Naisviha

Aina sanotaan, että ulkomaalaiset miehet eivät kunnioita naisia ja kohtelevat huonosti (ja tämä varmasti joidenkin kohdalla pitääkin paikkansa), mutta miksi koskaan ei puhuta siitä naisvihasta, jota suomalaiset miehet harrastavat? tässä maassa naiset eivät saa olla naisia vaan naisellisia naisia katsotaan kieroon.. naisia ei myöskään arvosteta eikä heitä osata kohdella oikein, herramiehiä ei kauheasti ole. naisellisuus on kuin joku synti suomalaisten miesten mielestä ja naisellinen näyttävä nainen on automaattisesti tyhmä kuin saapas. tietysti joitain harvoja poikkeuksia suomalaisten miesten keskuudessa löytyy, mutta yleinen ilmapiiri on sellainen että nainen on mitätön suomijuntin silmissä.
46546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Puhelet pehmoisia.

Nimenomaan suomalainen mies haluaa naisensa naisellisena.

Tarjolla kuitenkin tuntuu olevan yhä enenevässä määrin tasa-arvoa kirkuvia poikamaisia pyöreitä pullukoita.

Arvostan kyllä naisia, mutta rajansa kaikella.En rupea palvomaan sellaista otusta jonka mielestä palvonnan kuuluu olla yksipuolista ja nainen kun on prinsessa ei hänen tarvitse kuin vain loistaa aurinkona miehen elämässä.Sitten pitäisi olla onnellinen että on saanut niin iki-ihanan säkin elämäänsä kirkumaan.

Ei kiitos.

Missä ovat mainitsemasi kunnolliset näyttävät naiset jotka eivät ole firman pikkujouluissa korkkarit katossa pomon pöydällä ja ryypiskele kuin miehet?

Mene mihin tahansa baariin katsomaan miten siellä rypevät aivan jokaiseen kastiin kuuluvat naiset ja miehet, on pitkää laihaa lyhyttä pulleata jokainen toinen toistansa hirveämmässä kaatokunnossa räkä pitkin poskea.

Jos haluat katsoa miksi suomalainen mies etsii vaimoa ulkomailta, tarvinnee vain mainita sinulle BB.Siellä näki suominaisen tason koko kirkkaudessaan.
Koko BB sakin yhteenlaskettu ÄÖ ei voi ylittää 50.

Ja jos miesten taso on se mitä ohjelmassa oli, voinemme kaikki sitten suosiolla hakea ulkomailta seuramme.

Minä olen jo löytänyt puolison ulkomailta(en sano mistä).
Voitaneen mainita että meno on tyystin erilaista tämän alkottoman ja tupakattoman siveän naisen kanssa, verraten suomettariin.

Äänestä
  • Kauhajoki, Myyrmäki, Jokela, suomimiesväkivaltatilastot, suomimiesalkoholistit jne mm: siinä monia syitä suominaisten kumppanin valintaan ulkomaalaisesta miehestä.

    Äänestä

  • ddt fsf kirjoitti:

    Kauhajoki, Myyrmäki, Jokela, suomimiesväkivaltatilastot, suomimiesalkoholistit jne mm: siinä monia syitä suominaisten kumppanin valintaan ulkomaalaisesta miehestä.

    Vastikään varusmiehille tehdyn kyselyn mukaan 1% on ollut väkivaltainen tyttöystävää/vaimoa kohtaan ja 13% on kohdannut väkivaltaa naisen taholta. Suomalaiset naiset ovat mielenvikaisia.

    Äänestä

  • Tässa tulee asiaa kirjoitti:

    Tyyppi syyttää äijien väkivallasta vielä naisia ! Tarkoitit varmaan äitiäsi ?
    Kotoahan ne sairaat ajatukset ja asenteet lähtee. Mutta otitko koskaan selvää,
    olisiko vieläkin mahdollisuus ottaa, mikä oli isäsi panos siihen käytökseen, jonka
    takia nyt kohdistat tyytymättömyytesi kaikkiin naisiin? Pahoinpitelikö isäsi äitiäsi, pettikö muiden naisten kanssa, joiko tilinsä tms ?
    Nykypäivänä tollaiset uhrautujanaiset on olleet ja menneet ja äijille annetaan
    ihan samalla mitalla ja vähintään näytetään ovea.Eli...niin metsä vastaa kuin sinne
    huutaa!

    Äänestä

  • Sinusta siis ihmisten välinen tasa-arvo on huono asia? Okei. Se, että haluaa tulla kohdelluksi tasa-arvoisena kumppanina ei vähennä kenenkään naisellisuutta.

    Äänestä

  • huh huh sentään kirjoitti:

    Tyyppi syyttää äijien väkivallasta vielä naisia ! Tarkoitit varmaan äitiäsi ?
    Kotoahan ne sairaat ajatukset ja asenteet lähtee. Mutta otitko koskaan selvää,
    olisiko vieläkin mahdollisuus ottaa, mikä oli isäsi panos siihen käytökseen, jonka
    takia nyt kohdistat tyytymättömyytesi kaikkiin naisiin? Pahoinpitelikö isäsi äitiäsi, pettikö muiden naisten kanssa, joiko tilinsä tms ?
    Nykypäivänä tollaiset uhrautujanaiset on olleet ja menneet ja äijille annetaan
    ihan samalla mitalla ja vähintään näytetään ovea.Eli...niin metsä vastaa kuin sinne
    huutaa!

    Juu juu, suomalaiset miehet ovat ihan kauheita ja suomalaiset naiset taas sellaisia vaaleita enkelimäisiä, huippumallinomaisia olioita, jotka eivät käy edes vessassa.

    Äänestä

  • ddt fsf kirjoitti:

    Kauhajoki, Myyrmäki, Jokela, suomimiesväkivaltatilastot, suomimiesalkoholistit jne mm: siinä monia syitä suominaisten kumppanin valintaan ulkomaalaisesta miehestä.

    kerjäläisiä hakkaavat naiset, bodarinais paloittelija jne...Lista loputon. Mitä on tapahtunut naisille, kuka auttaisi?

    Äänestä

  • lohtua kaukomailta kirjoitti:

    entäs koulu ampujat,steeni ja muut sosiopaatit??hmm..eikös ne olleet miehiä??

    yleensäkin MIEHET OVAT SARJAMURHAAJIA ja RAISKAAJIA!

    Äänestä

  • just jne kirjoitti:

    voi olla lortto

    Tuo ikivanha esimerkki ampumarata-ampujasta käynnistyi, kun se äijäjoukko naureskeli itsekseen (ei ampujalle) radalla ja naiselle riitti. Mitään ei painanut
    hyvä ura it-alalla, ei oma lemmikki (koira) kotona, ei mikään.
    Monesti tuli mietittyä, mikä siinä äijien omahyväisessä/härnäävässä/vähättelevässä (ampujan mielestä) naurussa käyn-
    nisti teurastuksen. Oliko se sama asennevamma, jolla yhä naisia vähätellään.
    Silloinhan tuosta olisi pitänyt jo oppiakin jotain ja tehdä muutamalla lailla ja
    säännöllä Suomesta tasa-arvoisempi paikka elää. Sillä sitä ennen naiset kopioivat
    äijien käytöstä ollakseen yhtä kovaa jätkää eikä sekään malli voi toimia hyvin.

    Äänestä

  • vain lortto kirjoitti:

    voi olla lortto

    saat olla lorttona, sopii suomimiehen imagoon. Hehän ovat keksineetkin lorton, kai ovat sitä keskenään. hähäähäääää

    Äänestä

  • tasa-arvoako ? kirjoitti:

    Tuo ikivanha esimerkki ampumarata-ampujasta käynnistyi, kun se äijäjoukko naureskeli itsekseen (ei ampujalle) radalla ja naiselle riitti. Mitään ei painanut
    hyvä ura it-alalla, ei oma lemmikki (koira) kotona, ei mikään.
    Monesti tuli mietittyä, mikä siinä äijien omahyväisessä/härnäävässä/vähättelevässä (ampujan mielestä) naurussa käyn-
    nisti teurastuksen. Oliko se sama asennevamma, jolla yhä naisia vähätellään.
    Silloinhan tuosta olisi pitänyt jo oppiakin jotain ja tehdä muutamalla lailla ja
    säännöllä Suomesta tasa-arvoisempi paikka elää. Sillä sitä ennen naiset kopioivat
    äijien käytöstä ollakseen yhtä kovaa jätkää eikä sekään malli voi toimia hyvin.

    Sillä naisella on skitsofrenia, eli siis jakomielitauti. Se on sairaus johon ihminen tarvitsee lääkettä, ota selvää kyseisestä sairaudesta, ennen kuin vertailet kaikkia suomalaisia naisia siihen ampumarata naiseen joka tappoi ne miehet. Kaukaa haettu sinun juttusi, taas näkee sinun tietämättömyytesi asioista, ihme kun suomalaisten naisten pitää hoitaa kaikki asiat kun tollaset aivottomat äijät kehtaa laukoa typeriä kirjoituksia.

    Äänestä

  • just jne kirjoitti:

    entäs koulu ampujat,steeni ja muut sosiopaatit??hmm..eikös ne olleet miehiä??

    yleensäkin MIEHET OVAT SARJAMURHAAJIA ja RAISKAAJIA!

    elämää, mutta joiltain Suomalaisnaisilta on pallo päässyt pahasti karkuun, ja sekös meille kunnon miehille on riittänyt syyksi paeta kauniiden ja naisellisten aasian naisten luokse.

    Äänestä

  • säkki skekin noh suomalaiselle kuvottavalle ulkonäölle nyt ei oikeastaan voi yhtään mitään..jos on perunasäkin näköinen niin on...läskeille kyllä jotain mahtaa mutta on rumamuotoisia lötjöjä laihoissakin.

    Agnostikkona en juo...en polta..en tykkää suorata vaikka haluja oisi muille jakaa..siksi että ei kiinnosta olla säälittävä patja.Jossain pitää olla itsearvostuksenkin raja.

    Kuvaamasi naistyyppi on jokseenkin kuvottava stereotyyppi joita on aika paljon nykymaailmassa.Tuntuu välillä ettei koulutustasokaan anna takeita käytöskulttuurin tasosta.

    Niih sellaista se on..olisin minäkin mielelläni kaunis ja klassinen naistyyppi hoikahko ja siro muodoilla varustettuna..mutta kun ei voi jos näyttää maatiaiselta työläisrungolla...ei voi...mitään...joten mieluusti annan suomalaisten yms mennä muualle katsastelemaan onneaan yms..mitä he nyt sitten etsivätkään.Mutta säälittäväksi patjaksi ja ihmisten naurunappulaksi en ala siitäkään huolimatta.

    Yleisesti luullaan että ei-uskonnollisilla ihmisillä ei ole tasoa käytöksessään..toisin kuitenkin on olen ollut tälläinen lapsesta asti..eikä siihen liity halua miestenmanipuloinnista..tai tunne/fyysis/kylmyydestä..ei vaan viitsi olla patja ja tyhmä kana.Voi olla seksuaalinen yms..muttei tarvitse olla tyhmä.

    Äänestä

  • muslimah09 kirjoitti:

    säkki skekin noh suomalaiselle kuvottavalle ulkonäölle nyt ei oikeastaan voi yhtään mitään..jos on perunasäkin näköinen niin on...läskeille kyllä jotain mahtaa mutta on rumamuotoisia lötjöjä laihoissakin.

    Agnostikkona en juo...en polta..en tykkää suorata vaikka haluja oisi muille jakaa..siksi että ei kiinnosta olla säälittävä patja.Jossain pitää olla itsearvostuksenkin raja.

    Kuvaamasi naistyyppi on jokseenkin kuvottava stereotyyppi joita on aika paljon nykymaailmassa.Tuntuu välillä ettei koulutustasokaan anna takeita käytöskulttuurin tasosta.

    Niih sellaista se on..olisin minäkin mielelläni kaunis ja klassinen naistyyppi hoikahko ja siro muodoilla varustettuna..mutta kun ei voi jos näyttää maatiaiselta työläisrungolla...ei voi...mitään...joten mieluusti annan suomalaisten yms mennä muualle katsastelemaan onneaan yms..mitä he nyt sitten etsivätkään.Mutta säälittäväksi patjaksi ja ihmisten naurunappulaksi en ala siitäkään huolimatta.

    Yleisesti luullaan että ei-uskonnollisilla ihmisillä ei ole tasoa käytöksessään..toisin kuitenkin on olen ollut tälläinen lapsesta asti..eikä siihen liity halua miestenmanipuloinnista..tai tunne/fyysis/kylmyydestä..ei vaan viitsi olla patja ja tyhmä kana.Voi olla seksuaalinen yms..muttei tarvitse olla tyhmä.

    huorata*..yms yms...*

    Äänestä

  • huh huh sentään kirjoitti:

    Tyyppi syyttää äijien väkivallasta vielä naisia ! Tarkoitit varmaan äitiäsi ?
    Kotoahan ne sairaat ajatukset ja asenteet lähtee. Mutta otitko koskaan selvää,
    olisiko vieläkin mahdollisuus ottaa, mikä oli isäsi panos siihen käytökseen, jonka
    takia nyt kohdistat tyytymättömyytesi kaikkiin naisiin? Pahoinpitelikö isäsi äitiäsi, pettikö muiden naisten kanssa, joiko tilinsä tms ?
    Nykypäivänä tollaiset uhrautujanaiset on olleet ja menneet ja äijille annetaan
    ihan samalla mitalla ja vähintään näytetään ovea.Eli...niin metsä vastaa kuin sinne
    huutaa!

    Taitaa olla esimerkki tyhmyydestä ja tietämättömyydestä. Kirjoittajan tekstissä kuvastuu viha oman maan naisia kohtaan. Kyllä se vaan on niin, että suomalainen mies on väkivaltainen, ollut aina ja tulee olemaan. Kun järki ei riitä, niin nyrkkiä peliin. Suomalainen mies on luuserityyppiä. Harvat miehet osaavat ottaa vastuun perheestään ja huolehtia lapsistaan, kodistaan ja vaimostaan kunnialla.

    Äänestä

Tämä on oma mielipiteeni; Suomessa (ja varmaan muissakin maissa!) on vähän HYVIÄ miehiä. Ilmeisesti tuo mieshormooni tekee sellaisia tepposia, että oman maan naisia ei osata arvostaa, vaan he ovat kaikilla tavoin huonoja, jos he eivät mehiläisinä pörrää tämän ihanan sokerimurusen suomi-pojan ympärillä. Sitten kun ja jos sama mies menee esim. Thaimaahan, ja naisia pyöriikin yllättäen ympärillä, ovat nämä naiset automaattisesti pyhiä neitsyitä ja aivan ihania ja kaikkea mitä mielikuvitus nyt jaksaa keksiä.

Äänestä
  • Niin, vaan isosta rahasta thaikku liikuttaa hormoonejaan. Ei se muuten sätky
    ympärillä ja mielistele. Kun rahat on loppu, lempi loppuu kun seinään. Tämähän
    tulee tietenkin lällärijätkälle yllärinä, ettei se olekaan enää keskipiste vaan enempikin päätepiste.

    Äänestä

  • ecotrippaus kirjoitti:

    Niin, vaan isosta rahasta thaikku liikuttaa hormoonejaan. Ei se muuten sätky
    ympärillä ja mielistele. Kun rahat on loppu, lempi loppuu kun seinään. Tämähän
    tulee tietenkin lällärijätkälle yllärinä, ettei se olekaan enää keskipiste vaan enempikin päätepiste.

    Toisessa threadissa kirjoitettua, yhdyn mielipiteeseen täysin:

    "Muutaman naisen kommenteista kuultaa läpi pieni huolenpoikanen. Se ei ole huolestumista näiden aasialaisnaisten tulevaisuudesta, suomalaisista miehistä puhumattakaan. Siinä ollaan huolestuneita naisen omasta asemasta. Näille naisille olisi perin mukavaa jos kaikki miehet olisivat polvillaan heidän edessään ja valinnanvaraa olisi loputtomiin. Samoin se yksi mies jonka nainen sitten lopulta valitsee tekisi 'tasa-arvoisesti' kaikki kotityöt, hommaisi talouden rahat ja jonka nainen sitten voisi lempata muutaman vuoden päästä ja valita uuden siitä loputtomasta valikoimasta.

    Tähän kuvioon aasialaiset naiset sopivat perin huonosti. He kaventavat naisten valinnanvaraa. Ulkoisesti aasialaiset naiset ovat sieviä, sen näkee jokainen, heitä on paljon ja jos he tosissaan ovat luonteeltaan myös miehiä enemmän miellyttäviä niin uhka alkaa olla todellinen. Jos 'hyvätkin' miehet alkavat valita aasialaisia puolisoita niin seurauksena voi olla maanvyöryefekti jonka seurauksena suomalaisille naisille jää jäljelle vain kotoiset makkaraperunoiden ystävät, ja arabit ja afrikkalaiset tietysti. Ei hyvältä näytä. Siksi tähän uhkaan onkin syytä reagoida, ja tyypilliseen naiselliseen manipulointityyliin tietysti. Työperäistä maahanmuuttoa Aasiasta (hoitajat) täytyy jarruttaa, aasialaisia naisia on pyrittävä mustamaalaamaan rahanahneiksi huoriksi ja heitä valinneita miehiä reppanoiksi jotka eivät 'itsenäistä' suomalaista saisikaan. Uskokoon ken tahtoo. Korostan vielä, nämä naiset eivät ole pätkääkään kiinnostuneita aasialaisten naisten tai suomalaisten miesten hyvinvoinnista, oma etu heitä kiinnostaa eikä mikään muu."

    Äänestä

  • Suomessa on laadukkaita naisia TODELLA VÄHÄN.

    Tutkimusten mukaan lihavia puolet. Hoikkia arviolta 10%. Jokainen näistä läskeistä sitten kuvittelee, että juuri hänen "persoonallisuutensa" olisi jotain niin erinomaisen hurmaavaa, että se kompensoisi sitä yököttävää sianruhoa. Hyi, tulee ihan pahoinvointi, kun ajattelenkin niitä.

    Tutkimusten mukaan puolet on uskottomia. Jotta nainen voi olla uskoton, hänellä
    täytyy olla vientiä, joten olisivatkohan nämä sitten niitä vähemmän ylipainoisia.
    Amerikkalaisesta roskamediasta ja sitä apinoivasta suomalaisista roskamediasta
    on omaksuttu pintaliitohutsuilu, jollaista todellista parisuhdetta etsivä mies ei arvosta, eikä tarvitse partnerissaan.

    Asennevamma. Monen suomalaisen naisen asenne miehen kohdatessaan on jo
    valmiiksi negatiivinen: "Mitähän tuossakin on vialla?". Tämän lienee opettanut
    roskamedia, jossa näytetään, kuinka vahva, menestyvä ja itsenäinen nainen ei
    voi löytää partneria, koska jokaisesta miehestä löytyy jokin virhe ja vain täydellinen saa kelvata.

    Asennevammaisen naisen kanssa treffeillä mies joutuu ikäänkuin perustelemaan ja todistelemaan sitä, että hän ei ole "viallinen". Kuka muu, kuin todella pahasti puutteessa oleva jaksaa sellaista paskaa? Odottavat vielä, että heille annetaan rajattomasti henkistä perseennuolemista, älykäshän heistä jokainen kuvittelee olevansa, vaikka tutkimusten mukaan miesten joukosta löytyy enemmän huippuälykkäitä, kuin naisista. Fiksu mies joutuukin esittämään tyhmää, jottei suomalainen nainen treffeillä säikähdä ja tunne alemmuuden tunnetta. Kaksi suomalaisten naisten parissa todella menestynyttä miestä on neuvonut minua: "Esitä tyhmempää", todella sairasta. Millainen haloo syntyisi siitä, jos naiset joutuisivat miestä saadakseen esittämään tyhmää?

    Äänestä

  • adgh kirjoitti:

    Suomessa on laadukkaita naisia TODELLA VÄHÄN.

    väitätkö olevasi mies?

    Miksikähän suomalaisista naisista tuntuu että niitä laadukkaita miehiä on (yleensäkin miehissä) vähän?
    voisitko linkittää "tutkimuksesi" tänne ettei näyttäisi siltä että keksit ne omasta päästäsi tukeaksesi propagandaa (tasa-puolisuuden nimissä voisit laittaa myös suomalaisten miesten oluenjuonti tilastot ja rasvaprosentit tänne kiitos...;D)
    Mielestäsi varmaan 167cm ja 55kg tyttökin on läski jos kerta puolet on läskejä (ja ko. paino suhteutettuna mittaan vastaa täysin ns. normaalinpainon terveellisiä rajoja (saattaa jopa mennä vähän alipainoonkin))
    Minulle tulee pahoinvointi ajatellessa millaisessa pahassa olossa sinä kierit kun et hyväksy itseäsi etkä muita.

    "Tutkimusten mukaan puolet on uskottomia. Jotta nainen voi olla uskoton, hänellä

    on omaksuttu pintaliitohutsuilu, jollaista todellista parisuhdetta etsivä mies ei arvosta, eikä tarvitse partnerissaan."

    "tutkimusten" mukaan (tarkoittanet nyt IS-n autenttisia ja luotettavia totuuden sanoja;d) myös uskottomuustapauksissa on mukana miehiä (vai keskenäänkö ne naiset näitä påulmusia puijaavat;D).
    Sinkkuelämää sarjassakin nähty "Hutsuilu" on vain vastalause miesten vuosia harrastamalle täysin hyväksytylle äijä macho parinvaihdanhnalle (mm. biologian taholta nähty miehenuroksen tarve siirtää perimäänsä, mikä on naisen tarve? eikö heillä ole geenejä ja perimää? Miksi niin suuri osa lintu ja apina naaraista (näistä tunnetusti älykkäimmistä eläinlajeista) ovat uskottomia tai harrastavat seksiä useiden koiraiden kanssa? (esim. bonobo naaraat, jotka takaavat tällä isyyden tunnistamattomuudella syntyvälle lapselle useamman vaihtoehtoisen isän suojeluksen, OVELAA!))

    uskottomuus ei myöskään katso aina ikää eikä mediaseksikkyyttä (mitä sinä ilm. pidät kauneuden ja viehättävyyden ainoina perusteina syömishäiriön ohella;D)
    Monet uskottomuus tapaukset ovat sattuneet työpaikalla mutta suurimmassa osassa myös alkoholilla on osuutta asiaan.

    Uskottomuus on kuitenkin joka maassa tabu (naisten kohdalla) ja on selvä että joka maassa on pareja joista toinen (myös nainen) on käynyt vieraissa. itse tiedän ainakin yhden banglanaisen, joka on pettänyt miestään (bangladeshissa) ja ahmakin sanoo, että niitä tapauksia on useita. sillä monissa talouksissa on mies palvelijoita, jotka ovat kotona silloin kun aviomies on töissä kiusaus voi olla suuri jos oma mies on 40v eikä peniskään toimi paitsi virtsatessa kun taas autonkuljettajan nuori body on jatkuvasti vain pyynnön päässä...
    Tietysti maissa, joissa aviorikos ei ole laillisesti tuomittu aviorikoksen tekeminen on helpompaa ja itse rikoskin tulee ilmi (ja tulee tilastoiduksi).

    "Asennevamma. Monen suomalaisen naisen asenne miehen kohdatessaan on jo

    voi löytää partneria, koska jokaisesta miehestä löytyy jokin virhe ja vain täydellinen saa kelvata."
    Etkö arvosta itseäsi niin paljon että etsisit itsellesi mahdollisimman sopivan? Miehillä on sama mahdollisuus, vaikkain on ikävästi myönnettävä että naisilla on aina (biologisoidustikin) etulyönti asema valikoida kriittisellä silmällä parhaat siittäjät ja koti-isät. Ei tämä ole mielestäni mikään asenne vamma jos vaikkapa sinä et tuolla ulosannillasi ihan miesten top teniin pääsekään;D

    "Asennevammaisen naisen kanssa treffeillä mies joutuu ikäänkuin perustelemaan ja todistelemaan sitä, että hän ei ole "viallinen". Kuka muu, kuin todella pahasti puutteessa oleva jaksaa sellaista paskaa? (jos jaksaa kirjoittaa tuollaista paskaa ei ole ihme että joutuu puutteessa olemaan;D)

    Odottavat vielä, että heille annetaan rajattomasti henkistä perseennuolemista, älykäshän heistä jokainen kuvittelee olevansa, vaikka tutkimusten mukaan miesten joukosta löytyy enemmän huippuälykkäitä, kuin naisista." (;D)
    (miesten tekemienkö tutkimusten mukaan? ja millä se älykkyys on mitattu? autenttista mittaria kun ei olla vielä löydetty;D)

    teksti jatkuu vielä kun annoit niin mielen kiintoisen kumottavan....

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    jatkoa sarjalle mitä potaskaa kumouksia miehen ja naisen eroista naisnäkökulmasta.

    "Fiksu mies joutuukin esittämään tyhmää, jottei suomalainen nainen treffeillä säikähdä ja tunne alemmuuden tunnetta. Kaksi suomalaisten naisten parissa todella menestynyttä miestä on neuvonut minua: "Esitä tyhmempää", todella sairasta. Millainen haloo syntyisi siitä, jos naiset joutuisivat miestä saadakseen esittämään tyhmää? "

    ja nämä menestyneet miehet olivatkin kaverisi ake ja pera lähikapakista jotka olivat panneet samaa narkkarimuijaa joka päivystää kulmilla elääkseen? kuka muu lähtisi miehen matkaan joka kuvittelee olevansa fiksu mutta salaa sen mitä kuvittelee koska kuvittelee kuvitellulla fiksuudellaan alennuttavansa seuralaisensa ehkä todellisemman älykkyyden;D
    Vai oliko menestyneet miehet ville ja kille samalta luokalta jotka saivat matikasta kutoset ja ovat olleet vähän joka luokan tytönkanssa silleen?
    luultavasti heidän ei ole tarvinnut edes esittää seuralaistaan tyhmempää heistä on vain tuntunut tyhmältä;D

    "todella sairasta. Millainen haloo syntyisi siitä, jos naiset joutuisivat miestä saadakseen esittämään tyhmää? "

    Naiset ovat kautta aikojen joutuneet esittämään tyhmää, hassua, pahaa, huonoa jottei miehille tulisi pahamieli ja jotta he saisivat pitää valta-asemansa.

    Eräs venäläinen nainen oli sanonut kämppäkaverilleen (olivat puhuneet parisuhde asioita "tyttöjen kesken") että: "suomalaiset naiset ovat liian itsenäisiä ja näyttävät osaamistaan liikaa. Tällöin miehelle tulee tunne että he ovat tyhmiä, eikä heitä tarvita mihinkään. Meillä venäjällä naiset ovat keksineet näytellä avutonta jotta miehet eivät ihan tuntisi itseään tarpeettomiksi ja tyhmiksi riippakiviksi"
    Eli kuka joutuu näyttelemään ja kuka ei? toki henkilökohtaisiakin pirre-eroja on mutta eroja on miehissäkin kuten myös naisissa. Toiset miehet ovat esimerkiksi niin fiksuja että ymmärtävät sen oikean naisen arvostavan heitä sellaisena kuin he ovat ilman esittämistä. tyhmyyttä ei voi piilottaa miksi siis fiksuuttakaan pitäisi kätkeä?
    Näsäviisaus ja muka tietäminen ja toisen tiedollinen alistaminen ovat sitten eri asioita (kuten myös is:n keksittyiohin tutkimuksiin viittaaminen tieteellisinä tosiasioina).
    Itse myönnän, että minua lukeneemmat miehet (esim. d-analyysi joka on lukenut naistutkimusta jo 3v ja haahuillut yliopistolla yhteensä 7-vuotta) ovat minua fiksumpia (mutta hepä eivät viittaakaan johonkin yleisenä tunnettuun tosiasiaan joka paljastuukin vain ylläpidetyksi diskurssiksi vaan pikemminkin keskusteluillaan purkavat näitä yhdessä naisten kanssa)
    Myönnän jopa että banglaexäni ja jopa ahma ovat minua nerokkaampia esim. ruuan laitossa ja raha-asioiden hoidossa tms. mutta laajempaa asioiden yhtäläisyyksien ja erojen sekä sanallisen kuvaamisen ja tuntemisen tasoa he eivät mielestäni saavuta saman tasoisesti tai korkeammin kuin minä (mikä voi toki olla myös kielellinen harha: pidämme heitä tyhmempinä jotka eivät puhu meidän kanssamme yhteistä kieltä... kuten venäläiset ovat sanoneet saksalaisia mykiksi (nemenski)).

    Lopuksi sanoen, sinäkin voit olla hyvä jossakin ja jollekin, mutta sanallinen antisi ja kuvasi maailmasta tuon tekstin perusteella ei missään tapauksessa riittäisi minulle, sillä sieltä heijastuu yleistämisen ja katkeruuden ja itseinhon mustat pilvet ja viittettömät tosiasiallisiksi väitetyt "tutkimukset", joilla yrität päästä pätemään ja yleistämään negatiivisesti oman maasi sisaria (mikäli suomalainen olet).

    Jos haluat, että sinua ei pidetä hieman yksinkertaisena amiksena
    tyyliin naispuolinen Matti Nykänen, niin voisit hieman kerrata tuota
    kielioppia... Ulosantisi taso kertoo paljon, fiksu ja koulutettu mies
    juoksee tuollaista karkuun ja lujaa!

    Alkaa todellakin olla aika miesten ottaa käyttöön ne menetelmät,
    joilla länsimaiset naiset ovat miehiä jo pitkään henkisesti kiusanneet.

    Kirjoitit:

    "ja nämä menestyneet miehet olivatkin kaverisi ake ja pera lähikapakista jotka olivat panneet samaa narkkarimuijaa joka päivystää kulmilla elääkseen? kuka muu lähtisi miehen matkaan joka kuvittelee olevansa fiksu mutta salaa sen mitä kuvittelee koska kuvittelee kuvitellulla fiksuudellaan alennuttavansa seuralaisensa ehkä todellisemman älykkyyden;D

    luultavasti heidän ei ole tarvinnut edes esittää seuralaistaan tyhmempää heistä on vain tuntunut tyhmältä;D"

    Keksimäsi muka hauska tarina ei vastaa todellisuutta, molemmat tuon neuvon antaneet miehet seurustelevat mallityttöjen kanssa, siitäpä tuo naisten suhteen menestyneet. On säälittävää lukea vauhkoiluasi, olet varmaan todella katkera
    ihminen. Mutta niinhän sitä sanotaan, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

    En kirjoita pidempää vastausta säälittävään amistasoiseen vouhotukseesi,
    kun juttu alkaa mennä sille tasolle, että yrität pilkata itse keksimiesi tarinoiden
    avulla, on aivan turha kommunikoida.

    Äänestä

  • asdhgh kirjoitti:

    mutta itselläsi oli ne itse keksimäsi kivat tutkimukset siellä.

    Naisten suhteen menestyneet korreloi siis naisten ulkonäköön eikä ole mikään osoitus ko. miesten varsinaisesta menestymisestä. Mielenkiintoista.
    mielenkiintoinen maailmasi on kun vain mallin kanssa seurusteleminen on jotain (muista tunteista viis kunhan hoito vain on malli...)

    Miten kuvittelet kolauttaneesi minua. Kirjoitin vain vastauksen jotta kukaan ei kuvittelisi absoluuttisia tietojasi ainoaksi suomalaisten (tai muiden) miesten tavaksi ajatella (tervetuloa takaisin maailmaan, jossa monet miehet arvostavat toki kumppanin kauneutta kuten myös miehissäkin arvostetaan komeutta mutta muut ominaisuudet menevät pinta treffailun jälkeen parinvalinnassa edelle (kuten sitoutuneisuus, rakkauden osoittamisen tavat ja tuntemukset ja muu yhteensopivuus))

    mielenkiintoinen jako tuo amikset ja akateemiset. Itse ajattelin myös kirjoittavani vastausta pikku villelle amk:hon tai seiskaluokalle mutta kaipa se on hyväksyttävä ettei akateeminen koulutus ihmistä avarakatseisemmaksi tee varsinkin kun on mahtavat linkittömät tutkimukset, joista tietouttaan ammentaa ja kaveina miehiä jotka (siis WAU) seurustelevat mallin kanssa omaa naismenestyneisyyden sädekehäänsä pönkittääkseen;D.

    Äänestä

  • adsgfg kirjoitti:

    Jos haluat, että sinua ei pidetä hieman yksinkertaisena amiksena
    tyyliin naispuolinen Matti Nykänen, niin voisit hieman kerrata tuota
    kielioppia... Ulosantisi taso kertoo paljon, fiksu ja koulutettu mies
    juoksee tuollaista karkuun ja lujaa!

    Alkaa todellakin olla aika miesten ottaa käyttöön ne menetelmät,
    joilla länsimaiset naiset ovat miehiä jo pitkään henkisesti kiusanneet.

    "Alkaa todellakin olla aika miesten ottaa käyttöön ne menetelmät,
    joilla länsimaiset naiset ovat miehiä jo pitkään henkisesti kiusanneet."

    Eli on mielestäsi miesten vuoro esittää tyhmää, salata fiksuutensa (kun eihän tyttöjä kannata kouluttaa) ja olla se heikoin astia ja nuolla naisen persettä kuten naiset ovat miehille kautta aikain (ja edelleenkin) tehneet, sitäkö tarkoitit?

    Muistutan vielä, että naisten tasa-arvo pyrkimykset ovat aktualisoituneet lähinnä vasta 1970-luvulla kun taas miesten valta on ollut sitä ennen ja jatkuu edelleenkin kaikilla asteilla (eikä edes yritä piilotella itseään!)

    Kielioppia en viitsi tällaisella palstalla ja nopeasti kirjoitellessa tarkistaa ja muutenkin suhde kieleen on enemmänkin ilmaisun ja ajatuksen tarkoituksessa kuin muodossa. Ihan hyvin riittää vitosia ja nelosia suorituslistassa (yliopiston arviointi asteikolla) tälläkin apukoululaisen amis-kielellä:D Itse en arvostele muiden kielien oikeinkirjoitusta mutta lähinnä asioista oikein/väärin tai näiden sekoituksena puhumista.

    Fiksu ja koulutettu mies on sinun määriteltävissä oleva kategoriasi, johon voit mielihyvin laittaa ne ominaisuudet, jotka kuvaavat vain sinua tai omaa käsitystäsi fiksusta miehestä.
    Esimerkiksi minun fiksu ja koulutettu mies-käsitteeni on
    - Huumorintajuinen ja osaa nauraa itselleen
    - Sanavarastoltaan monipuolinen
    - Monipuolinen tietämys asioiden eri suhteellisuuksista ja rajoittavasta vallasta, joka ympäröi eri käsitteitä ja valitsee sen puhetavan, joka on suotavin syrjien näin vaihtoehtoisia puhetapoja.
    - Ei arvostele muita yleistäen negatiivisesti ja sulkien itsestään pois niitä ominaisuuksia jotka näkee arvostelemissaan ihmisissä (ja kuitenkin itse sisältää niitöä ominaisuuksia joita muissa arvostelee)
    - Arvostaa itseään ja muita sekllaisina kuin he ovat (tai millaisena he osoittautuvat ja tulevat tunnistetuiksi) ja millainen itse on.
    - Suhteuttaa käytökseensä feminiinisen ja maskuliinisen tekemättä kuitenkaan selvää eroa kummankaan puoleen

    sinä puolestaan määrittelet fiksun mielestäni kirjoituksesi perusteella
    - huumorintajuttomaksi
    - tärkeileväksi
    - nipottajaksi
    - mieheksi ja vain mieheksi, jolla on miehiset ominaisuudet
    - mallien kanssa seurusteleviksi pintaliitäjiksi
    - länsimaiseksi/valkoiseksi/suomalaiseksi
    - akateemisen ja vain akateemisen koulutuksen saaneeksi
    - yksisilmäistä arvomaailmaa julistavaksi
    - yksipuoliseksi
    - pessimisminkautta maailmaa tarkastelevaksi (ja tätä maailmaa hän kutsuu realistiseksi vaikka se ei ota huomioon kaikkea sitä mikä elämässä on ja voi ja saa olla hyvää)
    -kirjaviisaaksi joka näyttää paperilla hyvältä mutta toistaa samoja latteuksia nbaisten ja miesten kuvitelluista eroista hamaan hautaansa saakka koskaan selvittämättä mitä ne erot todella ovat tai onko niitä.
    - testatuilla tuloksilla ylpeileväksi?

    Voit olla varma että sinun kuvaamiasi fiksuja minä ja kuka muu itsensä tunteva ja itseään arvostava nainen juoksisi karkuun mutta minun kuvaamiani fiksuja miehiä minulla riittää tuttava piirissäni ja heilläkin on menestystä naisten kesken. Monilla on naisia ystävinä ja monet myös seurustelevat tosin heidän katseensa ei suhteessa keskitykään naisen ulkoisiin avuihin vaan samankaltaisuuteen ja yleiseen rakkaudellisuuteen ja sitoutuneisuuteen.
    (Tietysti mulkkujen kanssa vehtaava malli voi olla hyvä nainen (miesseurastan huolimatta)! Onhan selvää, että mallinaisen käyttäminen peniksen/älyn/muun miehisen ominaisuuden korvaajana tai korostajana tekstuaalisella tasolla kertoo tekstissäsi enemmänkin näistä miehistä (tai sinun suhteestasi heidän statukseensa) kuin näistä mallinaisista (tosin vakka kantensa valitsee mutta joitakin naisia voi houkutella mahdollinen status tai raha, vaikka tyyppi ihmisenä ja kumppanina olisikin "sovinisti tai muuten ääliö"))

    En halua erityisesti loukata miespuolisia "menestyneitä" tuttaviasi enkä sinua (kun en varsinaisesti sinua tai tuttaviasi varmaankaan tunne) vaan perustuen tämän palstan yleiseen yhteistietoon ja omaan käsitykseeni hyvyydestä ja oikeudesta ja fiksusta käytöksestä vastaan sinulle kuten sinä yrität vastata koko palstan suomalaisille naisille: yleistäen ja negatisoiden toista sukupuolta oman paremmuutesi ja itseriittopisuutesi edessä.

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    väitätkö olevasi mies?

    Miksikähän suomalaisista naisista tuntuu että niitä laadukkaita miehiä on (yleensäkin miehissä) vähän?
    voisitko linkittää "tutkimuksesi" tänne ettei näyttäisi siltä että keksit ne omasta päästäsi tukeaksesi propagandaa (tasa-puolisuuden nimissä voisit laittaa myös suomalaisten miesten oluenjuonti tilastot ja rasvaprosentit tänne kiitos...;D)
    Mielestäsi varmaan 167cm ja 55kg tyttökin on läski jos kerta puolet on läskejä (ja ko. paino suhteutettuna mittaan vastaa täysin ns. normaalinpainon terveellisiä rajoja (saattaa jopa mennä vähän alipainoonkin))
    Minulle tulee pahoinvointi ajatellessa millaisessa pahassa olossa sinä kierit kun et hyväksy itseäsi etkä muita.

    "Tutkimusten mukaan puolet on uskottomia. Jotta nainen voi olla uskoton, hänellä
    täytyy olla vientiä, joten olisivatkohan nämä sitten niitä vähemmän ylipainoisia.
    Amerikkalaisesta roskamediasta ja sitä apinoivasta suomalaisista roskamediasta
    on omaksuttu pintaliitohutsuilu, jollaista todellista parisuhdetta etsivä mies ei arvosta, eikä tarvitse partnerissaan."

    "tutkimusten" mukaan (tarkoittanet nyt IS-n autenttisia ja luotettavia totuuden sanoja;d) myös uskottomuustapauksissa on mukana miehiä (vai keskenäänkö ne naiset näitä påulmusia puijaavat;D).
    Sinkkuelämää sarjassakin nähty "Hutsuilu" on vain vastalause miesten vuosia harrastamalle täysin hyväksytylle äijä macho parinvaihdanhnalle (mm. biologian taholta nähty miehenuroksen tarve siirtää perimäänsä, mikä on naisen tarve? eikö heillä ole geenejä ja perimää? Miksi niin suuri osa lintu ja apina naaraista (näistä tunnetusti älykkäimmistä eläinlajeista) ovat uskottomia tai harrastavat seksiä useiden koiraiden kanssa? (esim. bonobo naaraat, jotka takaavat tällä isyyden tunnistamattomuudella syntyvälle lapselle useamman vaihtoehtoisen isän suojeluksen, OVELAA!))

    uskottomuus ei myöskään katso aina ikää eikä mediaseksikkyyttä (mitä sinä ilm. pidät kauneuden ja viehättävyyden ainoina perusteina syömishäiriön ohella;D)
    Monet uskottomuus tapaukset ovat sattuneet työpaikalla mutta suurimmassa osassa myös alkoholilla on osuutta asiaan.

    Uskottomuus on kuitenkin joka maassa tabu (naisten kohdalla) ja on selvä että joka maassa on pareja joista toinen (myös nainen) on käynyt vieraissa. itse tiedän ainakin yhden banglanaisen, joka on pettänyt miestään (bangladeshissa) ja ahmakin sanoo, että niitä tapauksia on useita. sillä monissa talouksissa on mies palvelijoita, jotka ovat kotona silloin kun aviomies on töissä kiusaus voi olla suuri jos oma mies on 40v eikä peniskään toimi paitsi virtsatessa kun taas autonkuljettajan nuori body on jatkuvasti vain pyynnön päässä...
    Tietysti maissa, joissa aviorikos ei ole laillisesti tuomittu aviorikoksen tekeminen on helpompaa ja itse rikoskin tulee ilmi (ja tulee tilastoiduksi).

    "Asennevamma. Monen suomalaisen naisen asenne miehen kohdatessaan on jo
    valmiiksi negatiivinen: "Mitähän tuossakin on vialla?". Tämän lienee opettanut
    roskamedia, jossa näytetään, kuinka vahva, menestyvä ja itsenäinen nainen ei
    voi löytää partneria, koska jokaisesta miehestä löytyy jokin virhe ja vain täydellinen saa kelvata."
    Etkö arvosta itseäsi niin paljon että etsisit itsellesi mahdollisimman sopivan? Miehillä on sama mahdollisuus, vaikkain on ikävästi myönnettävä että naisilla on aina (biologisoidustikin) etulyönti asema valikoida kriittisellä silmällä parhaat siittäjät ja koti-isät. Ei tämä ole mielestäni mikään asenne vamma jos vaikkapa sinä et tuolla ulosannillasi ihan miesten top teniin pääsekään;D

    "Asennevammaisen naisen kanssa treffeillä mies joutuu ikäänkuin perustelemaan ja todistelemaan sitä, että hän ei ole "viallinen". Kuka muu, kuin todella pahasti puutteessa oleva jaksaa sellaista paskaa? (jos jaksaa kirjoittaa tuollaista paskaa ei ole ihme että joutuu puutteessa olemaan;D)

    Odottavat vielä, että heille annetaan rajattomasti henkistä perseennuolemista, älykäshän heistä jokainen kuvittelee olevansa, vaikka tutkimusten mukaan miesten joukosta löytyy enemmän huippuälykkäitä, kuin naisista." (;D)
    (miesten tekemienkö tutkimusten mukaan? ja millä se älykkyys on mitattu? autenttista mittaria kun ei olla vielä löydetty;D)

    teksti jatkuu vielä kun annoit niin mielen kiintoisen kumottavan....

    "vahva, menestyvä ja itsenäinen nainen"
    lue: mentaalikeissi.

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    mutta itselläsi oli ne itse keksimäsi kivat tutkimukset siellä.

    Naisten suhteen menestyneet korreloi siis naisten ulkonäköön eikä ole mikään osoitus ko. miesten varsinaisesta menestymisestä. Mielenkiintoista.
    mielenkiintoinen maailmasi on kun vain mallin kanssa seurusteleminen on jotain (muista tunteista viis kunhan hoito vain on malli...)

    Miten kuvittelet kolauttaneesi minua. Kirjoitin vain vastauksen jotta kukaan ei kuvittelisi absoluuttisia tietojasi ainoaksi suomalaisten (tai muiden) miesten tavaksi ajatella (tervetuloa takaisin maailmaan, jossa monet miehet arvostavat toki kumppanin kauneutta kuten myös miehissäkin arvostetaan komeutta mutta muut ominaisuudet menevät pinta treffailun jälkeen parinvalinnassa edelle (kuten sitoutuneisuus, rakkauden osoittamisen tavat ja tuntemukset ja muu yhteensopivuus))

    mielenkiintoinen jako tuo amikset ja akateemiset. Itse ajattelin myös kirjoittavani vastausta pikku villelle amk:hon tai seiskaluokalle mutta kaipa se on hyväksyttävä ettei akateeminen koulutus ihmistä avarakatseisemmaksi tee varsinkin kun on mahtavat linkittömät tutkimukset, joista tietouttaan ammentaa ja kaveina miehiä jotka (siis WAU) seurustelevat mallin kanssa omaa naismenestyneisyyden sädekehäänsä pönkittääkseen;D.

    Kirjoitit:

    "mutta itselläsi oli ne itse keksimäsi kivat tutkimukset siellä."

    Nuo jutut ovat tulleet uutisia lukiessa vastaan viimeisen kahden vuoden
    sisällä, virhe oli, etten tallentanut linkkejä.

    Kirjoitit:

    "Naisten suhteen menestyneet korreloi siis naisten ulkonäköön eikä ole mikään osoitus ko. miesten varsinaisesta menestymisestä."

    Kysymys oli naisten suhteen menestyneistä, turha lienee kuitenkaan hieman
    henkisesti rajoittuneelle yrittää tätä semantiikkaa selittää. Mallityttöjä yrittävät
    monet, mutta harvat saavat. Mallitytöissäkin on fiksuja ja sivistyneitä ihmisiä,
    ei tuo duuni rajaa ulos ketään fiksuuden perusteella, eikä ole mikään pakko
    yrittää/saada niitä tyhmimpiä mallityttöjä. Meneeköhän edellämainittu vain liian vaikeaksi sinun ymmärtää?

    Et ole akateeminen, et osaa perustella argumenttejasi, keksit tarinoita
    päästäsi sellaisen sijaan, eikä tuo amistasoinen kirjallinen ilmaisu menisi
    läpi yliopistossa, tai sitten lienee joku naiskiintiö asiassa, jonka avulla täysin
    lahjattomat pääsevät kokemaan "tasa-arvoa".

    Edelleen voin vain todeta, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

    Mitään et ole todellakaan "kumonnut", olet vain osoittanut olevasi sivistymätön idiootti.

    Äänestä

  • Tässa tulee asiaa kirjoitti:

    "vahva, menestyvä ja itsenäinen nainen"
    lue: mentaalikeissi.

    Joo ei tosiaan tarvii miettiä mikä tuossa on vialla ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;)

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    jatkoa sarjalle mitä potaskaa kumouksia miehen ja naisen eroista naisnäkökulmasta.

    "Fiksu mies joutuukin esittämään tyhmää, jottei suomalainen nainen treffeillä säikähdä ja tunne alemmuuden tunnetta. Kaksi suomalaisten naisten parissa todella menestynyttä miestä on neuvonut minua: "Esitä tyhmempää", todella sairasta. Millainen haloo syntyisi siitä, jos naiset joutuisivat miestä saadakseen esittämään tyhmää? "

    ja nämä menestyneet miehet olivatkin kaverisi ake ja pera lähikapakista jotka olivat panneet samaa narkkarimuijaa joka päivystää kulmilla elääkseen? kuka muu lähtisi miehen matkaan joka kuvittelee olevansa fiksu mutta salaa sen mitä kuvittelee koska kuvittelee kuvitellulla fiksuudellaan alennuttavansa seuralaisensa ehkä todellisemman älykkyyden;D
    Vai oliko menestyneet miehet ville ja kille samalta luokalta jotka saivat matikasta kutoset ja ovat olleet vähän joka luokan tytönkanssa silleen?
    luultavasti heidän ei ole tarvinnut edes esittää seuralaistaan tyhmempää heistä on vain tuntunut tyhmältä;D

    "todella sairasta. Millainen haloo syntyisi siitä, jos naiset joutuisivat miestä saadakseen esittämään tyhmää? "

    Naiset ovat kautta aikojen joutuneet esittämään tyhmää, hassua, pahaa, huonoa jottei miehille tulisi pahamieli ja jotta he saisivat pitää valta-asemansa.

    Eräs venäläinen nainen oli sanonut kämppäkaverilleen (olivat puhuneet parisuhde asioita "tyttöjen kesken") että: "suomalaiset naiset ovat liian itsenäisiä ja näyttävät osaamistaan liikaa. Tällöin miehelle tulee tunne että he ovat tyhmiä, eikä heitä tarvita mihinkään. Meillä venäjällä naiset ovat keksineet näytellä avutonta jotta miehet eivät ihan tuntisi itseään tarpeettomiksi ja tyhmiksi riippakiviksi"
    Eli kuka joutuu näyttelemään ja kuka ei? toki henkilökohtaisiakin pirre-eroja on mutta eroja on miehissäkin kuten myös naisissa. Toiset miehet ovat esimerkiksi niin fiksuja että ymmärtävät sen oikean naisen arvostavan heitä sellaisena kuin he ovat ilman esittämistä. tyhmyyttä ei voi piilottaa miksi siis fiksuuttakaan pitäisi kätkeä?
    Näsäviisaus ja muka tietäminen ja toisen tiedollinen alistaminen ovat sitten eri asioita (kuten myös is:n keksittyiohin tutkimuksiin viittaaminen tieteellisinä tosiasioina).
    Itse myönnän, että minua lukeneemmat miehet (esim. d-analyysi joka on lukenut naistutkimusta jo 3v ja haahuillut yliopistolla yhteensä 7-vuotta) ovat minua fiksumpia (mutta hepä eivät viittaakaan johonkin yleisenä tunnettuun tosiasiaan joka paljastuukin vain ylläpidetyksi diskurssiksi vaan pikemminkin keskusteluillaan purkavat näitä yhdessä naisten kanssa)
    Myönnän jopa että banglaexäni ja jopa ahma ovat minua nerokkaampia esim. ruuan laitossa ja raha-asioiden hoidossa tms. mutta laajempaa asioiden yhtäläisyyksien ja erojen sekä sanallisen kuvaamisen ja tuntemisen tasoa he eivät mielestäni saavuta saman tasoisesti tai korkeammin kuin minä (mikä voi toki olla myös kielellinen harha: pidämme heitä tyhmempinä jotka eivät puhu meidän kanssamme yhteistä kieltä... kuten venäläiset ovat sanoneet saksalaisia mykiksi (nemenski)).

    Lopuksi sanoen, sinäkin voit olla hyvä jossakin ja jollekin, mutta sanallinen antisi ja kuvasi maailmasta tuon tekstin perusteella ei missään tapauksessa riittäisi minulle, sillä sieltä heijastuu yleistämisen ja katkeruuden ja itseinhon mustat pilvet ja viittettömät tosiasiallisiksi väitetyt "tutkimukset", joilla yrität päästä pätemään ja yleistämään negatiivisesti oman maasi sisaria (mikäli suomalainen olet).

    "mutta laajempaa asioiden yhtäläisyyksien ja erojen sekä sanallisen kuvaamisen ja tuntemisen tasoa he eivät mielestäni saavuta saman tasoisesti tai korkeammin kuin minä"

    Tuohon kuvaamisen tasoosi sen varran, että virke aloitetaan isolla kirjaimella,
    on sanallisen kuvaamisen tasosi korkea joo ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;)

    Äänestä

  • lihava sikakin?

    Käy siellä Thaimaassa, näet itse, kuinka miestä tulee kohdella ;)

    Äänestä

  • guerlain kirjoitti:

    "mutta laajempaa asioiden yhtäläisyyksien ja erojen sekä sanallisen kuvaamisen ja tuntemisen tasoa he eivät mielestäni saavuta saman tasoisesti tai korkeammin kuin minä"

    Tuohon kuvaamisen tasoosi sen varran, että virke aloitetaan isolla kirjaimella,
    on sanallisen kuvaamisen tasosi korkea joo ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;)

    En olekaan väittänyt että kirjoittaisin oikein tai kirjoittamani asiat olisivat absoluuttisia totuuksia (kuten sinä väität monessakin kohtaa omista kuulemistasi tutkimuksistasi ja em. miesten menestyneisyydestä, joka vähintäänkin arveluttaa).

    Kuvaaminen ei myöskään liity oikeakielisyyteen mutta kun asian kirjoittaminen tyrehtyy niin pilkunnussinta alkaa ja hymiö tulvivat;D

    Opiskelen menestyksellisesti yliopistossa (mikäli menestystä voi mitata vitosten määrällä ja valmistumisnopeudella (jos jatkan nykyistä tahtiani valmistun ennen aikojani)) mutta huomannet, että vapaa-ajallani kirjoittelen tällaisille puhekieleen pohjautuville keskustelu(alleviivaus)- palstoille

    Äänestä

  • awfg kirjoitti:

    Kirjoitit:

    "mutta itselläsi oli ne itse keksimäsi kivat tutkimukset siellä."

    Nuo jutut ovat tulleet uutisia lukiessa vastaan viimeisen kahden vuoden
    sisällä, virhe oli, etten tallentanut linkkejä.

    Kirjoitit:

    "Naisten suhteen menestyneet korreloi siis naisten ulkonäköön eikä ole mikään osoitus ko. miesten varsinaisesta menestymisestä."

    Kysymys oli naisten suhteen menestyneistä, turha lienee kuitenkaan hieman
    henkisesti rajoittuneelle yrittää tätä semantiikkaa selittää. Mallityttöjä yrittävät
    monet, mutta harvat saavat. Mallitytöissäkin on fiksuja ja sivistyneitä ihmisiä,
    ei tuo duuni rajaa ulos ketään fiksuuden perusteella, eikä ole mikään pakko
    yrittää/saada niitä tyhmimpiä mallityttöjä. Meneeköhän edellämainittu vain liian vaikeaksi sinun ymmärtää?

    Et ole akateeminen, et osaa perustella argumenttejasi, keksit tarinoita
    päästäsi sellaisen sijaan, eikä tuo amistasoinen kirjallinen ilmaisu menisi
    läpi yliopistossa, tai sitten lienee joku naiskiintiö asiassa, jonka avulla täysin
    lahjattomat pääsevät kokemaan "tasa-arvoa".

    Edelleen voin vain todeta, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

    Mitään et ole todellakaan "kumonnut", olet vain osoittanut olevasi sivistymätön idiootti.

    toki minäkin olen IS:stä ja muista uutisista lukenut yhtä ja toista tutkimusta mutta uutisoinneissa on aina se ongemla että ne joutuvat tiivistämään jolloinka annetusta tiedosta tulee varsin yksi puolinen kuva (kuten vaikka että puolet naisista pettää... no mitenkäs miesten pettämiset sitten?). kyse ei ole pelkästään siitä että et ole linkannut "tieto"-lähteitäsi vaan että kuinka rajaat ja käytät tuota tietoa naisia vastaan (syistä joita voimme vain arvuutella;D) ei kovin akateemista kuvaa anna sinustakaan tuollainen tyyli.

    ja palataksemme naisten keskuudessa/suhteen menestymiseen on väitteissäsi havaittavissa seuraavaa ajattelua
    1) mallinaisten toimiminen miehisen arvioinnin perusteena asiassa joka tulisi olla naisten päätettävissä (kuten menestyneisyys naisten keskuudessa)

    2) mallien ylivoimaisuus tavallisiin normaalipainoisiin tai lihaviin naisiin nähden toisaalta esineellisinä statussymboleina ja toisaalta ihmeellisinä ylinaisina jotka osaavat valita miehistä parhaat (miksi kuitenkin niin monet julkisuuden kaunottaretkin ovat silmä mustana itkemässä aikakausi lehdessä kun heillä on valittavanaan miehistä parhaat... voiko mallikin erehtyä?)

    Jos minä seurustelisin mallin kanssa olisin siis yli-ihminen. Mallithan ovat yli-ihmisiä, joidenka seuraan tavallinen ihminen ei voi pyrkiä (paitsi harvat ja valitut kuten kaverit jotka käskevät toisten miesten näytellä idioottia kun heiltä se taitaa sujua luonnostaan;D).
    Kuitenkin mallinaisetkin valitsevat kumppaninsa perusnaisen/ihmisen kriteerein (julkisesta ammatistaan johtuen heillä tosin voi olla suurempi mahdollisuus päästä tosissaan valitsemaan lukuisista ihailijoista (jopa ulkoisin kriteerein) kuntaas perusnainen valitsee lähinnä tuttavistaan (tuntemuksen perusteella)).

    Minä en mielestäni tee malleista kirjoituksissani "tyhmiä" vaan miehistä, jotka kuvittelevat olevansa jotain heidän varjollaan... sorry, jos se tosiaan kalahtaa sinuun tai ystäviisi.
    Hyväkin nainen voi joskus erehtyä kuten hyvä mieskin (ja hyvyys on suhteellista))

    Kyse ei tosiaan ollut siitä ettäkö kyseiset mallit olisivat tyhmiä vaikka seurustelevatkin (kirjoituksesi perusteella) "henkisesti rajoittuneiden" kavereidesi kanssa, jotka joutuvat tavisnaisille puhuessaan tekeytymään idiooteiksi mutta malli naisten kanssa voivat puhua kuin maailman miehet...

    Jokin tässä kuviossa ei vain istu minun kokemusmaailmaani
    enkä varmasti olisi näin kirpeästi vastannutkaan, jos käsitykseni miehistä/naisista ja ihmisluonteista olisivat yhtä negatiivisia ja rajaavia*
    kuin esittämäsi väitteet maailmastasi.

    selkeytetäänpä vielä hiukan perustelua.

    esittämäsi dikotomia:
    Mallit tyttöystävänä =menestystä naisten kesken/keskuudessa
    Lihavat/tavikset tyttöystävänä = ei menestys naisten kesken

    Eivätkö siis lihavat naiset ole naisia, ja kehen se menestys väitteessä peilautuu...
    Eli onko mallin kanssa seurusteleva mies miehuuden tavoiteltava menestynyt malli naisille (joidenka luulisi sentään mittaavan mm. sukupuolensa puolesta tällaista menestystä) vai niille miehille, jotka eivät ole "kelvanneet" kyseisille malleille (mutta kelpaavat ehkä toisille malleille tai menestyvät ei-malli-naisten mallinaisia suuremmassa joukossa huumorin tajunsa ja myötätuntoisuutensa vuoksi)).

    Mallissasi/dikotomiassasi on tainnut käydä niin, että pidät omaa arviotasi menestyksen mittarina mutta jos kysyisit vaikka joltakin naiselta onko ystäväsi hänen mielestään menestynyt naismaailmassa, tämä nainen tuskin huudahtaisi että:
    "Voi, totta kai, kun sillä Samilla on se malliki tyttöystävänä". (itse en ainakaan sanoisi noin...)
    Sen sijaan, jos kysyt perus-Maunolta ystäväsi menestyksestä Mauno saattaa sanoa että
    "Noh, onhan sillä sampalla malli tyttökaverina, että kai se jottain meinaa"

    Niinpä tässä esitetyssä maailmankuvassa naiset eivät siis arvioi menestystä heidän keskuudessaan vaan toiset miehet, joihinka vaikuttamisen homososiaalisena välineenä mallityttöystävä näyttää kirjoituksessasi toimivan.
    (tämä siis ilmenee vain kirjoituksessa tosielämässä ystäviesi ja heidän mallityttöystävien välillä voi olla mitä lämpimin suhde ilman statusvenkoilua puolin ja toisin eivätkä ystäväsi tai sinäkään ole sellaisia kuin annat tekstissäsi ymmärtää. (tai tuon aiemman tekstin tutkimuksellinen kirjoittaja;D))

    Äänestä

  • kelpaa kirjoitti:

    lihava sikakin?

    Käy siellä Thaimaassa, näet itse, kuinka miestä tulee kohdella ;)

    Olen kohdannut ikävä kyllä ja harmi vaan eniten niitä ns.huonoja tasottomia suomalaismiehiä (mitäs asun itä-helsingissä!), jostain kumman syystä muut eivät uskalla lähestyä kaunista naista, kuten aloitustekstissä lukee eivät halua lähestyä kauniita koska ajattelevat ettei nainen ole tarpeeksi järkevä ja hyvä pitkään suhteeseen jos välittää ulkonäöstään? joka vain osoittaa heidän (miesten) oman tyhmyytensä! ja sitten on ollut sellaisia jotka eivät osaa aloittaa puhumista tai jatkaa puhumista miettivät ja tuijottavat vaan.

    onhan se kyllä aika kumma ja jännä juttu, miten paljon on aina ja jatkuvasti ulkomaalaisia miehiä yrittämässä, suomalaisia ei juuri yhtään (muutamia vuodessa), varmaan johtunee ihan siitä että en esim. käy baareissa mikä aina tuntuu vain enemmän ja enemmän olevan ainoa kohtaamispaikka Suomessa työpaikan lisäksi! :o

    suomalaismiehet eivät ole arvostaneet myöskään asioita joista minä pidän: en juo (ajattelevat juon kumminkin ja yrittävät patistaa siihen tai vaihtavat puheenaihetta), monet eivät osaa suhtautua lapsiin tai sitten pidä lapsista, tietynlaiset sännöt valmiina mitkä tappaa romantiikan (puhutaan aina työstä ja aina omista kiinnostuksen kohteista), tykkään perheestä ja vierailla sukulaisilla mikä lienee tekevän minusta vain ns."mamiksen" koska Suomessa kulttuuriin ei kuulu perhekeskeisyys vaan suuri yksilökeskeisyys jonka lasken tunnekylmyydeksi.

    Tulin juuri tänään todistaneeksi taas saman, miten ääliömäisesti suomalaiset miehet osaavat käyttäytyä kännissä ollessaan.. :o ei siihen koskaan vaan totu ja aina tuntuu yhtä naurettavalta. Olin kävelemässä yli 50v äitini kanssa jota TYTÖTELTIIN :o ja sitten tuli ties mitä naamiais ja naimisiin meno -kutsua, säälittävää käytöstä. Ihmettelen suuresti myös sitä miten suomalaismiehet (juntit) ylipäätään saavat päähän esim. lähteä lomalle eri kaupunkiin ja siellä sitten käyttäytyä TÄYSIN erilailla kuin kotona että mennään jollekin "steissille (metroasemat, bussiasemat, ravintolat, kaupan eteen jne.) ryyppäämään porukalla ja huutelemaan jos joku ohi kävelevä nainen ihastuisi juopporeppanaan jonka tavarat levällään maassa kuten koko elämäkin,säälittäviin iskuyrityksiin ja lähtisi mukaan, kurjia oletuksia ja ei mitään tasoa.

    Minä ainakin vaadin tasoa enkä halua sellaista suomalaista (juoppo)miestä josta pitää huolehtia kuin vauvasta ja suunnilleen kantaa konttaaja sänkyyn sammuneena, tässä mielessä anteeksi vaan ulkomaalaiset ovat parempia, vaikka kyllä niistäkin niitä itsensä kaatokänniin juovia löytynee..

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    toki minäkin olen IS:stä ja muista uutisista lukenut yhtä ja toista tutkimusta mutta uutisoinneissa on aina se ongemla että ne joutuvat tiivistämään jolloinka annetusta tiedosta tulee varsin yksi puolinen kuva (kuten vaikka että puolet naisista pettää... no mitenkäs miesten pettämiset sitten?). kyse ei ole pelkästään siitä että et ole linkannut "tieto"-lähteitäsi vaan että kuinka rajaat ja käytät tuota tietoa naisia vastaan (syistä joita voimme vain arvuutella;D) ei kovin akateemista kuvaa anna sinustakaan tuollainen tyyli.

    ja palataksemme naisten keskuudessa/suhteen menestymiseen on väitteissäsi havaittavissa seuraavaa ajattelua
    1) mallinaisten toimiminen miehisen arvioinnin perusteena asiassa joka tulisi olla naisten päätettävissä (kuten menestyneisyys naisten keskuudessa)

    2) mallien ylivoimaisuus tavallisiin normaalipainoisiin tai lihaviin naisiin nähden toisaalta esineellisinä statussymboleina ja toisaalta ihmeellisinä ylinaisina jotka osaavat valita miehistä parhaat (miksi kuitenkin niin monet julkisuuden kaunottaretkin ovat silmä mustana itkemässä aikakausi lehdessä kun heillä on valittavanaan miehistä parhaat... voiko mallikin erehtyä?)

    Jos minä seurustelisin mallin kanssa olisin siis yli-ihminen. Mallithan ovat yli-ihmisiä, joidenka seuraan tavallinen ihminen ei voi pyrkiä (paitsi harvat ja valitut kuten kaverit jotka käskevät toisten miesten näytellä idioottia kun heiltä se taitaa sujua luonnostaan;D).
    Kuitenkin mallinaisetkin valitsevat kumppaninsa perusnaisen/ihmisen kriteerein (julkisesta ammatistaan johtuen heillä tosin voi olla suurempi mahdollisuus päästä tosissaan valitsemaan lukuisista ihailijoista (jopa ulkoisin kriteerein) kuntaas perusnainen valitsee lähinnä tuttavistaan (tuntemuksen perusteella)).

    Minä en mielestäni tee malleista kirjoituksissani "tyhmiä" vaan miehistä, jotka kuvittelevat olevansa jotain heidän varjollaan... sorry, jos se tosiaan kalahtaa sinuun tai ystäviisi.
    Hyväkin nainen voi joskus erehtyä kuten hyvä mieskin (ja hyvyys on suhteellista))

    Kyse ei tosiaan ollut siitä ettäkö kyseiset mallit olisivat tyhmiä vaikka seurustelevatkin (kirjoituksesi perusteella) "henkisesti rajoittuneiden" kavereidesi kanssa, jotka joutuvat tavisnaisille puhuessaan tekeytymään idiooteiksi mutta malli naisten kanssa voivat puhua kuin maailman miehet...

    Jokin tässä kuviossa ei vain istu minun kokemusmaailmaani
    enkä varmasti olisi näin kirpeästi vastannutkaan, jos käsitykseni miehistä/naisista ja ihmisluonteista olisivat yhtä negatiivisia ja rajaavia*
    kuin esittämäsi väitteet maailmastasi.

    selkeytetäänpä vielä hiukan perustelua.

    esittämäsi dikotomia:
    Mallit tyttöystävänä =menestystä naisten kesken/keskuudessa
    Lihavat/tavikset tyttöystävänä = ei menestys naisten kesken

    Eivätkö siis lihavat naiset ole naisia, ja kehen se menestys väitteessä peilautuu...
    Eli onko mallin kanssa seurusteleva mies miehuuden tavoiteltava menestynyt malli naisille (joidenka luulisi sentään mittaavan mm. sukupuolensa puolesta tällaista menestystä) vai niille miehille, jotka eivät ole "kelvanneet" kyseisille malleille (mutta kelpaavat ehkä toisille malleille tai menestyvät ei-malli-naisten mallinaisia suuremmassa joukossa huumorin tajunsa ja myötätuntoisuutensa vuoksi)).

    Mallissasi/dikotomiassasi on tainnut käydä niin, että pidät omaa arviotasi menestyksen mittarina mutta jos kysyisit vaikka joltakin naiselta onko ystäväsi hänen mielestään menestynyt naismaailmassa, tämä nainen tuskin huudahtaisi että:
    "Voi, totta kai, kun sillä Samilla on se malliki tyttöystävänä". (itse en ainakaan sanoisi noin...)
    Sen sijaan, jos kysyt perus-Maunolta ystäväsi menestyksestä Mauno saattaa sanoa että
    "Noh, onhan sillä sampalla malli tyttökaverina, että kai se jottain meinaa"

    Niinpä tässä esitetyssä maailmankuvassa naiset eivät siis arvioi menestystä heidän keskuudessaan vaan toiset miehet, joihinka vaikuttamisen homososiaalisena välineenä mallityttöystävä näyttää kirjoituksessasi toimivan.
    (tämä siis ilmenee vain kirjoituksessa tosielämässä ystäviesi ja heidän mallityttöystävien välillä voi olla mitä lämpimin suhde ilman statusvenkoilua puolin ja toisin eivätkä ystäväsi tai sinäkään ole sellaisia kuin annat tekstissäsi ymmärtää. (tai tuon aiemman tekstin tutkimuksellinen kirjoittaja;D))

    Kirjoitit:

    "ja palataksemme naisten keskuudessa/suhteen menestymiseen on väitteissäsi havaittavissa seuraavaa ajattelua
    1) mallinaisten toimiminen miehisen arvioinnin perusteena asiassa joka tulisi olla naisten päätettävissä (kuten menestyneisyys naisten keskuudessa)"

    Se, mikä on miehen, tai miesten mielipide jostain asiasta ei ole, ei tulisi olla
    eikä koskaan tule olemaan naisten päätettävissä. Jotain rajaa tuohon
    manipulointitarpeeseen.

    Kirjoitit:

    "Niinpä tässä esitetyssä maailmankuvassa naiset eivät siis arvioi menestystä heidän keskuudessaan vaan toiset miehet, joihinka vaikuttamisen homososiaalisena välineenä mallityttöystävä näyttää kirjoituksessasi toimivan."

    Niin, miehet oppivat nopeasti olemaan välittämättä naisten mielipiteistä,
    kun jonkun muun naisen kelvollisuutta arvioidaan. Naisilla ei yleensä ole
    minkäänlaista objektiivisuutta tuossa asiassa, omat kaverit ovat kaikki
    tietysti "todella kauniita" yms.

    Jälleen kerran: Naiset eivät sitä määrittele, millaiset naiset miehiä viehättävät,
    jos olet eri mieltä, olet sairas kontrollifriikki.

    Äänestä

Tässä on tasa-arvo mitalin kääntöpyuoli näyttänyt nyt nurjan puolen Suomen naisille. Jos vertaat heitä melkein minkä maalaisiin tahansa, niin näet seuraavat erot:
-Tekeekö Suomalainen nainen kotiruokaa? Tekeekö perheelle ja miehelleen ruokaa ja/tai aamupalaa?
-Osaavatko (ja ennen kaikkea ovatko) he olla naisellisia? Harva edes osaa kävellä korkokengillä, nuori sukupolvi sentään yrittää ja hyvä se.
-Onko jalassa ikinä muuta kuin farkut? Siis oikeasti miesten työhousut? Miksi ei voi olla kangashousut? Ai niin, niitä pitää silittää ja ei sitä moderni Suomityttö voi tehdä, kun ei vissiin yliopistossa koulutettu.
-Erottuvatko he yhtään kauempaa naisiksi?Käsilaukusta vain pääsääntöisesti.
-Kenellä on ne ohuet hiukset ja iso vartalo ja lyhyet jalat? Ylä osa on M-kokoa ja alaosa XL -kokoa. Varsinkin 40-vuotiaana huomaa erot melkein kaikkiin muunmaalaisiin heti. Ilman meikkiä, lyhyet hiukset, farkkujen vyötärö kokoa 40... Vertaappa äitiisi. Geenit ei ole maailman parhaat, sille ei voi mitään. Mutta oikea pukeutuminen auttaisi, mutta kun ei ole rohkeutta erottua joukosta ja huoritellaan jne. No se Suomalaisten ongelma jos näin käy.
-Haluaako Suomalainen nainen olla maailman paras vaimo?
-Juovatko Suomalaiset naiset alkoholia runsaasti?
-Onnistuuko huushollin pito?

Näitä asioitahan he pitävät vanhanaikaisina jne. Miten luulet, että käy sitten suhteessa ulkomaalaisen miehen kanssa, joka ei ole tasa-arvo ideasta edes kuullut? Menet miehen kotimaahan, niin mitä luulet että paikalliset sanovat, kun ei tee "naisellisia kotitöitä", tai ei edes osaa tehdä sitä ja juo kokonaisen viinipullon? Tai ilman alkoholia ei saa edes suuta auki?

Mä sanon että Suomalainen nainen on hyvä koulutettu työntekijä ja hyvä niin. Äitinä, vaimona tai kauniina naisena, ei sitten ole niin hyvä. Ja viimeksi mainittuja miehet haluaisivat.

Suomeen on tullut paljon ulkomaalaisia naisia sairaanhoitajiksi Filippiineiltä ja Unkarista. Tämä kehitys myös jatkuu Suomen valtion suunnitelmissa. Lisäksi täällä on aika paljon Venäläisiäkin. Näissä maissa on yksinkertaisesti erittäin kauniita ja naisellisia Naisia. Siis kauniita ihan kansainvälisellä tasolla, ei vain äidin mielestä.

Aika moni mies tietää jo kaveriensa kautta, että kuinka mukavaa elämää se on, kun nainen tekee naiset jutut ja saa itse keskittyä olemaan mies. Suomalaisen naisen kanssa kun se ei enää oikein onnistu. En ole tavannut ensimmäistäkään ulkomaalaista naista joka ei osaisi kokata ja/tai kokkaisi tai huolehtisi kodista mielellään. Ja tämä siis vaikka olisi kolmivuorotyö ja samaan aikaan kielikurssi päällä. Helsingissä en ole tavannut ensimmäistäkään naista joka oikeasti tekisi ruokaa kotona miehelleen tai perheelleen ellei nainen sitten ole syntynyt -60 luvulla.

Poikkeuksia voi olla, mutta pääkaupunkiseudulla niitä on todella vähän.
Ja menossa on jo 8. peräkkäinen ennatysvuosi, kun Suomalainen mies menee aina vaan useammin ulkomaalaisen naisen kanssa naimisiin. Miksikö: toiset haluavat olla maailman parhaita vaimoja, toiset taas työntekijöitä. Siinä on miehen kannalta iso ero, että kumman kanssa se perhe kannattaa perustaa.

Äänestä
  • tavoitteisiini ei ole koskaan kuulunut elämä "jonkun vaimona". Vaimo-sanan mies-vastine on kaiketi mies. Siis mies saa elää miehenä oli varattu tai vapaa. Mutta nainen ei voi elää naisena vaan hänestä tulee joku vaimo, kuin astuisi palvelukseen vai?

    En ole kenenkään vaimo, en halua miestä jonka kotityöt tekisin töiden ja kielikurssien lisäksi. olen paljon onnellisempi naisena kuin vaimona.

    Mikä sitä miestä muuten estää kehittämästä itseään ruuanlaiton ja pyykipesun taidoissa? miksi pesukone on niin vaikea kone miehelle vaikka muut härvelit kyllä kiinnostaa? onko miehille yhäkin niin vaikeaa nähdä nainen hallitsemassa omaa elämäänsä ilman jonkun miehen kontrollia?

    naikaa vaan niitä ulkomaalaisnaisia, ihan vapaasti, siitä vaan. se nyt vaan paljastaa sen että naisen aseman parantuminen on teille miehille liian iso klimppi nieltäväksi. Enkä tajua syytä siihen lainkaan. Uskoin teidän olevan älykkäämpiä mutta olittekin vallanhaluisia.

    Äänestä

  • muttamuttta kirjoitti:

    tavoitteisiini ei ole koskaan kuulunut elämä "jonkun vaimona". Vaimo-sanan mies-vastine on kaiketi mies. Siis mies saa elää miehenä oli varattu tai vapaa. Mutta nainen ei voi elää naisena vaan hänestä tulee joku vaimo, kuin astuisi palvelukseen vai?

    En ole kenenkään vaimo, en halua miestä jonka kotityöt tekisin töiden ja kielikurssien lisäksi. olen paljon onnellisempi naisena kuin vaimona.

    Mikä sitä miestä muuten estää kehittämästä itseään ruuanlaiton ja pyykipesun taidoissa? miksi pesukone on niin vaikea kone miehelle vaikka muut härvelit kyllä kiinnostaa? onko miehille yhäkin niin vaikeaa nähdä nainen hallitsemassa omaa elämäänsä ilman jonkun miehen kontrollia?

    naikaa vaan niitä ulkomaalaisnaisia, ihan vapaasti, siitä vaan. se nyt vaan paljastaa sen että naisen aseman parantuminen on teille miehille liian iso klimppi nieltäväksi. Enkä tajua syytä siihen lainkaan. Uskoin teidän olevan älykkäämpiä mutta olittekin vallanhaluisia.

    "tavoitteisiini ei ole koskaan kuulunut elämä "jonkun vaimona".

    Tässä se ero on juuri on. Tavoitteisiisi lienee kuulunut olla "valiotyöntekijä". Onnea ja menestystä urallesi!

    Mutta jos jotkut naiset haluavat olla "jonkun vaimona", niin eiköhän he silloin myös tod. näk. ole hyviä vaimoja silloin?

    Äänestä

  • niiniin kirjoitti:

    yhden täkäläisen marketin pihalla thai-vaimo myy myyntikojussa marjoja ja herneitä tms. Ystävällinen hymyilevä nainen mutta...mutta noin kuusikymppinen vatsakas suomalaismies hänen vieressään siinä vahtii kaiket päivät ja tuo aina ostajillekin esiin että tämä on hänen vaimonsa ja hyvä vaimo onkin. Mies myös näemmä vahtii että naiselle ollaan asiallisia ja myös ettei pääse vaimokaan sooloilemaan.

    Kyllä minua ihmetyttää tommonen, jouten oleva eläkeläisukko siinä kyyläämässä omalla työpaikalla emäntäänsä, samalla kehuskelee hänellä tutuille ostajille.

    Kyllähäm siinä pieni kontrasti tulee meihin suominaisiin verrattuna jotka itsenäisesti liikutaan ostoksilla ja lenkillä. kadehtiikohan se thaivaimo koskaan meidän elämäämme kun on tuollaisen maskotin asemaan joutunut.

    En sinänsä vastusta mo-ku-liittoja kunhan kumppanit ovar samoilla motiiveilla liitossaan. Suomessa vaan on totuttu että sukupuolella ei ole niin merkitystä elämän valinnoissa. Vamona olo ei pitäisi tarkoittaa kontrolloituna elämistä.
    Vai onko se jotenkin miesten salainen unelma kuitenkin?

    Äänestä

  • Minä, ystäväni ja tuttuni, olemme 25-40v, jos tiettyjä naisia ajattelen. Kaikki meistä on "naisellisia", pidämme huolta ulkonäöstä ihan omaksikin iloksi, laittaudumme vaikka olisimme vain kotona, lähes kaikilla sujuu korkokengillä kävely, ei edes harvinaista lasten leikkipuistossa ne korkkarit ;), eri kokoisia olemme,mutta ei todellakaan sairaan yli/alipainoisia. Tykkäämme laittaa ruokaa, monesti vierailemmekin niin,että kokkailemme jonkun kotona. Meillä myös lähes kaikkien miehet osaavat laittaa todella hyvää ruokaa. Olemme kaikki töissä tai vauvan kanssa kotona, miehet töissä. Kotimme ovat hyvin eri tyylisiä,mutta siistejä, monesti vaihdellaan vinkkejä sisustukseen liittyen. Kaverien lapsien hoitaminen ei ole ongelma, jotta vanhemmat voivat tehdä kaksin,mitä huvittaa. Myös miehet hoitavat joskus lapsia kun mammat lähtevät ulos pitämään hauskaa (pari ilman viinaa!), siis tanssimaan.

    Tämä nyt näin "yleisesti" kuvailtuna, emme ole mikään joukko just samanlaisia naisia. Yhteinen tekijä tosin on,että meillä kaikilla on ulkomaalainen mies.

    Minä ja mieheni haluamme olla mahdollisimman onnellinen perhe, jossa rakkautta ja kunnioitusta riittää. Meitä ei kiinnosta olla "maailman paras vaimo/mies", mutta jos joku sellaista kaipaa,varmasti tietää,missä on oikeat markkinat.

    Äänestä

  • nähty on, kirjoitti:

    yhden täkäläisen marketin pihalla thai-vaimo myy myyntikojussa marjoja ja herneitä tms. Ystävällinen hymyilevä nainen mutta...mutta noin kuusikymppinen vatsakas suomalaismies hänen vieressään siinä vahtii kaiket päivät ja tuo aina ostajillekin esiin että tämä on hänen vaimonsa ja hyvä vaimo onkin. Mies myös näemmä vahtii että naiselle ollaan asiallisia ja myös ettei pääse vaimokaan sooloilemaan.

    Kyllä minua ihmetyttää tommonen, jouten oleva eläkeläisukko siinä kyyläämässä omalla työpaikalla emäntäänsä, samalla kehuskelee hänellä tutuille ostajille.

    Kyllähäm siinä pieni kontrasti tulee meihin suominaisiin verrattuna jotka itsenäisesti liikutaan ostoksilla ja lenkillä. kadehtiikohan se thaivaimo koskaan meidän elämäämme kun on tuollaisen maskotin asemaan joutunut.

    En sinänsä vastusta mo-ku-liittoja kunhan kumppanit ovar samoilla motiiveilla liitossaan. Suomessa vaan on totuttu että sukupuolella ei ole niin merkitystä elämän valinnoissa. Vamona olo ei pitäisi tarkoittaa kontrolloituna elämistä.
    Vai onko se jotenkin miesten salainen unelma kuitenkin?

    isäntähän siinä vain oli vaimonsa kanssa marjoja myymässä teille. Kusi todennäköisesti marja koriin ja käski myydä sille happaman näköiselle kyyläjä suomi akalle, jahka taas tulee norkoileen siihen marjojen myynti paikalle.

    Äänestä

  • löytyy... kirjoitti:

    Minä, ystäväni ja tuttuni, olemme 25-40v, jos tiettyjä naisia ajattelen. Kaikki meistä on "naisellisia", pidämme huolta ulkonäöstä ihan omaksikin iloksi, laittaudumme vaikka olisimme vain kotona, lähes kaikilla sujuu korkokengillä kävely, ei edes harvinaista lasten leikkipuistossa ne korkkarit ;), eri kokoisia olemme,mutta ei todellakaan sairaan yli/alipainoisia. Tykkäämme laittaa ruokaa, monesti vierailemmekin niin,että kokkailemme jonkun kotona. Meillä myös lähes kaikkien miehet osaavat laittaa todella hyvää ruokaa. Olemme kaikki töissä tai vauvan kanssa kotona, miehet töissä. Kotimme ovat hyvin eri tyylisiä,mutta siistejä, monesti vaihdellaan vinkkejä sisustukseen liittyen. Kaverien lapsien hoitaminen ei ole ongelma, jotta vanhemmat voivat tehdä kaksin,mitä huvittaa. Myös miehet hoitavat joskus lapsia kun mammat lähtevät ulos pitämään hauskaa (pari ilman viinaa!), siis tanssimaan.

    Tämä nyt näin "yleisesti" kuvailtuna, emme ole mikään joukko just samanlaisia naisia. Yhteinen tekijä tosin on,että meillä kaikilla on ulkomaalainen mies.

    Minä ja mieheni haluamme olla mahdollisimman onnellinen perhe, jossa rakkautta ja kunnioitusta riittää. Meitä ei kiinnosta olla "maailman paras vaimo/mies", mutta jos joku sellaista kaipaa,varmasti tietää,missä on oikeat markkinat.

    tossa ed. viestissä. Viestissä ei mitenkään pidetty mukavaa myyjää ongelmana-...vaan sitä ukkoa!

    Äänestä

  • paljasti tasonsa kirjoitti:

    tossa ed. viestissä. Viestissä ei mitenkään pidetty mukavaa myyjää ongelmana-...vaan sitä ukkoa!

    sun sanomas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jfikjggj kirjoitti:

Aina sanotaan, että ulkomaalaiset miehet eivät kunnioita naisia ja kohtelevat huonosti (ja tämä varmasti joidenkin kohdalla pitääkin paikkansa), mutta miksi koskaan ei puhuta siitä naisvihasta, jota suomalaiset miehet harrastavat? tässä maassa naiset eivät saa olla naisia vaan naisellisia naisia katsotaan kieroon.. naisia ei myöskään arvosteta eikä heitä osata kohdella oikein, herramiehiä ei kauheasti ole. naisellisuus on kuin joku synti suomalaisten miesten mielestä ja naisellinen näyttävä nainen on automaattisesti tyhmä kuin saapas. tietysti joitain harvoja poikkeuksia suomalaisten miesten keskuudessa löytyy, mutta yleinen ilmapiiri on sellainen että nainen on mitätön suomijuntin silmissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu