Hän kosi minua tai minä häntä tai samaan aikaan, en muista. Nyt ollaan tosin erottu eikä harmita pätkääkään.
Hänen kaverinsa sanoivat:'Älä vaan mene ton naisen kanssa naimisiin. Epilepsia ja pullerokin vielä ja köyhä ym ym.' Hän ei ollut nähnyt yhtään kohtausta eikä tullut näkemäänkään 7 vuoden aikana. Vapisin vähän nukahtaessa, mutta ei muuta.
Kaverit löivät vetoa, että kauanko liitto kestää. Aivan naurettavaa.
Avioliiton aikana laihdutin 20 kiloa ja aloin tienata. Tienasin enemmän kuin mieheni. Sitten tulivat muut naiset oven taa pyytämään miestäni liikenteeseen. Kun sitten olin varma, että joku huolehtii miehestäni kauemminkin, lähdin.
Sanoin lähtiessäni, että epileptikko-nainen pärjää elämässä sata kertaa paremmim kuin miehet, joista ei ole mihinkään terveinäkään. Mulla on ajokorttikin. Mieheni kärähti ratista maanantai-aamuna. Soitin itse kytille...kukaan ei loukkaantunut.
En ole kylmä ihminen. Nuo tapahtumat ovat elämäni käännekohtia ja kirjoitan ne nyt kovalla tekstillä. Siivoan, pyykkään, teen ruokaa ym ym. Palvelin miestäni siihen päivään asti, kun olin jo pakannut.
Entinen mieheni pyysi takaisin luokseen. Sillä oli jo uusi muija ja hän petti sitä mun kanssa yhtenä iltana, kumilla tietenkin. Sanoin, liha on heikko ja lähdin viimeisen kerran.
Miehen kaverit sanoivat: "Kato, muija on tullu järkiinsä

Vastaukset 1
Vanhimmat
Luen miehenä kirjoitustasi mielihyvää tuntien,tunne tulee haluaisin keskustella lisää. Osaat olla ylpeä ja niin kuuluukin.