missä vika?

joo, elikkä mihin kaikki ystävät ovat kadonneet? muutama vuosi sitten ympärillä oli ystäviä jotka olivat yhteydessä ja minä heihin. mutta kun oma seurusteluni alkoi 2 vuotta sitten niin pikkuhiljaa ystävät pikkuhiljaa hävisi.

tottakai panostin suhteeseen alkuvaiheessa runsaasti ja kavereiden tapaaminen jäi vähemmälle. olen yrittänyt pitää heihin yhteyttä ja kysyä lähteekö vaikka baariin tai jotain mutta heillä on aina jotain tärketä menoa kun soitan.

tunnen itseni yksinäiseksi, haluaisin viettää aikaa porukalla tai ihan kahdestaakin esim jonkun urheilun parissa.

Olen miespuolinen henkilö ja tuntuu vähän hankalalta jopa kirjoittaa tänne.

missä vika?
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jäikö suhteen alkuvaiheessa tuo yhteydenpito hyvinkin vähäiseksi?
Itse jouduin tilanteeseen, jossa seurustelun aloittanut ystäväni lakkasi lähes kokonaan pitämästä yhteyttä. Kun koitin järjestellä tapaamista, aikaa ei löytynyt tai hän teki oharit aina viimetingassa. Silloin harvoin kun nähtiin, oli se puolisko aina mukana.
Kyllä siinä halut yhteyden pitoon pikkuhiljaa karisee, kun et voi mistään asioistasi keskustella ystävien kesken (sen ystävän seurustelukumppanin kuullen kun ei kiinnosta henk.koht. asioitaan kuitenkaan tilittää) eikä seura muutenkaan näytä pariutunutta kiinnostavan. Itse koin hänen jättäneen minut niin yksin, että eipä ole enää hirveää tarvetta uudelleen lämmitellä ystävyyttä.
Tuli sellainen olo, että ystävyys oli yksipuolista ja minut laitettiin hyllylle odottelemaan, kun ei ystäväni minua tuolloin tarvinnut. Nyt, kun alkuhuuma on ohi, seura ilmeisesti taas kiinnostaisi enemmän. En kuitenkaan jaksaisi setviä hänen suhdeongelmiaan. En usko hänen minua kuitenkaan arvostavan. Hänelle kun tuntui olevan yhdentekevää, olenko ylipäätään olemassa niin kauan, kun oli ne vaaleanpunaiset lasit silmillä.
Kyllä ne ystävätkin tarvitsevat jonkinlaista huomiota vaikka se "oma rakas" olisikin se ykkönen. Sitähän varten sitä ystäviä ollaan, että voidaan jakaa asioita.

Tämä nyt oli tällainen vuodatus, mutta minä todella koin itseni kolhituksi tuon käytöksen seurauksena. Itse en laittaisi ystävää telakalle seurustelun tähden.

En tiedä, onko tilanne ihan tuollainen kohdallasi ollut. Ehkä kaverisi vain ovat tottuneet siihen, ettei sinua hirveästi kiinnosta hengailla heidän seurassaan ja he ovat menneet eteenpäin. Kait tuon tilanteen saa korjattua, kunhan alat aktiivisemmin pitämään yhteyttä.

Äänestä
  • Kyllä siinä on samoja piirteitä mutta yritin parhaani mukaan pitää yhteyttä. olisi kyllä pitänyt pitää enemmän jälkeenpäin kaduttaa nytten miksi olen mennyt hukkaamaan tärkeät ystävät

    Äänestä

  • hukkaus kirjoitti:

    Kyllä siinä on samoja piirteitä mutta yritin parhaani mukaan pitää yhteyttä. olisi kyllä pitänyt pitää enemmän jälkeenpäin kaduttaa nytten miksi olen mennyt hukkaamaan tärkeät ystävät

    Omasta kokemuksesta on käynyt vähän vastaavanlaisesti, että kaverini alkoi seurustelemaan, eikä hänestä kuulunut mitään, hän oli aina tyttöystävässään kiinni ja he olivat jokapaikassa yhdessä. Hänen tyttöystävänsä oli todella mukava, mutta olisin halunnut olla kaverini kanssa kahdestaankin välillä. Jossain vaiheessa kaverini yhteydenpito alkoi olemaan sellaista, että esim. viikonloppuiltana hän soitteli mulle, jos hän tarvitsi kyydin baarista kotiin, tai tarvitsi rahaa lainalle. Itelle alkoi tulla hyväksikäytetty olo, joten en enää vastaillut hänen puheluihinsa keskellä yötä, eikä hän olekaan mulle yrittänyt soitella.
    Tämä oma tarinani poikkeaa tietenki siinä mieles teidän muiden kokemuksiin, että mua alettiin käyttää hyväksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolueetonta näkökantaa kirjoitti:

joo, elikkä mihin kaikki ystävät ovat kadonneet? muutama vuosi sitten ympärillä oli ystäviä jotka olivat yhteydessä ja minä heihin. mutta kun oma seurusteluni alkoi 2 vuotta sitten niin pikkuhiljaa ystävät pikkuhiljaa hävisi.

tottakai panostin suhteeseen alkuvaiheessa runsaasti ja kavereiden tapaaminen jäi vähemmälle. olen yrittänyt pitää heihin yhteyttä ja kysyä lähteekö vaikka baariin tai jotain mutta heillä on aina jotain tärketä menoa kun soitan.

tunnen itseni yksinäiseksi, haluaisin viettää aikaa porukalla tai ihan kahdestaakin esim jonkun urheilun parissa.

Olen miespuolinen henkilö ja tuntuu vähän hankalalta jopa kirjoittaa tänne.

missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu