olen kärsinyt oksentamisen tunteesta eilisestä alkaen syy tähän on Miesten pukeutuminen sekä imelän ällöttävät katseet.
pukeutuvat vanhanaikaisiin farkkuihin korosten sepalustaan tarjoten muka silmän ruokaa kun muuta noilla tyhjä taskuilla ei ole kun korkeintaan vapauspassi .
Olenkin ajatellut vapaaehtoisesti pukeutua purkhaan sekä peittää kauniit silmäni jollain ihastuttavalla läpinäkyvällä huivilla jotta mun ei tarvitsisi nähdäkkään tetsoni päässä kulkevia kengän kuluttajia kuin muitakaan rasvattomia miehiä kuin naisiakaan.
Bussikuskit katsotteko että julkisissa on meille matkustajille varattuna pahoinvointia varten pussit.
pahoinvointiani lisää ällöttävät reisitasku housut sekä isot istumalihakset .
mutta kestetään "sisaret" kohtahan on juhannus ja valkoinen roskaväki lähtee viettämään kauvan kaivattua lomaansa metsään jossa voivat toteuttaa unelmaansa naiden ryypäten sekä harrastaen kaikenlaista aktivitettiään.
pukeutuvat vanhanaikaisiin farkkuihin korosten sepalustaan tarjoten muka silmän ruokaa kun muuta noilla tyhjä taskuilla ei ole kun korkeintaan vapauspassi .
Olenkin ajatellut vapaaehtoisesti pukeutua purkhaan sekä peittää kauniit silmäni jollain ihastuttavalla läpinäkyvällä huivilla jotta mun ei tarvitsisi nähdäkkään tetsoni päässä kulkevia kengän kuluttajia kuin muitakaan rasvattomia miehiä kuin naisiakaan.
Bussikuskit katsotteko että julkisissa on meille matkustajille varattuna pahoinvointia varten pussit.
pahoinvointiani lisää ällöttävät reisitasku housut sekä isot istumalihakset .
mutta kestetään "sisaret" kohtahan on juhannus ja valkoinen roskaväki lähtee viettämään kauvan kaivattua lomaansa metsään jossa voivat toteuttaa unelmaansa naiden ryypäten sekä harrastaen kaikenlaista aktivitettiään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse en ihmeemmin kiinnitä muiden ulkoasuun huomiota, kun tuolla kaupungilla käppäilen. Useimmiten olen ihan omissa ajatuksissani ja toistan sitä kauppalistaa korvieni välissä, kun aina tuppaa jotain olennaista unohtumaan.
Koita kiinnittää huomiosi muihin asioihin, niin pahoinvointikin poistuu. Voit aloittaa vaikka sillä, että kävellessäsi keskityt kengänkärkiisi. Pienellä harjoituksella voit siirtyä eteenpäin. Vaikka siirtää katseesi kengistä istutuksiin tai taivahan pilvihin. Muista kuitenkin huomioida liikennevalot ja muu, ettet tule yliajetuksi.
Yleensähän tuo katsekontaktin välttely sujuu meiltä suomalaisilta ihan luonnostaan, mutta kai sitäkin pystyy harjoittelemaan...
viellä senverran että suomalaiset osaavat kyllä aivan itse mennä katsomaan seksi strippajia siis miehiä jos tahtovat samoin miehet kyllä tietävät missä heille on silmänruokaa kuin muutakin heh hierontaa Itse en tahdo nähdä itsensä tyrkyttäjiä kuin muitakaan itsensä paljastajia sen enenmpää kuin pussihousu miehiä ! Tosin tyhjän päiväinen rehvastelu, sikailu kuin luulottelu on hyvinkin syvään juurtunutta alkoholin hormoonien huumeiden pornon suurkulutuksella siihen on moni päätynyt.
Tosin itse liikun "kun mulla ei ole elämää"..hee...hyvin vähän suomessa missään että silmäni kuin mieleni ei pilaantuisi isotakamuksista evluteista kuin muistakaan tyhjän naurajista :)...
suomalaiset ovat hyvin kultivoituneita vastaamaan vaikka ei kysytä.jos luulit saavasi väittely, riitely, haistattelu kaverin erehdyit joten jatka kauppalistasi lukemista että ei tuppaa unohtumaan. en tuhlaa aikaani ongelmansa kullakin tyyppien kanssa piste
opettele lukemaan ensin vastaa sitten jos vastausta pyydetään.
.
Mitä järkeä on kirjoittaa KESKUSTELUpaltalle, jos ei vastauksia tahdo? Monologeja voi harrastaa ihan kotonakin, itseään peilin edessä tuijotellessa...
pelätkää toinen toisianne levittäkää perättömiä juoruja jotta huomio teistä itsestänne ohjaituisi pois...hee... Ilkeämielisyyttenne ei ole meille mitenkään tuntematonta tässä yhteiskunassa
kuten olette ennenkin tehneet tosin tuo teidän mafian ihanonti on tosi lapsellista samoin uhkailut sun muut hörhöilynny teidän kannattaa pysyä vain omissa lesteisässä meitä ei kiinosta teidän typerät pornonaimaviinahuumelumehuumepillerivelatkiistat. Olette monet tosi lapsellista sairasta porukkaa jotka täällä esim.viihdytätte itseänne sekä haette palsta palvontaa sitä se työttömyys kuin rikolismieliset "ystävät" näköjään saavat teissä aikaan.
Sinähän se täällä kiihkoissasi trollaat. Onko skootteri rikki vai eikö muuten jaksa mennä pihalle aurinkoisista ilmoista nauttimaan? Tee nyt edes kauppareissu, niin saat vähän happea kitusiisi.
olette lähiö juoppoja juuri sinä siinä lähiö kingi kaljamaha joka vietät kuvottavaa elämääsi muiden kaltaistesi kanssa pelkäät paska firmasi puolesta peökäät että kaikki työttömät sosiaalitukia nostavat jotka tekevät pimeetä työtä ovat kylläkin paljastuneet .
paljasitte itse itsenne kun rehvakkaasti aloitte solvamaan, uhkailemaan teille täysin vieraita ihmisä luulette kaikkien olevan samanlaisia kuin itse olette, pilipali räkänokkia jotka eivät muuhun pysty kuin pelkäämään venäläisiä virolaisia ulmaalaisia jne. Vietätte elämäänne lähiön kuppiloissa hakkaatte heikompia elätte naisten siivellä olette tosiaan vieraantuneet todelisesta elämästä. Oletatte kuvitelette että teistä kukaan normaali työssä käyvä normaali veronmaksaja koskaan ikinä edes kiinostunut jne...
olette useat sairaita juoppoja vaikka ikä vasta 30v nyt jo mielen rappeutuminen näkyy samoin kuin epärehellinen elämä
olette useat työtä vieroksuvia, naisten hakkajia, heikompia alistavia todella 9kk "miehiä" mutta uhota kuin mässäillä osaatte
kukaan itseään arvostava ei ole teistä kiinostunut paitsi polisi sekä "ystävät"
naisia te kyllä osaatte solvata, hakata,käyttää hyväksenne mutta teitä ottaa päähän suunattomasti kun ette saa sitä mitä haluatte olette useat niin laiskoja että ette kalja lasia kohta jaksa nostaa mutta trenatkaa kyllä se siitä
älkää vaivautuko vastamaan emme ole kiinostuneita vastauksista tasonne on kyllä nähty ja kuultu.
ihan rauhassa, evvk.