Vielä pari viikkoa sitten tunsin olevani maailman onnellisin nainen. Olin sanonut asuntoni vuokrasopimuksen irti, ja yhteenmuutto ihanan mieheni kanssa oli, ja on, edessä. Viime aikoina olen kuitenkin tuntenut suurta surua, masentuneisuutta ja epätoivoa. Tuntuu siltä kun mua olisi lyöty päin naamaa. Mieheni käytös on muuttunut niin radikaalisti.
Ennen palasin duunist kotiin, tai mieheni luo, innoissani. Nykyään haluan vaan sulkea itseni asuntooni, en halua nähdä miestäni tai edes kuulla mitään hänestä. Mutta miltei joka päivä pakotan itseni, uskoen ja toivoen että tilanne muuttuu vielä parempaan suuntaan.
Mieheni on alkanut arvostelemaan ja kritisoimaan minua ja elämäntapojani, vaikka hän on hyvin tietonen siitä että se on pahinta mitä minulle voi tehdä. Osaan toki ottaa kritiikkiä vastaan jne., mutta en halua jatkuvasti kuulla loukkaavia kommentteja. Esimerkkinä voin käyttää sen kuinka paljon hän kommentoi ruokatapojani. Aina tuntuu siltä et syön väärin, joka liikaa tai huonoa ruokaa. En ole lihava, olen urheilullinen(urheilen n. 6 kertaa viikos) ja syön mielestäni sopivasti ja hyvin. Kysyin miksi hän on alkanut arvostelemaan ruokatapojani, sain kuulla että hän on, muka, huolissaan. Olen nuoruudessani sairastanut syömishäiriötä, ja pelkään sen puhkeavan uudestaan kommenttejen ja arvostelun vuoksi.
Eilen tuli viimeinen pisara kun mieheni kommentoi mun eilistä päivää. Kerroin että olin ollut duunissa, kävelyl, kaupas ja kattonut leffaa kun teki mieli ja oli kerrankin aikaa. Siitä tuli taas kritiikkiä ja arvostelu. Hän ei ymmärrä miten voin tuhlata päiväni niin, ja että mun pitäis olla enemmän mun kavereiden kanssa. Mutta kun tosiasia on se että tapaan kavereitani tosi usein.
Nyt en tiedä mitä tehdä. Olen koettanut puhua ja kuunella, muuttaa tapojani jne. Mutta mikään ei tunnu auttavan. Tunnen kuinka sulkeudun enemmän ajan kanssa, en ole enää oma itseni mieheni seurassa. Vaikka kyse onkin pienistä asioista, loukkaa hänen sanomisensa suuresti.
Pitääkö mun odottaa, vai toimia?
Ennen palasin duunist kotiin, tai mieheni luo, innoissani. Nykyään haluan vaan sulkea itseni asuntooni, en halua nähdä miestäni tai edes kuulla mitään hänestä. Mutta miltei joka päivä pakotan itseni, uskoen ja toivoen että tilanne muuttuu vielä parempaan suuntaan.
Mieheni on alkanut arvostelemaan ja kritisoimaan minua ja elämäntapojani, vaikka hän on hyvin tietonen siitä että se on pahinta mitä minulle voi tehdä. Osaan toki ottaa kritiikkiä vastaan jne., mutta en halua jatkuvasti kuulla loukkaavia kommentteja. Esimerkkinä voin käyttää sen kuinka paljon hän kommentoi ruokatapojani. Aina tuntuu siltä et syön väärin, joka liikaa tai huonoa ruokaa. En ole lihava, olen urheilullinen(urheilen n. 6 kertaa viikos) ja syön mielestäni sopivasti ja hyvin. Kysyin miksi hän on alkanut arvostelemaan ruokatapojani, sain kuulla että hän on, muka, huolissaan. Olen nuoruudessani sairastanut syömishäiriötä, ja pelkään sen puhkeavan uudestaan kommenttejen ja arvostelun vuoksi.
Eilen tuli viimeinen pisara kun mieheni kommentoi mun eilistä päivää. Kerroin että olin ollut duunissa, kävelyl, kaupas ja kattonut leffaa kun teki mieli ja oli kerrankin aikaa. Siitä tuli taas kritiikkiä ja arvostelu. Hän ei ymmärrä miten voin tuhlata päiväni niin, ja että mun pitäis olla enemmän mun kavereiden kanssa. Mutta kun tosiasia on se että tapaan kavereitani tosi usein.
Nyt en tiedä mitä tehdä. Olen koettanut puhua ja kuunella, muuttaa tapojani jne. Mutta mikään ei tunnu auttavan. Tunnen kuinka sulkeudun enemmän ajan kanssa, en ole enää oma itseni mieheni seurassa. Vaikka kyse onkin pienistä asioista, loukkaa hänen sanomisensa suuresti.
Pitääkö mun odottaa, vai toimia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuntuu että nykyään kaikilla naisilla on sama ongelma..
arvosteleva mies joka yrittää muuttaa naista mieleisekseen jotta voi kavereille kehua.
kerro suoraan miehelle juuri nuo asiat mitkä ärsyttävät ja loukkaavat,ja selitä selvällä suomenkielellä, että jos mies ei lopeta tuota kiusaamistaan niin sinä muutat pois ja samalla unohdat että koko miestä koskaan oli olemassakaan.
tuo ei ole oikein sinua kohtaan.
jos olet kerta sopusuhtainen,käyt töissä, urheilullinen, ja vietät kavereiden kanssa aikaa niin en usko että sinussa se vika on, se on silloin miehen päässä se vika.
ens kerralla kun mies alkaa aukomaan kävelet vain ohi ja pois tilanteesta, et sano mitään, lähdet ulos vaikka joksikin aikaa.ei tollasta tarvi kenenkään kuunnella.
Ihmeellinen kommentti on se, että kavereita pitäisi tavata enemän???
Ei aikuinen ihminen tarvitse jatkuvasti kavereiden seuraa.
Millaista elämää hän itse viettää? Vai häiritseekö häntä se, että olet liikaa kotona? Onko häntä sittenkin alkanut ahdistaa yhteenmuutto? Jos hän ei haluakaan sitä?
Jotenkin tuntuu, ettette puhu oikeista ongelmista vaan tässä viestitätte jotain muuta.
Onkohan miehelläsi jokin muu syy taustalla, muita ongelmia, töissä tai muuten.
Jotenkin tuntuu kovin kontroillvalta tuo hänen tyylinsä, mutta valitettavasti tuo miesten tapa alistaa naista on kovin yleistä.
Itse tein kaikkeni ollakseni miehelle mieliksi...miehen mielestä meillä meni hienosti ja minusta elämäni oli kurjaa. Syytin itseäni jos mies oli minuun tyytymätön ja alistuin kaikkeen. Olen saanut sellaisen kotkasvatuksen, että naisen tehtävä on pitää mies tyytyväisenä ja jos mies on tyytymätön se on naisen vika. En tiennyt että olisi olemassa muunlaista vaihtoehtoa. Heräsin todellisuuteen, mutta liian monta vuotta meni haaskuun kun mielistelin aina kaikkia ihmisiä.
Toinen asia. Miten mies suhtautuu sinun esittämään kritiikkiin. Vai oletko aina hänelle mieliksi?
Pahaa pelkään, että tuossa käy sinun kannaltasi huonosti, jos homma jatkuu.
Alistettu ihminen ei älyä olevansa alistettu vaan luulee olevansa huono, riittämätön kun mies on aina tyytymätön.
Parisuhteen tulee tuoda elämään iloa eikä viedä elämänvoimaa. Pitkän päälle vain ahdistut suhteessa, jossa et tule hyväksytyksi sellaisena kuin olet. Lopulta itsetuntosi on nollilla etkä pysty edes lähtemään suhteesta.
Parisuhteen tulee olla tasa-arvoinen, missä kumpikin osapuoli kunnioittaa toista. Siihen mennään vapaasta tahdosta sellaisen ihmisen kanssa, joka siis hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, luineen karvoineen päivineen. Minulla on pitkä kokemus liitosta, jossa yritin miellyttää miestä ja olla täydellinen vaimo ja äiti lapsillemme. Ei sellaisesta mitään tule eikä se ole oikein. Älä mene samaan ansaan. Tuosta liitosta toipuminen vei tolkuttoman kauan. Vieläkin huomaan, että helposti meinaa haksahtaa samalla tavalla "viallisiin" miehiin, vaikka tietoisesti yritän heitä välttää. Tunnun vetävän sellaisia puoleeni. Pelimiehille olen helppoa kauraa. Yritän olla kyynistymättä kokonaan ja vielä uskoa, että jossain on sellainenkin mies, joka ei pyri alistamaan ja kohtele huonosti.
Lähde siis vielä, kun voit.
peru asunnon irtisanominen, mies alistaa sinua. tarinasi on on samankaltainen kuin minulla 14vuotta sitten ja huonosti kävi.
Harvoin olen enemmistön kanssa samaa mieltä.
Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
a) et ole osannut esittää asiaasi selkeästi
b) tilanne on mahdoton
Vaihtoehto b vaikuttaa vahvasti oikeammalta.
Kiitos kaikille jotka ovat viitsineet vastata viestiini. Vastaukset ovat avanneett silmäni ja ennenkaikkeaan itseni ihan uudella tavalla. Sain sellaisen tunteen et hei, ei se vika minussa ole! Ja se oli ihanaa ja helpottavaa huomata, kai se itsekunnioitus on viel jäljellä.
Etenkin miehen ongelmia aloin mietiskelee, sillä ulkoisesti katsottuna hänel pitäis olla kaikki enemmän kuin hyvin. Esim. hänen työpaikkansa on melko täydellinen, ihan sellaisenaan ja tulevaisuutta ajatellen. Hänel on paljon ja etenkin hyviä kavereita, niinkuin minullakin. Lisäksi, ajatus yhteenmuutosta on ollut hänen alunperin joka tuli esille jo yli vuosi sitten. Eli en ole ainakaan painostanut häntä. Jos moitin häntä jostain, menee sekin perille hyvin. Eli hän osaa ottaa aika hyvin krittiikkiä vastaan. Mutta sit aloin miettii hänen epävarmuuttaan, joka osittain johtuu varmasti epäonnistuneista ja lyhyistä suhteista. Ehkä hän pelkää että taas epäonnistuu, etenkin muuttoa ajatellen? Onko miehen niin vaikeeta myöntää pelkonsa?
Eilen ajattelin sit nostaa asian esille. Sain kerrankin puhua suuni puhtaaksi loppuun asti. Kerrankin tuli tunne siitä että asia meni kaaliin ja että minua kuunneltiin loppuun asti! Tein selväksi sen kuinka onneton olen, ja kuinka hän tätä menoa pilaa kaiken. Mies meni aika lukkoon, ja sanoi että on tietoinen siitä että olen herkkä mutta et se ei aina muistu kun hän on sanonut jotain. En tietenkään ottanut ns. selitystä vastaan, vaan kerroin mitä hänen tulisi tehdä ja miten tulisi toimia. Hän lupasi muuttaa tapansa, sillä hänen sanojensa mukaan hän ei halua muuta kuin tehdä minut onnelliseksi.
Nyt on tietenkin hieman helpottunut olo, kun sain sanottua asiani ja hieman selvitettyä tilannetta. Mutta kuitenkin on hieman epävarma olo, ihan kuin tarkkailisin mieheni liikkeitä ja sanomisia koko ajan. En usko aikalisiin tai taukoihin, joten sellaista en halua harkita. Pitäisikö mun seurata tilannetta? Sillä pieni muotoinen tauko on kuitenkin tulossa ihan fyysisesti, kun lähden kuukaudeksi Ranskaan...
Voi et sua siis rassaa huono suhde mieheen,mua rassaisi any suhde anybodyyn, ja pelkkä ehdottelu irtoseksistä on bulimiaa mulle.Haluan olla omissa oloissani/releissäni (tiedät, bosat on frigideilläkin)ja se siitä.Ei parituksia enää,edes mielenterveydellisistä pökittämissyistä.Yhden kaljan otan mökillä juhannuksena,toivon mukaan te tyydytytte,jotka haluatte lesbojulisteen elävänä sinkkukylmäkön kainalossa/kanssa.Ette tule pettymään,osaan vasikkaruokintaa.