Seurustelimme hieman yli kaksi vuotta. Erosimme koska asiat menivät solmuun rakkaudestamme riippumattomasta syystä. Tunsimme kuitenkin aina olevamme toisillemme ne oikeat. Yritimme palata yhteen kolme kuukautta eron jälkeen. Se oli aivan liian aikaisin haavojen takia. Yritys päättyi. Laskimme toisemme menemään.
Silti tikusta tuli asiaa, aina jomman kumman taholta. Yhteyttä haluttiin pitää kuitenkin. Tänä keväänä, vuosi edellisen yrityksen jälkeen, mies kutsui kylään. Juttelimme ja itkimme. Päätimme että meidän pitää jutella uudestaan. Juttelimme puhelimessa. Siitä parin viikon päästä tapasimme, ja se oli menoa. Halusimme toistemme lähelle, olla lähekkäin, halia ja suudella. Ikävä oli ollut kova. Epäonnistuminen pelottaa. Mutta tunne välillämme on suurta. Puhuimme että jos nyt tekisimme tämän niin että onnistuisimme.
Miten tästä jatkaa eteenpäin? Mies oli viimeksi, siis vuosi sitten se, joka katosi kipuja pakoon. Eilen laitoimme viimeksi viestit. Haluaisin jo soittaa hänelle, mutta en uskalla etten vaan ahdista häntä. Pelkään että hän taas katoaa. En uskalla kysyä, milloin voisimme nähdä. Eikö se ole miehen tehtävä kysyä ja piirittää? Eikö silloin tiedä, että hän haluaa? Minä nimittäin tein tunteeni selväksi miehelle, mutta hän ei sanonut asiaan muuta kuin että ei ole ehtinyt vielä ajatella asiaa koska meni tunteella.
Miten tämä jatkuu? Voinko soittaa? Voisiko hän tuntea ahdistusta? Voiko toiselta odottaa, että sovimme koska näemme seuraavan kerran (viimeistään), ettei tarvitse odottaa koko ajan vaan voisi tietää?
Voiko tämä edes onnistua?..........
Hän on elämäni rakkaus. No doubt.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En ole kuullut miehestä tänään lainkaan. Odotanko hänen yhteydenottoaan vai soitanko itse? Eikö miehen pitäisi tavoitella naistaan??