Miksi aina toista naista syytetään

Olen paljon lueskellut näitä sivuja ja huomannut, että useimmiten kun on puhetta pettämisestä, niin siitä syytetään sitä kolmatta osapuolta, joka on luultavasti vapaa ihminen tekemään mitä haluaa. Oma mies on täysin syytön raukka. Toista naista nimitellään huoraksi ym. Eihän tämä toinen nainen ole vastuussa miehen vaimolle tai avovaimolle. Eikö mies vastaa tekemisistään. Itse en ole ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta jos joskus näin kävisi, että tapaisin mukavan miehen jolla olisi jo puoliso, niin eihän se olisi minun vaikani jos mies olisi kiinnostunut. Minähän olisin vapaa. Tietenkin jos mies sanoisi, ettei onnistu, koska on jo varattu, niin en tietenkään rupeaisi varattua jahtaamaan. Ymmärrättekö pointin?
675149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Totta kai olet täysin vapaa tekemään juuri mitä haluat. Kyse onkin moraalista, omastatunnosta, ja käytöstavoista.

Ymmärrätkö? Älä riko toisen naisen perhettä, vaikka miehensä olisikin tarpeeksi kusipää sitä yrittämään. Siinä kärsivät eniten em. vaimo ja lapset.

Seuraavalla kerralla, kun haluat sänkyyn varatun miehen kanssa, ota ensin puhelu hänen lapsilleen ja kerro, että iskällä on nyt muuta puuhaa. Sinun moraalillasi sen ei luulisi olevan kovin vaikeaa.

Äänestä
  • No miksi vaimon tai varsinkaan lapsien pitäisi tietää, että iskä käy vieraissa?
    Ei kai ketään nyt noin tyhmä olisi, että menisi kertomaan pikku touhuiluista miehen perheelle?! Sittenhän vasta he kärsiä saisivatkin... Eri asia tietenkin on, jos se "touhuilu" muuttuu seurusteluksi, mutta silloinkin se kyllä on miehen tehtävä miettiä mitä eniten haluaa ja tehdä valinta.

    Äänestä

  • Pia kirjoitti:

    No miksi vaimon tai varsinkaan lapsien pitäisi tietää, että iskä käy vieraissa?
    Ei kai ketään nyt noin tyhmä olisi, että menisi kertomaan pikku touhuiluista miehen perheelle?! Sittenhän vasta he kärsiä saisivatkin... Eri asia tietenkin on, jos se "touhuilu" muuttuu seurusteluksi, mutta silloinkin se kyllä on miehen tehtävä miettiä mitä eniten haluaa ja tehdä valinta.

    Luoja paratkoon. Se oli kielikuva...

    Ei varatun miehen kanssa paneskelusta tee yhtään sallitumpaa se, ettei itse ole varattu. Siinä yhtälössä kärsivät vain ja ainoastaan syyttömät.

    Eikö vapaille ihmisille löydy toisia vapaita? Eikö tosiaankaan?

    Äänestä

  • Matleena kirjoitti:

    ..varsinainen typerys olet. Eli, olet sitä mieltä että tämän vapaan ihmisen pitäisi huolehtia sinun "perhe-onnestasi", eikä sinun itse, tai miehesi.
    Uskomatonta lässytystä aikuiselta? naiselta.
    Jos perheelliset nyt vaan ihan itse pitäisivät ne perheensä kasassa. Jos jompi kumpi puolisoista hairahtuu väärälle polulle, niin eiköhän silloin ole tsekkauksen paikka siinä omassa parisuhteessa.

    Äänestä

  • Omista tekemisistää pitäisi muiden se tehdä !!!! Herää pahvi nämä kusipäisesti käyttäytyvät ukkomiehet kun puhuvat paskaa ( oon ihan sinkku ) ja kun käry käy. Akka itkee paskan perään ja syyttää syytöntä toista naista... olis tarkistanut... yhyyy... naisen vika ei sen oman ukko paskan joka vähät välitti teon hetkellä niistä omista lapsista saati vaimostaan ( tai meneekö avioliitto viemäristä alas )

    Äänestä

  • aaarrrghhh kirjoitti:

    ..varsinainen typerys olet. Eli, olet sitä mieltä että tämän vapaan ihmisen pitäisi huolehtia sinun "perhe-onnestasi", eikä sinun itse, tai miehesi.
    Uskomatonta lässytystä aikuiselta? naiselta.
    Jos perheelliset nyt vaan ihan itse pitäisivät ne perheensä kasassa. Jos jompi kumpi puolisoista hairahtuu väärälle polulle, niin eiköhän silloin ole tsekkauksen paikka siinä omassa parisuhteessa.

    Tiedoksesi, olen perheetön sinkku.

    Näitä rikottuja perheitä, pettäjiä ja varattujen kanssa vehtaajia olen nähnyt ihan tarpeeksi pysyäkseni sinkkuna jatkossakin.

    Ja kyllä, tapailen vain toisia sinkkuja.

    Äänestä

  • Voi Matleena "vähäjärkinen" !!!

    Kysymyshän oli ihan muusta, ei se toinen nainen todellakaan se syyllinen ole, vaan se MIES, mutta aina vain syytetään toisia naisia ja niiden höllää moraalia, perkele vaikka se ukon moraalihan se höllässä on, kun vieraissa käy.

    Äänestä

  • Olen joutunut ns.toiseksi naiseksi niin että mies jahtasi ja otti yhteyttä ja oli muka eronnut...miehet ne mamin kullanmurut kun eivät ehkä muista että niillä on oma muija.Muistuu kyllä sit mieleen kun saavat toisen rakastumaan ja pitäisi tehdä päätöksi.
    Olenkin jo niin suuttunut että taidan koht ottaa sen muijalle puhelun jos ei ukko jätä rauhaa..
    Et turha syytellä toisia vapaita ihmisiä vaan olisi paras antaa turpaa ukolle

    Äänestä

viestini tuossa alapuolella? Jos et niin aika hyvää telepatiaa osoitit kirjoittamalla samasta aiheesta.

Äänestä
  • En lukenut ollenkaan kirjoitustasi. En siis ole ainut joka tätä asiaa ihmettelee...
    En siis ole ollut varatun miehen kanssa eikä ainakaan tarkoitus ole. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta en aijo ottaa vastuuta miehen puolesta.

    Äänestä

  • Ihmettelevä kirjoitti:

    En lukenut ollenkaan kirjoitustasi. En siis ole ainut joka tätä asiaa ihmettelee...
    En siis ole ollut varatun miehen kanssa eikä ainakaan tarkoitus ole. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta en aijo ottaa vastuuta miehen puolesta.

    Jep,jep..

    Samaa mieltä! Pistääkäähän vaimot miehenne
    kuriin jne..mies jos pettää hän on vastuussa
    tekemisistään . Naiset on tyhmiä ja siitähän
    miehet tykkää, paneskelevat häntä pystyssä muita
    ja oma vaimo syyttää vierasta naista, pääsevät
    ukkokullat taas kuin pieruveräjästä *lystii*
    Vuosia sitten tulin itsekkin petetyksi, ´
    mieleeni ei onneksi tullut mieleen syyttää
    toista naista, kyllä se täysin oli mieheni
    omassa harkinnassa mennä vieraisiin..
    Vinkki vitonen..jätä mies! hehe se toimiii,
    ei tarvi miettiä ja jossitella jos se taas jos-
    kus jne..

    Äänestä

Niin se on. Jos vaimo "seurustelee" toisen miehen kanssa se on vaimon vika, ei tuon toisen miehen. Jos vaimo käy vieraissa useamman miehen kanssa, se on myös vaimon vika.

Jos mies käy vieraissa se on vaimon mielestä toisen naisen vika ja miehen mielestä vaimon vika.

Eikös tämä näin mene?

Olen pannut myös merkille, että mies saa harrastaa mitä vaan. Ei häneltä odoteta panostusta vaimoon tai perheeseen. Jos vaimo harrastaa esim. laskuvarjohyppyjä häneltä kysytään miten miehesi ja lapsesi suhtautuvat asiaan. Samoin kuin ravintolassa naiselta voidaan kysyä miten perhe suhtautuu visiitteihin. Perheelliseltä mieheltä ei koskaan.

Tasa-arvo on vielä unelmaa.

Äänestä

Olen myös miettinyt samaa. Ja olen aina ollut sitä mieltä, että pysyn kaukana ukkomiehistä. Nyt kuitenkin on käynyt niin, että tällä hetkellä olen toinen nainen. Sitä ei oikein aivot toimi kun ihastuu...

Ja olen varma, että jos suhde joskus paljastuu niin minähän se olen syyllinen kaikkien mielestä. Ei naimisissa oleva mies vaan vapaa nainen

Äänestä
  • En minäkään tähän ole tahtonut, mut miehet osaa olla niin ovelii kokoajan eroamas,etsimäs asuntoo yms.valheita.En kyllä ennenkään kun olin itse avos syytelly muita naisii vaan kyllä siin ällö ukos kaikki vika joten turha etsii vikaa muista naisista koska kukaan ei tahallaan halua olla 3.s henkilö

    Äänestä

mies on pyhä ja hänessä ei koskaan vikaa, nainen on aina viallinen, milloin pihtaaja milloin huora. Ei mitään siltä väliltä.

Äänestä

Naiset eivät osa ottaa tasa-arvoa.
Omista virheisttän on otettava syyt, mutta ei
naimisissa olevan miehen tekemisistä!
Vastaan itsestäni, mutta en naapurien huonoista
parisuhteista!
Jos miehesi käy vieraissa, niin joko jätät sen tai hyväksyt tilanteen!

Äänestä

huorata?

Äänestä
  • ...mikä idiootti!!! Ja mikäköhän minusta tekisi huoran JOS olisin varatun miehen kanssa? Nainen leimataan aina huoraksi, mutta miehet saavat tehdä mitä haluavat ja kuinka paljon tahansa ja siitä ollaan korkeintaan ylpeitä. No, eiköhän tosta ukkomiehen kommentista tule taas miehen älykkyys esille (en yleistä)!

    Äänestä

  • Ihmettelevä kirjoitti:

    ...mikä idiootti!!! Ja mikäköhän minusta tekisi huoran JOS olisin varatun miehen kanssa? Nainen leimataan aina huoraksi, mutta miehet saavat tehdä mitä haluavat ja kuinka paljon tahansa ja siitä ollaan korkeintaan ylpeitä. No, eiköhän tosta ukkomiehen kommentista tule taas miehen älykkyys esille (en yleistä)!

    "Voi hyvä luoja...
    Kirjoittanut: Ihmettelevä, 2.3.2004 klo 08.26

    ...mikä idiootti!!!"

    sinulla on kohdallaan.

    Siitä on hyvä jatkaa.

    Äänestä

  • Tekis varmaan mieli sullakin?
    Eikö kukaan suostu kanssasi?
    Onko vaimo jättänyt?

    Äänestä

  • liisa kirjoitti:

    Tekis varmaan mieli sullakin?
    Eikö kukaan suostu kanssasi?
    Onko vaimo jättänyt?

    Huorastako?

    Älä tapa nauruun. Mulla on vaimo, jota viimeksi hoitelin 15 min. sitten oikein makoisasti. :))

    Ei kuule tarvitse jakorasioita kadehtia!

    Äänestä

  • Ukkomies kirjoitti:

    Huorastako?

    Älä tapa nauruun. Mulla on vaimo, jota viimeksi hoitelin 15 min. sitten oikein makoisasti. :))

    Ei kuule tarvitse jakorasioita kadehtia!

    "Älä tapa nauruun. Mulla on vaimo, jota viimeksi hoitelin 15 min. sitten oikein makoisasti. :))"

    Älä tapa minua nauruun. Vai että oikein hoitelit vaimosi. Mahtoi vaimollasi olla hauskaa sinun hoidossasi. Sitten tietenkin menit vessaan ja hoitelit vessanpöntön ja silläkin oli varmaan hauskaa.

    Äänestä

  • Miehet kun juoksevat aina sinne minne muna näyttää...minusta se kuvaa jotain siis huoramaista käytöstä kun ei hallitse vehkeitään ja usein ne ukkomiehet vielä "vapaita".Et kukahan se maksullinen olikaan säälittävää..

    Äänestä

Kolmasosapuoli ( mies tai nainen ) ei ole parisuhteessa antannut lupausta uskollisuudesta eikä ole millään lailla syyllinen puolison kyvyttömyyteen pitää omat lupaukset.

Petetyn puolison raivo sitä kohtaan että omalta puolisolta puuttuu halua olla uskollinen kohdistuu siis muuhun kun todelliseen kohteeseen.

Äänestä
  • kolmannen osapuolen ei tarvitse lähteä leikkiin mukaan ollenkaan.Molemmat ovat syyllisiä mutta
    ilman kolmatta osapuolta ei tapahdu pettämistä.
    Syy on myös miehessä.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    kolmannen osapuolen ei tarvitse lähteä leikkiin mukaan ollenkaan.Molemmat ovat syyllisiä mutta
    ilman kolmatta osapuolta ei tapahdu pettämistä.
    Syy on myös miehessä.

    Mies unohtaa kertoa olevansa varattu.... leikkii sinkkua...

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Mies unohtaa kertoa olevansa varattu.... leikkii sinkkua...

    Pettäjä valehtelee aina, mutta luulisi sen perheen olemassaolon selviävän suht nopeasti. Haluaisitko silti jatkaa? Loukata vaimoa ja lapsia? Mieti.

    Jos et suostu naimaan varattua, löytää hän varmasti seuraavalla kerralla jonkun muun, mutta säilytät ainakin omat kasvosi.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    kolmannen osapuolen ei tarvitse lähteä leikkiin mukaan ollenkaan.Molemmat ovat syyllisiä mutta
    ilman kolmatta osapuolta ei tapahdu pettämistä.
    Syy on myös miehessä.

    olla totta!!? Siis todellakin täällä monen mielestä ihmisten pitäisi huolehtia myös muiden (perheellisten) teoista? Kyllä syy on AINA siinä joka parisuhteestaan muualle lähtee kokeilemaan kepillä jäätä (ilman sormusta jne), ei kohteessa, varsinkaan kun usein henkilö ei tiedä tämän seikkailijan perheen olemassaolosta mitään.

    Eiköhän se riitä jokaiselle, että itse tietää mitä tekee ja toimii periaatteensa mukaan.

    Äänestä

  • Matleena kirjoitti:

    Pettäjä valehtelee aina, mutta luulisi sen perheen olemassaolon selviävän suht nopeasti. Haluaisitko silti jatkaa? Loukata vaimoa ja lapsia? Mieti.

    Jos et suostu naimaan varattua, löytää hän varmasti seuraavalla kerralla jonkun muun, mutta säilytät ainakin omat kasvosi.

    Päinvastoin olen usein ilmoittannut varatun ukkomiehen vonkausyrityksestä vaimolle. Ja mikä huuto ja syytös siitä syntyy kun hänen ukkoa MINÄ vikittelen, vaikka olen hyvin kylmästi ilmoittannut ei käy. Vaimosta minä olen inhottava piru kun sanon miten huonosti hänen kulta paska käyttäytyy...

    Eräskin jonka tiesin olevan varattu, lähetti tekstarin jossa vannoi olevansa vapaa... näytin vaimolle mitä paskaa mies lähettelee ja pyysin häntä pitämäään oman ukon aisoissa ja jättämään vapaat naiset rauhaan... akka pentele syytti minua heidän avioliiton vaarantamisesta.. siis häh !! Ukko otti rekkareiden perusteella minun yhteystiedot ja lähetteli viestejä ( en vastannut yhteenkään ) ja minä olin siis syyllinen äijän todella mauttomaan käytökseen.

    Pettäjä on siis aina yksin vastuussa omasta petturuudesta. Uskollisuus on kahden korvan välissä ja jos se puuttuu.... Vain pettäjä tietoisesti loukkaa vaimoa ja lapsiaan.... Jos jotain syytetään syytettäköön sitä joka sen petoksen tekee....

    PS Kuka per..le niin huonon äijän huolisi, en ainakaan minä... Oma ukko lensi kun leppäkeihäs pihalle kun narahti ensimäisen kerran yrityksestä... ei tarvitse selitellä... olisi ensinnä miettinnyt ennen kuin teki... turha itkeä kun paskat on jo housuissa....

    Ken pettää kerran, pettää aina kun tilaisuus siihen tulee ja ken sen tilaisuuden haluaa kyllä löytää sen... Helpompi vartioida kopallinen kirppuja kun kullilla ajattelevaa ukkoa. Mulla on ainakin mitä tahansa parempaa tekemistä kun kuluttaa energiaa tollaiseen ala-arvoiseen kesken kasvuiseen kloppiin... ( mies osaa kantaa vastuun omista valinnoistaan, eikä ruikuta sääliä omasta luonteen heikkoudesta ) Heikko mies ( henkisesti ) ei todellakaan kelpaa vaikka voissa paistaisi ja rahaan käärisi.

    Äänestä

  • Wiipo kirjoitti:

    Miksi muut eivät tee miehestä sanojensa takana seisovaa kunnon miestä...

    On niin pirun vaikea hyväksyä olevansa pettäjän kanssa naimisissa... Miksi vapaat eivät selvitä onko ukko valehteleva liero jotta lierolla ei olisi mahdollisuutta olla sitä mikä hän oikeasti on. Ne ruusunpunaisen lasit kun on niin vaikea riisua nenältä alas.

    Pakkoko sitä on olla luuserin kanssa naimisissa, kunnollisiakin on tarjolla... Mutta ovat mielummin sen surkean pellen kanssa naimisissa kun ottavat riskin että jäävät ilman... säälittävää... ja pelkäävät että muut nauravat ( kuten tekevätkin ) naisen epätoivoiselle roikkumiseen suhteessa jossa mies kerta toisensa jälkeen julkisesti haluaa häpäistä oman vaimonsa...

    KYLLÄ JOKAINEN VASTATKOON OMIEN VALITOJENSA SEURAAMUKSISTA IHAN YKSIN. Joka ei kykene uskollisuuteen olkoon sinkku tai edes rehellisesti tunnustaa ettei luonteessa ole riittävästi kykyä / halua olla uskollinen.

    Osa sinkuista ( sekä miehet että naiset ) eivät halua suhdetta jossa uskollisuus olisi vaatimus ( eivä halua tai kykenen sitä olemaan ) Mutta ennen kaikkia ovat rehellisiä siinä. Eikä heille merkitse miehen / naisen uskollisuus mitään tai ole mitää tarvetta "tarkistaa" mitään tietoja toisesta osapuolesta. Pano on pano. Osa taasen etsii sitä hyvää suhdetta ja silloin tarkistelevat toisen puheiden paikkaansa pitävyyttä... Mutta varatut kun eivä hyväksy että jotkut eivät edes halua muodostaa parisuhdetta ja tarkistella yhdentekevien panojen puheiden todenperäisyyttä koska heille mies on ihan yhdentekevä. Ja ettei sinkku ole mitään uskollisuus valaa kenellekään antanut ( siis ei riko lupausta )

    Nämä rääkyvät petetyksi tulevat naiset kun vaativat siltä vieraalta sinkku naiselta korkeampaa moraalia kun omalta ukolta... jotta tämä ei vaan lähtisi nostelemaan... menettämisen pelko siis takana...purkavat vihaansa ( joka todellinen kohde on äijä ) vieraaseen naiseen. Eivät siis kykene olemaan rehellisiä... Lähtökohtana näyttää olevan näillä naisilla = MIEHELLÄ EI KUULUKAAN OLLA MITÄÄN MORAALIA; EIKÄ MIEHELTÄ VOI VAATIA VASTUUNKANTOA OMISTA TEKEMISISTÄÄN. KYLLÄ MUIDEN NAISTEN PITÄISI OLLA KAALIMAAN VARTIOINA.

    PS Osalla miehillä on ihan oikeasti selkärankaa seistä sanojen takana...

    Kaikki sinkut ei haluu vakkarisuhdetta jolloin äijän yksityielämää ei paljon tarkistella.

    Mistä helvetistä sen perheen olemassa olo selviäisi???? Kuka ottaa selvää toisen privasta elämästä ???? Äijän priva elämä on EVVK. Vaikka joka ilta eri muija, ei voisi vähempää kiinostaa. Enkä tasan tarkaan tee selkoa omista hoidoistani äijälle. Juuri siksi olen sinkku, saa sekstailla kenen kanssa vaan ihan milloin vain. Väkisin en miestä ole vielä kertaakaan sänkyyn törkinnyt.

    Äänestä

  • Ällöä kirjoitti:

    HUORIA on aina ollut.

    Äänestä

  • Ukkomies kirjoitti:

    HUORIA on aina ollut.

    ÄÄLIÖITÄ. Huorat ottaa maksun you know...

    Äänestä

  • Ukkomies kirjoitti:

    HUORIA on aina ollut.

    B-luokan mies ilman selkärankaa. Hame päälle ei hallitse omia viettejä, heikko mies ( jos nyt voi yleensäkään miehestä puhua ) Halveksittava luuseri, ylijämä kamaa, säälittävä pillun vonkaaja.

    Äänestä

  • Matleena kirjoitti:

    Pettäjä valehtelee aina, mutta luulisi sen perheen olemassaolon selviävän suht nopeasti. Haluaisitko silti jatkaa? Loukata vaimoa ja lapsia? Mieti.

    Jos et suostu naimaan varattua, löytää hän varmasti seuraavalla kerralla jonkun muun, mutta säilytät ainakin omat kasvosi.

    hei tollo!! jos mä nain jotain ukkomiestä, en muuten menetä siinä mitenkään kasvojani. Sinähän varsinainen moralisti olet.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Miksi muut eivät tee miehestä sanojensa takana seisovaa kunnon miestä...

    On niin pirun vaikea hyväksyä olevansa pettäjän kanssa naimisissa... Miksi vapaat eivät selvitä onko ukko valehteleva liero jotta lierolla ei olisi mahdollisuutta olla sitä mikä hän oikeasti on. Ne ruusunpunaisen lasit kun on niin vaikea riisua nenältä alas.

    Pakkoko sitä on olla luuserin kanssa naimisissa, kunnollisiakin on tarjolla... Mutta ovat mielummin sen surkean pellen kanssa naimisissa kun ottavat riskin että jäävät ilman... säälittävää... ja pelkäävät että muut nauravat ( kuten tekevätkin ) naisen epätoivoiselle roikkumiseen suhteessa jossa mies kerta toisensa jälkeen julkisesti haluaa häpäistä oman vaimonsa...

    KYLLÄ JOKAINEN VASTATKOON OMIEN VALITOJENSA SEURAAMUKSISTA IHAN YKSIN. Joka ei kykene uskollisuuteen olkoon sinkku tai edes rehellisesti tunnustaa ettei luonteessa ole riittävästi kykyä / halua olla uskollinen.

    Osa sinkuista ( sekä miehet että naiset ) eivät halua suhdetta jossa uskollisuus olisi vaatimus ( eivä halua tai kykenen sitä olemaan ) Mutta ennen kaikkia ovat rehellisiä siinä. Eikä heille merkitse miehen / naisen uskollisuus mitään tai ole mitää tarvetta "tarkistaa" mitään tietoja toisesta osapuolesta. Pano on pano. Osa taasen etsii sitä hyvää suhdetta ja silloin tarkistelevat toisen puheiden paikkaansa pitävyyttä... Mutta varatut kun eivä hyväksy että jotkut eivät edes halua muodostaa parisuhdetta ja tarkistella yhdentekevien panojen puheiden todenperäisyyttä koska heille mies on ihan yhdentekevä. Ja ettei sinkku ole mitään uskollisuus valaa kenellekään antanut ( siis ei riko lupausta )

    Nämä rääkyvät petetyksi tulevat naiset kun vaativat siltä vieraalta sinkku naiselta korkeampaa moraalia kun omalta ukolta... jotta tämä ei vaan lähtisi nostelemaan... menettämisen pelko siis takana...purkavat vihaansa ( joka todellinen kohde on äijä ) vieraaseen naiseen. Eivät siis kykene olemaan rehellisiä... Lähtökohtana näyttää olevan näillä naisilla = MIEHELLÄ EI KUULUKAAN OLLA MITÄÄN MORAALIA; EIKÄ MIEHELTÄ VOI VAATIA VASTUUNKANTOA OMISTA TEKEMISISTÄÄN. KYLLÄ MUIDEN NAISTEN PITÄISI OLLA KAALIMAAN VARTIOINA.

    PS Osalla miehillä on ihan oikeasti selkärankaa seistä sanojen takana...

    MIEHELLÄ EI KUULUKAAN OLLA MITÄÄN MORAALIA; EIKÄ MIEHELTÄ VOI VAATIA VASTUUNKANTOA OMISTA TEKEMISISTÄÄN. KYLLÄ, MUIDEN NAISTEN PITÄISI OLLA KAALIMAAN VARTIOINA.

    heh.. voin suoranaisesti kuulla "pihahtelevan" hengityksen, kun tuota edellistä kirjoittelit..
    nämä on näitä maailman makeimpia iltalukemisia..

    paii!!!

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Miksi muut eivät tee miehestä sanojensa takana seisovaa kunnon miestä...

    On niin pirun vaikea hyväksyä olevansa pettäjän kanssa naimisissa... Miksi vapaat eivät selvitä onko ukko valehteleva liero jotta lierolla ei olisi mahdollisuutta olla sitä mikä hän oikeasti on. Ne ruusunpunaisen lasit kun on niin vaikea riisua nenältä alas.

    Pakkoko sitä on olla luuserin kanssa naimisissa, kunnollisiakin on tarjolla... Mutta ovat mielummin sen surkean pellen kanssa naimisissa kun ottavat riskin että jäävät ilman... säälittävää... ja pelkäävät että muut nauravat ( kuten tekevätkin ) naisen epätoivoiselle roikkumiseen suhteessa jossa mies kerta toisensa jälkeen julkisesti haluaa häpäistä oman vaimonsa...

    KYLLÄ JOKAINEN VASTATKOON OMIEN VALITOJENSA SEURAAMUKSISTA IHAN YKSIN. Joka ei kykene uskollisuuteen olkoon sinkku tai edes rehellisesti tunnustaa ettei luonteessa ole riittävästi kykyä / halua olla uskollinen.

    Osa sinkuista ( sekä miehet että naiset ) eivät halua suhdetta jossa uskollisuus olisi vaatimus ( eivä halua tai kykenen sitä olemaan ) Mutta ennen kaikkia ovat rehellisiä siinä. Eikä heille merkitse miehen / naisen uskollisuus mitään tai ole mitää tarvetta "tarkistaa" mitään tietoja toisesta osapuolesta. Pano on pano. Osa taasen etsii sitä hyvää suhdetta ja silloin tarkistelevat toisen puheiden paikkaansa pitävyyttä... Mutta varatut kun eivä hyväksy että jotkut eivät edes halua muodostaa parisuhdetta ja tarkistella yhdentekevien panojen puheiden todenperäisyyttä koska heille mies on ihan yhdentekevä. Ja ettei sinkku ole mitään uskollisuus valaa kenellekään antanut ( siis ei riko lupausta )

    Nämä rääkyvät petetyksi tulevat naiset kun vaativat siltä vieraalta sinkku naiselta korkeampaa moraalia kun omalta ukolta... jotta tämä ei vaan lähtisi nostelemaan... menettämisen pelko siis takana...purkavat vihaansa ( joka todellinen kohde on äijä ) vieraaseen naiseen. Eivät siis kykene olemaan rehellisiä... Lähtökohtana näyttää olevan näillä naisilla = MIEHELLÄ EI KUULUKAAN OLLA MITÄÄN MORAALIA; EIKÄ MIEHELTÄ VOI VAATIA VASTUUNKANTOA OMISTA TEKEMISISTÄÄN. KYLLÄ MUIDEN NAISTEN PITÄISI OLLA KAALIMAAN VARTIOINA.

    PS Osalla miehillä on ihan oikeasti selkärankaa seistä sanojen takana...

    Tekstisi soisi monen lukevan!
    Asioista on puhuttava niiden nimillä!

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    B-luokan mies ilman selkärankaa. Hame päälle ei hallitse omia viettejä, heikko mies ( jos nyt voi yleensäkään miehestä puhua ) Halveksittava luuseri, ylijämä kamaa, säälittävä pillun vonkaaja.

    sitten kutsutaan tuota Ukkomiestä, joka kulkee säälittävästi vonkaamassa pillua eikä saa ja purkaa turhautuneisuuttaan tällä palstalla haukkumalla naisia (vaikkei osaa edes kunnon lauseita kirjoittaa) ja kehuskelemalla kuinka "hoiteli" vaimonsa ( No, hyvä mielikuvitus on aina positiivinen asia..)?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Saa naista ( rahalla)

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Päinvastoin olen usein ilmoittannut varatun ukkomiehen vonkausyrityksestä vaimolle. Ja mikä huuto ja syytös siitä syntyy kun hänen ukkoa MINÄ vikittelen, vaikka olen hyvin kylmästi ilmoittannut ei käy. Vaimosta minä olen inhottava piru kun sanon miten huonosti hänen kulta paska käyttäytyy...

    Eräskin jonka tiesin olevan varattu, lähetti tekstarin jossa vannoi olevansa vapaa... näytin vaimolle mitä paskaa mies lähettelee ja pyysin häntä pitämäään oman ukon aisoissa ja jättämään vapaat naiset rauhaan... akka pentele syytti minua heidän avioliiton vaarantamisesta.. siis häh !! Ukko otti rekkareiden perusteella minun yhteystiedot ja lähetteli viestejä ( en vastannut yhteenkään ) ja minä olin siis syyllinen äijän todella mauttomaan käytökseen.

    Pettäjä on siis aina yksin vastuussa omasta petturuudesta. Uskollisuus on kahden korvan välissä ja jos se puuttuu.... Vain pettäjä tietoisesti loukkaa vaimoa ja lapsiaan.... Jos jotain syytetään syytettäköön sitä joka sen petoksen tekee....

    PS Kuka per..le niin huonon äijän huolisi, en ainakaan minä... Oma ukko lensi kun leppäkeihäs pihalle kun narahti ensimäisen kerran yrityksestä... ei tarvitse selitellä... olisi ensinnä miettinnyt ennen kuin teki... turha itkeä kun paskat on jo housuissa....

    Ken pettää kerran, pettää aina kun tilaisuus siihen tulee ja ken sen tilaisuuden haluaa kyllä löytää sen... Helpompi vartioida kopallinen kirppuja kun kullilla ajattelevaa ukkoa. Mulla on ainakin mitä tahansa parempaa tekemistä kun kuluttaa energiaa tollaiseen ala-arvoiseen kesken kasvuiseen kloppiin... ( mies osaa kantaa vastuun omista valinnoistaan, eikä ruikuta sääliä omasta luonteen heikkoudesta ) Heikko mies ( henkisesti ) ei todellakaan kelpaa vaikka voissa paistaisi ja rahaan käärisi.

    muhun just samanlailla otti ns.vapaa mies yhteyttä onki tiedot autonrek.perusteel ja alko ajojahdin en kylläkään tiennyt et mies varattu kun kerto olevansa eronnut..

    Äänestä

Se on ihan sama mikä juttu on kyseessä ja siihen kuuluu kaksi naista ja yksi mies, niin tilanne kääntyy siihen että naiset kilpailee ja tappelee keskenään.

Äänestä
  • toki voinut tässä ketjussa käyttää jotakin muuta nimimerkkiä, ettei tuo kommenttisi vain sekoitu minuun.

    Äänestä

  • Ukkomies (ensimmäinen) kirjoitti:

    toki voinut tässä ketjussa käyttää jotakin muuta nimimerkkiä, ettei tuo kommenttisi vain sekoitu minuun.

    ...taidat olla se vähä älyinen ukkomies jonka sanavarastosta ei löydy kuin yksi sana, huora! Kyllä minua kovasti nauratti kirjoituksesi. Onneksi on niitäkin pellejä joiden kustannuksella saa hyvät naurut!

    Äänestä

  • B-luokan miehestä tuskin jaksaa tapella. Roskiin ja ulos elämästä...

    Äänestä

  • ....BäNgg... sulle, mokomakin hämmentäjä!!

    Äänestä

  • Ukkomies (ensimmäinen) kirjoitti:

    toki voinut tässä ketjussa käyttää jotakin muuta nimimerkkiä, ettei tuo kommenttisi vain sekoitu minuun.

    heh..hee..siis kyllä, mies on SUSI miehelle, tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • Oletko nainnut tappelevan naisen?
    Rakastajasikin on riitaa haastava?
    Onkohan miehessä vikaa..vikaa..vikaa?
    Fiksu mies valitsee paremmin!

    Äänestä

  • Kerro sitten mulle, jos on 2 miestä ja 1 nainen? Mikä mies on toiselle miehelle?

    Äänestä

Nämä pettämisjutut ovat hyvin mielenkiintoisia. Monesti pettämisen alkuvaihe, jolloin suhde pystytään vielä pitämään salassa, tuntuu aivan taivaalliselta ja ihanalta, mutta käryn tapahduttua syöksytään suoraan helvettiin. Käryn jälkeen kaikki osapuolet ovat toistensa vihamiehiä.

Minulla on omakohtaisia kokemuksia siitä, että vaimo tosiaan syyttää pettämisestä toista naista, vaikka oma mies ottaisi syyn niskoilleen. Vaikka mies kuinka vakuuttaisi, että hän on ollut sivusuhteessa se aktiivisempi osapuoli, niin petetyillä vaimoilla on kuitenkin tapana syyllistää tapahtuneesta pelkästään sitä toista naista, joka on vietellyt avuttoman miehen pahoille teille. Kun mies sitten sanoo, että vikaa pitäisi etsiä siitä omasta parisuhteesta, niin vaimoväki tulkitsee asian siten, että petturimies vieläkin haluaa suojella sitä "saastaista" toista naista. Petetyt naiset pystyvät vai harvoin tunnustamaan tosiasiat .

Käryn jälkeen myös se ihana toinen nainenkin muuttaa usein suhtautumistaan tähän petturimieheen. Hän antaa silloin miehen ymmärtää, että mies ei ole ollut riittävän taitava eikä ole riittävästi arvostanut häntä, koska on sallinut käryn käydä. Monesti nämä toiset naiset tavallaan liittoutuvat miehen oman vaimon kanssa ( jos keskustelevat keskenään) ja sitten he porukassa antavat miehen kuulla kunniansa. "Lunta tulee tupaan" silloin kahdesta suunnasta! Monesti nämä toiset naiset vielä antavat vaimolle sen kuvan, että miehen sivusuhde olisi ollut jotenkin irstas tai vähän huonomaineinen, jotta miehen oma vaimo sitten vielä railakkaammin miestä löylyttäisi. Siinä tilanteessa petturimiestä ei ymmärrä kumpikaan nainen, vaan molemmat haluavat kostaa miehelle käryämisen.

Näissä pettämisasioissa suurin kärsijä ei ole petetty vaimo tai toinen nainen, vaan se on se pettänyt mies itse. Eivät kaikki sivusuhteeseen päätyneet miehet ole mitään luusereita tai vastuuttomia hamppareita, vaan heidän joukossaan on erittäin viisaita ja vastuuntuntoisia perheensä hyvinvoinnista moitteettomasti huolehtivia miehiä, jotka eivät jollakin elämän osa-alueella saa riittävää tyydytystä omassa parisuhteessaan. Monesti ymmärtäväinen toinen nainen saattaa olla helppo ja mukava ratkaisu ongelmiin, jos suhde vain säilyy salassa. Jos käry käy ( yleensä näin käy aina), niin vaimo ja se toinen nainen tekevät sitten tälle kunnolliselle miehelle selväksi sen, että hän on kaikkein surkein olento tässä maailmassa. Moni viisas mies on saanut tämän kokea, ja moni tulee varmasti kokemaan sen jatkossakin.

Äänestä
  • "Monesti ymmärtäväinen toinen nainen saattaa olla helppo ja mukava ratkaisu ongelmiin, jos suhde vain säilyy salassa."

    Mistähän johtuu että kaikesta halutaan päästä mahdollisimman helpolla nykyään? Ei olla valmiita panostamaan omaan suhteeseen, eli jos vaimo ei suostukaan tuosta vaan sormia napsauttamalla sänkyyn tai on väsynyt lapsenhoidosta tai muusta, haetaan heti tyydytystä muualta kertoen "ettei kotona saa".

    "Moni viisas mies on saanut tämän kokea, ja moni tulee varmasti kokemaan sen jatkossakin. "

    Anteeksi vaan, mutta eipä tuo nyt kovin viisasta toimintaa ole, jos yhtään ajattelee asiaa ja sen seurauksia järjellään ETUKÄTEEN, eikä aina sillä alapäällään.

    Äänestä

  • Royal kirjoitti:

    "Monesti ymmärtäväinen toinen nainen saattaa olla helppo ja mukava ratkaisu ongelmiin, jos suhde vain säilyy salassa."

    Mistähän johtuu että kaikesta halutaan päästä mahdollisimman helpolla nykyään? Ei olla valmiita panostamaan omaan suhteeseen, eli jos vaimo ei suostukaan tuosta vaan sormia napsauttamalla sänkyyn tai on väsynyt lapsenhoidosta tai muusta, haetaan heti tyydytystä muualta kertoen "ettei kotona saa".

    "Moni viisas mies on saanut tämän kokea, ja moni tulee varmasti kokemaan sen jatkossakin. "

    Anteeksi vaan, mutta eipä tuo nyt kovin viisasta toimintaa ole, jos yhtään ajattelee asiaa ja sen seurauksia järjellään ETUKÄTEEN, eikä aina sillä alapäällään.

    Tässä esimerkkitapauksessani parisuhteessa oli ongelmia henkisellä puolella, joten alapäällä "ajattelemalla" niitä ei saatu ratkaistua. Se toinen nainen astui kuvioihin siitä syystä, että hänen kanssaan ei henkisellä tasolla ollut mitään ongelmia. Ylimääräinen seksi ei siis ollut syy pettämiseen.

    Äänestä

  • Kansanparantaja kirjoitti:

    Mutta jos ylimääräinen seksi ei ollut pettämisen syy, miksi sitä sitten piti heidän välillään ylipäätään olla (vai oliko)? Kyllä asiat ja ongelmat yleensä ratkotaan ainakin meilläpäin puhumalla, oli sitten kyseessä mies, vaimo tai toinen nainen. Vai tarkoitatko tässä tapauksessa henkistä, platonista suhdetta toiseen naiseen (ilman seksiä)?

    Edelleen, jos mies olisi ollut kaukaa viisas ei ongelmia välttämättä syntyisi. Jos kertoo avoimesti mitä on vailla ja mistä asiasta ei saa kumppaniltaan tyydytystä, ehkä asiaan löytyisi myös yhteinen ratkaisu. Toisen selän takana toimimisesta seuraa väistämättä ongelmia- eikä sellainen ihminen kovinkaan paljon ajattele muita kuin itseään.

    Äänestä

  • Eivät kaikki sivusuhteeseen päätyneet miehet ole mitään luusereita tai vastuuttomia hamppareita, vaan heidän joukossaan on erittäin viisaita ja vastuuntuntoisia perheensä hyvinvoinnista moitteettomasti huolehtivia miehiä, jotka eivät jollakin elämän osa-alueella saa riittävää tyydytystä omassa parisuhteessaan.

    Niiiiiiin viisas että pakeni toisen naisen syliin sen sijaan että yrittäisi ratkoa ne ongelmat tai laittaisi kantapäät vastakkain. Ei täytä minun silmissä viisaan ( siis ajattelevan ) ihmisen tunnusmerkkejä. Aivot on annettu siksi että niitä joskus jopa osaisi käyttää....sitten tälle kunnolliselle miehelle selvisi sen, että hän on kaikkein surkein olento tässä maailmassa. Siis viimein järki alkaa palata pätkittäin

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Eivät kaikki sivusuhteeseen päätyneet miehet ole mitään luusereita tai vastuuttomia hamppareita, vaan heidän joukossaan on erittäin viisaita ja vastuuntuntoisia perheensä hyvinvoinnista moitteettomasti huolehtivia miehiä, jotka eivät jollakin elämän osa-alueella saa riittävää tyydytystä omassa parisuhteessaan.

    Niiiiiiin viisas että pakeni toisen naisen syliin sen sijaan että yrittäisi ratkoa ne ongelmat tai laittaisi kantapäät vastakkain. Ei täytä minun silmissä viisaan ( siis ajattelevan ) ihmisen tunnusmerkkejä. Aivot on annettu siksi että niitä joskus jopa osaisi käyttää....sitten tälle kunnolliselle miehelle selvisi sen, että hän on kaikkein surkein olento tässä maailmassa. Siis viimein järki alkaa palata pätkittäin

    Kylläpä osasit kirjoittaa hyvin tutulla tavalla. Ajattelet ja kirjoitat juuri samalla tavalla kuin se esimerkkini nainenkin. Juuri tällainen kunnollista aviomiestä väheksyvä ajatustapa ajaa nämä miehet viisaan ja ymmärtäväisen toisen naisen syliin.

    Aivot on tosiaan annettu ihmisille siksi, että niitä myös käytettäisi viisaasti. Tämä pitäisi myös näiden feministinaistenkin muistaa, mutta hyvin monesti he käyttävät verbaalista lahjakkuuttaan väärin ja laittavat kunnollisen miehensä toivottomaan neuvotteluasemaan. Nainen suorastaan ajaa miehensä vieraan naisen syliin.

    Tällä esimerkkini miehellä järki on aina pelannut kunnolla, mutta siitäkin huolimatta sekä oma että se toinen nainen antoivat hänen käryn jälkeen ymmärtää olevansa surkein olento maan päällä. Vaikeassa neuvottelutilanteessa miehen tietenkin täytyi näytellä surkeaa ja katuvaista, jotta molemmat naiset olisivat tunteneen torumisensa oikeutetuksi toimenpiteeksi. Viisas ja omia ajatuksiaan arvostava mies tietenkin sopeutui osaansa hyvin, koska muussa tapauksessa taloudelliset vahingot olisivat olleet todella suuret. Miehen järki ei siis pelannut vain pätkittäin, vaan hänellä oli koko ajan selkeä kuva siitä, millaisilla myönnytyksillä ja nöyryytyksillä tilanne saatiin takaisin hallintaan.

    PS. Kirjoittajalle sanoisin, että jos olet parisuhteessa elävä nainen, niin Sinun miehesi on todella suuressa vaarassa ajautua toisen naisen syliin, mikäli hän haluaa keskustella avoimesti ja järkevästi vastakkaisen sukupuolen kanssa.

    mikä kunnollinen aviomies se sellainen on joka toisen naisen syliin menee? Tuollaiset ratkaisut tehdään itse, vai väitätkö että nainen päätti tuossa tapauksessa miehen puolesta? Vain itseään voi syyttää tapahtumista joissa itse on ollut päätekijänä, sekä seuraamuksista.

    Äänestä

  • Kansanparantaja kirjoitti:

    Kylläpä osasit kirjoittaa hyvin tutulla tavalla. Ajattelet ja kirjoitat juuri samalla tavalla kuin se esimerkkini nainenkin. Juuri tällainen kunnollista aviomiestä väheksyvä ajatustapa ajaa nämä miehet viisaan ja ymmärtäväisen toisen naisen syliin.

    Aivot on tosiaan annettu ihmisille siksi, että niitä myös käytettäisi viisaasti. Tämä pitäisi myös näiden feministinaistenkin muistaa, mutta hyvin monesti he käyttävät verbaalista lahjakkuuttaan väärin ja laittavat kunnollisen miehensä toivottomaan neuvotteluasemaan. Nainen suorastaan ajaa miehensä vieraan naisen syliin.

    Tällä esimerkkini miehellä järki on aina pelannut kunnolla, mutta siitäkin huolimatta sekä oma että se toinen nainen antoivat hänen käryn jälkeen ymmärtää olevansa surkein olento maan päällä. Vaikeassa neuvottelutilanteessa miehen tietenkin täytyi näytellä surkeaa ja katuvaista, jotta molemmat naiset olisivat tunteneen torumisensa oikeutetuksi toimenpiteeksi. Viisas ja omia ajatuksiaan arvostava mies tietenkin sopeutui osaansa hyvin, koska muussa tapauksessa taloudelliset vahingot olisivat olleet todella suuret. Miehen järki ei siis pelannut vain pätkittäin, vaan hänellä oli koko ajan selkeä kuva siitä, millaisilla myönnytyksillä ja nöyryytyksillä tilanne saatiin takaisin hallintaan.

    PS. Kirjoittajalle sanoisin, että jos olet parisuhteessa elävä nainen, niin Sinun miehesi on todella suuressa vaarassa ajautua toisen naisen syliin, mikäli hän haluaa keskustella avoimesti ja järkevästi vastakkaisen sukupuolen kanssa.

    Huh. Olipa yllättävää tekstiä. Sovittelit siis tilanteen taloudellisten realiteettien ohjaamana? Ymmärrän kyllä, että materialla on arvonsa. Pidän itsekin rahalla saavutettavista elämän miellyttävyyksistä, sen suhteen en yritä jeesustella. Mutta materialla ei täytetä henkistä tyhjyyttä. Uskon että pitkässä juoksussa henkinen tyytyväisyys korvaa materialistisen yltäkylläisyyden. Ja itseensä ja elämäänsä tyytyväinen ihminen tekee itsellensä uutta vaurautta.
    Mutta arvostuskysymys. Meitä on niin moneksi.

    Äänestä

minä ainankin syytin molempia miestäni sekä naista jonka kanssa minua petti, katkaisin välini molempiin.eihän ketään voi pakottaa pettämään kyllä siihen tarvitaan kaksi

Äänestä
  • siis syytit molempia, tarkoititko että tämä toinen nainenkin petti sinut?
    Siinä tapauksessa että hän oli esim. hyvä ystäväsi niin ymmärrän tunteesi.
    Mutta jos olitte toisillenne täysin vieraita, niin aika lapsellista on väittää että nainen petti sinut!

    Äänestä

  • äly hoi?? kirjoitti:

    siis syytit molempia, tarkoititko että tämä toinen nainenkin petti sinut?
    Siinä tapauksessa että hän oli esim. hyvä ystäväsi niin ymmärrän tunteesi.
    Mutta jos olitte toisillenne täysin vieraita, niin aika lapsellista on väittää että nainen petti sinut!

    huora kirjoitella.

    Äänestä

  • Äly kirjoitti:

    huora kirjoitella.

    Hyvin suuri osa pariskuntien ongelmista johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei näillä sinänsä lutuisilla ihmisillä ole riittävästi henkisiä valmiuksia, joita onnellisen parisuhteen ylläpitäminen edellyttäisi.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että parisuhdeongelmat johtuvat pääasiassa siitä syystä, että ihmiset ovat solmineet parisuhteen henkisesti keskenkasvuisina. Nuorella iällä seksuaalivietti on niin voimakas, että se henkinen puoli jää alussa aivan liian vähälle huomiolle.

    Kun parisuhteessa alkuhuuma ja kiihkein seksi alkaa hieman haihtua, niin silloin on jo aikaa katsella rauhassa puolisonsa henkisiä ominaisuuksiakin. Monet saattavat havaita, että ovatkin touhunneet parisuhteessaan aivan vieraan ihmisen kanssa, jolloin suhde saattaa muodostua pelkäksi velvollisuudeksi. Tässä tilanteessa puolisot ovat erittäin alttiita löytämään itselleen uuden henkisesti sopivamman kumppanin, ja vanha suhde päättyy silloin eroon.

    Äänestä

Ihmistä, joka yhä uskoo ja luottaa huijariksi tietämäänsä tyyppiin, pidetään yksinkertaisena.

Miestä, joka sietää vieraissa käyvää vaimoa, pidetään säälittävänä nahjuksena.

Vaimoa, joka katkerasti ulisten, kärsien ja sivullisia syytellen jatkaa onnetonta näennäisperhe-eloa petturimiehensä rinnalla, kunnioitetaan uhrautuvana sankarittarena.

Tosiasiassa nämä petetyt vaimoihmiset laittavat päänsä pensaaseen vältelläkseen totuutta. On tietysti ikävä myöntää, että oma liitto meni kiville, ehkä alunperinkin tuli valittua kumppani, josta ei ole sitoutumaan. Joka tapauksessa on kyse Isoista Asioista, joiden myöntäminen merkitsisi huikeaa elämänmuutosta. Omilla jaloilla seisominen, omilla tuloilla eläminen, sosiaalisen statuksen menettäminen, mahdollinen yksihuoltajuus, ... ovat mullistavia juttuja. Joistakin on paljon helpompaa tarrata kaikin voimin kiinni siihen, jonka varaan aina ennenkin on rakentanut eli mieheen. Kulissi voi säilyä siedettävänä vain, jos onnistuu ulkoistamaan syyllisen. Siksi kai on luonnollista osoittaa sormella toista naista.

Äänestä
  • Vaimoa, joka katkerasti ulisten, kärsien ja sivullisia syytellen jatkaa onnetonta näennäisperhe-eloa petturimiehensä rinnalla, kunnioitetaan pelkurina joka ei uskalla katsoa totuutta silmiin. Joko turpa kiinni ja kestää että oma ukko on mitä on tai kantapäät vastakkain. Ulisemalla tilanne ei muutu, turha sitä on odottaa MUIDEN tekevän siitä miehestä kunnollista ( jos miehestä ei siihen kerran ole )

    Äänestä

Lueskelin tässä kyseisen keskustelun läpi ja on näemmä vähän poikettu aiheesta. itse olen eronnut nuori nainen ja tässä aloin pohdiskella tuota alkuperäistä tuotosta.
Itse tulin petetyksi tuossa loppukesästä viime vuonna (perheellinen en ole). Meillä meni silloin huonosti ja miesystävä narahti sitten kaidalle tielle. Kyseessä oli parisuhteessa elävä 2:n lapsen äiti, joka mieheni tavattuaan päätti vokotella tätä vaikka tiesi hänen olevan varattu. Siinä sitten antoivat henkistä tukea toisilleen ja jäivät rysänpäältä kiinni petipuuhissa. Lähdin kävelemään samantien, en jäänyt katselemaan sitä menoa. Tämä ns. kolmas nainen jätti miehensä, sai ilmeisesti voimaa minun miesystävältäni. Varmaankin siinä luulossa että saisi tämän itselleen. Onhan miesystäväni melkoinen saalis. Tämä nainen on noin. 30-vuotias, miesystäväni 28. Itse olen nuorempi, 25-vuotias. No erossa oltiin muutama kuukausi ja palattiin yhteen. Tämä nainen sai meidät selvittämään ongelmamme parisuhteessamme, siitä olen kiitollinen. Mies tajusi kuka on hänelle tärkein ja itse tajusin omat mokani. No, jälkeenpäin mies näytti minulle viestit, joita tämä kyseinen nainen oli laitellut. Esimerkkinä voinee sanoa yhden:-"Kunnioitan sitä, että olet varattu, enkä missään nimessä aio vikitellä sinua(vaikka mieli kyllä vähän tekisi)..."

Voi luoja että minua nauratti, minusta kyseinen teksti oli niinkin aikuiselta naiselta todella lapsellista. koko viestiskaala oli sitä, kuinka hän oli tehnyt itsestään niin erinomaisen ja ihanan itsenäisen ihmisen miesystäväni silmissä. Vieläpä käyttänyt tätä "henkisenä tukenaan". Minusta oli tietenkin tehty salakavalasti se huono nainen. Eli tässä tapauksessa vikaa oli meissä kaikissa. Omassa typerässä käytöksessäni joskus taannoin, tässä naisessa, että hän todellakin käännytti miehen pään, sekä miehessä tietty, että hän oli niin sinisilmäinen, että lähti koko touhuun mukaan.

No, se on ollutta ja mennyttä, elämä jatkuu, meidän välimme korjaantuivat ja olemme jälleen yhdessä. Miesystäväni sinä aikana kun olimme erossa tajusi, kenet todellakin haluaa. Se oli silloin hänelle sitä hetken huumaa, pakokeino ongelmista. Onneksi itselläni on moraali tallella, en menisi pettämään, enkä ole katkera millekään osapuolelle. Toki jos tämä kaikki toistuu vielä joskus, suhteemme on ohi lopullisesti. Kyllä sitä ihmissuhdetta on hoivattava, vaikka olisi lapsia ja monta vuotta naimisissa. Ei se vika aina ole vain miehessä, minä ainakin katsoin peiliin. Nykyään ei ole mitään syytä epäillä että hän olisi uskoton tai satuttaisi minua enää niinkuin silloin teki.

Äänestä
  • Hienoa, että saitte parisuhteenne kuntoon. Mutta näissä kolmen kuvioissa on surkeinta se, että ns. häviäjälle nauretaan mennen tullen. Oli se sitten vaimo tai todella toiseksi jäänyt toinen nainen. Ei tunnu kovin korrektilta että miehesi esittelee häneltä saamiaan viestejä sinulle. Tai varmasti miehesi mielellään näyttää ne sinulle luottamuksen merkiksi, mutta ehkä sinun pitäisi kieltäytyä lukemasta...Heilläkin oli jonkunlainen suhde ja siinäkin jätetyllä saattaa olla tilanteessa hieman työstämistä. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti - kuten sananlasku sanoo. Silti toista sananlaskua lainatakseni lyötyä ei kannata enää lyödä. Ei tunnu reilulta. Koska voittajien on aina helpompi hymyillä. Oli se sitten vaimo tai toinen nainen.

    Äänestä

  • suzy kirjoitti:

    Hienoa, että saitte parisuhteenne kuntoon. Mutta näissä kolmen kuvioissa on surkeinta se, että ns. häviäjälle nauretaan mennen tullen. Oli se sitten vaimo tai todella toiseksi jäänyt toinen nainen. Ei tunnu kovin korrektilta että miehesi esittelee häneltä saamiaan viestejä sinulle. Tai varmasti miehesi mielellään näyttää ne sinulle luottamuksen merkiksi, mutta ehkä sinun pitäisi kieltäytyä lukemasta...Heilläkin oli jonkunlainen suhde ja siinäkin jätetyllä saattaa olla tilanteessa hieman työstämistä. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti - kuten sananlasku sanoo. Silti toista sananlaskua lainatakseni lyötyä ei kannata enää lyödä. Ei tunnu reilulta. Koska voittajien on aina helpompi hymyillä. Oli se sitten vaimo tai toinen nainen.

    Kiitos kommentista=)

    Tämä toinen nainen ja mieheni ei ole enää tekemisissä ja viestit hän näytti, koska halusi osoittaa, että on luottamisen arvoinen. Minusta oli ihan reilua, että hän ne viestit näytti kaiken sen tapahtuneen jälkeen. Olin todella rikki jonkin aikaa ja oli hyvä lukea nuo viestit, koska niistä näin millainen juttu heillä oli ollut. Selvästi tämä toinen nainen ihastui mieheeni todenteolla, mutta moni kakku päältä kaunis, kuten tavataan sanoa. Hänessä oli tietynlaista kieroutta, jolla yritti keinotella miestä pois luotani. Yritys onnistui, mutta pidemmänpäälle mies tuli kuitenkin järkiinsä. En ole hänelle vihainen, ihmettelen vain miten ihmiset saattavat käyttäytyä tällaisissa tilanteissa. Mikäpä hän oli minua arvostelemaan miehelleni tuntematta minua edes kunnolla. Tarinassa on aina kaksi puolta. Tämä nainen tavallaan tekeytyi juuri sellaiseksi, mitä oletti mieheni haluavan. Eli täysin minun vastakohdakseni, todellinen luonne paljastui kuitenkin nopeasti. Hän ei olisi voinut olla enempää väärässä suhteeni ja myös mieheni suhteen. En todellakaan ole vahingoniloinen, mies toimi tilanteessa väärin antamalla hänelle kuvan, että heillä olisi mahdollisuus. Ehkäpä hänellä olikin, mutta joku sen mokasi ja minä en varmasti ollut enää osallisena siinä tilanteessa, vaan nauttimassa sinkkuudesta täysin sydämin.

    Ongelmana suhteessamme oli, ettemme pystyneet puhumaan kunnolla ongelmistamme ja miehen oli helppo puhua tälle toiselle osapuolelle. Mutta jo alusta asti tuli ilmi, ettei tämä nainen aikonut olla vain ystävä vaan oli päättänyt saada hänet itselleen. Hän kertoi ongelmallisesta suhteestaan omaan mieheensä ja teki tästä syntipukin kaikkeen. Itse totesin jälkeenpäin, että kyllä varmasti tämäkin nainen on tehnyt oman osansa suhteen kariutumisessa, että on epäkypsää syyttää vain toista. Ei se mies nyt niin kamala ihminen voinut olla, kun pitkään olivat yhdessä ja kaksi lastakin oli.
    Toivon, että tämä ihminen löytää vielä todellisen rakkauden ja lopettaa sellaiset kieroilut, mitä minun suhteeni teki. Toivottavasti me kaksi muutakin asianosaista olemme ottaneet opiksemme, ainakin juttu luistaa nykyään;)

    eikös se niin ole, että hyvä voittaa aina pahan...

    Äänestä

  • suzy kirjoitti:

    Hienoa, että saitte parisuhteenne kuntoon. Mutta näissä kolmen kuvioissa on surkeinta se, että ns. häviäjälle nauretaan mennen tullen. Oli se sitten vaimo tai todella toiseksi jäänyt toinen nainen. Ei tunnu kovin korrektilta että miehesi esittelee häneltä saamiaan viestejä sinulle. Tai varmasti miehesi mielellään näyttää ne sinulle luottamuksen merkiksi, mutta ehkä sinun pitäisi kieltäytyä lukemasta...Heilläkin oli jonkunlainen suhde ja siinäkin jätetyllä saattaa olla tilanteessa hieman työstämistä. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti - kuten sananlasku sanoo. Silti toista sananlaskua lainatakseni lyötyä ei kannata enää lyödä. Ei tunnu reilulta. Koska voittajien on aina helpompi hymyillä. Oli se sitten vaimo tai toinen nainen.

    Ei se aina niin ole, että se "hävinnyt" henkilö saa naurut. Yleensä pettämisjutuissa voittajana selviää se, joka kävelee ulos kuviosta pää pystyssä. Jäljellejääneellä kahdella henkilöllä onkin sitten kunnon selvittely ja sota edessään, jossa astuu mustasukkaisuus peliin. Jos "vaimo" voittaa, tulee omantunnon tuskat ja itsesyyttelyt, luottamuspula, vihantunteita, katkeruutta...Jos se "pettäjän kumppani" voittaa, tulee epävarmuus siitä, mitäpä jos minulle tehdään samoin tulevaisuudessa, olikohan se "vaimo" parempi, onko mies valehtelija jne.

    Siis kuten sodassakin, kukaan ei voita, mutta opikseen voi ottaa. Siksi mielestäni "pikkutyttö" kirjoitti asiaa, kun oli tajunnnut, että lopulta kaikki häviää ja kaikki voivat olla niitä syyllisiä. Mutta jokainen voi ottaa myös opikseen. Ja pikkutytölle vielä kommenttina, että taidat kyllä olla hieman katkera tuolle toiselle naiselle, vaikka sanotkin, että et ole vihainen niin katkera kyllä olet. Kyllä se siitä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelevä kirjoitti:

Olen paljon lueskellut näitä sivuja ja huomannut, että useimmiten kun on puhetta pettämisestä, niin siitä syytetään sitä kolmatta osapuolta, joka on luultavasti vapaa ihminen tekemään mitä haluaa. Oma mies on täysin syytön raukka. Toista naista nimitellään huoraksi ym. Eihän tämä toinen nainen ole vastuussa miehen vaimolle tai avovaimolle. Eikö mies vastaa tekemisistään. Itse en ole ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta jos joskus näin kävisi, että tapaisin mukavan miehen jolla olisi jo puoliso, niin eihän se olisi minun vaikani jos mies olisi kiinnostunut. Minähän olisin vapaa. Tietenkin jos mies sanoisi, ettei onnistu, koska on jo varattu, niin en tietenkään rupeaisi varattua jahtaamaan. Ymmärrättekö pointin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu