Ero tuli muutama päivä sitten. Miehen päätös, ei minun.
(Tähän pitää varmaan vielä lisätä, että eroon ei
liity ulkopuolisia, eikä välillämme ole katkeruutta.
Vain murhetta ja toiveiden &
unelmien särkymistä.)
Oma suru on suuri, pettymys myös.
Päällimäisenä mielessä lapsen tilanne.
Koki jo pienenä vanhempiensa avioeron
ja nyt häntä odottaa tieto uudesta erosta.
Rakastaa isäpuoltaan, jonka kanssa
elänyt melko tarkalleen kahdeksan
vuotta. Biologinen isä on täysi renttu,
joka on vuosien kuluessa hylännyt tyttärensä. (Elatusmaksujakaan ei ole koskaan maksanut...)
Miten hoitaa tilanne varhaisteinin kannalta?
Hänellähän ei ole minkäänlaisia 'oikeuksia'
isäpuoleensa, tarkemmin ei tapaamisoikeutta.
Tilanne on vielä niin tuore ja kipeä,
ettei kumpikaan meistä aikuisista pysty vielä
edes kuvittelemaan tulevaisuutta.
Pelkään lapseni pienen sydämen puolesta.
Montako eroa se kestää?!?! Mitä hänelle tapahtuu,
jos isäpuolikin hylkää? Mies, jota hän
rakastaa kuin omaa isää. On täysin mahdollista,
ettei isäpuoli jaksa tai kestä tavata tyttöä
vaikka onkin vuosia kohdellut häntä
kuin omana lapsenaan.
Minustahan tämä mies halusi erota.
Lapsen ei pitäisi joutua kärsimään, mutta
mahdotonta sitä on erotilanteessa estääkään.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta? Kuulisin mielelläni, miten olette tilanteet hoitaneet.
Onko isä-/äitipuolen ylipäätään mahdollista pitää
yhteyttä lapseen eron jälkeen?
Löytyykö ketään, joka olisi tavannut lapsipuoltaan
eron jälkeen? Miten te äidit ja isät olette
tämäntyyppiset tilanteet kokeneet, miten
olette osanneet auttaa lastanne?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.