Mua alkaa ahistaa ku alan miettimään omaa elämääni. En oikeen ensinnäkään tiiä mitä elämältä haluaisin, elänkö sellasta elämää ku haluasin vaan mielistelenkö vaan muita...
En oo pahemmin kysyny muilta millanen kuva nillä on musta. Mut luulen että mua pidetään yleisesti ihan mukavana, empaattisena, kilttinä ja harmittomana ihmisenä. Mun olemus ei herätä sen suurempia tunnekuohuja suuntaan jos toiseenkaan. Monilla puolitutuilla on musta varmaan myös sellanen kuva et oon vähän ujo ja tylsä. Tän luulen johtuvan siitä että en osaa avautua muille ihmisille, ja näillä on vaan pintapuolinen kuva mun elämästä. Varsinkaan sellasille joita en tunne tai jossain isommassa/puolitutussa porukassa en ala hirveesti kertoilemaan omasta elämästä vaan juttelen lähinnä muitten asioista tai sitte jostain neutraaleista aiheista.
Mun ongelmana on se, etten uskalla olla oma itseni muitten seurassa. Muokkaan itseni tavallaan aina senhetkisen porukan mukaan enkä uskalla kovin paljon poiketa sen porukan mielipiteistä. En osaa olla reilusti oma itseni, muuta kuin perheeni ja parhaimman ystäväni ja joidenkin sukulaisten seurassa. Oon itse asunu lapsuuteni uskovaisessa perheessä, ja osittain sitä kautta suhtautumiseni alkoholiin on aika kielteinen. Mielestäni alkoholin kohtuukäyttö on ihan ok, mutta älytön kännääminen ja baareissa pyöriskely ei kiinnosta itseäni ollenkaan enkä arvosta näitä "ominaisuuksia" toisissakaan ihmisissä.
Mulla on aika erityyppisiä kavereita, joihin oon moniin tutustunu vaan tosi pinnallisesti. Osa on vähän enemmän tuota uskovaista sorttia ja osa on taas sitte näitä baari-ihmisiä. Jos tällanen baari-ihminen ehdottaa mulle et lähethän sitte meidän kans juhlimaan, käydään baarissa ja blaablaablaa.. niin en osaa kieltäytyä sen ehdotuksesta, jos en saa keksittyä mitään uskottavaa tekosyytä ja jos tää kaveri on hyvä taivuttelemaan mut mukaansa. Sen kertominen tälle kaverille että baareilu tai juominen ei kiinnosta mua ja viettäisin aikaani mielummin jotenkin muuten, on älyttömän vaikeaa. Kai siinä on sitten mukana pelkoa siitäkin että jää porukan ulkopuolelle ja siitä ettei musta enää tykätä ku oon oma itseni. Sitte saatan lähteä sinne baariin mukaan ja esittää viihtyväni, vaikka oikeesti musta tuntuu et ei vois enää pinnallisempaa touhua olla...
Mulla ny poukkoilee ajatus niin että voisin kirjottaa tähän vaikka romaanin, mutta vedetänpä tähän loppuun vähän yhteenvetoa (ku alkaa jo nukuttamaan enkä jaksa sitä romaania kirjoittaa, ettekä te varmaan jaksais sitä lukeakaan). Siis mua ahistaa ku en osaa/uskalla olla oma itseni muiden seurassa. En edes ole varma mitä haluan. Monilla mun "kavereilla/puolitutuilla" ei ole edes musta oikeanlaista kuvaa, ne ei tiedä millanen oikeasti olen. On toisaalta sääli kun en uskalla olla täysin oma itseni toisten seurassa, koska muhun on sillon tosi vaikea tutustua syvällisemmin enkä löydä itsekään silloin niin helposti samanhenkistä seuraa ku yritän mielistellä kaikkia.
Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia? Uskallatko seistä oman mielipiteesi takana, vaikka sata muuta tuttua olisi asiasta eri mieltä?
En oo pahemmin kysyny muilta millanen kuva nillä on musta. Mut luulen että mua pidetään yleisesti ihan mukavana, empaattisena, kilttinä ja harmittomana ihmisenä. Mun olemus ei herätä sen suurempia tunnekuohuja suuntaan jos toiseenkaan. Monilla puolitutuilla on musta varmaan myös sellanen kuva et oon vähän ujo ja tylsä. Tän luulen johtuvan siitä että en osaa avautua muille ihmisille, ja näillä on vaan pintapuolinen kuva mun elämästä. Varsinkaan sellasille joita en tunne tai jossain isommassa/puolitutussa porukassa en ala hirveesti kertoilemaan omasta elämästä vaan juttelen lähinnä muitten asioista tai sitte jostain neutraaleista aiheista.
Mun ongelmana on se, etten uskalla olla oma itseni muitten seurassa. Muokkaan itseni tavallaan aina senhetkisen porukan mukaan enkä uskalla kovin paljon poiketa sen porukan mielipiteistä. En osaa olla reilusti oma itseni, muuta kuin perheeni ja parhaimman ystäväni ja joidenkin sukulaisten seurassa. Oon itse asunu lapsuuteni uskovaisessa perheessä, ja osittain sitä kautta suhtautumiseni alkoholiin on aika kielteinen. Mielestäni alkoholin kohtuukäyttö on ihan ok, mutta älytön kännääminen ja baareissa pyöriskely ei kiinnosta itseäni ollenkaan enkä arvosta näitä "ominaisuuksia" toisissakaan ihmisissä.
Mulla on aika erityyppisiä kavereita, joihin oon moniin tutustunu vaan tosi pinnallisesti. Osa on vähän enemmän tuota uskovaista sorttia ja osa on taas sitte näitä baari-ihmisiä. Jos tällanen baari-ihminen ehdottaa mulle et lähethän sitte meidän kans juhlimaan, käydään baarissa ja blaablaablaa.. niin en osaa kieltäytyä sen ehdotuksesta, jos en saa keksittyä mitään uskottavaa tekosyytä ja jos tää kaveri on hyvä taivuttelemaan mut mukaansa. Sen kertominen tälle kaverille että baareilu tai juominen ei kiinnosta mua ja viettäisin aikaani mielummin jotenkin muuten, on älyttömän vaikeaa. Kai siinä on sitten mukana pelkoa siitäkin että jää porukan ulkopuolelle ja siitä ettei musta enää tykätä ku oon oma itseni. Sitte saatan lähteä sinne baariin mukaan ja esittää viihtyväni, vaikka oikeesti musta tuntuu et ei vois enää pinnallisempaa touhua olla...
Mulla ny poukkoilee ajatus niin että voisin kirjottaa tähän vaikka romaanin, mutta vedetänpä tähän loppuun vähän yhteenvetoa (ku alkaa jo nukuttamaan enkä jaksa sitä romaania kirjoittaa, ettekä te varmaan jaksais sitä lukeakaan). Siis mua ahistaa ku en osaa/uskalla olla oma itseni muiden seurassa. En edes ole varma mitä haluan. Monilla mun "kavereilla/puolitutuilla" ei ole edes musta oikeanlaista kuvaa, ne ei tiedä millanen oikeasti olen. On toisaalta sääli kun en uskalla olla täysin oma itseni toisten seurassa, koska muhun on sillon tosi vaikea tutustua syvällisemmin enkä löydä itsekään silloin niin helposti samanhenkistä seuraa ku yritän mielistellä kaikkia.
Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia? Uskallatko seistä oman mielipiteesi takana, vaikka sata muuta tuttua olisi asiasta eri mieltä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
kysymyksesi vähän huolimattomasti vai etkö tarkoituksella kertonut ikääsi ja oletko tyttö vai poika ?
Olen itsekin ollut tuollainen "kiltti tyttö", mutta ikä on tuonut mukanaan rohkeutta pitää omia tunteitani yhtä tärkeinä kuin toisten. Uskon, että tuo kuuluu aika monen nuoren elämään, ettei uskalla olla oma itsensä vieraampien seurassa.
Kyllä baarissa voi käydä, vaikkei otakaan mitään. - Voithan olla vaikka kuskina omalla tai kaverin autolla. - Mutta jos ystäviesi seura ei ole mukavaa baarissa, tai et todellakaan viihdy siinä ympäristössä, niin älä ihmeessä lähde vain kaverien mieliksi. - Voithan ehdottaa jotakin muuta yhteistä tekemistä, esim. nyyttikesteinä filmi pizzailtaa kotonasi tai muuta kivaa.
Hyvä kun tunnet kuitenkin voivasi olla vapautuneempi perheesi ja parhaimman ystäväsi ja joidenkin sukulaisten seurassa. Se on hyvä alku ! Uskon, että ajan myötä rohkaistut olemaan oma itsesi myös vähän vieraampien kavereitten seurassa.
ikääni tai sukupuolta, no joka tapauksessa oon 20 -vuotias nainen... Niin varmaan kuuluu aika monen nuoren elämään tää et ei oikein tiiä mitä haluaa ja on vähän hukassa oman itsensä kanssa. Toisaalta viihdyn näiden kavereiden kanssa kun tehdään jotain muuta kun käydään baarissa, mutta ei me kyllä kovin läheisiä olla (varmaan johtuu siitäkin etten mä osaa olla oma itseni niitten seurassa). Ja välilä tuntuu etten oikeastaan tiedä niitten elämästä paljon mitään. Ei tuo baarimaailma oikein muutenkaan mua kiehdo vaikkei siellä ottaiskaan mitään. Harmi vaan että tuo baareilu on nykyään niin tärkeä osa monen nuoren elämää ja sitte jos joku ei siitä välitäkään niin jää helposti ulkopuoliseksi porukasta. Mut kai se sitte vaan on niin että liikun vääränlaisissa porukoissa ja mun pitäs yrittää löytää enemmän samanhenkistä seuraa..
Tiedän monta ikäistäsi nuorta, jotka ovat samassa tilanteessa.
On paljon miettimistä tulevaisuudesta ym ja monet asiat tuntuvat
epäselviltäkin.
Koita ajatella, että SINUN mielipiteesi ja tuntosi ovat ihan yhtä
tärkeitä kuin muidenkin. Olen melko varma siitä, että monet niistä
"juhlijoistakin" ovat sisimmässään epävarmoja, eivätkä uskalla
tuoda omia oikeita ajatuksiaan ilmi, siinä pelossa että eivät kelpaa
enää joukkoon.
Monet meistä olemme samanlaisia pohjimmiltamme, ulkokuori
meidät vain erottaa toisistamme. Varmasti jos otat puheeksi jonkun
kanssa tuon asian, löydät monta samanmielistä kanssasi.
Toivon sinulle kaikkea hyvää!
vaan hyvä ettei kaikki tunge itteään ja omia mielipiteitään esiin jokapaikassa ja koko ajan. Kyllä ne mielipiteet sieltä tulee kun asia on tarpeex tärkeä. Elämä koostuu kompromisseistä. Net josset lähde meseen niin kohta sua ei enää pyydetä - ei nekään mitään yli-ihmisiä oo, nekin mieluummin kuuntelee myöntäviä vastauksia ja kieltävistä menee down. Viihtymistä nyt ei kuitenkaan tartte esittää - viihtyy sen verran kuin viihtyy. Mut yrittää nyt kuitenkin pitää positiivisen asenteen siihenkin hommaan. Pinnallisuus nyt on yx harrastus. Vaikkei itse harrastaiskaan niin voi sitä nyt kuitenkin kunnioittaa toisten harrastuksia. Siitä ei kannata kantaa stressiä jos toisilla on väärä kuva. Sehän antaa mahdollisuuden järkyttää joku kerta.