On tässä tullut näin kesän aluksi itselle aivan uusi tilanne eteen, vaimo on lähdössä pois yhteisestä kodista ja valmis aloittelemaan omaa uutta elämää. Tässä ollaan 12 aviovuoden jälkeen eroamassa aivan yhteisymmärryksessä. Vaimo on aina ollut omista asioistaan melko sulkeutunut, kun taas itse olen asioista pystynyt keskustelemaan. Hänen mielestään asiat ovat muuten hyvin mutta tunteet ovat kuolleet. Itse olen samaa mieltä että on turha jäädä lapsen takia asumaan yhteen, se ei palvele ketään. Omassa päässä pyörii tietysti tällä hetkellä miljoona asiaa. Olen luvannut vaimolle jatkaa asumista 10 v. poikani kanssa nykyisessä asunnossa ja maksaa vaimoni osuuden hänelle omaisuudesta. Vaimokin on sitä mieltä että pojan koulu / asumis / kaverikuvioita ym. on turha sekoittaa. Nyt kun oman pään on alkushokin jälkeen saanut kuntoon, tuntuu tämä ehkä vähänkin liian helpolta. Ottakaa joku kantaa ja kertokaa onko tämä nyt aivan normaali kuvio. Mitä olen nyt kavereiden kanssa jutellut, on kaikki suunnilleen nostaneet hattua jos tälläisen ratkaisun pystyn tekemään.
Uutta kohti...
hate1970
2237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No meillä on samansuuntainen kuvio. Tosin minä olen asiassa aloitteellinen. Yhteisiä vuosia takana 18... Yllättävän sujuvasti olemme keskustelleet kaikista käytännön asioista. Sinällään kovat käytännön faktat ovat selvillä, tunnepuoli hakee vielä paikkaansa. Tuntuu että se yhteinen sävel ja henki on kadonnut, ollaan vain olemassa tavan vuoksi. Pohdimme asiaa vielä edelleen ja koitamme selvittää miten tähän on tultu, onko tämä todellakin nyt tässä.
Meilläkin on ollut yllättävän sujuvaa tämä erokeskustelu. Välillä hämmästyttää itseänikin. Hyvä jos teilläkin asiasta pystytään sopimaan.
Jos teillä on homma noinkin selvä, ettekä halua enää "väkisin" yrittää niin ei kai siinä muuta kuin toimeksi. Turhaa sen on väkisin yhdessä olla. Jos olette väleissä niin varmasti saatte arjen rullaamaan erilläänkin.
Voimia teille!
Siinä tapauksessa ,että äiti asuu lähellä ja pystyy jatkamaan osana lapsen päivittäistä elämää. Meillä tehtiin juuri noin; äiti muutti kymmenen minuutin matkan päähän ja lapsi oli todella onnellinen päästessään ainaisista riidoista. Hän sai pitää oman koulun, huoneen, kaverit pysyivät...kaikki siis hyvin!
Äiti vastaa kaikista lapsen kuluista ja isä vastaa asunnosta ja päivittäisistä ruokakuluista paitsi lapsen ollessa äidin luona.
Emme tarvinneet mitään kirjallisia sopimuksia eikä elatusmaksuja
Ainoa ikävä puoli asiassa oli suku ja tuttavat, jotka tuomitsivat äidin lapsen jättämisestä...no, olkoot onnelliset uskossaan; meillä itsellämme on asiat hyvin..eritoten nyt jo aikuisuuden kynnyksellä ole lapsi, joka muistaa kehua ratkaisuamme nähdessään niitä "normaaleja" erokuvioita kaveripiirissään!