Ulkonäkö:
-Mitoiltani olen ihan normaali, kohtalaisen timmikin. Jos nyt oikein muistan niin numeroina 168cm/55kg. Tissit on aika pienet, A tai B riippuu liiveistä mutta pienuudesta huolimatta mielestäni kauniin muotoiset jne. Eli pidän niistä ja viihdyn oikeastaan hyvin koko kropassani.
-Kasvojani on usein sanottu lempeän näköisiksi. Silmät on aika isot ja perussiniset, huulet on mielestäni nätit; aika pusuhuulet. Ihoni on myös hyvä. En polta tai ryyppää ja uskon että se vaikuttaa aika paljon asiaan.
-Olen ruskettuneempi kuin suomalaiset yleensä mutten silti millekään Etelä-Eurooppalaisille vedä vertoja. Hiukset on vaaleanruskeat ja tuuheat sekä pitkät.
-Pukeutumiseni ja laittautumiseni on aika tavallista. Huolehdin kyllä ulkonäöstäni ja meikkaan jonkin verran mutta mitään suurempia juttuja en harrasta. Farkut ja toppi on aika yleistä päälläni; joskus korkkarit ja joskus sitten ihan tavalliset kengät.
Luonne:
-Rakastan viettää aikaani ystävien, perheeni; kenen tahansa tärkeän kanssa. Minulla on paljon ystäviä; ulkomaalaisiakin koska tutustun helposti ja olen luotettava. En ole koskaan pettänyt ketään sillä minusta se on tärkein asia missä tahansa suhteessa. Olen porukasta joskus se keneltä kaikki kaipaavat lohdutusta mutten ole pihi omista tunteistanikaan. Minulla on lapsuudesta asti olleita ystäviä joille todella kerron kaiken.
-Yksi heikkouksistani on matkustelu jota teen paljon. Matkustellessani en jää vain turistirysiin vaan tahdon seikkailla ja ennenkaikkea kokea aidon maan, en vain sitä mitä turisteille näytetään; puhun myös hyvin kieliä.
Toinen heikkouteni on saksanpaimenkoirat jollaisia minulla on yksi kappaletta. Koirafriikki en sanoisi olevani mutta rakastan kyllä kyseistä rotua paljon, joitain pieniä ja räksyttäviä koiria en taasen voi sietää; koiran pitää mielestäni olla koiran kokoinen :D
-Pidän liikunnasta, kävelystä, tanssista ja uimisesta yms. mutten kuvailisi itseäni urheilijaksi koska en tahdo mitenkään "rääkätä" itseäni juoksemalla itseäni henkihieveriin tms.
-Fiksuksi voisin itseäni sanoa. Noissa perusjutuissa kuten matikassa jne olen aina pärjännyt hyvin ja saatan tehdäkin jotain matemaattista kun on tylsää mutta en mitenkään viisastele tms. Kuitenkin 100% mieluummin ratkon älykkyyspelejä kuin luen juorulehtiä!
- Pidän rakastelusta ja kaikenlaisesta muusta kahdenkeskeisestä. Kovin villi en ole jos sillä käsitetään erilaisia välineitä yms. pidän ihan aidosta läheisyydestä ilman kommervenkkejä. Tykkään siitä että rakkaalla on hyvä olo ja hieron yms. ihan mielelläni mutten mitenkään alistetusti: lähinnä aina omasta ehdotuksestani ja sekin kyllä loppuu jos en saa vastakaikua.

Vastaukset 8
Vanhimmat
loppuun.taidat olla aika oma hyvänen.sinulla taitaa olla huono itsetunto,kun pitää jossain netissä kerjätä kehuja.
joo...tottakai :)
mutten sitten tiedä seurusteluun asti koska pidän naisellisemmista naisista mitä sinun kuvauksesi antaa ymmärtää.
Eipä tossa nyt mitään moitittavaakaan voi olla kun plussat laitetaan siihen näkyville. :) Miinukset kun olis listattu myös niin sitten vois analysoida paremmin! :D
Ainoa mistä itse olen vähän eri mieltä on toi koira homma, pienenä meille ostettii puudeli ja se on kyllä mukava koira vaikka onkin "ei-koiran kokoinen", sylikoirat on mukavempia ku sellaset joka paikan hajottavat tuhokoneet. :) Ne vie myös vähemmän tilaa. :D
hajota paikkoja jos osaa kouluttaa :)
En mä nyt mitään koiraa osais kouluttaa, hyvä kun ite edes oppii pitää paikat puhtaina ja tavarat ehjinä niin saati sit joku iso koira viel. :D
Niitä huonoja puolia ihan vain ranskalaisillaviivoilla:
- Jätän jotkut asiat viimetinkaan ja joitain taas saatan stressata enemmän kuin pitäisi.
- Freudilaisia lipsahduksia sattuu minulle harmittavan usein.
- Harrastan valkoisia valheita (esim. tämä ei olisi lista jonka kertoisin jos samaa kysymystä kysyttäisiin työhaastattelussa!)
- Toisinaan valikoiva kuulo.
- Minulla on huono kasvomuisti, muistan nimiä mutten miltä ihmiset näyttävät joten sekoitan henkilöitä usein. Ne ketkä eivät tunne saattavat pahastua.
- Suutun harvoin mutta olen silloin hyvin teräväkielinen.
- Kyllästyn asioihin joissa tekemisen tulos ei juurikaan näy. Tiedostan kuitenkin tämän puoleni erittäin hyvin ja se onkin vaikuttanut ammatinvalintaan yms.
- Olen joskus tapojeni orja, joulu ei välttämättä ole joulu jos en saa tehdä jotain tiettyä jne.
Näitä oli nyt hieman vaikea keksiä koska suurin osa huonoista puolistani kulkee käsikkäin hyvien kanssa ja niitä voi päätellä rivien välistä. Esim. pidän matkustelusta mutten sitten taas osaakkaan pysyä pitkää aikaa Suomessa yms.
... en pidä juurikaan ulkomaanmatkailusta.