olen ollut uudessa suhteessa 3 v ja elämä on ollut koko ajan samanlaista mies ei osaa puhua asioista jotka painaa eikä pidä mua missään arvossa olen työn orja kokoajan pitäisi jotain tehdä . mies paiskoo ovia ja kiroilee eikä osaa kertoa syytä moiseen ja on vihasen näköinen . kertokaa mitä tekisitte mun sijaa ..
uupunut
eräs nainen
11701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
miksi olet vielä tuollaisessa suhteessa.
Mieti myös milloin alkaa itsetunto olla pohjalla.
Olis varmaan syytä nostaa kissa pöydälle ja kertoa miltä tuntuu.
Keskustelkaa myös kummankin toiveista parisuhteen suhteen.
Jollei mies suostu tai parannusta tule, niin olisko syytä miettiä eroa.
Ei kannata jatkaa epätyydyttävässä suhteessa.
mies ei ala keskusteleen asioista jos puhun sille oisi sama kun puhusin piha puulle ei edes kuuntele mulla on perus sairauksia ja olen ahdistunut
Kerrot olevasi sairas ja ahdistunut. Eipä ihme, että ahdistaa, jos mies kohtelee noin. Ero voi tuntua ihan mahdottomalta ajatukselta... MUTTA: todennäköisesti voit paremmin, kun ei tarvitse miettiä, miksi et kelpaa toiselle ja mitä teet väärin. Varsinkin kun vika on todennäköisesti ihan muualla kuin sinussa.
Aina keskustelu ei omin voimin onnistu. Tällöin voi kai mennä parisuhdeterapiaan mutta aina sekään ei kannata.
Älä anna toisen musertaa itseäsi vaan löydä voima lähteä. Elämä ei ole eron jälkeen ohi. Itsetuntosi kasvaa kun tajuat pärjääväsi itsekseenkin. Ja kun arvostat itseäsi niin mahdollisuus löytää arvostava kumppani kasvaa...
Minun on nykyään vaikea uskoa, että olen antanut kohdella itseäni paskamaisesti. Olin yhtäkkiä kuin ilmaa entiselle miesystävälleni. Menin itsekin siihen tavallaan mukaan enkä arvostanut itseäni, niin että olisin tajunnut lähteä. Kuvittelin kaiken muutuvan paremmaksi...
No hän jätti minut, mikä on koitunut onnekseni. Silti tämä suhde haavoitti. On yhä järkyttävää muistella omaa alennustilaansa 8 vuoden jälkeenkin. Kadun sitä että annoin kohdella itseäni niin huonosti.
Kerrot olevasi sairas ja ahdistunut. Eipä ihme, että ahdistaa, jos mies kohtelee noin. Ero voi tuntua ihan mahdottomalta ajatukselta... MUTTA: todennäköisesti voit paremmin, kun ei tarvitse miettiä, miksi et kelpaa toiselle ja mitä teet väärin. Varsinkin kun vika on todennäköisesti ihan muualla kuin sinussa.
Aina keskustelu ei omin voimin onnistu. Tällöin voi kai mennä parisuhdeterapiaan mutta aina sekään ei kannata.
Älä anna toisen musertaa itseäsi vaan löydä voima lähteä. Elämä ei ole eron jälkeen ohi. Itsetuntosi kasvaa kun tajuat pärjääväsi itsekseenkin. Ja kun arvostat itseäsi niin mahdollisuus löytää arvostava kumppani kasvaa...
Minun on nykyään vaikea uskoa, että olen antanut kohdella itseäni paskamaisesti. Olin yhtäkkiä kuin ilmaa entiselle miesystävälleni. Menin itsekin siihen tavallaan mukaan enkä arvostanut itseäni, niin että olisin tajunnut lähteä. Kuvittelin kaiken muutuvan paremmaksi...
No hän jätti minut, mikä on koitunut onnekseni. Silti tämä suhde haavoitti. On yhä järkyttävää muistella omaa alennustilaansa 8 vuoden jälkeenkin. Kadun sitä että annoin kohdella itseäni niin huonosti.
mies ei suostu pari suhde terapiaan
kun vielä voit. Pärjäät yksiksesi ihan hyvin ja paremminkin. Tuollainen elämä syö ihmistä ja tunnet itsesi maan matoseksi. Älä anna käyttää itseäsi lattiamattona. Arvosta itseäsi ja lähde suhteesta.
Oma mies vakuutti minulle, että kaikki parit tappelevat, kun nurisin hänen huutamisestaan ja naama punaisena karjunnastaan. Nyt olen omillani ja ympäristön ihmiset kehuvat, että olen nuorentunut monta vuotta. Voimani menivät siihen, kun aina tarkkailin, millähän mielellä mies mahtaa tänään olla, uskallanko mennä häiritsemään. Ei sellainen ole mitään elämää, lopulta lähdin ja nyt kiitän Luojaani, että antoi minulle voimaa repiä itseni irti siitä raastavasta suhteesta.
mutta kuka auttaa lähtemisen kanssa rahallisesti ja suku en vaivaa ja sekota enään omaan elämään . mua ei sido enään mikään tänne lapseni pääsi pois perus koulusta ja on hakenut muualle ammatti kouluun .
Parempi ero kuin huono suhde. minäkin lähdin rahattomana. Tosin olin työkykyinen, mutta lähdin työvoimatoimistosta saamallani matkarahalla uuteen työpaikkaani ja myin auton. Kuljin fillarilla töissä ja sitä rataa löysin sitten piankin ihanan miehen, jonka kanssa olen naimisissa enkä enää edes muista menneitä.
"Anna arpisten haavojen olla" jne.....
minä otin pankista lainan muuttokustannuksiin, lähdin toiselle paikkakunnalle alaikäisen lapsen kanssa. lapsikin oireili jo riitaisessa kodissa. oireet paheni aluksi uusissa ympyröissä, mutta sain lastensuojelun puuttumaan tilanteeseen. lastensuojelu auttoi taas uuden asunnon hankkimisessa ja takuuvuokrissa. nyt on poika kohta täysi-ikäinen ja isäpuolen kanssa hyvissä väleissä. löysin uuden miehen kun vapauduin menneisyyden taakasta nollaamalla tilanteeni täysin. minulla ehkä helpompi kun olin jo työkyvyttämyyseläkkeellä erotessani niin ei tarvinnu miettiä työkkärin tai työpaikan kanssa mitä alan tekemään missäkin.toisaalta sairauteni vaikeuttaa elämää
mitä jos nuori ei halua muuttaa pois kun kavereita on oisiko viista jäädä samalle paikka kunnaklle ja muuten muuttaa pois
Aikuisen ei saa koskaan kysyä lapselta tai nuorelta mitä tehdään, vaan että tehdään näin.
Nuori tulee epävarmaksi, kun aikuinen kyselee toiminnalleen lupaa, tai näyttää epäröivän.
Kavereita nuori löytää nopeasti, eikä "vanhoja"kavereita tarvi heivata.