Mies paljastui nuuskaajaksi!

Surullinen ja pettynyt

Onko muilla kokemusta siitä, kun mies paljastuu yllättäen nuuskankäyttäjäksi? Ollaan oltu yhdessä melkein viisi vuotta ja avomieheni käytti aivan suhteen alkuaikoina tupakkaa ja nuuskaa. Tein hänelle heti selväksi, etten seurustele tupakka/nuuskamiesten kanssa. Sain hänet lopettamaan ja ymmärtämään (ainakin vähäksi aikaa) aineiden vaarat. Minua kuvotti pelkkä nuuskan näkeminen puhumattakaan sen haistamisesta. Mies on muuten "kunnollinen" ja siisti kaveri, mutta tänään siivouksen yhteydessä huomasin hänen laukussaan epämääräisen pussin, jossa oli kunnon nuuskalajitelma. Hän yritti kiskoa sitä pois ja väittää, että siellä on vain jotain roskia. Lopulta hän myönsi käyttäneensä yli kuukauden ajan salaa nuuskaa. Olen todella järkyttynyt, pettynyt ja surullinen. Tiedän, että joillekin naisille nuuskankäyttö on se ja sama-käyttäväthän naisetkin nuuskaa. Mutta... Aivan kuin en tuntisi miestä. Ällöttää koko homma. Tekisi mieli lähteä kävelemään lopullisesti... Onko tämä ylireagointia vai onko naisella oikeus loukkaantua verisesti miehen salasuhteesta nuuskaan? Mitä jos tämä on vain valheiden jäävuorenhuippu? Mitä jos nuuskaamisen lisäksi hänellä on muitakin vielä suurempia salaisuuksia? Eikö pienistä pisaroista muodostu juuri puro:O Meni kerralla luottamus:( Eilen luotin häneen vielä kuin muuriin ja tänään muuri on enää pelkkä raunio.
Kertokaa puolueettomalta rintamalta mielipiteitänne:/

27

6907

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeassa,

      mutta et kuitenkaan ole :) Eli olet just nyt voimakkaan tunnekuohun vallassa ja ylidramatisoit tilannetta. Mun mielestä olisi nyt tärkeintä se, että miehesi ei uudelleen koukutu nuuskaan. Kuukausi säännöllistä käyttöä voi olla jollekin jo addiktoivaa ja miehesi on taatusti entisenä käyttäjänä riskiryhmässä. Mun mielestä sun pitäisi joustaa hieman, jotta pääset asiallisiin puheväleihin miehen kanssa aiheesta. Kysy, miksi aloitti uudelleen, mikä sen laukaisi, kun ollut jo kauan ilman. Kun kyse on kuitenkin yököttävästä tavasta, vaikkakaan ei terveydellisesti niin haitallisesta kuin tupakointi, niin miksi mies kokee tarvitsevansa nuuskaa? Ja koska sen myynti on Suomessa ymmärtääkseni kriminalisoitu, niin tajuaako se edes että rahoittaa toiminnallaan laitonta businessta? Vai hakeeko itse esim työmatkoilla nuuskaa itselleen?

      Älä vedä liian suuria linjoja tuosta luottamuksen pettämisestä, koita käsitellä tämä aihe omanaan. Itsekin hikeentyisin vastaavassa tilanteessa, koska olen samaa mieltä nuuskan ja tupakan inhottavuudesta ja siitä, ettei niiden käyttö ole terveellistä. Itse ainakin koittaisin saada toisen tajuamaan, että olen vihainen siksi, koska rakastan häntä ja haluan paljon hyviä ja terveitä vuosia hänen kanssaan. Kaikkeen ei voi vaikuttaa/valita, mutta tän voi. Miksi ehdoin tahdoin pitää vaarantaa terveys?

    • millaista rohkeutta

      vaatii käyttää tuommoisen tiukkapipon minä asenteen, jälkeen LAILLISTA nuuskaa. Mihin tää maailma on menossa, miljardi ihmistä kärsii ruokapulasta ja täti vaahtoo nuuskasta.

      • Goyas

        pointti ohi aivan täysin :D ... itse vaahtoat aivan väärästä asiasta. Eihän tuossa siitä nuuskasta kyse ole, vaan siitä, että toinen valehteli! Eipä järki päässä liiku, kun arvostelet noin. Ihan sama vaikka kyse olisi ilmapallojen puhaltamisesta, miksi ihmeessä siitä pitää valehdella! :D Ymmärrätkö?

    • äkkiä eroon sellaisesta

      Itselläni oli sellainen poikakaveri, joka alussa suhteen varhaisvaiheina valehteli, ettei polta tupakkaa eikä käytä nuuskaa. Jossain illan vietossa kuulin, että hän oli poltellut tupakkaa aiemmin. Olen allerginen ja saan yskän kohtauksia tupakansavusta, siitepölyistä ym joten ei tulisi kuuloonkaan seurustella tupakoivan kanssa. Sitten jossain illan vietossa mies poltteli tupakkaa humalassa. Annoin monta kertaa anteeksi ja hän vannoi, että se on vaan satunnaista, kunnes jossain vaiheessa sain selville, ettei hän ole koskaan lopettanut tupakointia oikeasti ja on poltellut salaa. Siinä siis syy, miksi hän "inhosi" suutelua eikä yleensä halunnut suudellakaan. Olisi jäänyt tupakasta kiinni. No kiinni jäädessään hän muka aikoi lopettaa, mutta valheet vaan jatkuivat ja lopulta sitten tuli nuuskan käyttökin esille, että sellaistakin oli ollut. Kun sitten sanoin, etten voi elää tupakoitsijan kanssa, hän vain pilkkasi, haukkui ja alkoi nälviä. MInun olisi vaan pitänyt lisätä allergialääkkeiden määrää. En sellaiseen alkanut.

      Huomasin, että kun hän tuollaisessakin asiassa osaa sujuvasti valehdella, hän valehteli muissakin asioissa ja niitä alkoi paljastua pikku hiljaa mitä erilaisissa asioissa. Kaikesta voitkin päätellä, että suhde päättyi eroon lopulta. En ala pilata elämääni valehtelijan kanssa.

    • ja päästä hänet

      vapaaksi!! Herra Jeesus jos tuommonen asia nostattaa tuollaisen myrskyn niin ei oo enää normaalia!!! Säälix käy mies parka! Täytyy salailla tuommosta mitätöntä asiaa! Ei oo teillä normaali suhde kun ei toinen uskalla olla oma itsensä ja vapaa!

      • Surullinen ja pettynyt

        Kiitoksia kaikista kommenteista ja viesteistä! Pöly on laskeutunut... Saatiin mieheni kanssa puhuttua asia selväksi. Hän oli todella pahoillaan ja ymmärsi loukanneensa minua. Hän myös lupasi lopettaa nuuskan käytön ja lopulta kiitti minua, että sain hänet rysän päältä kiinni - loppuupa suusyövälle ja ienongelmille altistuminen. Minusta parisuhteessa on oikeus "vaahdota" tietyissä asioissa. Jos ei yksinkertaisesti siedä nuuskaa tai on vaikkapa allerginen tupakanhajulle, ei siitä ole mikään pakko kärsiä hiljaa suhteessa. Maailmassa vallitseva nälänhätä ei liity mitenkään tähän keskusteluun, sillä jokainen pohtii ja ratkoo ensisijaisesti itsensä ympärillä olevia ongelmia ja se on täysin oikeutettua. Niiden selvittämisen jälkeen voi ratkaista vaikkapa globaaleja konflikteja. Parisuhteessa tulee mielestäni olla selvät säännöt. Mitä esim. perhe-elämästä tulee ilman minkäänlaista selkärankaa, jos hankkii lapsia? Minä ainakin haluaisin antaa lapsilleni terveet vanhemmat, jotka omilla elintavoillaan näyttävät esimerkkiä. Sitä paitsi ihmisellä olisi savupiippu päässä ja teräksiset ikenet, jos se olisi luotu tupakoimaan ja nuuskaamaan. Olen ehkä tiukkapipo justiina, mutta samalla välitän aidosti lähimmäisistäni ja heidän terveydestään. Rajat ovat rakkautta - pätee niin lapsiin kuin miehiinkin ;)

      • mistä noita eukkoja tule
        Surullinen ja pettynyt kirjoitti:

        Siis ap nyt ihan järjissäsi? Eihän tää voi olla totta? Jos on, todella hienoa, että sinulla on noinkinn pienet murheet elämässäsi! En voi muuta sanoa, kun että käy sääliksi miestäsi todella paljon! Nuuska kun on mitä itse käytetään omassa suussa. Kiellätkö mieheltäsi myös banaanin syömisen tai mitä jos hän kieltää sinulta terveyssiteiden käytön? Ne ainakin ällöttävät minua suunnattomasti.

      • ...
        mistä noita eukkoja tule kirjoitti:

        Mistä noin idiootteja äijiä tulee?! Jos se nuuska tai rööki yksinkertaisesti haisee hengityksessä niin paskalle että pahaa tekee, niin kyllä silloin on oikeus siitä parisuhteessa huomauttaa. Ei hirveästi kiinnosta suudella/halailla jotain viemäriltä haisevaa/maistuvaa äijää, yöks.... kun on vielä itse aiheutettua. Jos läheisyys on vastenmielistä, niin voit kuvitella mitä siitä seuraa.... helpommalla pääsee kun on "raikas" kumppani, eikä tuollaisia ongelmia.

      • Pese paremmin...
        ... kirjoitti:

        Sillilaitos on kuin trodheimin satama, ei lokkeja niin paljon mutta haju on sama.

      • Anonyymi
        mistä noita eukkoja tule kirjoitti:

        Siis ap nyt ihan järjissäsi? Eihän tää voi olla totta? Jos on, todella hienoa, että sinulla on noinkinn pienet murheet elämässäsi! En voi muuta sanoa, kun että käy sääliksi miestäsi todella paljon! Nuuska kun on mitä itse käytetään omassa suussa. Kiellätkö mieheltäsi myös banaanin syömisen tai mitä jos hän kieltää sinulta terveyssiteiden käytön? Ne ainakin ällöttävät minua suunnattomasti.

        Ime sinä kyrpää, persläpi. Vitun nuuskaa ei käytetä ja perkeleen nikotiininarkkarit pitäisi laittaa jalkapuuhun. Loppuu se saatanan paska.

    • kalpu

      No mä luulin että heebo nuuskas naisten pikkareita,ai että nuuskaa,tarjoo sille kokkelii,voi vittu että käy miestä sääliksi,potki se muija ojaan,äläkä missään tapauksessa lisäänny sen kanssa,ei perkele eihän tää oo totta!!!!

      • Surullinen ja pettynyt

        Taitaa osalla olla aika huono päivä... tosiaan mulla taitaa olla aika pienet ongelmat, kun ei tarvi muitten kommenteista hikeentyä niin, että lopulta käskee toisen muijan potkittavaksi ojaan. Kenelläköhän tässä on väärät pillerit käytössä? Banaanin tai terveyssiteiden käyttö on vähän eri asia kuin haisevan ja myrkyllisen paskanpalan pitäminen ikenessä. Minun mielestäni sinkkuna voit tehä mitä vaan, mutta parisuhteessa täytyy huomioida toisenkin tarpeet. Pitäisikö hiljaa oksennusta pidätellen suudella toista. Voinhan toki yrjötä seksin jälkeen toisen suuhun. Sitäkö tarkoitit? Täytyypä kokeilla, jos se parantaisi parisuhdetta mäkättämisen sijaan!

        IDIOOTIT KÄYTTÄÄ NUUSKAA! Piste.

        Ps. Käykääpäs osoitteessa: http://www.cancerinstitute.org.au/cancer_inst/campaigns/images/mouthcancer.jpg

        Tässä taas tää IDIOOTTI,kävikö sulla mielessä että nuuska on jollekin ns lääke irrottautumaan jostakin vakavammasta?itse ainakin huolehdin siitä että kumppanini ei kärsi nuuskan käytöstäni.JA ANTEEKSI KARKEA TEKSTIASETTELU!!!!

      • Surullinen ja pettynyt
        kalpu kirjoitti:

        Tässä taas tää IDIOOTTI,kävikö sulla mielessä että nuuska on jollekin ns lääke irrottautumaan jostakin vakavammasta?itse ainakin huolehdin siitä että kumppanini ei kärsi nuuskan käytöstäni.JA ANTEEKSI KARKEA TEKSTIASETTELU!!!!

        Tiedän kyllä, että esim. tupakanpolton lopetukseen voi auttaa nikotiinilaastarit, nuuska tms. Tokihan riippuvuutta voi korvata toisilla riippuvuuksilla loputtomiin. Omaa pahaa oloa voi purkaa toisten haukkumisella jne. Hyvä, että sinä olet löytänyt tavan sovittaa yhteen nuuskaaminen ja parisuhde. Ymmärrä kuitenkin, että kaikille suhteille se ei ole noin helppoa. En haluaisi itse lapsieni isäksi nuuskamuikkusta. En kylllä suostuisi suutelemaankaan himonuuskaajaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nuuskan käyttö aiheuttaa pahoja ienongelmia ja tulehduksia sekä vaikeasti hoidettavaa suusyöpää. Lisäksi se aiheuttaa hormonitasapainon järkkymistä, kunnon laskemista ja muita omituisia oireita pitemmän päälle. Todella harmi, ettei sinulla ole aikoinaan ollut tiukkapipoista äitiä, siskoa, veljeä, isää tai tyttöystävää uhkailemassa kaulimen kanssa. Et olisi edes ehtinyt jäädä koukkuun, kun olisi jo alkanut kova saarna nuuskan vaaroista.

      • Anonyymi
        Surullinen ja pettynyt kirjoitti:

        Taitaa osalla olla aika huono päivä... tosiaan mulla taitaa olla aika pienet ongelmat, kun ei tarvi muitten kommenteista hikeentyä niin, että lopulta käskee toisen muijan potkittavaksi ojaan. Kenelläköhän tässä on väärät pillerit käytössä? Banaanin tai terveyssiteiden käyttö on vähän eri asia kuin haisevan ja myrkyllisen paskanpalan pitäminen ikenessä. Minun mielestäni sinkkuna voit tehä mitä vaan, mutta parisuhteessa täytyy huomioida toisenkin tarpeet. Pitäisikö hiljaa oksennusta pidätellen suudella toista. Voinhan toki yrjötä seksin jälkeen toisen suuhun. Sitäkö tarkoitit? Täytyypä kokeilla, jos se parantaisi parisuhdetta mäkättämisen sijaan!

        IDIOOTIT KÄYTTÄÄ NUUSKAA! Piste.

        Ps. Käykääpäs osoitteessa: http://www.cancerinstitute.org.au/cancer_inst/campaigns/images/mouthcancer.jpg

        Arvostan suuresti!!!

      • Anonyymi
        kalpu kirjoitti:

        Tässä taas tää IDIOOTTI,kävikö sulla mielessä että nuuska on jollekin ns lääke irrottautumaan jostakin vakavammasta?itse ainakin huolehdin siitä että kumppanini ei kärsi nuuskan käytöstäni.JA ANTEEKSI KARKEA TEKSTIASETTELU!!!!

        Vitun nuuskanarkkari!!! Luonteen heikkoutta ja kusipäisyyttä jos tarvitsee jotain saatanan riippuvuutta aiheuttavia paskalajikkeita. Persläpi olet!!!

    • puolella..

      Reagoisin itse varmasti ihan yhtä voimakkaasti, kuin aloittajakin. Ja miksi ei saisikin reagoida? Onhan toinen valehdellut/jättänyt kertomatta asiasta, minkä tietää tuovan ongelmia parisuhteeseen. Ei tuosta voi minusta syyttää kuin miestä.

      En voisi edes kuvitella suutelevani miestä, joka pitää välillä paskaa suussaan. Yök. Nuuska kuvottaa itseäni paljon enemmän kuin esimerkiksi tupakka. Ja mielestäni kenenkään on turha puolustella nuuskan käyttöä sillä, että sen avulla päästään irti muista paheista. Kyllä se vaan on niin, että paheesta irrottautuminen toisella paheella on ihan yhtä tyhjän kanssa.

      Itse en siis voi sietää tupakointia/nuuskaamista ja tein sen selväksi miehelleni ennen suhteemme alkua. Mies lupasi lopettaa, mutta eipä lopettanutkaan. Nyt tupakasta riidellään päivittäin. En voi sietää tupakanhajua. Olemme aloittajan kanssa ehkä tiukkapipoja, mutta mitä hyötyä tupakoinnista/nuuskaamisesta on? Se on suuri terveyshaitta!

      Tsemppiä aloittajalle, toivottavasti saat miehellesi puhuttua järkeä ja hänet taas lopettamaan. Täällä ei järkipuhe ole mennyt perille. :/

      • hmm...

        Kuinka onnistuu salaamaan vuosikausia Pariisin pääviemärin parfyymit?

        Ällöttääkö se sitten vasta kun tietää käytöstä?

        Paskaltahan se henki aina haisee kun huomattava osa suolistokaasuista poistuu keuhkojen kautta.

        °°°Olemme aloittajan kanssa ehkä tiukkapipoja, mutta mitä hyötyä tupakoinnista/nuuskaamisesta on? Se on suuri terveyshaitta!°°°

        Oikeuksista puhutaan mielellään ja täysi oikeushan tietysti onkin loukkaantua ihan mistä lystää milloinkin.

        Muistaako että mihin on oikeus siitä on myös vastuu. Vastaat niistä mahdollisista seurauksista itsellesi. Jos joku lähtee suhteesta tiukkapipoisuuden takia, alkaa olla epäselvää kumpi ehti hylätä ensin.

        Saattaa olla parisuhteeseen liittyvä haitta. Miettii sitä mielenterveyttäkin vaikka joskus elämänvarrella.

      • nuuskaa
        hmm... kirjoitti:

        osta vaikka joululahjaksi ihme ja kyllä se piristää

      • hmm...
        nuuskaa kirjoitti:

        osta vaikka joululahjaksi ihme ja kyllä se piristää

        Ihmekös se piristys on, kun nikotiini vissiin niin tekee.

        Funtsin et ku se on kriminalisoitu, viittiskö sitä riesakseen ottaa.
        Saatavuus voi takkuilla ja se ei oo kiva juttu kun se tietysti aikanaan koukuttaa.
        Vois kyrsä ikävästi sitä hamuillessa. Toisaalta, eiks se oo aika sama mitä tupakanlehtiä huulenalla liottelee?

        Ennenvanhaan ukoilla oli tapana käyttää ns. piipunperämälliä. Sama ideahan se on. Mietiskelin sitä käyttötapaa ja tulin siihen ajatukseen etten tykkäis just siitä tyylistä. Oon niin laiskakin ettei huvita livenä tehä asian hyväks mitään. Kiitti kumminki tarjouksesta!

        Mietiskelen mitä se tuusannuuska oikein on? Palturinhan mä jo tiedänkin, et se on jotain kotitekosta tupakkaa.

    • ösösdhös

      Siis TODELLA ylireagoit ja päälle vielä KONTROLLOIT

      Suoraan sanoen toi sun tekstis on pelottavaa luettavaa. Mitähän sitten sulle tapahtuis jos oikeesti tulis joku paha kriisi?

      Voi herran pieksut sentään, sä olet ihan HULLU

      • pitää olla!!!!

        Seurusteluaikaan huomasin, että mies oli perso viinalle ja kaljalle. Liiton alkuaikoina kattelin sitä touhua n. puoli vuotta ja sitten mies ruotuun. Siihen loppui kaljoittelu ja tissuttelu. 10 vuotta ollaan menty nyt onnellisesti eteenpäin, eikä meidän huushollissa alkoholia nautita. Piste.

        Oikein ällötti se juoppislöyhkä mikä sen kidasta lähti aikanaan. Nyt on huomattavasti raikkaampi mies. Ja säästyi vääjäämättä lähestyvältä alkoholismilta.

        Toki jos hänen tekee mieli ottaa kaljaa, olen kehoittanut että menköön nauttimaan sitä sitten tuonne jonnekin puistoon ja kotio ei ole tulemista ennen kuin löyhkä on poissa ja pää selvä.

        Tässä Suomen ilmastossa pohjoisemmassa Suomessa ei ole miestä kummasti houkuttanut moiset puuhat ;) Aika surkeaa olisi istua tuolla puistonpenkillä perse kuurassa ja "nauttia".

        Hänen poikamiesaikaisiin ryyppyremmikavereihin tuli selkeä pesäero, kun järjestin perheen muuton 600 km:n päähän entisistä porukoista, joten ryyppyseuraakaan ei ole ollut.

        Mulla on raitis mies ja hän on itse erittäin ylpeä siitä, että hänen terveys on säilynyt, kunto on loistava ja asiat muutenkin mallillaan. Entiset kaverit ovat jo alle nelikymppisinä rapajuoppoja nykyään; asunnot, duunit ja perheet on juotu taivaan tuuliin, katkolla juostaan välillä ja alkoholidementia ja neuropatia vaivaa jo useita niitä hemmoja.

        Että kyllä se tosiaan vaimon on joku roti pidettävä, pidemmän päälle siinä paranee paitsi miehen, myös perheen elämänlaatu.

    • ***

      Olet oikeassa siinä, että kaikenlainen valehtelu on väärin ja laajentuu helposti lumipalloefektin lailla koskemaan koko luottamusskaalaa. Aina, kun valehtelusta jää kiinni, on luonnollista, että alkaa pohtia mistä muusta toinen saattaa valehdella. Olet tehnyt kantasi selväksi ja miehesi tulisi kunnioittaa sitä tai ainakin olla rehellinen sinulle. En kuitenkaan lähtisi liian radikaalisti epäilemään ihan kaikkea hänessä, koska kyseessä on kuitenkin tavallaan pieni asia, vaikkakin sinulle tärkeä.

      Itse seurustelin joskus nuoruudessani tupakoivan miehen kanssa, joka mukamas lopetti touhun seurustelun alussa minun sitä vaatiessa. Koska asuimme eri paikkakunnilla hän kuitenkin jatkoi "rakasta harrastustaan" selkäni takana ja oli sitten vkonloppuisin pinna kireänä, kun joutui olemaan ilman tupakkaa kanssani.
      Valehtelua kesti parisen vuotta ennenkuin tajusin asioiden oikean laidan. Korostan vielä, ettei valehtelu ollut ainoa syy hänen jättämiseen, vaan hänen elämäntapansa kokonaisuudessaan ja muut ongelmat siihen päälle.
      Oli muutama vuosi sitten varsin surkuhupaisaa, kun tapasin hänet sattumalta tupakan kellastuttamana, köhivänä, huonokuntoisena äijänä, josta pystyi yhdellä silmäyksellä lukemaan hänen valitsemansa elämäntavan vaikutukset.

      Olen nykyisin suhteessa urheilijamiehen kanssa, joka käyttää nuuskaa. Olen tiennyt asian alusta asti ja olemme keskustelleet siitä avoimesti . Elämä on opettanut minua, enkä enää suhtaudu asioihin kovin mustavalkoisesti. Tiedän (samoin kuin mieheni) nuuskaamisen vaarat & haitat, mutta en yritä muuttaa miestäni, enkä vaikuttaa hänen päätöksiinsä jankkaamalla lopettamisesta.
      Olen kertonut hänelle, että olisin onnellinen, jos hän lopettaisi nuuskaamisen, mutta päätöksen tulee lähteä hänestä itsestään, eikä minun vaateistani. Hän kunnioittaa kantaani entisten nuuskaamisesta kiukkuavien tyttöystäviensä jälkeen ja on kuulemma ensimmäistä kertaa alkanut vakavasti harkita lopettamista.
      Oikeasti uskon, että mikäli hän joskus tavastaa tulee luopumaan, se tapahtuu vain ja ainoastaan vapaaehtoisuuden pohjalta. En koe olevani ihmeidentekijä ja tiedän myöskin pystyväni elämään hänen nuuskapurkkiensa kanssa, vaikka hän ei sitä koskaan lopettaisikaan, jota toki toivon.

      Ja vielä yhteenvetona, että en ITSE voi edes verrata tupakoivan ja nuuskaavan miehen kanssa elämistä! Olen elänyt suhteessa kahden nuuskaavan urheilijamiehen kanssa, eikä minulla ole ollut minkäänlaisia "hajuhaittoja" tahi inhoja kummankaan kanssa. En sitten tiedä, huolehtivatko molemmat suuhygieniastaa tavallista paremmin, mutta nuuskan hajun tunnen vain purkista, en koskaan pussatessa.
      Tupakoivien ihmisten hajua taas en voi sietää edes sen vertaa, että kävelisin kadulla heidän takanaan. Myös asiakaspalvelussa juuri savukkensa kiskaisseen ihmisen hengityksen sijaan haistelisin mieluummin vaikka viemäriä.

    • minävaantässä

      Minulla on samantapainen "ongelma" kuin alkuperäisellä kirjoittajalla.. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 2 vuotta. Suhteen alkuaikoina minä poltin satunnaisesti, ja poikaystäväni ei tätä ymmärtänyt, joten sanoin hänelle puolitosissani, että "Kokeile niin itse tiiät." Jossain vaiheessa parin kuukauden päästä tajusin kuinka hiton tyhmää oli polttaa yhtään ainuttakaan tupakkaa. Sen jälkeen en ole koskenutkaan sellasiin kääryleisiin. Poikaystäväni sitten kokeili "kehotukseni" takia, ja hänen mielipiteensä tupakkaan on muuttunut.

      Nyt mielipiteeni on siis päinvastainen kuin alunperin; nykyään inhoni tupakanpolttajia on suuri enkä voi sietää tupakan savun hajua. Poikaystäväni ei ole pitkään aikaan polttanut yhtään (ainakaan etten itse tietäisi), kunnes sain löysin häneltä askin taskusta. Olin aivan hämmästynyt ja pois tolaltani. Hän suuttui minulle koska olin saanut tietää tästä. Hän sanoi heittävänsä askin pois tai muuten vaan ei koskisi niihin, mutta nyt sattumalta sain sen taas käsiini.

      Tunnen itseni petetyksi ja tyhmäksi, vedetetyksi. Pelkään että hän valehtelee minulle muistakin asioista kuin vain tästä. En tiedä mitä tehdä, koska olen tehnyt hyvin selväksi etten seurustele tupakoivien/nuuskaavien ihmisten kanssa.

      Saataa kuulostaa turhalta vauhkoamiselta, mutta asialla on suuri merkitys minulle. Apua.

      • minävaantässä

        Kumppanini tupakanpoltto on saanut minut jatkuvaan stressitilaan, ja olen muutenkin aivan tossun alla suhteessamme. Kaverit sanovat että minusta on tullut aivan "nössö" suhteemme aikana. Se tuntuu pahalta.

        En tiedä kauanko jaksan suhteessa.

    • Anonyymi

      Sniffaako liuottimia olisi pahempi..

    • Anonyymi

      Etkö sä huomannut kuinka toinen puoli huulesta roikkuu oudosti ja saman puolen silmä karsastaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      34
      4571
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3175
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2311
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      49
      2182
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      163
      2039
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1643
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1641
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1611
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1269
    Aihe