Olen todennut että aikuisiällä (olen 28-vuotias) on todella vaikea löytää ystäviä. Olen nainen joka asuu Turussa.
Minun kohtaloni oli se että aikanaan harvat lukioystäväni lähtivät kaikki muille paikkakunniille opiskelemaan ja jäivät sinne. Opiskeluaikana en saanut yhtään pysyvää kaveria. Nekin kaksi joiden kanssa enemmän liikuin, jättivät opiskelut kesken, ja sen sen jälkeen olikin jo meidän koulussa kiinteät kuppikunnat syntyneet, joihin en päässyt mukaan.
Yritin kerran netinkin kautta löytää ystävää, mutta tämä nainen paljastui lesboksi. Minä olen hetero, joten on vaikea olla ystävä kun hän halusi jotain enemmän.
Erään harrastuksen kautta tutustuin erääseen naiseen jolla on jotain mielenterveysongelmia. No koska olin yksinäinen, suostuin olemaan hänelle ystävä. Mutta muutaman kerran jälkeen kun minut jätetty yksin istumaan ravintolaan/kahvipöytään/kenkäkauppaan sen takia että häneltä meni "fiilis", olen vähentänyt hänen seurassaan liikkumista.
Eräs yläastekaverikin asuu Turussa, mutta hänenkin kanssa on aina niin, että se olen minä joka ottaa aina häneen yhteyttä. Ja hänkin vain keskittyy ulkonäköönsä ja laihduttamiseen, ja ei ole ikinä seurustellut. Eli mieskokemuksiaan on hänelle tosi vaikea kertoa.
Työpaikalta en ole saanut ystäviä.
Tunnen tasan kolme ihmistä, joita voisin ehkä pyytää johonkin(nämä edellä mainitut), mutta tiedän etten ole heille se paras vaihtoehto. Jos heille tulee jotain parempaa, minut jätetään yksin.
Tarvitsisin ystäviä, tiedän sen, avopuolisonikin on niin todennut. Haluaisin tavata tavallisen naisen, samanlaisen kuin itseni, heteron, työssäkäyvän, ei mielenterveysongelmia. Mutta ilmeisesti vaatimukseni ovat liian korkeita.
Minun kohtaloni oli se että aikanaan harvat lukioystäväni lähtivät kaikki muille paikkakunniille opiskelemaan ja jäivät sinne. Opiskeluaikana en saanut yhtään pysyvää kaveria. Nekin kaksi joiden kanssa enemmän liikuin, jättivät opiskelut kesken, ja sen sen jälkeen olikin jo meidän koulussa kiinteät kuppikunnat syntyneet, joihin en päässyt mukaan.
Yritin kerran netinkin kautta löytää ystävää, mutta tämä nainen paljastui lesboksi. Minä olen hetero, joten on vaikea olla ystävä kun hän halusi jotain enemmän.
Erään harrastuksen kautta tutustuin erääseen naiseen jolla on jotain mielenterveysongelmia. No koska olin yksinäinen, suostuin olemaan hänelle ystävä. Mutta muutaman kerran jälkeen kun minut jätetty yksin istumaan ravintolaan/kahvipöytään/kenkäkauppaan sen takia että häneltä meni "fiilis", olen vähentänyt hänen seurassaan liikkumista.
Eräs yläastekaverikin asuu Turussa, mutta hänenkin kanssa on aina niin, että se olen minä joka ottaa aina häneen yhteyttä. Ja hänkin vain keskittyy ulkonäköönsä ja laihduttamiseen, ja ei ole ikinä seurustellut. Eli mieskokemuksiaan on hänelle tosi vaikea kertoa.
Työpaikalta en ole saanut ystäviä.
Tunnen tasan kolme ihmistä, joita voisin ehkä pyytää johonkin(nämä edellä mainitut), mutta tiedän etten ole heille se paras vaihtoehto. Jos heille tulee jotain parempaa, minut jätetään yksin.
Tarvitsisin ystäviä, tiedän sen, avopuolisonikin on niin todennut. Haluaisin tavata tavallisen naisen, samanlaisen kuin itseni, heteron, työssäkäyvän, ei mielenterveysongelmia. Mutta ilmeisesti vaatimukseni ovat liian korkeita.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tääl ois yks...25v. aivan normaali neitonen.. omast mielest=D töissä en kyl täl hetkel oo. mut tuskinpa se on suuri haitta! ainakaa mun mielestä.
mun kamut on elämän myötä jäänyt...tullu ns.omia juttuja ja jotkut on ollu liikaa täynnä itseään ni ei kiitos.. en jaksa kattella semmosia ihmisiä!
ja viel lisätäkseni..aivan totta et vanhempana on todella vaikea löytää hyvää ystävää!! tiedä sitten mist sekin johtuupi...
kehiin ńiin täältä löytyy toinenkin tavallinen tytöntyllerö kaveriksi:)
Ja jos löytää uusia ystäviä niin ne kuuluvat lähes aina johonkin näistä kategorioista:
- varakaverin etsijä eli hyväksikäyttäjä ja nähdään silloin aina kun prinsessalle sopii, kaipaa yleensä vain esiliinaa tai muuta palvelijaa sosiaalisiin kontakteihin
- huono itsetuntoinen kadehtija, piiloilkeitä kommentteja tulee siis lähes joka välissä eikä omista onnistumisista voi kertoa
- itserakas, pinnallinen narsisti joka haluaa vain kisata miesten ja muusta huomiosta ja tuntea edes hetken olevansa jotakin hataran ulkokuorensa alla
- mielenterveysongelmainen eli ihan ulkona normaalista maailmasta ja ongelmana on ties mitä masennusta, paniikkihäiriötä yms.
- naiset joiden elämä on pyhitetty vain ja ainoastaan lapsille eikä muita mielenkiinnon kohteita elämässä ole
Tuo tekstisi pitää niin paikkansa.. Olen kulkenut vuosia laput silmillä ja ihmetellyt, että miksi mulla on jotenkin huono olo kavereitteni kanssa, vaikka yritän hirveesti, soittelen aina, olen aidosti kiinnostunut jne.. Tuntuu, kuin jäisi aina vaan paskan maku suuhun, kun jonkun kaverini tapaan. Aina kaverit suuttuu mulle milloin mistäkin ja haukkuu maanrakoon. Mun kaikki (paitsi ehkä 1) kaverisuhteet on niin vääristyneitä, niit on kyl aika vaikea lähteä korjaamaan enää ja vaatia arvostusta jne..
Pitää vaan lopettaa soittelu.. Uusia kavereita on kyllä vaikea saada. Tämä johtuu kyllä myös ihan omastakin asenteesta, koska olen hyvin varautunut ihmisten seurassa. itse asiassa, kun mietin, niin moni on kyllä yrittänyt tehdä muhun ystävyyttä ja on pyydellyt tekemään jotakin yhdessä, mutta oon jotenkin hivuttautunut nopeasti pois. Onko sellasita fobiaa, kuin uusien ystävien kammo? Mulla taitaa olla se..
Itse ainakin oon todennu, että mulla on alkanut sitä kammoa tulla. Oon kyllä ihmisten seurassa positiivinen ja avoin arkisista asioista, mutten avaudu henkilökohtaisista juurikaan. Mulle ei ole oikeastaan paljon tultu ehdottelemaan yhteistä tekemistä :D, mutta jo ajatus siitä, että alkaisi etsiä uusia kavereita, tuntuu vähän vastahakoselta. Parhaiten ystäviä varmasti saa sieltä lapsuudesta yhteisen historian myötä, ja vanhemmalla iällä uusi ystävä taas ei tunne sun elämää yhtään. Ahdistaa ajatus alkaa rakentaa ystävyyttä ihan tyhjän päältä, kun toisaalta on niitä lapsuusajan kavereitakin, vaikkei niiden kanssa yhteyttä hirveän usein pidetä ja siksi kasvettu vähän erillemme eri kaupungeissa.
Tiiän, että vika on omassa asenteessa. Mitenhän sitä voisi muuttaa? :)
Tosin en itsekään ole töissä, opiskelen.
pistäkää niit osotteit...mihkä vois kirjotella!! =D
Moikka,
Ystävää kaipailisin minäkin. Muutin kevään aikana pohjoisesta Turkuun ja läheisimmät ystävät jäivätkin sitten kauas. Turusta ei ole vielä löytynyt kunnon luottoystävää ja sellaista todellakin kaipailen.
Olen 19-vuotias, mutta toivoisin, ettei se ole este ystävyydelle. Tärkeintähän on keskinäinen ystävyys.
täält ei kuule luottoystävää löydy... kyl ne tulee pitkäst ystävyydest. ..alkaa jo nuoruus iäst. jos ne jää ni sääli...
.....
Hei!
Teksti vois olla minun kirjoittamaa, samoja ajatuksia. Pari hyvää ystävää minulla kyllä on, ja olen heistä onnellinen. Mutta silti tunnen itseni välillä todella yksinäiseksi ja haluaisin ystävän jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, kahvitella, harrastaa jotain yms. Olen 26-vuotias, Naantalista.
Minulle voi mailata [email protected], muutkin viestiketjun kirjoittavat voi mailata =)
Heh.. Mä kuin aina ajattelin että olin ainut, jonka on vaikea löytää normaalia ystävää uudelta paikkakunnalta. Muutin itse tässä kesällä Turkuun ja nyt muutaman kuukauden asumisen jälkeen (vaikka mieheni kanssa asunkin) on olo ruvennu olemaan vähän yksinäiseksi. Olen töissä, mutta työpaikkani keski-ikä taisi olla jonkun tutkimuksen mukaan n. 50v hujakoilla joten ei niistä oikein seuraks ole minnekkään mun ikäisten juttuihin, olen siis ite 22vee. Olen kyl yrittänyt olla kauhean aktiivinen, käyn n.3 kertaa viikossa jumpassa, mutta en tiedä onko turkulaiset niin sisäänpäin kääntyneitä vai mitä, mut ei kukaan sano siellä toisilleen sanaakaan (paitsi kerran yks tyyppi sano mulle sori :D ) vaikka me samat tyypit siellä useimmiten käydään. Ite olen kuitenkin tämmönen ilonen, ulospäinsuuntautunu, ihan normaalin näkönen ja kokonen. Jos nyt joku sattuis lukemaan tän niin laittakaa vaikka sähköpostia osotteeseen [email protected] niin katsellaan!