Olen ollut yksissä kumppanini kanssa kohta 7 v. Koko ajan olen ollut opiskelija tai työtön. Emme voi ASUA yhdessä, koska olen työtön, ja en ole oikeutettu päivärahaan mieheni tulojen vuoksi jos asumme yhdessä. Hänellä ei ole kuitenkaan varaa elättää minua (velkoja paljon).
Pitkästä aikaa olin työhaastattelussa, mutta voih - työ on osa-aikainen. Mikäli asun edelleen yksin, en pärjää taloudellisesti. Mikäli muutan mieheni kanssa yhteen, pärjään - mutta en ikuisesti. Työ on nimittäin joko 6 tai 12 kk kestävä pätkä. Sen jälkeen olisin taas nollatuloilla, ja joutuisimme jälleen muuttamaan erilleen. (Olemme siis kerran asuneet yhdessäkin, kun vielä olin ansiosidonnaisella.)
Koska miestäni ei huvita muutella yhteen ja erilleen muutaman kuukauden välein, en kaiketi sitten tähän työhönkään voi mennä. Edelleen asutaan yksin, ja kyllästytään.
Voiko tämä olla tällaista toiset 7 v???
Ketään vastaavassa tilanteessa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo on ikävää luettavaa. On suhteita, joissa toinen "elättää". Lapsia on ja joillakin ei.
Kateelliset sitten vielä voivat kertoa eteenpäin, että kyllä ne yhdessä asuu. Osoite eri vain. PL tai vanhempien osoite. Viikonloppuna Isä hakee lapsen, jos eivät asu yhdessä eivätkä ole yhdessä viikonloppuakaan.
Monimutkaisia asioita ja jokaisen parin tapaus erilainen omalla tavallaan.
Nämä ovat just tilanteita ja asioita, mistä muut ihmiset saisivat pitää näppinsä erossa ja pitää huolta vain omista asioistaan.