Avoliitossa tulee usein puhe rahasta ja tällä palstalla kirjoittajat useimmiten kertovat ahdistuksestaan liittyen siihen, että itse ei voi osallistua talouteen lähinnä, jos itse ovat opiskelijoita ja/tai työttömiä.. Avoliitossa elävä hetero kun on Suomessa tuellisesti kaikkein huonommassa asemassa. Aiheesta löytyy myös tutkimus (tosin lähinnä naisen asemasta) nimeltään "Puolison armoilla", jos jotakuta kiinnostaa. Tutkimuksessa mm. painotetaan sitä, että lain mukaan avoliitossa ei ole mitään oikeuksia (periminen, erotilanteet jne), joten velvollisuudet ja "linjaukset" ovat epäoikeudenmukaisia, mutta KELAn mahtipäätöksellä vaikuttaisivat olevan myös lainvoimaisia. Päätelmänä on mm. se, että avoliitossa elävä heteronainen on kaikkein huonoimmassa asemassa yhteiskunnassa.
Aina löytyy joku vastaaja, joka kysyy opiskelijalta, että "miksi et tee töitä?", "Kyllähän aina töitä saa, jos haluaa"
Hyvät ihmiset, kuvitteletteko että työpaikat kasvavat puissa? Minä olen hakenut minimipalkoille tai niiden alle videovuokraamoon, prisman kassalle, henkilökohtaiseksi avustajaksi, siivoojaksi, jokaista paikkaa, johon ei selvästi mainita että pitää olla dippainssi tai 25v kokemusta johtamisesta.. paitsi en puhelinmyyntiin, kun en sellaisessa pärjää..
Poikaystäväni sanoo, että häntä ei haittaa maksaa, mutta ei se muuta sitä, mitä minun päässäni kulkee. Mietin vaan koko ajan sitä, että miten maksan opintolainani korkojakaan, jos häneltä pitää kaikkeen pyytää rahaa. Nyt tuli eteen valinta, että pyydänkö häneltä rahaa opintolainan erääntyvään korkoon vai yksityiseen hammaslääkäriin kun luottotiedot ovat vielä kunnossa ja toisaalla taas on järjetön kipu koko ajan ja kunnalliselle odotusaika on jopa 5kk.
En ole opintorahan päättymisen jälkeen paljon ostellut, en käy missään, paitsi hänen mukanaan. Poikaystäväni maksaa kuitenkin asumisen, ruuan, puhelimen ja lääkkeet, siinäkin on liikaa. Hän myös aina haluaa lelliä minua elokuvilla, peleillä jne, mutta olen pistänyt monesti ostamiselle stopin.. Olen pitänyt pientä velkakirjaa yhdessäolomme ajalta (olen opiskellut) ja opintolainani lisäksi olen hänelle nyt velkaa, kun hän on joutunut maksamaan opiskeluni jälkeen kaiken.
Laskin, että olen hänelle velkaa jo ainakin €4880 ja summa kasvaa joka kuukausi. Hän myös osti minulle kunnon polkupyörän, senkin maksan hänelle takaisin, kun pääsen töihin. Opintolainan lisäksi tuo raha on huikea summa olla kenellekään velkaa.
... Unohtamatta sitä, kuinka hirveää on elää toisen armoilla. On eri asia ottaa kasvotonta tukea yhteiskunnalta. Tosin en tiedä miltä se tuntuisi, en ole koskaan ko. etuutta kärsinyt.
Että älkää tarjotko "kultaisena neuvona" tuota työntekoa. Hyvin usein ne, ketkä tarjoavat tätä neuvoa ovat itse saaneet työpaikan sukulaisten tai tuttavien kautta, ovat päässeet paikkaan naamallaan tai hyvällä lykyllä tai edustavat alaa, jolla on niin hyvä työllisyys, että työntekijät revitään koulusta suoraan työhön. Ei tässä tutkintopaperitkaan auta, kun töitä vaan ei ole.
Siispä, jos joku onneton eksyy tänne purkamaan mielipahaansa, hän ei todennäköisesti tarvitse ohjetta hakea töihin, vaan vertaistukea ja keinoja korvata "puolisolle" omaa olemassaoloaan. Minua tuo töidenhakukehotus ainakin loukkaisi ihan mielettömästi ottaen huomioon että koko opiskeluajankin hain töitä aktiviisesti.
Aina löytyy joku vastaaja, joka kysyy opiskelijalta, että "miksi et tee töitä?", "Kyllähän aina töitä saa, jos haluaa"
Hyvät ihmiset, kuvitteletteko että työpaikat kasvavat puissa? Minä olen hakenut minimipalkoille tai niiden alle videovuokraamoon, prisman kassalle, henkilökohtaiseksi avustajaksi, siivoojaksi, jokaista paikkaa, johon ei selvästi mainita että pitää olla dippainssi tai 25v kokemusta johtamisesta.. paitsi en puhelinmyyntiin, kun en sellaisessa pärjää..
Poikaystäväni sanoo, että häntä ei haittaa maksaa, mutta ei se muuta sitä, mitä minun päässäni kulkee. Mietin vaan koko ajan sitä, että miten maksan opintolainani korkojakaan, jos häneltä pitää kaikkeen pyytää rahaa. Nyt tuli eteen valinta, että pyydänkö häneltä rahaa opintolainan erääntyvään korkoon vai yksityiseen hammaslääkäriin kun luottotiedot ovat vielä kunnossa ja toisaalla taas on järjetön kipu koko ajan ja kunnalliselle odotusaika on jopa 5kk.
En ole opintorahan päättymisen jälkeen paljon ostellut, en käy missään, paitsi hänen mukanaan. Poikaystäväni maksaa kuitenkin asumisen, ruuan, puhelimen ja lääkkeet, siinäkin on liikaa. Hän myös aina haluaa lelliä minua elokuvilla, peleillä jne, mutta olen pistänyt monesti ostamiselle stopin.. Olen pitänyt pientä velkakirjaa yhdessäolomme ajalta (olen opiskellut) ja opintolainani lisäksi olen hänelle nyt velkaa, kun hän on joutunut maksamaan opiskeluni jälkeen kaiken.
Laskin, että olen hänelle velkaa jo ainakin €4880 ja summa kasvaa joka kuukausi. Hän myös osti minulle kunnon polkupyörän, senkin maksan hänelle takaisin, kun pääsen töihin. Opintolainan lisäksi tuo raha on huikea summa olla kenellekään velkaa.
... Unohtamatta sitä, kuinka hirveää on elää toisen armoilla. On eri asia ottaa kasvotonta tukea yhteiskunnalta. Tosin en tiedä miltä se tuntuisi, en ole koskaan ko. etuutta kärsinyt.
Että älkää tarjotko "kultaisena neuvona" tuota työntekoa. Hyvin usein ne, ketkä tarjoavat tätä neuvoa ovat itse saaneet työpaikan sukulaisten tai tuttavien kautta, ovat päässeet paikkaan naamallaan tai hyvällä lykyllä tai edustavat alaa, jolla on niin hyvä työllisyys, että työntekijät revitään koulusta suoraan työhön. Ei tässä tutkintopaperitkaan auta, kun töitä vaan ei ole.
Siispä, jos joku onneton eksyy tänne purkamaan mielipahaansa, hän ei todennäköisesti tarvitse ohjetta hakea töihin, vaan vertaistukea ja keinoja korvata "puolisolle" omaa olemassaoloaan. Minua tuo töidenhakukehotus ainakin loukkaisi ihan mielettömästi ottaen huomioon että koko opiskeluajankin hain töitä aktiviisesti.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Itse elin opiskeluaikoina jonkin melkein pelkästään poikaystävän rahoilla. Tämä tapahtui edellisen laman aikana, jolloin myös meni jonkun aikaa niin, että töitä ei kerta kaikkiaan saanut - paitsi ehkä jotain provikkapalkattua myyntiä, mikä ei kyllä multa luonnistuisi.
Sittemmin tilanne on ollut toisinkin päin, poikaystävä on ollut työttömänä ja minä töissä. Minun kultainen neuvoni on, että otat rauhallisesti. Kyllä sinulle tulee vielä mahdollisuuksia maksaa takaisin.
Yritän ajatella pidemmälle, mutta ei tahdo jaksaa. Miettii vain että joka päivä on pahempi katsoa toista silmiin, joka päivä kun ei jaksa imuroida tai pyyhkiä pölyjä tai pestä pyykkiä (vaan ketutus turruttaa käsivoimat) ja on huono omatunto.
Kamala tunne tuo, kokemusta on.:(
Ei tosiaan kannata ahdistua, ehdit varmasti makselemaan miehelle takaisin! Täytyy kyllä sanoa että sinulla on hieno asenne, tässä maassa kun näitä ihan oikeita pummejakin riittää ;)
Eikö paikkakunnallasi ole kunnan päivystävää hammaslääkäriä? Soitat sinne ja valitat kamalaa särkyä niin aika löytyy samalle päivälle!
Ja niihin työhakemuksiin kannattaa panostaa eli mitä persoonallisempi, sitä parempi, laitat vaikka hymy valokuvankin mukaan missä teet kyseistä työtä. Tällaisenä aikana pitää erottua massasta keinolla millä hyvänsä ;)
Tsemppiä sinulle, kyllä asiat järjestyy!
Hymykuva olisi muuten hyvä, mutta kun naama on kuin petolinnun persepuolella, niin juhlat loppuvat hyvin lyhyeen. Pitäisi henkilökohtaisesti päästä haastatteluun, että näkisivät että oikeasti olen tosi valovoimainen persoona. Naama on vaan haittana.
Pitää yrittää ottaa joku edustava kuva täydessä sotamaalauksessa, tosin veikkaan ettei kilo Tikkurilaa tee naamastani yhtään sen paremman näköistä.
Sana sulla ainaki on hallussa :DD
täysin, itselläni sama tilanne. Nyt vuoden aikana en ole saanut rahaa mistään, sossusta on turha pyytää, kun puoliso tienaa, (joskin reippaasti alle keskipalkkojen), työkkärin kautta olin muutaman kuukauden paskahommissa 400e/kuussa. Niillä ja lyhyen elämän aikana kerätyillä säästöillä makseltiin jollain tapaa puolet vuokrasta ja muista menoista puolisen vuotta, enää ei ole rahaa jäljellä yhtään. Kesätöitä hain paperihakemuksilla, soittamalla, kysymällä paikan päällä, tammikuusta lähtien, suurin piirtein kaikkiin paikkoihin pienessä kaupungissa, joihin olisin saattanut päästä ilman koulutusta. Olen käyttänyt aikaa ja vaivaa hakemusten suunnitteluun. Vituttaa suoraan sanottuna ihmiset, jotka ihmettelevät, että kyllähän töitä pitäisi tekevälle löytyä, et vaan ole yrittänyt tarpeeksi.
Kevään käytin hyödyksi sentään lukemalla useisiin yliopiston ja amkin kokeisiin, toivottavasti nyt onnistaisi. Sitten saisi edes opintotuen, kun nyt ei saa kuin 50e asumistukea, sillä ei pitkälle pötkitä ei. Silloin tuntisikin itsensä jo vakavaraiseksi, heh.
On todella ahdistavaa olla täysin riippuvainen toisen rahoista ja myötätunnosta, kun ei pysty maksamaan omaa osuuttaan. En myöskään kehtaa ostaa itselleni mitään, jos joltain saan muutaman kympin sitä varten, kaiken laitan rahat silloin esim. yhteisten ruokien ostamiseen. En ole koko vuonna esim. ostanut muuta vaatetta kuin parinkympin farkut, koska edelliset hajosivat haaroista niin pahasti, etten kehdannut mennä niillä töihin.
Toivon kovasti, että saat asiasi järjestykseen! Jos itse tarvitset vertaistukea, niin voin antaa mailiosoitteeni pyydettäessä:)
että omia keinojani "korvata" olemassaoloani puolisolle, ovat ainakin sellainen arkipäiväinen osallistuminen, teen kotitöitä, ruokaa jne. miestä enemmän ja olla muutenkin kiltti ja huomaavainen. Tuskin poikaystäväsi sinua auttaisi, jos tuntisi sen ikäväksi velvollisuudeksi. Hän selvästi rakastaa sinua, ja sehän on tärkeintä, eikö? Silloin hän varmasti myös ymmärtää, että te olette vielä pitkään yhdessä ja sulla on aikaa korvata hänelle rahallisestikin jossain vaiheessa elämää. Opiskelut tai työttömyys eivät kestä kuitenkaan ikuisesti.
On hyvä tietää, että muutkin painiskelevat samojen mietteiden parissa.
Oletteko puhuneet puoliskon kanssa asiasta? Miten hän suhtautuu tilanteeseesi?
Minulla ei valitettavasti edes opiskelu pelasta tätä tilannetta, kun olen valmistumassa. Syksyyn mennessä jos tilanne ei muutu, niin täytyy varmaan amikseen jotain peruutuspaikkoja käydä hakemassa, toiselle asteelle saa kai vielä opintotukea ja ylioppilaana valmistuukin puolessatoista vuodessa..
Tai sitten pistää hynttyyt erilleen, sitten ainakin saa kaikki tuet.
paljonkin, enimmäkseen minun aloitteestani, kun mieheni taas on korostanut kaiken aikaa tilanteen tilapäistä luonnetta, olen kai aika onnekas:)
Toisen asteen opintoihin saa kai minunkin tietääkseni aika rajattomasti opintotukea. Harmi vain, että se on näemmä n. 50 euroa korkeakouluopinnoista maksettavaa tukea pienempi. Näinä aikoina kyllä on ihan hyvä vaihtoehto jatkaa kouluttautumista, jos työpaikkaa ei tunnu irtoavan, vaikkei se rahallisesti juhlaa olekaan. Työkkäristä ei avoliitossa asuva saa kuin haistattelut, näin olen kokenut, tosin ehkä tilanne on hiukan eri koulutetulla henkilöllä kuin lukion käyneellä.
Itse sain tässä perjantaina ammattiopistolta myönteisen vastauksen, yliopiston & amkin vastauksia vielä odotellaan. Jos kävisi niin hyvä tuuri, että pääsisin sekä ammattiopistoon että yliopistolle, saattaisin harkita molempien käymistä yhtä aikaa, osa-aikatöitäkin kun olisi opiskelun ohessa varmaan vaikea löytää. Sitten valmistuttuaan olisi ainakin mahdollisuudet hakea töitä monipuolisemmin.
Kukaan ei toisaalta osaa ennustaa, mitä tarvitaan ja arvostetaan taantuman jälkeen, mutta ei kai lisäkoulutuksesta haittaakaan ole paikoista tapellessa?
En tiedä saako niitäkään paikkoja sen helpommin kuin töitäkään, mutta jos olet työharjoittelussa tai työelämävalmennuksessa (vai millä nimellä nyt kulkeekaan) niin saat työmarkkinatuen vaikka olisit millaisen palkkahirmun kanssa avo/avioliitossa. Ei se kovin suuri summa ole, mutta isompi kuin opintotuki ja siitä saa työkokemusta, jonka avulla taas ehkä helpompi hakea töihin. Itsellä toimi hyvin. Sen avulla sain ensin pätkätyön, jonka avulla sain tämän nykyisen vakityöni, josta kylläkin lomautellaan, mutta kuitenkin. Itse vietin juuri kanssa talven huomattavasti pienemmillä tuloilla kuin avokki, eli ymmärrän hyvin tunteenne. Masensi, kun en pystynyt sijoittamaan yhteiseen talouteen yhtä paljon kuin hän. Häntä taas melkein loukkasi, että tunsin syyllisyyttä siitä, että hän antaa minulle jotain. Niimpä nielin valittelut ja nyt palkkaa taas saavana makselen enemmän kuin hän.
Tsemppiä teille kaikille. Yrittäkää ajatella, että mikään ei ole ikuista ja että on avokin oma valinta maksaako vai ei. Ainahan hän voi ehdottaa että muuttaisitte hetkeksi erilleen, niin saisitte tukia. Mutta taitaa ennemmin haluta asua yhdessä ja maksaa. :)
minun kihlattuni on työtön ja minä maksan hänen lainanlyhennykset talosta jota en edes omista, se on mieheni talo.
Hän tekee kaikki kotityöt ja kun kaksin eletään niin jotenkuten pärjätään, molemmat ollaan eronneita ja penskat aikuisia.
Hän ei saa kunnon työttömyyskorvausta kun minä tienaan, no hän ei ole oikeen koskaan palkollisena ollut vaan yrittäjänä, mutta yritykset on jostain syystä aina loppuneet ja viimeksi hän oli tukityössä. Jotenki jurppii kun saan maksaa kaiken ja olen miettinyt jos tulee ero niin lennän kuin leppäkeihäs pihalle, ja sinne jää maksamani talon lyhennykset.
Minulla on onneksi oma osake josta ei lainaa enää ja se on vuokralla, mutta sinne ei heti pääse jos se ero tulee.
Minusta on alkanut tuntua ettei mieheni oikeen haluakkaan työhön.no katson päivän kerrallaan mitä tästä tulee??
Älä sure. Sinulla on poikaystävä joka selvästikin pitää talouttanne yhteisyrityksenä, rakastaa ja haluaa helpottaa elämääsi. Anna hänelle se ilo, kun hänellä kerran on enemmän rahaa. Onhan rakkaus myös toisistaan huolehtimista eikä rakastava halua katsella kumppanin kituuttavan. Ehdit kyllä puolestasi tuoda pesään rahaakin, onhan sinulla opinnot meneillään ja ammatti tulossa.
Ei kaikkea tarvitse laskea tarkkaan palautettavaksi, kun yhdessä eletään. sinä voit tuottaa osuutesi yhteiseloon esim. hoitamalla kotitöitä (sekin on tarpeellista ja arvokasta!), pitämällä huolta hänenkin pyykeistään ja siivouksista, laittamalla hyvää ruokaa, olemalla mukavaa seuraa, olemalla KUMPPANI. Äläkä yhtään aliarvosta panostasi, vaan tiedä että hän haluaa sinut vierelleen ja arvostaa kaikkea mitä teet yhteiseksi hyväksenne, vaikka sitä ei rahalla mitatakaan.
Minä olen ollut pitkät pätkät kotiäitinä, koska me molemmat halusimme että koko perheen elämä olisi vähemmän stressaavaa. En ole hetkeäkään ajatellut että eläisin miehen kustannuksella, vaan että teen hänenkin hyväkseen paljon hyvää.
Mieheni palkalla olemme maksaneet talolainan molempien nimiin, ja on itsestään selvää että olen omasta puolestani tehnyt sen arvoisen osuuteni muuten kuin rahassa. Pidän sitäkin arvossa, että olemme iloksi toisillemme, eikä siinä lasketa rahoja.
Aikanaan on ollut jaksoja jolloin minä olenkin ollut se enemmän tienaava, esim. tällä hetkellä. Raha-asiat on ratkaistu niin että kaikki tulot tulee yhteiselle tilille eikä sitä katsota kumpi tienaa. Sitä käytetään kumpikin itsenäisesti ja vastuullisesti, tarvitsematta edes miettiä kumpi maksaa. Tämä järjestely ei tietysti käy kaikille, mutta kerroin vain yhden esimerkin.
muuten: Kunnan halpaan hammashoitoon pääsee särkytapaukset heti päivystyksenä. joten soitappa sinne ja kerro että särkee!
Oletkos tullut ajatelleeksi, että kun sinä menetät työttömyyskorvauksesi poikaystävän tulojen takia, niin on oikein että hän "korvaa" sen sinulle maksamalla kulujasi. Eihän sinun kuulukaan olla ainoa, joka kärsii tilanteesta rahallisesti! Sitäpaitsi puolison tulot vaikuttavat päivärahoihin juuri siksi että YLEISESTI katsotaan että kumppanien kuuluu maksaa toistensa kuluja yhdessä ja sen mukaan kumpi pystyy.
Perinteisesti yhteen mentäessä rahatkin ovat muuttuneet yhteisiksi, ja siksi myös avioliittolaissa puolisoitten katsotaan omistavan yhdessä kaikki. nykyään kun kaikkia puolisoita ei vihitä, tulee ongelmia, mutta selkeintä olisi ajatella avoliittoa samoin kuin avioliittoa, samalla tavallahan siinä yhdessä eletään.
Olipa herttaista lukea. Ihan nousi tippa silmään. Putoat niin korkealta sinäkin. Aikanasi. Hyvä niin.
Kehtaat vielä kaupata huonoa moraaliasi muillekin elämän ohjeeksi, se oli yököttävää luettavaa.
Laskekaa paljonko menetät päivärahoja avomiehen tulojen takia. Se on teidän yhdessä aikaansaamaa tappiota sen seurauksena että asutte yhdessä, joten hänen kuuluisi korvata siitä sinulle.
Yhteiseen talouteen kuuluisi lain mukaan osallistua "kumpikin tulojensa mukaan". On aika tavallista, että kumpikin panee yhteiselle tilille esim 50 % tuloistaan, josta sitten maksetaan kaikki yhteinen - ruoka, asunto, matkat jne. Ei ole tarkoitus eikä suhteelle hyväksi että kumppaneilla olisi erilainen elintaso, vaikka omia rahoja ja menoja olisikin erikseen. Älä siis laske velkoja puolisollesi sen mukaan että molempien pitäisi maksaa kaikesta yhtä paljon.
Vaikka aihe on vanha, ajattelin päivittää tilannekuvaa.
Edessa on nyt sitten erilleen muutto, en pysty maksattamaan hänellä kaikkea ja mieluummin otan yhteiskunnan almuja.
Töitä ei ole saanut, joten ei voi mitään.
Vaikka ero on vain sitä varten, että saan tuet, jotenkin kaivertaa kuitenkin mieltä...
lutikka vain imee verta.
Pääset hammashoidon ensiapuun viikon-kahden sisään. Korkoihin rahat saat mieheltä, niin kuin kuuluukin. Hän on sitten joskus ehkä samassa tilanteessa. Näin se menee parisuhdebisneksessä.
Töitä ei tällä hetkellä vaan mennä tekemään, kun yhteen pienipalkkaiseen perusduuniinkin voi olla satoja hakijoita. Kaikille ei vaan töitä yksinkertaisesti riitä.
Nimim. Korkeakoulutettu ja työtön. Syksyn työhakemuksia lähetetty 82 kpl:tta.
Älä hinnoittele itsäsi mitenkään, anna työnantajan tarjota se määrä rahaa jonka hän maksaa, niin saat työtä.
Se on sitten markkina arvosi. Ei yhtään sen suurempi. Sitten voit hakea parempaa paikkaa, ja palkka nousee.
Mutta tyvestä latvaan ei tänäpäivänä kyllä pääse. Ja siksi on niin paljon korkeakoulutettuja (laiskoja) työttömiä.
Voi raasua! Sulla on poikaystävä joka maksaa! Sori vaan mutta en tunne mitään sympatioita sua kohtaan. Itse olen sinkku, elän niin köyhästi kuin olla ja voi, opiskelen, olen etsinyt kaikkia mahdollisia työpaikkoja siinä onnistumatta. Joten ei paljon ole sympatiaa henkilölle jolla on maksaja mutta jotan vaan hävettää.
Joo, uskon että hävettää kun joku toinen maksaa mutta on se aika perkeleen paljon enemmän kuin henkilöllä joka ei voi itse maksaa ja jota hävettää yrittää riipiä kasaan rahat ihan perustarpeita varten!
Mutta toki ei sellaiselle joka syleskii esim puhelinmyyntiin....
se kertoo jo asenteestasi. Laiska, töitä et halua tehdä, mutta palkkaa pitäisi saada.
Kaltaisillesi on nimitys; maksullinen nainen. Ylläpidetty. Joten älä odota arvostusta tulevaisuudessa.
Laiskoja arvostetaan laiskanlailla. Ja oikeihan se on. Onhan niitä ahkeriakin ihan oikeasti olemassa, ja he menestyvät kyllä hyvin.
Parempi mitä vähemmän puhelinmyyjiä. Saisivat antaa potkut entisillekin ja lopettaa koko alan.