Parin kuukauden tapailu loppui, kun mies löysi uuden, jonka kanssa seurustelee. Jälkeenpäin asiaa selvitelty aloitteestani, niin syyksi sanoo, että ei saanut vastakaikua tarpeeksi. Ja että häntä harmittanut paljon, että en kertonut tunteistani aikaisemmin. On totta, että en kertonut tunteistani ja ajatuksistani kovin avoimesti ja siksi syytänkin itseäni. Mitään merkkejä mieheltä ei kuitenkaan tunteiden hiipumisesta ollut, ennenkuin oli uusi löytynyt baarista. Seuraava tapaaminenkin oli sovittu, jota ei sitten tietenkään tullut. Mitä itse ajattelisitte omalla kohdallanne tästä? Puhdistaako mies vain omatuntoaan etsimällä syyt minusta?
kertokaa
*..*
1275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
niin just. Kuinkahan monen kanssa onkaan heilastellut kerralla. Joo se on jälkeenpäin hyvä huudella, ettei vastakaikua saanut tai keksiä mitä hyvänsä, mutta kun ei sillon tilanteessa tietysti koskaan puolella sanallakaan viitsinyt vihjaista asiaa, jos oikein veikkaan. Se on tekosyy. Aito syy on se, ettei kiinnostanut edes kertoa sulle, että mitä hän ajatteli jutusta. Ei sen vertaa viitsinyt, muutamalla sanalla ilmoittaa. Viitsi sen sijaan mennä etsimään uutta ihmistä, kehitti ihmissuhteen siinä sivussa, mutta ei sulle edes parilla lauseella vaivautunut mitään sanomaan asiasta. Eka kerta törmätä tuollaiseen on inhimillistä, mut jos ei ota opikseen, se on täydellistä typeryyttä.
Se on katsos suhteellista mitä mies viitsii.
Ajattelisin, että siinäpä karvansa näytti kerralla. Jos kykenee tekemään tuollaista, että antaa ymmärtää, ja jälkeenpäinkään ei käy edes mielessä, että harmittaisi hiukkaakaan toisen puolesta tai ilmaisisi etukäteen, jälkikäteen, koskaan, että asia ei ollut okei, niin
ilmeisesti se on hänestä aivan normaalia käytöstä ja täysin hyväksyttävä ja okei tilanne. Ei se, että itse olisi pahoillaan, vaan jopa vielä se, että kehtaa syyttää sinua, vaikka itse kehitteli ihmissuhteen siinä sivussa, mutta ei millään tavalla ilmaissut, että mitä itse haluaisi, tai keskustellut asiasta.
Jos ihminen on itselleen ja toiselle rehellinen, lopettaminenkin on vain vilpitön teko, mutta jos ei pysty edes myöntämään, ettei kiinnosta, tuskin koskaan saa aikaan sellaistakaan suhdetta, jossa aidosti kiinnostais.
Ei kai sun tarvi tietää, mitä se tolla hakee. Pääasia on, että sä tiedät, että millasta ihmistä seuraavan kerran katselet. Ehkä jopa sellaista, joka osais keskustella edes pari lausetta ,eikä ryntää suhteeseen ja syyttele sinua jälkeenpäin. Eihän ole edes paljon vaadittu.
Suoraan sanoen, paska mikä paska. Minkäs niille tekee, että niihin törmää, mut tarviiko siihen jäädä pyörimään, niin ei. Onneksi ei ja hyviäkin ja ihania ja keskustelevia ja välittäviä miehiä on PALJON. Unohda yksi huono, niin kymmenen hyvää tulee vastaan samantien.