Mitä mieltä olette siitä että työttömät velvoitettaisiin tekemään jotain korvausten eteen.
Itse olen työtön ja minua se ei haittaa lainkaan.
Työttömät voisi tehdä julkisella (yksityinen sektori saa tulla toimeen omillaan) puolella töitä esim niillä aloilla joissa työuupumus on suurin ja antaa näin vakituisille enemmän lepoa.
se säästäisi sairauspoissaoloissa paljon, samalla työtön saisi mielekästä tekemistä ja mielenterveys säilyisi paremmin.
Tämä järjestely ei tosin saisi viedä kenenkään työpaikkaa.
Itse olen työtön ja minua se ei haittaa lainkaan.
Työttömät voisi tehdä julkisella (yksityinen sektori saa tulla toimeen omillaan) puolella töitä esim niillä aloilla joissa työuupumus on suurin ja antaa näin vakituisille enemmän lepoa.
se säästäisi sairauspoissaoloissa paljon, samalla työtön saisi mielekästä tekemistä ja mielenterveys säilyisi paremmin.
Tämä järjestely ei tosin saisi viedä kenenkään työpaikkaa.
Vastaukset 70
Vanhimmat
KORKEINTAAN vapaaehtoisesti, ketään ei saa pakottaa tekemään työtä ilmaiseksi! Minä en todellakaan mene minnekään ilmaiseksi raatamaan.
Ehdotuksesi on mielestäni järjetön. Jos tekee työtä, on siitä maksettava palkkaa. En todellakaan voi käsittää, että työttömien pitäisi antaa työpanoksensa työnantajien käyttöön ilmaiseksi! Mutta kirjoituksesi kuvastaa kyllä joidenkin mietteitä: työvoima"reservi" hoivaamaan suuria ikäluokkia ilmaiseksi, sitten kun eläköityvät. Ei kiitos, taidan painua maille vierahille, mikäli ehdotuksesi joskus toteutuu.
Ilmaistyöllä ei lainoja maksella, hyvä Kyllästynyt. Enkä ole kouluja käynyt sitä varten, että joskus joutuisin tekemään töitä palkatta ja vieläpä jollain sellaisella alalla, jota en ole valinnut. Eihän siinä olisi minkäänlaista motivaatiota eikä järkeä! Todella nöyryyttävä koko ehdotus, minä ainakin arvostan itseäni ja työpanostani sen verran, että vaadin palkkaa työstä.
Työttömyyskorvaus on korvausta työttömyydestä. Miksi pitäisi tehdä töitä sen eteen? Eihän se silloin olisi työttömyyskorvausta! Työstä palkkaa, niin se menee.
Kirjoitit myös, että näin saataisiin "vakituisille enemmän lepoa". Mitä he tekisivät sitten meidän työttömien puolesta? Minä en kyllä tee töitä ilmaiseksi, että palkkaa saavat työntekijät pääsevät sillä aikaa lepäämään! Miten vielä haluaisit helpottaa työntekijöiden "hirveää" arkea? Ilmainen kotisiivous, lastenhoito? Siitä vain, jos mieli tekee. Minä en siihen alennu!
Mikset tee vapaaehtoistyötä jossain järjestössä? Siitä saa varmasti mielekästä tekemistä.
en tarkoittanut et pitäis yksityisiin yrityksiin mennä, vaan julkisele puolelle tai johonkin hyväntekev.järj.
toki siitä vois saada jotain ylim. niinkuin nykyäänkin jos on työharj/kurssilla.
työaikakin oli lyhempi esim 6h/ päivä.
kysyit et mitä ne työtätekevät tekis meidän puolesta, no esim maksaa veroja joista nää korvaukset sit maksetaan meille ja muutenkin pitää pystyssä tätä yhteiskuntaa.
Ette oo varmaan huomannu et työtä olis mut ei oo sellasta tahoa jolla on varaa maksaa siitä työstä joka tietysti olis ideaali tilanne.
Miksi julkiselle puolellekaan? Kuten kirjoitit, jo nyt voi tehdä työharjoittelun ym. muodossa ilmaiseksi työtä. Jos siis haluaa...pakottamiselle ainakin minun puoleltani ehdoton ei.
Maksaisin mieluummin myös itse veroja ja olisin palkkatyötä tekevien puolella kuin ilmaistyötä tekevänä.
Miksi pitäisi nöyristellä työssäkäyviä? Olen työssä ollessa maksanut veroni enkä näe mitään tarvetta siihen, että olisin nyt työssäkäyville niin kiitollinen työttömyyskorvauksestani, että menisin palkatta töihin.
Kyllä minäkin haluan pitää yllä yhteiskuntaa, työtä tekevänä veronmaksajana. Miksei siis työttömille anneta sitä mahdollisuutta vaan nöyryytetään lisää vaatimalla, että heidän panoksensa tulisi olla maksuton työnantajalle? Työttömille palkkatyötä ja heti!!!
olen samaa mieltä että palkallista työtä pitäisi olla kaikille, mutta niin einyt vaan ole.
Nähdäkseni siinä ei ole mistään nöyristelystä kysymys vaan toisten auttamisesta ja yhteiskunnan rakentamisesta.
Monethan nykyäänkin tekee esim vapaaehtoistyötä.
Julkisella puolella on vain niin että rahaa ei ole mutta töitä kyllä. esim sairaaloissa ja vanhustenkodeissa on huutava tarve mutta ei ole rahaa.
Nähdäkseni yhtälö on seuraava jos ei ole rahaa ei voi palkata työntekijöitä ja kun on liian vähän työntekijöitä joudutaan toimintoja supistaan ja ihmisiä ed.mainituista paikoista läh. kotiin.
Yksinkertaisesti sanottuna kysymys on hyvinvointi yhteiskunnan alasajosta.
En väitä että mallini on mikään varsinainen ratkaisu mutta toisi helpotusta kunnille.
Työttömyyskorvaus EI ole korvausta työttömyydestä. Työttömyyskorvausta maksetaan sinulle korvaukseksi siitä että haet töitä. Kyllä. Luit aivan oikein. Tämä tulee tietty tämän palstan vässyköille täysin yllätyksenä,mutta näin on kuitenkin asia.
Miten pohjattoman laiska ja ahne pitää olla, että kuvittelee valtion kustantavan työttömille korvausta siitä että he ovat työttömiä. Korvausta työttömyydestä, ihan huolimatta siitä miksi ja miten työttömyys on alkanut/aiheutunut. Ei se kuule niin mene. Korvausta saat siksi, että pystyt aktiivisesti hakemaan työtä. Simple as that.
Niin, töitä pitäisi olla kaikille. Nyt ei näin ole, mutta siihen pitäisi ensisijassa pyrkiä! Tähän pyrkimykseen olisi kaikkien osallistuttava ja joustettava, ei pelkästään työttömien. Se ei ole mikään ratkaisu, että laitetaan porukka kortistosta terveydenhuoltoon tekemään palkatta työtä, johon suurella osalla ei ole koulutusta eikä kiinnostusta (ainakaan minulla). Mitä työtön siitä saa - paitsi hyvän mielen, kun kantaa kortensa kekoon ilmaiseksi? Minä ainakin haluan vastineeksi myös toimeentulon! Hyvällä mielellä ei laina lyhene.
Suomi on rikkaampi kuin koskaan, niin sanotaan. Ihmettelenpä kuitenkin, että mihin ne rahat menevät, kun kaikkialla huudetaan rahapulaa. Kuinka moni kunta on päättänyt rakentaa uusia uljaita rakennuksia, jäähalleja, musiikkitaloja, konferenssitiloja? Kummasti on aina näihin rahaa, muttei sitten esim. sairaanhoitajien palkkoihin. Työttömienkö pitäisi nyt auttaa ilman kohtuullista korvausta? Miksi? Työttömiä on jo vuosia haukuttu ja parjattu yhteiskunnassa. En todellakaan aio kiitoksena tästä tehdä mitään ilmaistyötä!
Miksi joidenkin olisi rakennettava yhteiskuntaa ilmaiseksi, kun toinen saa siitä samasta palkkaa?
Tulevaisuudessa jälkeen v1950 syntyneet saa työtömyyskorvausta eläkeikään asti. Eläke putki poistuu. Nyt yli55-v saavat työtömyyskorvausta v60 asti. Se on palkkaa. Luuletko v59 hakevan jotain mitä ei ole. Tai tulevaisuudessa 62v.
Kaikki työ on omallatavallaan hyväntekeväisyyttä ja tässä palkallisessa hyväntekeväisyydessä siirellään vain pelinappuloita jolla taataan yksilön vapaudet ja oikeudet.
Esim. ns.reilunkaupan ajatusmallissa yhtiöt pitävät huolen siitä, että tuotteiden valmistusmaassa tekijöille maksetaan heille kuuluvaa kohtuullista palkkaa tehdystä työstä. Ihmettelenki sitä, että miksi sinä haluisit polkea reilunkaupanmallia orjuuttamalla ihminen palkattomaan työhön? Onko työtön sinusta eriarvoinen muihin nähden?
Työttömyyskorvaus ON korvausta työttömyydestä, joten siksi sitä sanotaankin työttömyyskorvaukseksi.
Mummo nyt oikein ymmärrä tätä asiaa! Peruspäiväraha plus muut päivärahat ovat korvausta siitä, ettei sinulle ole töitä tarjolla, josta ansaitsisit rahaa. Näin ollen valtio korvaa ihmiselle pienellä summalla kuussa sen, ettei tämä tienaa rahaa työnteolla, koska ei saa työpaikkaa.
Turha se on mummon tulla tänne suutansa soittelemaan laiskuudesta, ajat ovat nykyään täysin erilaiset kuin silloin joskus ennen muinoin!
Tyhjää virkamussutusta. Aktiivinen työnhaku on työttömyysrahan saannin ehto, mutta työttömyyskorvaus ei ole korvausta työnhausta vaan todellakin työttömyydestä Miksi sitten maksan työttömyysvakuutusmaksuja työssäolessani palkastani? Maksanko vakuutusta siksi, että saisin korvausta työttömänä ollessani aktiivisesta työnhausta? Vastaus on ei. Maksamme maksua siksi, että saisimme työttömyydenkin aikana tuloja.
Lisään vielä, että työvoimatoimistoihinkin pesiytyneet kärttyisät mummot olettavat ja etsivät nuoria aikuisia joilta voitaisiin evätä työttömyysrahat sillä perusteella ettei olisi ollut riittävän aktiivinen työnhakija. Kehoitankin siksi työnhakijoita suosimaan työnhaussa sähköpostia ja tallentamaan kopio lähetetystä hakemuksesta jotta voisi todistaa aktiivisen työnhaun. Työvoimatoimisto on niitä paikkoja jossa paperit kummasti häviävät ja hakijahan tilanteesta aina kärsii.
Työkkärin tädit tuntuu menevän ihan sekaisin, kun nuori ihminen tulee uusimaan työnhakuansa. Alkaa kauhea moralisointi, mikset ole vieläkään töihin päässyt! Oletko nyt varmasti käynyt töitä kyselemässä, ynnä muita typeriä kysymyksiä satelee noin puolisen tuntia. Sen jälkeen hyvin vastenmielisen oloisesti täti kirjaa sinne korttiin puoli vuotta armonaikaa, kun ei voinutkaan sitä karenssia pukata päälle. Karenssi kun edellyttää sitä, että kieltäytyy tarjotusta työstä. No kuinka ihmeessä voi mitenkään kieltäytyä työstä, kun koskaan missään ei mitään työtä tarjota?!?
Työkkärin täteillä on asenneongelma, tosin olen kyllä miettinyt sitä, että saavatko nämä kenties palkkaansa bonusta aina yhtä kirjoitettua karenssia vastaan?
Samaa olen minäkin miettinyt... :)
Kerran kysyttiin: osaatko hakea töitä? Asenne siis oli se, että jos olet työtön, et osaa hakea töitä aktiivisesti. Työhistoriaa oli jo takana, joten ei, en todellakaan osaa... Minkä ihmeen takia työttömiä pidetään automaattisesti avuttomina?
Meilläpäin tämä työnhaun uusiminen tapahtui parhaimillaan 3-6 viikon välein. Joka ainut kerta samat uhkailut ja löpinät. Kerroin ettei heidän uhkailullaan ollut vaikutusta työnhakuuni ja haluaisinkin pysytellä heistä hetkenaikaa erossa. Työvoimavirkailija ehdoitti, että hän kirjaisi minut ulos koko kortistosta ja että voisin senpuolesta olla vaikka ilman työttömyyskorvauksia jotka nekin perustuvat edelliseen työansioihin.
Samaan hengenvetoon virkailija sanoi, että työttömyyteni olisi jatkunut liiankin pitkään ja että he aikovat työvoimatoiston puolesta puuttua asiaan. Työtä taikka kurssipaikka heillä ei ollut osoittaa heti siinäkohtaa, joten jätin kantelun perusteettomasta ja laittomasta uhkailusta.
Sain välittömästi kantelun jälkeen kirjeen työvoimatoimistolta jossa uhattiin lopettaa työlttömyysraha jos en osallistu työnhakukurssille jonka olin jo aijemmin käynyt ja josta minulla oli kirjalliset todistukset.
Jätin kurssihakemuksen, mutta kirjoitin siihen, että ainut syy hakea kurssille on työvoimatoimiston uhkailu ja etten koe tarpeelliseksi mennä uudestaan samalle kurssille jossa olin jo käynyt. Työvoimatoimistosta tuli vastaus jossa kerrottiin ettei minua oltu hyväksytty kurssille.
Jokainen ymmärtää sen, että tavanoinen palkkatyö jossa työnantajalla on puhtaat jauhot pussissa on niinkin kannattavaa, ettei juuri kukaan työttömistä haluaisi kieltäytyä. Siksipä on odotettavaa, että tekijät myös hakevat aktiivisesti näihin paikkoihin. Monesti vapaat työpaikat jotka on ilmoitettu työvoimatoimistoon onkin kyse siitä ettei työnantaja noudata olemssa olevia sääntöjä. Eihän sellaiseen työhön tarvitse hakeutua taikka mennä jossa ei noudateta sopimuksia.
Meilläpäin työnantajat ovat ymmärtäneet tämän sähköpostihakemisen edut ja siksipä he vaativat kirjallisen hakemuksen jossa on allekirjoitus, jos allekirjoitusta ei ole, niin he hylkäävät hakemuksen. Eihän kukaan pysty todistamaan, että paperihakemus on lähtenyt liikenteeseen. Uskallan uhmata tätäkin käytäntöä ainostaan ja vain siksi, että minulle jää itselleni kopio lähetetystä sähköpostista josta ilmenee mm. päivämäärä ja kellonaika.
olen samaa mieltä ja myöskin kokenut tuon niuhon vastaanoton ikää on jo 27vuotta töitä olen yrittänyt hakea mut jotenkin kummalista niitä ei työvoimatoimistota löydy ja jos löytyykin niin kun soita sinne niin sanotaan,että me olemme jo valineet tänne töihin jo 2 viikkoa sitten eli aas turhaan.siihen kyllästyyja jollet kursille mene niin uhataan otaa poies rahasi elikkä työvoimatoimisto=pakkolaitos.Tämä on vain minun mielipiteeni asiasta .Olen pättänyt kirjoitaa kirjeen työministeriöön tarja Filatowille tuosta kohtelusta työvoimatoimistossa.
Uskomatonta ramppaamista... No, meikä nyt sattuu asumaan alueella (834 km Hesasta Suomeen päin), jossa vapaita työpaikkoja ei edes ole (muuta kuin myyntiedustajan virkoja osa-aikaisena useinmiten) paitsi tietysti lääkäreille, niin ovat luultavasti katsoneet paremmaksi juoksuttaa vain kerran puolessa vuodessa. Täällä päin on käytössä se malli, että työttömän kuuluu juosta yrityksestä yritykseen kyselemässä, josko nämä palkkaisivat sinut hommiin. On se naurettavaa sekin, kun kerran yhden huuhaa-kurssin vieraileva yrittäjä kertoi, että parhaana päivänä saattaa käydä yli kymmenen ihmistä kysymässä töitä ja ei ole varaa (saatikka sitten aikomustakaan) palkata yhtään ketään.
Mutta näinhän sitä pidetään jo työssä oleva väki herran nuhteessa, kun aina tilanteen kärjistyttyä voi sanoa, että lähde vaan pois, sinunkin paikallesi on kasapäin tulijoita =/
tän korvauksen(kelan työmarkkinatuki) eteen ole valmis meneen oikeisiin töihin. Kyllä saisivat maksaa saman palkan kun muillekin, samasta työstä mitä muutkin tekee. Ei kai sitä sentään orjatyövoimaks tartte alkaa sentäs? Jo on huippu ehdotuksii sulla! Et oo tainnu tehdä noita töitä, kun et tiedä kuin raskaita hommii ne on. Ei niitä kaikki edes pysty tekeen, vaikka haluis. Kyllä sitä vois pari tuntii päiväs tehdä jotai kevyttä tän rahan etee, vaikka onha toi työhakukin aika hommaa kun saa kaikenmaailman klipui ja klapui lähetellä ympäris maailmaa. Tosi toivotont on vaa välill´. Ku aina ei ol´edes paikkoi mihi hakis. Ei sitä nyt sentäs kaikkii hommii voi hakee mitä ei edes osaa. Vaikk´olis kait se kiva välill olla joku työjohtaja, ku sellaseks ei ole viell´päässy. En kyll´ole hakenukkaa ettei sen puolee. No pysyy koti ainaki siistempänä ku sillo ku töis kävi. Laiha lohtu tosi. Kyll´mullekkii raha kelpais, ja sitä saa vaa töittenteoll´. Nyt ei oo ennää varaa eres silakoit ostaa, ku niitte hintaaki o nostettu ihan kauhiaste.
olen kyllä tehnyt ja tiedän et ne on raskaita töitä, just sen takia niitä pitäiski jakaa ku toiset joutuu tekee vajaalla miehityksellä ylipitkiä päiviä.
Tarkoitat, että työttömistä tehtäs työssäkäyville orjia. Juokse suohon.
Joka haluaa tehdä kahden edstä pikkuliksalla, antaa painaa.
Miksi ei palkata useampi tekiä asiallisella palkalla?
orjia me muka oltais, ennemmin ne on orjia kuin me.
Siksi ei palkata kun ei oo rahaa, ja ne tietyt hommat täytyy tehdä joka tapauksessa.
Eikö mielestäsi nykyinen reservi riitä. Työttömien laumat on tae, ettei palkat nouse.
Tämä häkkikarja saa työssäoliat ylittämään itsensä. Ei vaan kortistoon...
Sinun mallisi tekisi lisää työttömiä. Porukka ilmaistöihin kortistoon..
myönnän että se saattaisi lisätä työttömien määrää kun sillä ruvettaisiin keinotteleen ja jätettäis palkkaamatta ihmisiä kun olis ilmaista väkeä. Mutta kunnon pelisäännöillä niiltäkin voitaisiin suuressa mittakaavassa välttyä.
En edes tarkoittanut tätä miksikään malliksi joka pelastaisi tän maan ja lopettais työttömyyden vaan väliaikaiseksi ratkaisuksi.
Luonnollisesti palkkatyötä kaikille on se mihin täytyy pyrkiä, mutta tämä olisi mielestäni parempi kuin nuo iänikuiset kurssit joissa ei opi mitään eikä koskaan pääse töihin.
Vois tulla kitkaa, kun ilmaset renkipojat pyöris työmailla. Vakiväki pelkäis, että kyttäävät niiden hommia... Mun poules menköön ilmasek orjaks kuka haluaa, muttei velvoitetta täysipäisille!
Olen jossain määrin samaa mieltä, itse työttömänä/pätkätöissä jo pitkään olleena. Ongelma vaan on se, että niissäkin aputöissä vaaditaan useimiten koulutusta ja kokemusta. En ainakaan itse uskaltaisi laittaa lastani tarhaan jossa on "työssä" vain ilmaistyöttömiä.
Nykyään ei juuri ole näitä "hätäaputöitä", joihin ennen työttömät ihan oikeasti passitettiin. Kuntoutusta työharjoittelun keinoin on myös jo olemassa.
en minäkään laittaisi, mutta jos siellä olisi suurinosa oikeasti koulutettuja niin sitten.
Voitais etsiä sellaisia töitä jotka edes sivuavat saatua koulutusta.
Sitten näitä työttömiä voitais kouluttaa työpaikoilla tai oppisopimuskoulutuksessa ja näille voitais luvata että ne sais hommat opittuaan hoitaa sairausajan ja äitiysajan sijaisuudet ja eläkkelle siirtyvien paikat annettaisiin jos mahdollista näille työttömille.
Painu itte ilmaistöihin ja vallan äkkiä ! Äläkä tuu kirjoittele tuommoisia.
Työmieskin on työstänsä palkkansa ansainnut ja piste.
Kyllähän se sopii, että työtön menee uupuneen sijaiseksi, mutta ns."velvoite"työntekijälle pitää maksaa se palkka joka työstä tekijälle kuuluu jolloin uupunut sairaslomalainen saisi sairaspäivärahaa. Tämähän johtaisi automaattisesti siihen, että joko työnsä vuoksi taikka muutoin uupuneet joutuisivat pakostakin pois töistään ja työn saisi pitää se joka tekemisen kokee mielekkääksi.
Sinä itse välttämättä haluat mennä jonnekin julkisen palvelun puolelle tekemään ilmaiseksi töitä työmarkkinatuella, älä nyt hyvä ihminen oleta, että me kaikki muutkin työttömät olisimme samaan valmiita!
Ainakaan minun työpanos ei ole arvotonta, tottakai jos teen töitä, tienaan siitä saman minkä muutkin duunarit ko. työpaikalla tienaavat. Eikä tarvitse kenenkään alkaa saivarrella samasta palkasta, tarkoitan laillista Tessin mukaista palkkaa vähintään.
Niin, jos itse et jaksa olla kotona työttömänä, niin kyllä yritykset ottavat oikein mielellään harjoittelijoita työmarkkinatuella työelämävalmennukseen, josta saat vielä 7 euroa päivälle ylläpitokorvausta ylimääräistä rahaa. Harjoittelijana voit myös vaihtaa alaa, eli kokeilla hommaa, joka sinua mahdollisesti kiinnostaa, muttei sinulla ole siihen koulutusta.
Kokeile ihmeessä, niin saat vaihtelua työttömän elämääsi.
kokeiltu on ja mukavampaa ku löhööminen.
se on vaan kun ei saa olla kuin osan vuotta.
eikä se arvotonta ole se työ.
Tiedoksi vaan kaikille että se aika on lähempänä kun luulettekaan. Asenteet työttömiä kohtaan kylmenee kokoajan.
Onhan se luonteesta kiinni tykkääkö olla pelkästään hyödyksi vai saada työstä sille kuuluvan luonnollisen vastineen (=palkan). Tietysti palkaton työ onnistuu, jos itsetunto ja -arvostus on nollissa ja itsestä tuntuu, ettei ole palkan arvoinen.
Olen aina sanonut työkkärissä ilmaistyön tullessa puheeksi, että sinä päivänä menen työmarkkinatukiharjoitteluun kun työttömyyskorvaus lopetetaan.
Asiahan on nyt niin, että paskan saa pyytämättäkin ja emmehän mekään saa tässä maailmassa mitään ilmaiseksi, joten miksi työnantajat saisivat oikein luvan kanssa hyötyä meistä ilmaiseksi, vieläpä jotain ihme tukia siitä saaden, että antavat meidän tulla tekemään töitä lafkaansa?
Äly hoi, älä jätä!
Onhan se luonteesta kiinni tykkääkö olla pelkästään hyödyksi vai saada työstä sille kuuluvan luonnollisen vastineen (=palkan). Tietysti palkaton työ onnistuu, jos itsetunto ja -arvostus on nollissa ja itsestä tuntuu, ettei ole palkan arvoinen.
Olen aina sanonut työkkärissä ilmaistyön tullessa puheeksi, että sinä päivänä menen työmarkkinatukiharjoitteluun kun työttömyyskorvaus lopetetaan.
Asiahan on nyt niin, että paskan saa pyytämättäkin ja emmehän mekään saa tässä maailmassa mitään ilmaiseksi, joten miksi työnantajat saisivat oikein luvan kanssa hyötyä meistä ilmaiseksi, vieläpä jotain ihme tukia siitä saaden, että antavat meidän tulla tekemään töitä lafkaansa?
Äly hoi, älä jätä!
Mene jo siitä äkkiä sinne halpis duuniin . Minä makailen ja nautin olostani kun tiedän ,että joku paiskii töitä ilmaiseks hartiavoimin.
Työmies on palkkansa työstänsä ansainnut.
Minä nautin ja hyvällä omallatunnolla työttömyyspäivärahoista, koska liki kuusikymppisiä ei enää huolita työmarkkinoille . Jopa viiskymppiset ovat liian vanhoja työelämään erään esimiehen mukaan. Mitäs sanot mummo?
kyllä se on päinvastoin että teillä jotka höpötätte jostain orja työstä ja ylpeydestä taitaa niitä itsetunto-ongelmia olla.
Sanoit meneväsi työmarkkinatukiharjoitteluun jos korvaukset loppuu, mitä eroo sillä on siihen mitä olen ehdottanut.
ooksää koskan miettinyt että se mitä saat kelasta, työkkäri korvaus, asumistuki ja mahdollinen toimeentulotuki vastaa palkkaa ja jos oot avio tai avoliitossa niin siihen kun lisätään vaimon korvaukset niin ne vastaa yhden ihmisen palkkaa.
Mä ainakin saan melkein saman ja joskus enemmänkin kk kuin mun työssäkäyvät kaverit kun niiden palkasta on verot otettu ja ne on maksanu vuokran mitä mun ei juurikaan tartte maksaa.
Jos sulle annettaissiin se sama summa minkä nyt saat ja vaihdettais nimeke vaan palkaksi niin mikä muuttuis?
mitä eroa on tehdä ilmaistyötä, jos siihen on täysin yhteiskunnan puolesta pakotettu vai jos sitä tekee vapaasta tahdosta?!? Jos on pakotettu, ei tule enää muualta rahaa! Jos on vapaaehtoisesti, vaihtoehtona on kuitenkin SAMANSUURUINEN työttömyyskorvaus. Ts. työsi ei ole sentinkään arvoista, joten eipä itsetuntokaan voi olla kovin korkea, jos ajattelee, että oma työpanos ei ole minkään rahan arvoista.
Onhan se tietysti hyvä, että on vielä olemassa kaltaisiasi vaatimattomia ihmisiä, jotka tyytyvät vain siihen, että on katto pään päällä ja (heikohko) leipä pöydässä. Mutta sinun kannaltasi ongelma on siinä, että kaikki eivät ole yhtä vaatimattomia uhrautujia kuin sinä. JOS OLET TÖISSÄ, TIENAAT ELANTOSI JA EDES VÄHÄN YLIMÄÄRÄISTÄKIN, JOLLA VIETETÄÄN VAPAA-AIKAA!!!
Mutta kun sinä olet noin innostunut tuosta ilmaistyöstä, niin käy veikkonen työkkäristä kysymässä, olisiko sinulle kenties mahdollista päästä työelämävalmennukseen Kinuskin (joka kirjoittaa mielipiteitä Suomi24.fi potkut ja työttömyyspalstalle) puolesta tekemään ne sille varatut kuukaudet sitä rakastamaasi ilmaistyötä. Kyllä yhteystiedot tarvittaessa saadaan selville, että voidaan tehdä lailliset paperit siitä, että sinä olet minunkin osuuden tehnyt, kun sinä haluat hommiin ja minä en ilmaistyötä tee =/
Nyt vaan, mutta ei työttömien raha-asioita voi oikein suoraviivaisesti verrata toisiinsa, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tuskin useaa toistensa kanssa samanlaista tilannetta omaavaa lötyy. Okei, sulla ei juurikaan mene vuokraa, mutta on meitä sellaisiakin, joilla menee kättelyssä rahoista puolet jo pelkkään vuokraan. Eikä johdu asunnon koosta vaan vuokrien hintatasosta. Eikä johdu hintataso pääkaupunkiseudusta, kyllä vuokrilla osataan muuallakin rahastaa =/
Niin ja palkkatyön verotus on pienempi kuin työttömyyskorvauksen.
näinhän se tietysti on . mun onneni onkin että asun pienellä paikalla enkä esim pääkaupunki seudulla.
oot oikeassa ei saisi yleistää. sori.
Kyllä minun mielestäni työttömyyskorvauksen nauttiminen (kuten täälläkin niin kovin sanoo tekevänsä) voisi olla jollakin tavalla vastikkeellista. Esim. avustavat työt jonkin verran tai jotain muuta, mihin on varmasti tarvetta.
Tähän ei pidä sekoittaa sitä, että ammatti-ihmiselle pitää maksaa ammattilaisen palkka - ja kokopäivätyöstä kokopäivä palkka.Ne on kaksi eri asiaa.
Työttömyyskorvaus on korvausta siitä ettei saa palkkaa ja kyllä sillä ja sen aikana on tarkoitus hakea töitäkin, luonnollisesti. Ei se ole mikään kansalaispalkka ja ikuisuusraha, paitsi niin vanhoille, jotka pääsevät "putkeen".
Kun jää työttömäksi niin helposti tulee jämähdettyä omiin poteroihinsa kuten täsäkin on huomattu. Ei haittaa yhtään hiukan avartaa näkemystä, ihan niinkuin työttömiä pahastikin uhattaisiin alkuperäisen ehdotuksella.
Sata vuotta sitten työttömät lähtivät siirtolaisiksi kielitaidottomina toiselle manteereelle. Mutta nyt ei näytä löytyvän sen vertaa virtaa kinttaista että lähdettäsiin hiukan osallistumaan yhteiskuntaan ja saamaan edelleen sitä korvausta.
Töitä hakee ihan aktiivisesti ja paikkaa ei silti saa (vaikka on ammatti-ihminen) ja tästä johtuen ajan myötä tulee pitkäaikaistyöttömäksi, ei kysymyksessä ole mikään päivärahalle jämähtäminen vaan korvaus työttömyydestä, mikä lain mukaan kuuluu työttömän ihmisen oikeuksiin.
Hankala se on väkisin mihinkään paikkaan töihin tunkea, kun ei valinta sinuun osu, ei sinua myöskään töitä tekemään kaivata ja jos itseäsi väkisin johonkin paikkaan tunget ja aamu toisensa perään ilmestyt sinne vaikket palkkalistalla olekaan, niin kyllä piipoo-auto pian ilmestyy hakemaan pehmustettuun huoneeseen.
Ja edelleen ammatti-ihmisen ei tarvitse tehdä ilmaistyötä, tee itse vaan jos ajatus sinua miellyttää =/
aiot siis tehdä ilmaiseksi sitä työtä mistä voisin saada edes vähän palkkaa..
Kelju tyyppi!!!!!!!!!!!!!!!!!
Haloo! Mitä ihme lässytystä "ilmaisesta työstä" täällä heitetään?!
Jos työtön tekisi esim. yhden (1) tunnin viikossa, olisi korvaus=työttömyyskorvaus/4. Ei aavistustakaan paljonko työttömyyskorvaus on, mutta jos se on jotakin 300e/kk, niin tämähän on silloin 75e/tunti, joka on mielestäni ihan kohtuullinen palkka helposta työstä kuten esim. auttaa lapsia vilkkaiden teiden yli aamulla. Vai kuinka helvetin ahneita te täällä olette?! Onko 75E/tunti teille ilmaista työtä???? Kai se sitten on kun on tottunut keräämään rahat tekemättä mitään...
Katsopas Ripa ensimmäistä viestiä, jotta tiedät mistä täällä puhutaan. Kyse oli siitä, pitäisikö työttömät velvoittaa tekemään jotain korvausten eteen (esim. julkisen puolen töitä aloilla, jolla on työuupumusta). Siis työtä korvausten saamiseksi, menikö perille? Ei palkkaa, siis ansiotaso ei siitä nousisi...
Tekisitkö sinä omaa duuniasi peruspäivärahalla (Kelan sivuilta löytyy tietoa paljonko se on, kun et siitäkään ole viitsinyt ottaa selvää)? Mielestäni tämän tasoinen "maksu" työpanoksesta on ilmaistyötä.
Ehkä se sellaiselle jolla on taloudellisesti asiat kunnossa ja siippa hyvissä tienesteissä, ei hullumpi harrastus olisikaan.
Meillä valtaosalla olisi kuitenkin pyrkimys joskus päästä työhön, josta saadulla palkalla voisimme hankkia erilaisia hyödykkeitä ja ehkä jopa laittaa vähän syrjään pahan päivän varalle.
Prkl, kummallista kun työttömissäkin on jo osaansa alistuneita niin että hyväksyvät tuollaisen A ja B kansalaisiin jaon. Mitäs mieltä olisit siitä että nuo uupuneet velvoitettaisiin tekemään hommansa työttömyyskorvauksella ja me työttömät saataisiin tulla niiden tilalle oikealla palkalla, häh?
Minusta parempi idea olisi että uupuneet pääsisivät lepäämään kotiin ilman velvotteita ja me levänneet saisimme vapautuneet paikat.
Sinä puhut sentään asiaa! Mikä velvollisuus meillä olisi ilmaiseksi paikkailla raakkien töitä, ei muuta kuin työn loppuun polttamat raakit sivuun sairaseläkkeelle tai kortistoon "makaamaan" ja meistä työttömien riveistä tilalle vakituiseen paikkaan lainmukaisella palkalla hommiin. Niin ja se, että meistäkin vain ne, jotka sitä palkkaa haluavat, voihan halukkaat kuten Kyllästynyt tehdä hommansa ilmaiseksi!
kun ihmiset kuvittelevat tuolla työttömien pakkotyöllä ongelmien ratkeavan, itseasiassa luulisin olevan halvempaa yhteiskunnallekin kun tuolta iäkkäämmästä päästä ihmiset laitettaisiin eläkkeelle aikanaan. Halukkaitakin työelämän riemuista luopujia varmasti olisi kun sen voisi tehdä kunniakkaasti eikä kortiston kautta. Onkohan olevinaan järkevää ajaa yksi sukupolvi siihen kuntoon että ovat sitten varmasti kalliita hoidokkeja ja toinen syrjäyttää kokonaan.
Aika huvittavaa on että joka mutkassa työttömistä tehdään syyllisiä, vaikka moraalinen velvollisuushan olisi oikeastaan noilla vuosikymmeniä tiliä tehneillä ikäpolvilla luovuttaa paikkansa niille joiden pitäisi saada elämän perustat jonkinlaiseen kuntoon.
Sinä et lainkaan ymmärrä työttömien osaa. Siksi toivon sinulle sellaista. Sinä pidät kaikkia työttömiä luusereina. Häpeäkin! Missään tapauksessa ei työttömyyskorvauksia pidä laittaa vastikkeelliseksi. Luuletko sinä sillä työttömyyden loppuvan . Ei totisesti ei. Siinähän kävisi sillä tavoin , että koko maa olisi täynnä työttömiä ja työttömyyskorvauksella tehtäisiin töitä. Jo nyt pätkä- harjoittelu-ja tukityöt ovat näitä paskaduuneja jotka ei motivoi töihin juuri mitättömän palkkauksen takia. Työttömiä ikäänkuin kiusataan ja pakotetaan tällaiseen karenssin uhalla. Mene ämmä itse ja kuten olisit jo, niin sitten tietäisit miltä tuntuu katsoa kun toinen tekee täydellä palkalla samaa työtä ja sinä tekisit samat työt työttömyyskorvauksella. Häpeä esittääkin!
Olen samaa mieltä siinä, että kaikki yli 50-vuotiaat, jotka ovat työhönsä väsyneitä ja muutenkin, joutaisivat putkeen ja saisivat suosiolla luovuttaa paikkansa sitä oikeasti tarvitsevalle. Asiahan on niin, että nämä ikäihmiset ovat jo elämäntyönsä tehneet, heillä on kaikki statukset (omat asunnot, ehkä useampi auto, kesämökit etc.) ja nykyään kun he palkkansa työstänsä saavat, se jää suurimmaksi osaksi tilille korkoa kasvamaan, kun ei enää oikein ole noita menoja. Lisäksi nämä ihmiset väärentävät tätä yhteiskuntaa entisestään, ajatellen niin, että he ovat lapsilleenkin keränneet pesämunat elontietä turvaamaan, ehkä ostaneet asunnonkin tai ovat muuten vain hyvänä turvaverkkona, jos jälkeläinen (raha)apua tarvitsee. Kuitenkin kolikolla on se toinenkin puoli, eli nämä nykypäivän tosi pitkäaikaistyöttömät (olleet työttömänä 13 vuotta). Heidän lapsillaan ei ole pesämunia, omia osakkeita, ei turvaverkkoja ei mitään, joten hyvin eriarvoisessa asemassa ovat nykypäivän 15-30 vuotiaat ihmiset.
Joten pointti on se, että palkkaa oikeasti tarvitsemattomat ihmiset, varsinkin työhönsä kyllästyneet voisivat siirtyä eläkeputkeen ja antaa mahdollisuuden niillekin, joilla tuo elämän ja statuksien luonti on vasta alkutekijöissä (ja siihen jääkin tällä menolla).
Tosin realistina voi ajatella kyllä niinkin, että porukalla on vain noita suojatyöpaikkoja, ja virat loppuvat siihen kun tekijä jää eläkkeelle, joten noistakaan ei käytännössä kostuisi mitään.
Huvitti muuten suunnattomasti,kun eilen katsoin Päivärinnan. Keskustelu oli työttömyydestä ja tietysti päivärahojen leikkaamisesta. Siellä yrittäjien edustaja myönsi avoimesti, että pitkäaikaistyötön ei ole missään tapauksessa palkattavien ihmisten listalla kun on parempaakin valinnan varaa ja vielä mainitsi ääneen PAIKANVAIHTAJAT. Kysymys kuuluu, että kuinka äkkiä työttömästä tulee pitkäaikaistyötön? Hyvin nopeasti. Tämän jälkeen ei ole toivoakaan päästä oikeisiin töihin. Sitten ajatellaan vastavalmistuneita. Kuinka moni työnantaja palkkaa vastavalmistuneen, varsinkin nuoren naisen ( 20 vuotiaan)? Miten vastavalmistunut voi estää sen, ettei joudu pitkäaikaistyöttömäksi? Aika hankalaa on.
Huippu keskustelussa oli se, että koko ajan puhe oli ansiosidonnaisesta päivärahasta! Entä jos ei koskaan ole ansiosidonnaista saanutkaan? Suoraa on koulun penkiltä joutunut peruspäivärahalle... Kyllä mediassa osataan tuo ihmisten manipulointi... Puhutaan vain niistä asioista, jotka antaa kaikista työttömistä kuvan, että ovat täysiä lusmuja isoilla ansiosidonnaisilla makaavia laiskimuksia. Ei ole ihme, että työtön on nykypäivänä kirosana.
Puhuttais ennemmin siitä, että ihmisille (varsinkaan nuorille) ei ole työtä tarjolla ja sitten nämä aloittavatkin elämänsä ihan sieltä pohjalta (peruspäivärahalta), tulevat äkkiä pitkäaikaistyöttömiksi, kun töitä heille ei ole tarjolla ja sinne pohjalle jämähtävät ja sieltä ei ole ylösnousua ilman lottovoittoa! Mutta eihän näitä asioita voi ääneen sanoa, silloinhan kuulostaisi ihan siltä, ettei työttömyys olekaan sen työttömän oma syy ja valinta vaan työttömyyden syyt löytyvät jostain ihan muualta...
Tarkoitus on myös auttaa työttömiä joskus saamaan sitä työtä, ei sitä kotona löhöömällä saa. Sitä paitsi voi sitä työtä edelleen hakea vaikka aputöissä kävisikin.
Olen varma että useat saisi työtä tätä kautta varsinkin jos olisivat samassa paikassa tarpeeksi kauan.
Todennäköisesti myös pitkäaikaistyöttömyys ja kaikkein vaikeimmin työllistettävien joukko pienensi. Ehkä en ole tutkija, joten en tiedä varmaan.
ai mikä velvollisuus meillä on.
Kysyppäs mikä velvollisuus niillä on elättää työhaluttomia ja vieläpä noin itsekkäitä ja kovasydämmisiä. Mietippä sitä
asiaa on tuo mitä kirjoitit .työttömyttä helpottaisi se kun halukaat pääsisivät eläkelle jos itse sitä haluiaisivat.ja te jotka kirjoititte,että ette veisi lastane päiväkotiin jossa olisi ilmaistöntekijä.Niin kerronpa muutaman tosiasian ensinnäkin kouluun ei pääse jollei työkokemusta ja työkokemusta ei saa jollei joku ota sinua esim päiväkotiin töihin .jotenka miksi se olisi niin kamalaa viedä lapsi päiväkotiin jossa olisi ilmaistyöntekijöitäkin .Eli siis jos kaikki ovat tuota mieltä niin mistä niitä töitä sitten löytää.Miksei eläkeiässä olevia voitaisi pästää eläkelle ???ja ennenkin työ opitiin sitä tekemällä vai opikoo muka koulussa työn teon ???Miksi pitää työttömiä vihata ja haukkua ei monikaan tähän ole itse halunnut siis tähän yöttömyyteen en minä ainakaan halunut !!!ja lopuksi tiedän monta jotka olisivat valmitaa jämään eläkelle ja koulutaan nuoremman tilaleen mut kun ei pääse kun eläkeikää vain nostetaan koko ajan !!
Miten voit ajatella, että työttömät ovat itsekkäitä elättejä? Työssäollessa olemme maksaneet oman osamme veroista ja maksuista, jotta työttömyyden osuessa kohdalle saamme toimeentulon siihen saakka, kunnes jälleen töitä löytyy. En näe mitään itsekästä ja kovasydämistä tässä. En ole koskaan työssä ollessani ajatellut, että elätän muita. Ajattelin ja ajattelen, että niillä veroilla saan apua, jos sitä joskus itse tarvitsen.
Olen ANSAINNUT oman työttömyysturvani maksamalla veroja tekemästäni työstä. Kyllä, luit oikein. Miksi minun pitäisi muka ajatella, että olen elätti ja jotenkin velvollinen menemään palkatta töihin? Menen mielelläni töihin, palkalla. Ja siitä palkasta maksan mielelläni veroja sille, joka on sillä hetkellä työttömänä. Ai miksi? Siksi koska voin joutua itsekin samaan tilanteeseen!
Ehkä oma mielipiteesi jountuu siitä, että luulet työttömien olevan työhaluttomia: joopa joo, mihin töihin sitä menisi kun töitä ei ole. Itsekin kirjoitit jossain vaiheessa, että töitä ei ole. Kerro vielä siis, miksi pitäisi mennä ilmaistyöhön, osoittaisiko se sinun mielestäsi työhalukkuutta? Minusta se osoittaisi lähinnä oman työpanoksen arvostuksen puutetta!
en tarkoittanut että työttömät on yleisesti ottaen työhaluttomia. kommenstti oli vain edelliselle kirjoittajalle.
Toki olet ansainnut työttömyysturvasi maksamillasi veroilla (toki niitä on käytetty myös muuhun esim kouluihin sairaaloihin yms)en sitä halunnutkaan kiistää.
Yksi hyvä syy on se että se pitää yllä "työkuntoa".kun on pitkään työttömänä niinkuin itse olen ollut niin siinä niinsanoakseni vieraantuu työelämästä ja pahimmassa tapauksessa syrjäytyy. Siihen toki vaikuttaa monet muutkin seikat.
Tämä oli vain yksi syy.
Yhtään rehvastele ja vääristele sanojani!!! En ole sanonut, että olisin työhaluton, koska en sitä todellakaan ole, mutta OLEN ILMAISTYÖHALUTON! Siinä on vissi ero, jota sinä et vaatimattomuuksissasi ymmärrä =/
Ja kovasydäminen??? Siis mitä?!? Olenko nyt kovasydäminen ja itsekäs, kun sanon, että raakit voi jäädä eläkkeelle?!? Niinhän kortistotkin puhdistetaan tosi pitkäaikaistyöttömistä (13+ v.) eläkkeelle siirtämällä (yleensä mielenterveystoimiston kautta) mutta kuitenkin. Et varmaan tuotakaan tiennyt... Pikkuhiljaa vahvistuu vain käsitys, että et itse ole ollenkaan työtön vaan juuri tuollainen raakki, joka täällä palstalla uhoaa työttömien ilmaistyön puolesta =/
Ja vielä yks juttu: Ne raakit kuule suurin osa maksaa vähemmän veroa tässä yhteiskunnassa kuin me peruspäivärahalaiset (20%)
Oon sitä mieltä, että työstä on AINA jotain hyötyä. Ja tulkaa nyt ylös niistä poteroistanne kaikki kiukkuiset Kinuskit ja Vihaiset Työttömät ja ajatelkaa hiukan avarammalla katsannolla! Olin itse työttömänä yli 400 päivää ja olisin mieluusti mennyt yhd.tuella 4-5 tunniksi jonnekin, mutta kun en ollut oikeutettu.
Pitkään työttömänä ollessa piirit pienenee ja elämänala kutistuu ja supistuu, monilla. Ainakin minulla. Kun lähtee liikekannalle, tulee uusia toimia, ihmisiä, verkostumista ja aina jotain aktiviteettia.
Eikä 4 tunnin osa-aika työ estä työn hakemista koko päivänä, ei varmana.
Eikö maassa ole yhtään työtöntä työnhakijaa, joka näkisi edessäpäin mahdollisuuksia, eikä umpiseinää, asemasotaa?
Ei kai tuo mikään ihme ole, mikset päässyt yhdistelmatuella töihin, täytyy olla ensin 500 päivää työtön, ennenkuin se onnistuu. Työelämävalmennus olisi ollut sinulle tarkoitettu vaihtoehto, miksei se kelvannut? Ja et kertonut miksi/miten työttömyytesi on päättynyt? Saitko suhteilla töitä vai miten?
Niin ja noista elämätilanteista sen verran, että se on ihmisestä itsestä kiinni, kuinka työttömyyteen suhtautuu. Jos siitä tuntee syyllisyyttä ja tuntee itsensä huonommaksi ihmiseksi työttömyyden takia, tottakai syrjäytyy. Toiset ottavat eri asenteen ja yrittävät täyttää elämäänsä muulla kuin työllä, esim. (lähes) ilmaisilla harrastuksilla, lapsilla, kuka milläkin.
Ei voi työtön alkaa toista työtöntä syyllistämään, jos kaikkia ei ilmaistyö inspiroi. Meitä on moneen junaan ja monet jää vielä laiturillekin junan lähdettyä =P
Sapettaa mua kyllä niin pottumaisesti tuollaiset mielipiteet kun tuolla Outilla. Mene sinä sinne ilmaisduuniin, mutta mä en mene ja se on niin ja piste. Työhaluja olisi hyväpalkkaiseen työhön hyvässä ilmapiirissä mutta kun niitä ei saa, niin voimia ei ole minkäänlaiseen työhön. Olen syrjäytetty työstäni raskaan työpaikkakiusaamisen seurauksena. Sitten sitä on luuserina Outin tapaisten hyypiöitten silmissä, joilla ei ole minkälaista hajua miten sterssaantunut olin. Jokaisella ihmisellä on itsesuojeluvaisto, joka sanoo milloin voimat loppuvat. Jos ilmapiiri olisi ollut edes siedettävä olisin jatkanut mielelläni , vaikkakin työni oli vieraalla paikkakunnalla ja jouduin siellä jopa yöpymään viikottain. Se ei ole kuule Outi mitään perhe-elämää. Siihen olisi kipeästi tarvittu uusia työaikamalleja joustojen tapaan ja työn takia vuokraamani kakksoasunnon verovähennysoikeuden yms. Mutta ei työporukka suostunut joustoihin , eikä verottaja kakkosasunnon vähennyksiin. No nytpä he siellä tappelevat keskenään.
Minä täällä kotiukkona nautiskelen ja surffailen. Vaimon kans syödään ja naidaan , välillä vähäsen nukutaankin. Matkustellaan unissa ja niin elämä menee eteenpäin.
harvemmin tulee sille talkootyöläiselle, hyötyjiä ovat yleensä työnantaja ja vakkarit. muutamassa työpaikassa olleena, ja kaikissa kyllä tein tulosta, tiedän kyllä miten homma toimii. Harjoittelijoille sun muille yleensä tuupataan ne ns. toisarvoiset hommat jotta itse voidaan tehdä tärkeämpiä ja ammattitaitoa vaativia juttuja (kahvittelu ym.), ja kun tiedetään että aina tulee uusi paskanlapioija nuohoamaan nurkat niin eipä hätää, hyvin pärjätään tällä porukalla.
Jos noita ilmaistyöntekijöitä ei niin vain saisikaan, luuletko etteivät vakituiset alkaisi napisemaan ja vaatimaan lisää porukkaa? Ja kas, syntyi ihan oikea työpaikka asiallisella palkalla. Jos taasen harjoittelijoita tunkee enemmän, eipä lähteneiden tilalle aina tarvitakaan uutta vakituista, ja eliittisakki sen kuin pienenee.
Tottahan joku aina porukasta onnistuisi mutta yhtä onnistujaa kohti tulisi turhan monta luuseria jotka tekisivät ryynihommia ikänsä ilman minkäänlaisia eläkekertymiä ja muita herkkuja.
pyydän anteeksi kun sanoin sinua työhaluttomaksi
, mutta voisit sentään käyttää näistä "raakeista kunnioittavampaa termiä. kielenkäyttösi perusteella sanoin sinua kovasydämmiseksi.
Ja kyllä todellakin olen työtön vieläpä pitkäaikais sellainen.
Ehkä raakiksi nimittely on hieman liikaa, mutta toisaalta en voi sille mitään, että katkeruus kasvaa päivä päivältä, kun miettii millä mallilla tämän maan asiat ovat. Nuoret, tarmoa täynnä olevat ihmiset on (työn kannalta) syrjäytetty tästä yhteiskunnasta ja taas toisaalta työnsä alla uupuneita vain pidetään kynsin hampain työelämässä (ehkä heidän eläkkeidensä maksu tulisi liian kalliiksi). Ei ole tervettä, ei.
Ja jos kielenkäyttöni tuntuu kovalta, se ei ole tarkoitus vaan tapanani on sanoa asiat juuri niinkuin ne ovat, yhtään kaunistelematta. Ja jos (kun) olen sitä mieltä, että kaikenlaiset tukityöllistämiset olisi heti lopetettava, sanon sen kyllä ääneen, kuin myös sen, että en suostu yhteiskunnan hyväksikäyttämäksi, ennenkuin on AIVAN pakko. Vaikka tuskin koskaan on pakko, sillä kyllä päättäjät sen verran viisaita ovat, että tietävät,että siitä syntyisi täysi kaaos.
Ihmettelen myös sitä, miksi itse työtön on aina kaikkeen syntipukki, eihän työtön ole asemaansa luonut/ valinnut, vaan korkeammat tahot ovat asiat tähän jamaan laittaneet (Lipposen Paavo etunenässä). Eiköhän meillä kaikilla työttömillä ole Paavoa syyttäminen tästä nykykäytännöstä! Jos tukityömahdollisuutta ei olisi olemassa/se purettaisiin kokonaan, olisi ihmisiä pakko palkata oikeasti töitä tekemään. Mutta helppohan se nykykäytännöllä on olla palkkaamatta ketään, kun työvoimaa riittää kuitenkin juuri noilla tuilla.
Meidän pitäisi oikeasti kaikkien puhaltaa yhteen hiileen ja kaikkien systemaattisesti kieltäytyä kaikenlaisista tukitöistä karenssin uhallakin (sosiaalitoimisto on karenssin aikana velvollinen antamaan perustoimeentulon- 20 %) että systeemi lopulta kaatuisi omaan mahdottomuuteensa ja lopulta väki olisi laillisesti palkattava oikeisiin töihin lainmukaisella palkalla!
mieltä olen tosta maan tilasta ja et parempi olis et päästettäis työssään uupuneet aiankin osa-aika eläkkeelle(siis n,50 vuotiaat ja vanhemmat)mut ei taida onnistua ku se "työvoimapula" siellä häämöttää, ja ei tosin taida olla varaa maksaa niitä eläkkeitäkään.
En ole ikinä tarkottanut että työtön on itse syyllinen työttömyyteensä (paitsi ehkä minä itse, ainakin osittain) ja jos olen jossain niin antanut ymmärtää niin vedän sanani takaisin.
Tsemppiä sulle äläkä vaivu epätoivoon.
Epätoivoon vaivu, kapinaan kylläkin ja ihan syystä. En voi sille mitään, mutta en mitenkään osaa nähdä, että työttömyys olisi millään lailla yksilön omaa syytä (vaikka olisi töissä ja saisi potkut, syy siihen ei välttämättä ole itsessä). Ja ihan henkilökohtaisella tasolla kun mietin, en voi asiaan vaikuttaa itse, en voi sille mitään, että kävin vuosia kouluja (josta ei näköjään ollut mitään hyötyä) enkä näinollen omaa työkokemusta (tosin näille, joilla kokemusta on vauhkotaan siitä, ettei ole koulutusta tarpeeksi). Jos minua ei oteta mihinkään töihin, en saa sitä kokemusta ja kun kokemusta ei kerry, en saa töitä... Mukava noidankehä, jota ei niin vain katkaista.
En voi sillekään mitään, että olen naiseksi syntynyt, enkä sillekään, ettei nuoria naisia palkata kuin ehkä 1/500 tapauksessa.
Ainoa "epäkohta" minussa on, että olen 1990-luvun laman alussa työttömäksi jääneen yksinhuoltajan jälkeläinen, enkä näin ollen omaa suhteita oikein keneenkään työnantajaan tai työssäkäyvään 45 ihmiseen, jonka suositus ehkä painaisi sen verran, että saisin töitä jostain jos tämä vähän vihjaisisi.
Asioiden näin ollessa, tiedän realistina, että minun panoksellani ei varmasti tule koskaan olemaan käyttöä työelämässä (muuta kuin se tukiharjoittelu, jota ne työkkärissä jaksaa joka kerta jankuttaa).
Enkä kyllä parhaalla mahdollisella tavallakaan näe, että olisin yhteiskunnalle omasta työttömyydestäni jotain velkaa, että minun sillä varjolla tulisi näitä tukitöitä tehdä. Asiahan on aivan toisin päin, että yhteiskunta on minulle velkaa! Kaikkeni olen yrittänyt, lukiot ja ammattitutkinnot suoritettuna (ei noista lähtökohdista monikaan edes kovin pyristele ylöspäin) ja silti minulle ei löydy merkittävää sijaa tässä yhteiskunnassa. Vaikka niinhän se meidän Paavo on tämän asian suunnitellut, että suutari pysyköön lestissään ja vain eliitin lapsilla on mahdollisuuksia tässä maailmassa. Joten en tippaakaan koe, että olisin velvollinen tekemään noita harjoittelijan paskahommia ilmaiseksi, varsinkin kun tuota koulutusta sen verran paljon löytyy. Ja tässä kohtaa voi mainita sen, että jo opiskelun ohessa noita koiran hommia tuli tehtyä ihan tarpeeksi työharjoittelujen muodossa.
Ja työvoimapulaa tulee tuskin koskaan muille kuin matalapalkatuille aloille, joihin ei nytkään työntekijöitä saada, työn kannattamattomuuden vuoksi. Kyllä paremmille palleille on aina istujia.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Minäkään en suostu tuntemaan syyllisyyttä työttömyydestäni! Ja miksi pitäisikään? Emme ole valinneet tätä tilannetta, joten siitä ei kannata itseään soimata.
Yhteiskunta on vuosia syyllistänyt työttömiä ja joidenkin kirjoituksista päätellen on onnistuttu: monet tuntevat syyllisyyttä työttömyydestään. Ja ovat jopa niin kiitollisia työttömyyskorvauksestaan, että ovat menossa sillä rahalla töihin!
Minä puolestani lasken, kuinka paljon kuussa menetän kun en saa palkkaa. Lainan takaisinmaksu viivästyy, koko perhe menettää tuloja, kodin hankintoja ei voi tehdä...mikään työttömyyskorvaus ei korvaa tätä menetystä.
Työttömyys EI ole työttömän syytä. Työttömyys johtuu työpaikkojen puutteesta. Työtön ei ole työhaluton. Ei ole mitään tarvetta häpeän ja syyllisyyden tunteisiin!
veneessä sitä sitten ollaan. Ihan kuin olisit kuvaillut minun elämääni, paitsi että olen mies.
Minä olen ollut usein tosi epätoivoinen kun ei sitä työtä mistään saa varsinkin kun sauu pienellä paikkakunnalla jossa niillä suhteilla on varmaan vielä suurempi merkitys.
Kieltämättä tunnen joskus syyllisyyttä siitä että joudun toisten verorahoilla perhettäni elättämään
ja pyrin näin maksamaan "velkaani" yhteiskunnalle.
Tässäkin asiassa on jokaisella oikeus mielipiteeseensä ja kunnioitan sinun mielipidettäsi vaikka se onkin eri kuin minun.
Olen huomannut että ehdotukseni ei oikein saa kannatusta, joten täytyy vetää johtopäätös että sillä ei ole menestymisen mahdollisuuksia.
Ja voi olla että vapaaehtoisuuteen perustuva järjestelmä on ehkä sittenkin parempi.
Niin sitä saakin laskea kuinka paljon menettää kuussa siitä hyvästä ettei saa palkkatuloja. Ja kenenkään ei todellakaan kuuluisi hävetä sitä, että on työttömäksi ilman omaa syytänsä joutunut.
Mutta niinhän tuo media toitottaa, kuinka meille ei työ kelpaa! Kukaan ei ole koskaan ainakaan minulle edes vakituista työtä tarjonnut =/
Nyt olen ollut jo n.510 päivää työtön valmistumisen jälkeen ja kun Päivärinnan ohjelmassa yrittäjien edustaja sanoi, ettei palkkaa yhtään pitkäaikaistyötöntä, niin mitä ilmeisemmin minun kohdalla töitä ei todellakaan koskaan mistään tipu. Vituttaa vain se, että meni aika moiset summat rahaa/aikaa hukkaan itseäni tyhjän takia kouluttaessani.
Mutta mitä kauemmin olen työtön, sen vähemmän ikinä tunnen tästä olotilastani syyllisyyttä. Naurettavaa on se, että jotkut (lähinnä työssäkäyvät) ajattelevat, että meidän pitäisi hävetä itseämme ja meille langennutta osaamme =/
Lakkaa sinäkin ihan turhasta itseäsi syyttämästä. Yhteiskunta on mätäpaise ja joutaa korvaamaan meille (pikkurahoilla) sen, ettei meille ole siellä osaa.
Ja jos teet niitä ilmaishommia sen vuoksi, että tuntisit itsesi paremmaksi ihmiseksi aina sen aikaa kun niitä olet tekemässä, niin muuta ihmeessä ajatusmaailmaasi. Kuinka monta työtarjousta olet saanut aina ilmaistyön päätyttyä? Voisin valmiiksi jo arvata, että tuskin yhtään. Ei sitä ihan oikeasti kannata itseään uhrata, varsinkaan kun sillä ei edes elanto kasva yhtään.
Opettele sinäkin arvostamaan tässä elämässä muita arvoja. Sanoit, että sinulla on perhe. Mikset voisi tehdä kotona arvokasta työtä koti-isänä? Tai viettää aikaasi harrastusten parissa?
neuvoista. itse asiassa tuo syyllisyys onki vähentynyt, vaikka suurin syyllinen omaan tilanteeseeni silti olen. Laiminlöin nuorempana opiskelun kun piti viettää vapaata ja railakasta elämää, no nyt seon päättynyt ja uuden elämän rakentaminen käynnissä.
Vaikka toistaalta suurimmaksi osaksi olen nauttinut olostani näissä ilmais paikoissa, yhtään huonoa työkaveria ei ole vastaan tullut ja muutenkin kohtelu on ollut asiallista.
Koti-isänä tässä on pitkään jo oltukin ja olen nauttinut siitäkin mutta alkaa taas tehdä mieli laajentaa piiriä ja mennä taas kerran tekeen jotain "yhteiskunnallisesti arvokasta.