En löytänyt palstalta yhtään samanlaista tilannetta, joten haluasin kirjoittaa tilanteestani ja kuulla muiden mielipidettä asiaan.
Tämä asia on todella tuore. Olemme asuneet tyttöystäväni kanssa 2 vuotta saman katon alla ja seurustelleet miltei 3v. Kaikki alkoi kun tyttöystäväni yksi torstai kertoi pettäneensä minua toisen miehen kanssa työmatkalla tammikuussa. Sänkyyn asti he eivät kuulemma menneet, mutta muuta tyydytystä tilanteessa oli. Aluksi en tiennyt miten reagoisin tilanteeseen. En suuttunut kuulemastani, enkä itkenyt. Lopulta pyysin häntä lähtemään pois yöksi että saisin ajatella asioita.
Meni pari päivää ja olin miettinyt pääni puhki ja olin valmis antamaan tapahtuneen anteeksi. Pyysin häntä tulemaan kotiin juttelemaan asiasta.
Hän tuli aloimme jutella asiasta ja kuin salama kirkkaalta taivaalta hän sanoi jättävänsä minut. En voinut uskoa tilannetta ja yritin selvittää kaiken miten voisimme vielä jatkaa.
Nyt olemme asuneet hetken erillämme ja olemme hyvissä väleissä. Olen välillä pyytänyt häntä palaamaan kotiin ja yrittämään vielä. Tuloksetta. Hänen syy eroon oli, että ei nää tulevaisuutta tässä suhteessa ja olen liian äkkipikainen ja saatan haukkua häntä aivan turhasta.
Tottahan se on, että joskus saatan menettää hermoni jostain asiasta mihin hänellä ei ole osaa eikä arpaa ja sitten saatan kutsua häntä ämmäksi ja huutaa ole hiljaa!! näin tapahtuu noin kerran kuukaudessa joskus voi mennä 3kk.
esimerkki tilanne: Olen kotikoneellani pelaamassa jotain pelia ja häviän siinä. Huudan: "voi vitun vitun vittu tän paskan kaa" Jolloin hän ei asiasta tietenkään pidä ja tulee sanomaan, että "ole hiljaa äläkä huuda". Silloin menetän malttini lopullisesti ja saatan laukoa suustani mitä vaan ja haukkua omaa tyttöystävääni.
Normaalisti olen todella ystävällinen ja lempeä persoona.
Olen nyt hakenut apua miten käsitellä pettymystä ja äkkipikaisuutta lääkäriltä.
Tällä hetkellä ex tyttöystäväni haluaa asua yksin ja katsoa onko tuolla maailmassa jotain parempaa. Pahaa tekee itselleni ajatellakkin että hänellä olisi toinen. Tunteet häntä kohtaan ovat niin suuret vielä. Myös pahaa tekee kun hän puhuu, että minäkin voin löytää jonkun paremman.
Itse vielä pidän toiveita palaamisesta yhteen, sillä toiveella jaksan itesekkin vielä yrittää. Mutta onko tämä aivan turhaa?
Mitä minun pitäisi tälläisessä tilanteessa tehdä? Pitäisikö hänen antaa vain olla omassa rauhassa eikä pitää mitään yhteyttä ja toivoa että hänelle tulisi ikävä ja haluasi vielä yrittää vai pyytää häntä ulos sillon tällöin ja viettää hyvää aikaa hänen kanssaan?
Tämä asia on vielä niin tuore etten tiedä osaanko kertoa kaikkea oleennaista koska omakin mieli on vielä niin sekaisin. Itken joka yö ja mietin miten saisin hänet takaisin.
Sen tiedän ettei pelkät lupaukset muuttumisesta enään auta. Ainut mahdollisuus tuntuu olevan osoittaa että pystyn ja olen muuttunut mies.
Tämä asia on todella tuore. Olemme asuneet tyttöystäväni kanssa 2 vuotta saman katon alla ja seurustelleet miltei 3v. Kaikki alkoi kun tyttöystäväni yksi torstai kertoi pettäneensä minua toisen miehen kanssa työmatkalla tammikuussa. Sänkyyn asti he eivät kuulemma menneet, mutta muuta tyydytystä tilanteessa oli. Aluksi en tiennyt miten reagoisin tilanteeseen. En suuttunut kuulemastani, enkä itkenyt. Lopulta pyysin häntä lähtemään pois yöksi että saisin ajatella asioita.
Meni pari päivää ja olin miettinyt pääni puhki ja olin valmis antamaan tapahtuneen anteeksi. Pyysin häntä tulemaan kotiin juttelemaan asiasta.
Hän tuli aloimme jutella asiasta ja kuin salama kirkkaalta taivaalta hän sanoi jättävänsä minut. En voinut uskoa tilannetta ja yritin selvittää kaiken miten voisimme vielä jatkaa.
Nyt olemme asuneet hetken erillämme ja olemme hyvissä väleissä. Olen välillä pyytänyt häntä palaamaan kotiin ja yrittämään vielä. Tuloksetta. Hänen syy eroon oli, että ei nää tulevaisuutta tässä suhteessa ja olen liian äkkipikainen ja saatan haukkua häntä aivan turhasta.
Tottahan se on, että joskus saatan menettää hermoni jostain asiasta mihin hänellä ei ole osaa eikä arpaa ja sitten saatan kutsua häntä ämmäksi ja huutaa ole hiljaa!! näin tapahtuu noin kerran kuukaudessa joskus voi mennä 3kk.
esimerkki tilanne: Olen kotikoneellani pelaamassa jotain pelia ja häviän siinä. Huudan: "voi vitun vitun vittu tän paskan kaa" Jolloin hän ei asiasta tietenkään pidä ja tulee sanomaan, että "ole hiljaa äläkä huuda". Silloin menetän malttini lopullisesti ja saatan laukoa suustani mitä vaan ja haukkua omaa tyttöystävääni.
Normaalisti olen todella ystävällinen ja lempeä persoona.
Olen nyt hakenut apua miten käsitellä pettymystä ja äkkipikaisuutta lääkäriltä.
Tällä hetkellä ex tyttöystäväni haluaa asua yksin ja katsoa onko tuolla maailmassa jotain parempaa. Pahaa tekee itselleni ajatellakkin että hänellä olisi toinen. Tunteet häntä kohtaan ovat niin suuret vielä. Myös pahaa tekee kun hän puhuu, että minäkin voin löytää jonkun paremman.
Itse vielä pidän toiveita palaamisesta yhteen, sillä toiveella jaksan itesekkin vielä yrittää. Mutta onko tämä aivan turhaa?
Mitä minun pitäisi tälläisessä tilanteessa tehdä? Pitäisikö hänen antaa vain olla omassa rauhassa eikä pitää mitään yhteyttä ja toivoa että hänelle tulisi ikävä ja haluasi vielä yrittää vai pyytää häntä ulos sillon tällöin ja viettää hyvää aikaa hänen kanssaan?
Tämä asia on vielä niin tuore etten tiedä osaanko kertoa kaikkea oleennaista koska omakin mieli on vielä niin sekaisin. Itken joka yö ja mietin miten saisin hänet takaisin.
Sen tiedän ettei pelkät lupaukset muuttumisesta enään auta. Ainut mahdollisuus tuntuu olevan osoittaa että pystyn ja olen muuttunut mies.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itsekin olen elämäntilanteessa jossa tarvitsisin itselle vähän aikaa pohtia asioita.. Olen tästä keskustellut asian omaisen ihmisen kanssa mutta hän ei tunnu tajuavan että tarvitsen aikaa selvitellä asioita.. Jatkuva painostaminen ei varmaan paranna asiaa vaan saattaa ahistaa entistä enemmän ja ajaa teitä eri suuntiin. Jos molemmat haluvat niin voisitte nähdä aina välillä nähdä ja tehdä jotakin yhdessä... Minusta sinun kannattaa antaa aikaa itsellesi ja tytöllesi jos päätätte jatkaa niin varmaan se päätös jossakin vaiheessa tulee.. Liiallisella painostamisellakaan ei minusta asioita voi saada eteenpäin... vaikka helppoa se ei ole mutta keskity ihan arkiaskareisiin ja katso päivä kerrallaan..