Siis helvetti

Mun juttu taitaa olla finaalissa. Olen viettämässä kesälomaa ja vaimoni on töissä. Olen lasteni kera koko päivän kotona ja teen kotityöt ruokineen. Vaimoni soittaa ja sanoo menevänsä firmansa juhliin. Odotan koko illan. Lapseni ovat ulkona yhdeksään ja tulevat kotiin. Yhdentoista aikaan menen tunniksi paikalliseen ottamaan yhden. Lapseni, (13 ja 8) hyväksyvät sen.
Tulen kotiin kaverini kanssa. Juomme kahvia, kun vaimoni vihdoin saapuu. Vaimoni alkaa huutamaan, että kuka perkele sinä olet??
Kaverini lähtee pois ja vaimoni käy päälleni. Otan häntä käsistä vastaan ja työnnän nojatuoliin, kun lapseni alkavat itkemään, että mitä isi tekee. Lopetan ja menen kertomaan heille, ettei isiä tarvi pelätä. Vaimoni heittelee suutuspäissään esineitä seinille ja rikkoo luottokorttini. Lähtee pois ja huutaa, että nyt erotaan.
Mitä siis tein väärin? Olen viettänyt kolmetoista tuntia ilman aikuisen seuraa. Otan yhden ja sen seurauksena menetän luottokorttini, vaimoni, ja lapseni pelkäävät. Mitä ihmettä??
En ymmärrä. Voiko joku valistaa, että minunlainen moukkakin tajuaa, että mitä tein väärin?
9366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

oikein toimit kun töynsit vaimosi pois ettei osumia tule...ole ylpeä siitä ettei kättäsi nostanut.

on vahinko että lapset näkivät tilanteen.sinä et voi muuta kuin selittää heille niin että ymmärtävät ja vakuuttaa heidät siitä ettei sinua tarvitse pelätä.

soita vaimollesi ja ilmoita että asia on selvitettävä.kerro oma kantasi asiasta!

jos ette sopuun pääse anna vaimosi lähteä tai lähde itse.

naisena voin sanoa että minut on hakattu sairaalaan asti ja olisin ollut onnellinen jos minun ex oli vain työntänyt minut pois sen sijaan että rupeaa nyrkkiä ja jalkojansa käyttämääN!

Äänestä
  • vaikka osaankin puolustautua. Lapset nukkuvat vielä. Itse en oikein saa nukutuksi. Siivosin pannullisen kahvia pitkin keittiötä ja olohuonetta. Seasta löysin kaksi kaukosäädintä säpäleinä. Just joo. Mitäköhän järkeä tai ei kai raivareissa mitään järkeä koskaan ole. Ihan kuin se jotain auttaisi.
    Pitäiskö tää pitää perheen sisäisenä asiana? Vai olisiko lapsille sitten parempi, jos kävis laput tekemässä? En aio kuitenkaan mitään hakkaamista edes harkita.
    Miten itse teit, kun miehesi oli sut hakannut?

    Äänestä

hakkaa se vanhaan malliin.

Äänestä
  • Eikö toi komentti sinulla ollut jo pikkusen kylmä?

    Äänestä

Jätit lapset yksin. Menit yömyöhään naukkailemaan ja otit sieltä yllätysvieraan meluamaan humalassa lasten kotiin. Ei kai ensimmäinenkään kerta koska vaimosi noin suuttui ja varmuudeksi leikkasi kortin koska sinuun ei voi luottaa ilmeisesti missään asiassa. Päälle ei olisi tarvinnut (?) käydä mutta aivan oikein viedä juttu finaaliin. Muutamaa tuntia lasten kanssa ja kotitöitä et kestä, voi että olet heikko esitys.

Äänestä
  • päälaelleen naisen päässä ja sitten ukkoa syytetään.

    Äänestä

  • asiat kääntyvät kirjoitti:

    päälaelleen naisen päässä ja sitten ukkoa syytetään.

    olenkin mies.
    Ei se sun yhden illan suoritus nyt niin erinomainen ollut, että sulla olis joku syy lähteä kippolaan. Kai nyt mies kestää yhden illan ilman, että täytyy mennä palkitsemaan itseään, tai sitten että täytyy päästä kertomaan kippolassa, kuinka surkeeta on. Kummin vain.

    No, on sulla kyllä siihen täys oikeus. Lapsesi ovat sen verran vanhoja, ettei se ole kohtuutonta, jos he eivät kerran hanttiin panneet menemistäsi.

    Sulla on myös täysi oikeus tuoda kaveri kotiin, mutta se ei poista sitä, että se oli typerää.

    Ja eukolla oli ihan täys oikeus ottaa pultit. Paiskominen ja kiinnikäyminen oli sitten taas ääliöhomma.
    Ei teillä mitään ongelmia ole, kunhan vaan väännätte kättä siitä, kumpi sorsii toista. Ja sehän ei johda mihinkään.

    Ja nyt kaljalle!

    Äänestä

en nyt kyllä ymmärrä minäkään, että mitä väärää sinä tässä olet tehnyt? Ensin olet tehnyt kotitöitä ja ruokaa, mitä kaikki miehet eivät suostu edes harkitsemaan tekevänsä ja sitten lyhyellä varoitusajalla vaimosi ilmoittaa lähtevänsä juhliin.

Sitten sinäkin haluat hieman rentoutua loman ja viikonlopun kunniaksi, ja käyt paikallisessa juomassa yhden. Siis yhden ainoan, kun joku muu mies olisi ajatellut "kerran vaimokin juhlii ja minä sentään olen lomalla, minulla on oikeus irroitella" ja vetänyt pään täyteen.

Kavereitahan saa omaan kotiin tuoda, ja saa keittää vaikka kaksi pannullista kahvia. Siinä ei minusta ole mitään väärää. Oikein fiksusti olet tehnyt kun olette siirtyneet kuppilasta teille ja jatkaneet kahvilinjalla - varsinkin kun lapset ovat olleet läsnä.

Minusta se on kyllä vaimosi, joka ei ole toiminut korrektisti. . . Olisi voinut vieraan nähdessään mennä, ojentaa kätensä ja esittäytyä ja kenties istua hetken kanssanne. Eikä alkaa riehumaan, lasten nähden varsinkin, hän on näyttänyt lapsille huonoa esimerkkiä.

Sinä olet puolustautunut, lapset eivät ilmeisesti ole ymmärtäneet tilannetta, siis sitä, että äiti aloitti ja sinulla ei ole ollut heidän äitiään tarkoitus satuttaa. Eivätkö lapset sitten pelästyneet äitinsä riehumista ja tavaroiden hajottamista?

Kun olette kaikki vähän rauhoittuneet, puhu lastesi kanssa, kerro että et aikonut tehdä äidille mitään pahaa, etkä aio satuttaa myöskään heitä.

Minusta kuulostaa siltä, että vaimosi on tehnyt kärpäsestä härkäsen, en oikein kyllä minäkään ymmärrä miksi hän on moisesta suuttunut, ilmeisesti hän on ainoa kenellä on oikeus rentoutua...

Koita selvittää asia ennen kaikkea lastesi kanssa. Ja vaimosi kanssa sitten toki myös. Mutta pidä puolesi nyt - kaikkea ei tarvitse pyytää anteeksi.

Jatkoja! =)

Äänestä
  • Eli ymmärsin etten voi ottaa päätä täyteen, koska seuraavana päivänäkin mun on huolehdittava lapsista ja kodista. Ei se onnistu, jos on vauhtivaihde päällä. Nyt vaimo on jo myöntänyt mokanneensa. Rangaistuksena en pyydäkään uusia kortteja kuin aikaisintaan kuukauden päästä. Siitä siis kertyy noin 6 viikkoa vaimolle koko perheen elatusta, koska elän korttien kautta, niin niiden kuukausilyhennykset ovat olleet samalla suunnilleen mun osuus ruokamenoista.Katsotaan miten vaimon huumori tämän kestää. Mutta ei mulle ole mikään kova paikka olla yksin kotosalla koko päivä. Silloin haluaa vaan jutella jotain jonkun kanssa eikä mun lapset osaa puhua kuin rahasta eli kuinka paljon voin antaa taas rahaa heille. Ei ne jaa aikuisen asioita isinsä kanssa. Eikä se olisi edes oikea tapa purkaa mieltänsä, koska heillä on oma elämä edessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sentään kirjoitti:

Mun juttu taitaa olla finaalissa. Olen viettämässä kesälomaa ja vaimoni on töissä. Olen lasteni kera koko päivän kotona ja teen kotityöt ruokineen. Vaimoni soittaa ja sanoo menevänsä firmansa juhliin. Odotan koko illan. Lapseni ovat ulkona yhdeksään ja tulevat kotiin. Yhdentoista aikaan menen tunniksi paikalliseen ottamaan yhden. Lapseni, (13 ja 8) hyväksyvät sen.
Tulen kotiin kaverini kanssa. Juomme kahvia, kun vaimoni vihdoin saapuu. Vaimoni alkaa huutamaan, että kuka perkele sinä olet??
Kaverini lähtee pois ja vaimoni käy päälleni. Otan häntä käsistä vastaan ja työnnän nojatuoliin, kun lapseni alkavat itkemään, että mitä isi tekee. Lopetan ja menen kertomaan heille, ettei isiä tarvi pelätä. Vaimoni heittelee suutuspäissään esineitä seinille ja rikkoo luottokorttini. Lähtee pois ja huutaa, että nyt erotaan.
Mitä siis tein väärin? Olen viettänyt kolmetoista tuntia ilman aikuisen seuraa. Otan yhden ja sen seurauksena menetän luottokorttini, vaimoni, ja lapseni pelkäävät. Mitä ihmettä??
En ymmärrä. Voiko joku valistaa, että minunlainen moukkakin tajuaa, että mitä tein väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu