Kysely!

Hei!
Taidetaan olla omituinen pari.
Eli ollaan oltu kimpassa kolmisen vuotta.
Tänä aikana ei olle käyty baarissa yhtään kertaa.
Miten te muut, käyttekö usein baareissa?
Meistä on paaaaaaljoooooon mukavampi käydä vaikka kaupasta muutama saunasiideri ja tehdä pihatöitä yhdessä, kuin vetäytyä johonkin tekno"helvettiin"
Olemme 35 vuotiaita.
Lapsemme ovat 11 ja 3 edellisistä suhteista.
3228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Me olemme 20v ja 25v, yhdessä olemme olleet neljä vuotta. Olemme tosin baareissa käyneet jokusen kerran, mutta hyyyvin harvoin. Ei meitä kiinnosta riekkua siellä, eikä kiinnostanut edes ennen lapsemme syntymää, vaikka aikaa ja mahdollisuuksia olisi ollut. Välillä saatettiin kavereiden kanssa pyörähtää, mutta vuoden aikana ei varmaan kuin 2-3 kertaa. Meistäkin on mukavampaa sitten vaikka ottaa illan päälle kotosalla yhdet tai parit, niin ollaan seuraavanakin päivänä tolpillaan ja voidaan tehdä perheenä jotain vapaapäivinä!:) Kurjaa olisi jos viikonloppuisin menisi 1-2 päivää maatessa krapulaa pois.. Kukin tietysti tyylillään!:)

Äänestä

Ollaan vähän päälle kolmikymppisiä, eikä olla käyty moneen vuoteen yhdessä baarissa. Joskus kumpikin käy kavereidensa kanssa viettämässä baari-iltaa, mutta yhdessä vietämme aikaa muutoin. Ei yksinkertaisesti jaksa lähteä riekkumaan yömyöhällä ja potea siihen päälle krapulaa ja väsymystä pari päivää. Aikansa kutakin, eiköhön ne tullut nähtyä silloin aikanaan.

Äänestä

taivalta takana 15v, eikä vielä ole tarvinnut mennä yhdessä baariin. Vielä on keksitty mukavampaakin tekemistä! ;o)
Itse en ole käynyt tänä aikana baarissa ja mieskin "pakolliset" pikkujoulut.
Lapsia on 4.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ravintolassakäymisestä kirjoitti:

Hei!
Taidetaan olla omituinen pari.
Eli ollaan oltu kimpassa kolmisen vuotta.
Tänä aikana ei olle käyty baarissa yhtään kertaa.
Miten te muut, käyttekö usein baareissa?
Meistä on paaaaaaljoooooon mukavampi käydä vaikka kaupasta muutama saunasiideri ja tehdä pihatöitä yhdessä, kuin vetäytyä johonkin tekno"helvettiin"
Olemme 35 vuotiaita.
Lapsemme ovat 11 ja 3 edellisistä suhteista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu