Olen seurustellut reilun vuoden ajan miesystäväni kanssa. Olin alussa aiva myyty hänen huomaavaiseen ja rakastavaan luonteeseensa. Hän oli ja on edelleen keskusteleva,haluaa kertoa että rakastaa minua ja jaksaa aina sanoa helliä huomioita ja osaa ottaa minut upeasti huomioon. Eli luulisi että kaikki paremmin kuin hyvin.. Nyt kuitenkin olen pikkuhiljaa alkanut huomaamaan sellaisia piirteitä hänessä jotka hälyttävät että mistäköhän oikeasti on kyse?? Kun hän suuttuu tai jos hänen käytöstään lähtee kritisoimaan hän muuttuu aivan kuin toiseksi ihmiseksi; on tunnekylmä ja välinpitämätön tuolloin, jopa hyökkäävä, tosin ei ole ollut väkivaltainen. Aivan päinvastainen kuin muutoin. Lisäksi hän on viimeaikoina ollut mustasukkainen olemattomista syistä. Keskustellen saamme asiat kuitenkin aina juteltua ja tilanne on palutunut ennalleen. Minua kuitenkin häiritsee tämä käytöksen muuttuminen..ei kai vaan ole narsisti? Muutoin suhteemme tuntuu olevan hieno ja täydellinen, on kiva tehdä yhteisiä juttuja yhdessä esim retkeillä,lenkkeillä tmv. Mikä mättää?? Pelkään että herään painajaiseen ja totean että kaikki mitä luulin olikin vain pelkkää unelmaa:(
Onko
normaalia..
1250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
hei... olin itse suhteessa itseäni 7vuotta vanhempaan mieheen ja molemmilla oli lapsi aikaisemmista suhteisa. Mieheni oli ihana, huomaavainen, tunteellinen ja nautti samoista asioista kuin minä mm.sisustamisesta, urheilusta jne,jne..
olimme seurustelleet muutaman viikon ja mieheni muuttui mustasukkaisemmaksi.. parin kuukauden päästä en enää tavannut ystäviäni, laihduin... silti rakastinmiestäni, sillä hän osasi ottaa minut huomioon, kertoa rakastavansa, hieroi jne,...
muutimme yhteen pulen vuoden seurustelun jälkeen koska luulin, että han alkaa luottamaan, kun näkee minut jatkuvasti. vaan se ei riittänyt. puhelin oli epäilyttävä. roskien vienti oli epäilyttävää. kaupassa en käynyt yksin.
humalassa mies tivasi kenen kanssa olin harrastanut seksiä, toitotti olevansa riittämätön luuseri minulle, korkeasti koulutetulle hyvän perheen tytölle.
viimeinen pisara tuli, kun hän sai sellaisen raivarin (humalassa) kun en suostunut seksiin, että luulin että henki lähtee. Hän paukutti pattereita, haukkui huoraksi, töni ja ahdisti minut lopuksi kylpyhuoneen nurkkaan uhaten tappaa. aloin parkua, pyysin anteeksi ja katsoin silmiin ja toistin, älä tapa älä tapa.
tilanne laukesi ja minä päätin, etten jatka suhdetta lapseni vuoksi, en vaikka olimme vasta muuttaneet.
aamulla sanoin miehelle, että tarinamme on loppu. hän lähti. kertoi tekevänsä itsemurhan. kun mies oli ulkona pakkasin ensihätään tarvitsemamme vaatteet minulle ja lapselle ja lähdin ystäväni luo evakkoon. Kävin päivisin salaa hakemassa tavaroita ja huomasin, että hän oli rikkonut tavaroitani ja lapseni tavaroita. heitellyt yhteen huoneeseen. viimeisen kerran hain isommat kalusteet isäni, veljeni ja muutaman miespuolisen kaverini kanssa.
opetus:
ÄLÄ PÄÄSTÄ TILANNETTA NÄIN PAHAKSI