemme omasta mielestämme ihan ”järkeviä ” päätöksiä, mutta jotka myöhemmin näyttävät ja tuntuvat vähemmän siltä. Siksi en itse halunnut tehdä päätöstä yhteen muuttamisesta liian pian, sillä halusin tehdä sen vähemmän ”tunteella”.
Muista sitten, että jossittelut on jossitteluja ja perustuvat kuvitelmiin. Mutta tiedät ainakin miten stressaavilta asioilta vältyit. Kyllä se varmasti alkaa jossain vaiheessa tuntumaan hyvältä, että tosiaan pidit itsestäsi huolta ja kun ajan saatossa törmäät ihaniin asioihin kuten vaikkapa parisuhteeseen ilman tuota epävarmuutta siitä onko toinen tosissaan, niin voit jossitella kauhuissasi sitä, miten olit vähällä kulkea sen onnesi ohi (nimm. kokemusta on). Tollanen pettäjä, joka pelaili kovasti sitä aikaa soitteli ja tekstaili mulle vielä vuosiakin sen jälkeen, kun olin pelin pistänyt poikki. En ikinä vastannut noihin viesteihin ja se oli aina vaan helpompaa. Lopulta nousi vain suuri ärsytys kun henkilö muistutti jotenkin olemassaolostaan. Mutta kyllä se murhe tosiaan muuttuu ja hälvenee. Ajan saatossa kun asioita katsoo kauempaa, niin huomaa enemmän homman raadollisuuden. Henkilö, johon ihastui, näkyykin nyt keplottelevana yksilönä, joka tuhlaa äärettömästi voimavaroja ainoastaan siihen, että saisi pitää sekä ykkösen että kakkosen. Ei mikään paholainen, mutta kun ajattelee henkilöä arkiympäristöön ja normaaliin parisuhteeseen, niin olen erittäin HELPOTTUNUT että aikoinaan lähdin. Sama suru ja ahdistus tulee ajatuksesta, että olisin jäänyt siihen enkä olisi ikinä kokenut sitä mitä nyt toisen reitin valittua tuli koettua.
Tosta voi ehkä seurata sekin, että arvostaa ihan eri tavalla sitä parisuhteen arkista puolta. Sitä että neuvotellaan ruoanlaittovuoroista, kutsutaan kaveripariskunta kahville ja pullalle, käydään mummolassa, siivotaan yhdessä, rojahdetaan sohvalle ja katsotaan yhteinen suosikkiohjelma ja kömmitään samaan sänkyyn, josta herätään. Se arki hyvässä ja pahassa. Ja jos jositella tuota haluat, niin kannattaa kriittisesti miettiä olisiko tämä pettäjä selvinnyt siitä miten. Olisiko hän osannut näitä pieniä asioita arvostaa. Vai olisiko arki mennyt kiistelyyn, avioeroprosessissa kiistelyihin ja ehkä jopa pettäjän osalta jossitteluihin tuliko oikein tehtyä. Ehkä sinunkin osalta juuri tuo, että kokisit, että olisit jossain kiitollisuudenvelassa pettäjää kohtaan, kun armeliaana päätti erota. Kyllä se aito, kouriintuntuva tuntuu paremmalta loppujen lopuksi kuin ihanin unelma. :)
Ja mä olen ihan varma, että sinullakin aikanaan suru muuttuu iloksi ja kiität onneasi, että tuokin kokemus jäi niin lyhyeksi kuin nyt. Lisäksi uskon, että ihmisenä jotenkin tämä sua kasvattaa. Kaikessa on kuitenkin jossain määrin muistettava se terve itsesuojelu, joka voi viedä sut paljon vakaampiin, vapaampiin ja pysyvimpiin asioihin. Aika ja etäältä katsominen tosiaan parantaa haavat.
näyttää kuinka paljon aikaa eroon tarvitaan :). Tai sitten sen, ettei eroa tule. Ota päivä kerrallaan.
näin vaimona joka kasaa omaa parisuhdettaan juuri sinunlaisesi jäljiltä....kakkonen jo haaveili ensimmäisen viikon jälkeen kirkkohäistä ja suurista lapsikatraista mieheni kanssa...ne kuule ahdistuu tollasista haihatteluista ja toteavat miksi jaksaa alkaa kaikki alusta koska se ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella kuin ehkä hetkellisesti sillon kun siinä omassa pitkässä parisuhteessa on se pieni tai suuri matalasuhdanne....joten anna olla ja aikuistu itse ensin....
Perkele ! Minä olen odottanut koko kevään ja ukko senkun jahkaa. Vaimokin varmasti tietää, mutta ei uskalla sitä sanoa,syystä tai toisesta. Ukko sen sijaan on niin saamaton lurjus, että ei pysty eroamaan vaan jää kikkimään vaimonsa luokse, johon on mukamas tympiintynyt. Nyt olen minä tympiintynyt moiseen ukkoon, mänköön menojaan, juoskooon...
Nimim. Höynäytetty
Miksi suostut moiseen. Jos ilmoitat, että niin kauan kun haluaa olla vaimon kanssa ei sinuun tarvitse olla yhteydessä.
Kun on pakko mies valitsee. Kysymys kuuluukin kestätkö sinä sen jos hän valitseekin vaimon ?
Kun on selkä seinää vasten tulee valinta pakosta eteen. Jos on oikeaa tunnetta sinua kohtaan olet voittaja ja jos tunne on feikkiä häviät pelin.
Se ei pelaa joka pelkää.
PS kuvitteletko olevasi ensimmäinen hänen avioliiton ulkoinen rakkaus.
Jätä mies nyt, kun sinulla ei vielä ole kaikkea pelissä!
Itse tein sinun kaltaisessasi tilanteessa väärän ratkaisun, kun jäin roikkumaan ja odottamaan miehen eroa. Vaikka aikaa on kulunut jo vuosia, ei hän ole eronnut, eikä eroa. Kuitenkin tänä aikana minä olen kasvanut häneen kiinni - ja nyt olen ansassa, koska häntä en saa, mutta en pysty myöskään häntä jättämään.
Olen katunut usein sitä päivää, jolloin hänet kohtasin, ja jolloin häneen rakastuin ensi silmäyksellä! Kunpa sitä päivää ei olisi koskaan ollut.
tosi rakastunut. Rakastin häntä mielettömän paljon. Mutta kun kaks vuotta oli olltu salasuteessa, totesin itselleni, että tämä tulisi jatkumaan samanlaisena kenties vuosia..kunnes lopulta mies jättäisi minut,kyllästyisi lopulta, kun minäkin olisin liian tuttu, kuten vaimo nyt. Se oli loppu kertaheitolla, ei yhteydenottoja sen jälkeen. Luulin, että hajoan, mutta en hajonnut. Siitä on nyt 3 kk. Ikävä on ajoittain valtava, mutta kestän tämän. Näin on loppujen lopuksi parempi, ilman ahdistavaa salasuhdetta, johon liittyi jatkuva odottaminen. Olla nyt olemassa toista varten, häntä, joka antaa 99% ajastaan perheelleen. Kysypä itseltäsi, kenestä mies välittääkään. En enää kenenkään ukkomiehen arjen sulostuttajaksi ja piristäjäksi ryhdy. Eläköön avioliitossaan, kun kerran siinä on päättänyt olla, ja pitäköön vetskarin kiinni.
Miten teit sen, siis jättämisen? Minulla sama pattitilanne, kohta vuosi mennyt näin, odottaen ja odottaen, jokin aika sitten ajattelin, että pari vuotta odotan, ja nautin tilanteesta ja yhteisistä hetkistämme, mutta kyllä alkaa vaikuttaa siltä, ettei meillä ole tulevaisuutta, vaimo ja perhe on ja pysyy. Miten se jättäminen kävisi kivuttomimmin, tiedän, jättää vaan vastaamatta ja on tavoittamattomissa, mutta vaikeaa varmaan on, kun on tietysti tunteet pelissä, olleet alusta asti.
"oma" poikaystäväni muutti luokseni 4 v sitten, vaan ei ole vieläkään suostunu eroomaan vaimostaan virallisesti. On jopa kirjoilla entisessä kodissaan. Ehkäpä oon vaan alistunut tilanteeseen, mut niin on se vaimoki.
Mielestäni mitään suuria päätöksiä ei kannata tehdä rakastumisen alkuhuumassa. Tämä on afroditen laki... odota vähintään puoli vuotta, mutta mieluummin kaksi vuotta. Siinä ajassa tietää onko rakastuminen vaihtunut rakastamiseksi, muuttunut ystävyydeksi - vai lopahtanut kokonaan.
Miksi pitää viedä muiden miehiä, niinkuin moni tuolla kirjoittaa kuin olisi normaalikin asia. Luulisi nyt jossain niitä vapaita olevan ja se yksi. Ja varmasti onkin. Tuli oikein huono olo lukiessa kaikkia viestejä. Ei miehet voi loppua?? Eikä naiset.
Eli jos tietää että joku on varattu niin kannattaa ehkä vaan mennä äkkiä pois tilanteesta. Ei oteta julkkiksista mallia eikä kauniistajarohkeista.
olet, mutta kovin yksinkertainen näkemys sinulla on.
Ihmisestä kun on kyse, ei mikään ole niin yksioikoista.
Usein se varattu on etsimässä aktiivisesti suhdetta. Kun sitten tapaa tuollaisen miehen, ei hänestä välttämättä voi tietää, onko hän varattu vai ei. Riippuu aina tapauksesta.
Kokemukseni mukaan aina kun tapaa miehen, niin hänestä on vaikeaa ottaa selvää.
Moni mies on etsimässä vain vaihtelua ja seikkailua, he kiistävät olevansa vakituisessa suhteessa. Tietysti että saisivat aloittaa salasuhteen. Jotkut ovat taitavia valehtelemaan ja todellinen asiantila voi paljastua vasta kuukausien päästä.
On niitä joiden ”miehen malliin” kuuluu pitää montaa naista etenkin seksisuhteessa. He voivat olla avoimempia ja rehellisempiä. Kyse on siis puhtaasti seksistä. Aina on naisia jotka etsivät samaa. Näissä suhteissa ei ole tarkoituskaan että mies eroaisi ja molemmat tietävät sen. Joskus vaan sitten käy niin, että ne tunteetkin astuvat sotkemaan kuviota.
On miehiä, joilla parisuhde voi huonosti. He ovat jo etsimässä uutta (tietoisesti tai alitajuisesti) ennen kuin ovat eronneet. Miehille on aika tavallista tehdä näin, he kun eivät osaa elää yksin. Takana voi olla myös pelkoa riitaisesta erosta, huoli omaisuudesta, vastuu lapsista tai epäilys ettei puoliso kestä eroa.
Olen taipuvainen ajattelemaan ettei ketään aikuista normaalia ihmistä viedä yhtään mihinkään, ellei hän itse niin tahdo. Eli jos käy niin että mies paljastuu varatuksi, on naisen tehtävä päätös, kuinka siitä eteenpäin. Mikä oikeasti on tilanne? Missä määrin haluaa sotkeutua parisuhteen ongelmiin? Varattu itse on valmis tuomaan parisuhteeseensa ongelmia antamalla tilaa kolmannelle osapuolelle tulla väliin. Näitä tilanteita tässäkin ketjussa on pohdittu!
Totta on että saa niitä mukavia ja ihan kohtuullisiakin suhteita solmittua vapailta markkinoilta, mutta eivät ne miehet tilattuna tule silloin kun haluat. Mitä enemmän ikää, sitä vähemmän heitä on. Joskus käy niin että se rakkaus syntyykin juuri siihen varattuun, vaikka ei niin olisi halunnutkaan. On myös naisia jotka eivät ole parisuhteessa ihan kenen miehen kanssa tahansa, vain siksi että on ”mies”.
Jotenkin olen mieltänyt, ehkä väärin nimimerkin alla kirjoittavan ihmisen viisaaksi, siis elämänkokemusten kautta saaduksi sellaiseksi. Jotenkin hämmentää se, että arvioit toisen mielipidettä yksinkertaiseksi näkemykseksi.
Mietin myös miltä kirjoitus maistuu, jos mies sanan tilaan käytetäänkin nainen sanaa eli nainen on sellainen, että alitajuisesti ensin etsii tai nainen pitää monta miestä seksisuhteessa, eikä ole aikomustakaan erota. Miksiköhän häntä kutsuttaisiin?
Toinen seikka, joka ei liity ainoastaan tähän kirjoitukseen , ärsyttää ja se on tämä omaisuus. Ikäänkuin se kuuluisi miehelle. Usein se on yhdessä hankittu, jopa niin, että vaimo on esim. perinyt tai muuten sijoituksillaan tai työllään sen suurimmaksi osaksi hankkinut. Vaimo on voinut myös vuosia hoitaa lapsia ja kotia ja mahdollistanut miehen omaisuuden kartuttamisen. Ei kai tuossa erotilanteessa omaisuudella ole merkitystä, jos on rakkautta. Jos avioehtoa ei ole , se on fifty/fifty. Jos on ja mies on persaukinen, lähtee kodista vaatteineen ja sillä selvä. Kyllä rakkaus kantaa.
Yksioikoisiahan nämä ajatukset ovat, mutta sitä elämä loppujen lopuksi on. Ketään ei omisteta, mutta ketään ei pidä kusettaakkaan. Ei ykköstä eikä kakkosta eikä kolmosta.
Parasta aikaa seuraan parisuhdetta, jossa mies on kiinni entisessä vaimossaan munaskuitaan myöten, suhde ns kakkoseen ollut vuosia, kiinteä ja julkinen ja sitten on myös kolmonen jossain pohjoisessa, jota käy silloin tällöin " tapaamassa" tai nainen käy täällä Etelässä " tapaamassa" ja on niin, niin rakastunut. Kaikki kolme hyviä naisia, joita mies pyörittelee. Ymmärrettävää miehen taholta. Eiks vaan?
koska edellisessä viestissä puhutaan ”viemisestä”. Samoin sanotaan, että miehen saa nyt mistä vain. Lisäksi:” …kannattaa ehkä vaan mennä äkkiä pois tilanteesta…”, ikään kuin miehestä nyt ulospäin näkisi että hän on namusetä. Näistä tein johtopäätöksen, että kovin on mustavalkoinen maailma. Pahat naiset vievät varatun kiltin miehen, eivät vain viitsi etsiä muista. Jos paha varattu mies kiinnostuu, lähtee vain pois ja sillä siisti. Ikävä kyllä maailma ei ole yksinkertainen.
Niin mies joka pitää montaa seksisuhdetta ei haukuta kuten vastaavasti naista. Mutta molemmat toimivat niin. On kuitenkin tavallisempaa, että mies ei eroa ennen kuin on uusi katsottuna. Ja jos on itse vapaa ja kaipaa vain seksisuhteita, niin miksei myös nainen voi niin tehdä? Ikävää on, että siihen otetaan varattu mies. Jotkut sanovat, että varattu on luotettavampi, ei ala vaatia liikoja.
Tuosta omaisuudesta. Nykyajan ihmiset ovat hyvin kiinni siinä. Se juuri, että erossa voi menettää sen elintason eli vaikka talon ja huvilan, voi olla pelote eroon. Moni mies on sanonut että talo, jonka on omin käsin rakentanut, sitä hän ei halua muille luovuttaa. Avioliittoa siis kestetään sen takia.
Asia jota yritin painottaa, on se että jos mies itse ei tahdo kulkea vieraissa, hän ei kulje. Kuten tuokin tilanne jossa kerroit, mies kusettaa ainakin vaimoaan. Noista kahdesta en tiedä, ovat he sopeutuneet siihen, ettei mies eroa. Joka tapauksessa mies itse pitää näitä suhteita yllä.
En hyväksy pettämistä enkä valehtelua, vaikka ymmärrän niitä tilanteita joissa sitä tapahtuu. Ihmiset eivät vain jostain syystä halua toimia niin kuin hyvä olisi.
Hei haloo!
Uskotko suuren rakkautesi olevan sinulle uskollinen? Jos hän on kerran voinut pettää puolisoaan, hän voi aivan yhtä hyvin pettääsinua tulevaisuudessa? Ja kukapa haluaisi kumppanin, jonka tietää voivan ryhtyä suhteeseen naimisissaolevan kanssa.
Kypsät ja mieleltään tereveet lopettavat avioliittonsa ennen kuin aloittavat uuden suhteen. "Salarakkaat" ovat vain pakoa arjesta, kypsymättömyyden huippu!
Kait sitä vähintää vaimo epäilee jos se seksi jää kun toinen astuu kuvioon.
Salarakas tuskin koskaan on ainut kenen kanssa lakanoita heilutellaan. On vain yksi muiden joukossa.
On oikein tutkittu, että ne miehet, jotka oikeasti eroaa ja haluaa muuttaa elämänsä, lähtevät avioliitostaan ja pian.Ne toiset eivät jätä perhettään, vaan käyttävät molempia, sekä vaimoa että salarakasta omien halujensa tyydyttämiseen ja itsetuntonsa pönkittämiseen. Tarinat kakkoselle voivat olla ihan mitä vaan, erohakemuksesta täysin seksittömään avioliittoon jne.
Ja yleensä sitä seksiä on kotona, niin oli meilläkin, mutta se ei riitä tämmöselle pönkittäjälle kun sitä saa ilman "jännitystä". Ihan sama, onko vaimo itsestään huolehtiva, suostuuko temppuihin, onko liitto riidaton ym. Pettäjä-panija saalistaa, koittakaa nyt hyvät naiset käsittää tämä. Sitten on erikseen nuo alussa mainitut selkärankaiset, jotka hoitaa asiansa kuntoon ja vaihtaa sitten vasta kumppania.
"Olemme yllättyneitä näin voimakkaasta rakkauden tunteesta..." Ihanko mieskin on? Luulis sitten jos juoksujalkaa hirnahdellen laukkaavan sinun luoksesi! Vaan eipä laukkaa Reima, ei. Miksiköhän?