Moro! (olen miespuolinen)
Mitä ihmettä ihmisen pitäisi tehdä pitkän suhteen kariutuessa ja kun toista vielä rakastaa niiin paljon, mutta tietää ettei yhteiselämä ole mahdollista.
Mikään tekeminen ei oikeastaan maistu ja välillä voi hetkeksi johonki upota... mutta 30min-2h niin taas kaikki mielessä ja mieltä masentaa... ruoka ei maistu, mutta ei kyllä mikään alkoholikaan tai vastaava.
itsellä vielä ennen eroa todettiin masennusta/paniikkihäiriöitä ja syön niihinkin lääkkeitä, mutta ku ei ne auta juurikaan yhtään.
Onko mitään käytännön vinkkejä millä sais taas elämästä kiinni? Olen itse vielä varmaan pitkään tuon oman sairauden kanssa sairaslomalla, joten töissäkään en siis pysty olemaan.
Nyt ressaa vielä se, että pitäisi oma(siis vuokra) asunto löytää ja vaihtaa paikkakuntaa. Enkä tätäkään voi tehdä kun en tiedä millon toinen osapuoli on tulossa irtisanomaan vuokrasopimusta vanhasta kämpästä...(olen itse maksanut takuuvuokrat sisään). Enkä niitä pois saa ennenkuin kummatki on sen irtisanonut.
ja koska kuitenkin välitän toisesta niin paljon vielä, niin huoli käy että mistä hän asunnon löytää, hänellä ei ole työtä, eikä oikeastaan rahaakaan. Hän lähti takaisin omalle paikkakunnalleen pitkälle "meidän kodista", eikä kerro millon tulee takaisin...
Alkaako "parantuminen" vasta sitten, kun olen saanut sen oman asunnon ja pääsee elelemään yksin? vai mites?
Tukea oon saanut omilta vanhemmilta ja siskoilta.... mutta kun tuntuu ettei niitäkään halua kuormittaa liikaa... onhan heilläkin oma elämä.
Entä jos joskus tulee niin kova paniikkikohtaus että tekee itselleen jotain pahaa?
Mitä ihmettä ihmisen pitäisi tehdä pitkän suhteen kariutuessa ja kun toista vielä rakastaa niiin paljon, mutta tietää ettei yhteiselämä ole mahdollista.
Mikään tekeminen ei oikeastaan maistu ja välillä voi hetkeksi johonki upota... mutta 30min-2h niin taas kaikki mielessä ja mieltä masentaa... ruoka ei maistu, mutta ei kyllä mikään alkoholikaan tai vastaava.
itsellä vielä ennen eroa todettiin masennusta/paniikkihäiriöitä ja syön niihinkin lääkkeitä, mutta ku ei ne auta juurikaan yhtään.
Onko mitään käytännön vinkkejä millä sais taas elämästä kiinni? Olen itse vielä varmaan pitkään tuon oman sairauden kanssa sairaslomalla, joten töissäkään en siis pysty olemaan.
Nyt ressaa vielä se, että pitäisi oma(siis vuokra) asunto löytää ja vaihtaa paikkakuntaa. Enkä tätäkään voi tehdä kun en tiedä millon toinen osapuoli on tulossa irtisanomaan vuokrasopimusta vanhasta kämpästä...(olen itse maksanut takuuvuokrat sisään). Enkä niitä pois saa ennenkuin kummatki on sen irtisanonut.
ja koska kuitenkin välitän toisesta niin paljon vielä, niin huoli käy että mistä hän asunnon löytää, hänellä ei ole työtä, eikä oikeastaan rahaakaan. Hän lähti takaisin omalle paikkakunnalleen pitkälle "meidän kodista", eikä kerro millon tulee takaisin...
Alkaako "parantuminen" vasta sitten, kun olen saanut sen oman asunnon ja pääsee elelemään yksin? vai mites?
Tukea oon saanut omilta vanhemmilta ja siskoilta.... mutta kun tuntuu ettei niitäkään halua kuormittaa liikaa... onhan heilläkin oma elämä.
Entä jos joskus tulee niin kova paniikkikohtaus että tekee itselleen jotain pahaa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.