jonka kanssa poikaystäväsi olisi nuoleskellut jne.? Tietysti jos ystävä itse on mukana ollut jutussa, niin suuttuisin itsekin, mutta väittää että olisi kieltänyt toista koskemasta, vaikka minusta tuntuu ettei kovin tosissaan kyllä.
Poikaystävälleni olen jo jotenkuten antanut anteeksi, sillä tuo on jo vanhahko juttu mutta vasta vähän aikaa sitten sain asiasta tietää ja olihan se kova pala, mutta en ole poikaystävääni jättämässä, sillä minusta tuntuu että kaverini on keksinyt tyhjästä puolet noista kiehnäämistarinoistaan ja hän muutenkin suurentelee asioita. Ja on kusessa sun poikaystävään.
Miten suhtautuisitte sellaiseen ystävään? Hänelle sinä itse olet melkein ainoa ystävä, itselläsi tosin olisi muitakin. Kaveri on masentunut ja vaikka kuinka välillä tekisi mieli sanoo sille että painu vittuun, niin en vaan voi kun se on muutenkin koko ajan siinä mielentilassa että voisi hypätä sillalta. En haluis pahentaa sen asioita vielä entisestään, vaikka moni sen tekemä asia vituttaa.
Mutta mitä mieltä te muut? Kokemuksia??

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja keskity tosi ystäviin. Joihin voi luottaa joka käänteessä.
Ethän sinä sitä kuitenkaan tiedä, miten tuo tilanne on mennyt. Usein tuollaisissa tilanteissa se on nimenomaan se ystävä, joka saa ne syyt niskoilleen. On helpompaa syyttää ystävää, kuin nähdä se vika siinä rakkaassaan... Jos poikaystäväsi on tuollaista nuoleskelevaa tyyppiä, se varmaan sinulle ennemmin tai myöhemmin selviää jokatapauksessa.
Ilmeisesti et tuosta ystävästäsi ihmeemmin pidä. Kannattanee ottaa etäisyyttä. Tuskinpa hänkään paljon sellaisesta ystävyydestä hyötyy, jossa toisen todellisuudessa tekisi vain mieli käskeä häntä painumaan vittuun. Voi sitä yhteydenpitoa vähentää suht huomaamattomastikin, joten jos tuo masennus mietityttää, älä sentään suoraan töksäytä, että painu mäkeen...
Pidä nyt kuitenkin silmäsi auki tuon poikaystäväsi suhteen. Ei fiksu mies lääpi tyttöystävänsä kavereita. Sellaista tilannetta, jossa kaverin pitää kieltää koskemasta (vaikka ei "kovin tosissaan"?), ei pitäisi eteen tulla, jos miekkosella on yhtään järkeä päässä. Ne lääppimisetkin kannattaa hoitaa ihan tuntemattomien naisten kanssa, jos kiinnijäämistä pelkää...
En haluaisi syyttää kumpaakaan heistä, poikaystäväni ei ole sitä tyyppiä että lääppisi muita, mutta hän oli silloin ihan kusessa tuohon kaveriini, vaikka eihän se nyt syyksi riitä - olenhan minäkin kerran suhteemme aikana ihastunut toiseen, mutten ole koskenutkaan siihen ja se meni ohi kun en yllyttänyt itseäni, toisin kuin hän näköjään teki.
Tuo kaveri on aika hankala tapaus.. Tai siis kun, toisaalta hän on vähän epärehellisyyteen ja itsekkyyteen taipuvaa sorttia, ja joskus se ottaa niin helvetisti päähän, sen käytös välillä jne.. Mutta välillä se on niin mukava tyyppi ettei uskoisikaan että sekin osaa olla vittumainen. En haluaisi hylätä sitä, varsinkaan kun mulla on jotenkin ihmeellisesti aina kauhea suojeluvaisto päällä tuollaisten angstisten pikkuisten otusten kanssa.
Silmät on auki jätkän kanssa, ja kaveria en syyttele sen enempää kuin poikaystäväänikään, kai tämä asia jossain vaiheessa unohtuu... ja sitten ei enää satu.
Mutta kiitos vastauksista! : )