Mielenterveysresursseista ja "ulkomaalaisvastaisuudesta"
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettukollega Päivi Lipponen kirjoittaa blogissaan alaikäisten (eli käytännössä 15-30-vuotiaiden) turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalveluista.
Lipponen vetoaa ministeri Astrid Thorsiin sen epäkohdan korjaamiseksi,
että maahanmuuttajalapset kilpailevat samoista niukoista resursseista
kantaväestön edustajien kanssa. "Palvelut on saatava vastaamaan tarvetta."
Viime aikoina on eri tahoilla taivasteltu kovasti Perussuomalaisten kannatuksen nousua,
eli poliittisesti korrektissa liturgiassa "ulkomaalaisvastaisuuden lisääntymistä".
Poliittisesti korrekteja selityksiä ovat taantuma ja pelko siitä, että maahanmuuttajat vievät
suomalaisilta työpaikat.
Selitykset ovat tietysti vääriä, minkä voimme todeta jo siitä tosiseikasta,
että viime syksyn pahamaineiset kunnallisvaalit käytiin noususuhdanteen oloissa.
Lisäksi maahanmuuttokriittisyys kohdistuu pääasiassa humanitaariseen maahanmuuttoon
ja turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttöön, millä viittaan esim. diskorahoja havitteleviin
partasuisiin ankkurilapsiin. Tämä porukka harvemmin kilpaili suomalaisten kanssa
työmarkkinoilla edes nousukauden aikana.
Yksi keskeinen syy "ulkomaalaisvastaisuuden" lisääntymiselle on se, että turvapaikanhakijoiden ympärille muodostunut, kalliiksi käyvä ihmisoikeusteollinen kompleksi ja
humanitaaristen tulijoiden kohtelu etuoikeutettuina kunniakansalaisina loukkaavat
ihmisten oikeustajua ja panevat heidät kyselemään, mihin heidän verorahojaan käytetään.
Olisi oikein kiva asia, jos maahanmuuttajien mielenterveyspalveluja rahoitettaisiin tarvetta
vastaavilla summilla. Mutta, tärkeä mutta, olisi ylipäänsä kivaa, jos mielenterveystyöllä
olisi riittävästi rahaa. Kantaväestöön ja tulijoihin kohdistuvien panostuksien allokoinnissa
noudatetaan aivan erilaista filosofiaa. Kun kyseessä ovat suomalaiset, eletään suu
säkkiä myöten ja tehdään vain se, mihin on varaa.
Kun kyseessä ovat ulkomaalaiset, kartoitetaan ensin tarpeet ja sitten revitään tarvittavat varat vaikka kivenkolosta.
Mielestäni on täysin oikeutettua kysyä, miksi vanhainkotien asukkaita raha- ja henkilöstöpulan
vuoksi makuutetaan sängyissä ja saatetaan suihkuun kerran kahdessa viikossa,
kun samaan aikaan yhteiskunnalla on varaa maksaa 57 tuhannen euron vuotuinen hintalappu
yhden turvapaikkaa hakevan ja perheenyhdistämistä odottavan alaikäisen (tai "alaikäisen")
ylläpidosta. Julkisuudessa esiintyneistä puheenvuoroista päätellen eräät uskovat
ihmisten olevan nyreissään maahanmuuttajien sosiaalietuisuuksista ja todistelevat,
etteivät ne ole sen suurempia kuin kantaväestölläkään.
Uskoakseni kovinkaan moni ei pidä tätä kysymystä kovin keskeisenä.
On selvää, että turvapaikanhakija ei saa kyseistä 57 tuhatta euroa käteensä.
Raha kuluu turvapaikanhakijaa huoltavan ja hoitavan henkilöstön palkkakuluihin.
Toisin kuin vanhainkodeissa, henkilöstökuluissa ei pihtailla. Turvapaikkajärjestelmä ja sen
jatkuva hyväksikäyttö ovat leipäpuu kasvavalle
kotouttaja-, konsultti- ja ihmisoikeusjuristiarmeijalle, ja tämän armeijan ylläpito on se,
mikä närästää kasvavaa osaa suomalaisista.
Suurin osa ihmisistä lienee samaa mieltä siitä, että kaikkia ja kaikenvärisiä ihmisiä on julkisen
vallan taholta kohdeltava samalla tavoin eli yhtä hyvin tai yhtä huonosti.
Se, että turvapaikanhakijoiden ylläpitämiseen riittää rahaa mutta kotimaisiin vanhuksiin ei,
ei lähetä kansalaisille sellaista viestiä, että kaikki ovat samanarvoisia ja yhtä tärkeitä.
Se, että turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalvelut mitoitetaan tarpeen mukaan mutta
suomalaisten nuorten palvelut käytettävissä olevien varojen mukaan, kertoo karua kieltä siitä,
kenen hyvinvointi ja tyytyväisyys ovat etusijalla Suomessa vuonna 2009.
On huomattava, että kun turvapaikanhakija marssii jonojen ohi, se herättää jonossa seisovissa katkeruutta, joka kohdistuu turvapaikanhakijaan, vaikka epäoikeudenmukaisuus ei ole
turvapaikanhakijan vika. Järjestelmä on kotimaisen suvaitsevaiston luoma.
Mikään ei rapauta ihmisten suvaitsevaisuutta ja hyvää tahtoa yhtä tehokkaasti kuin kokemus
siitä, että tulokkaita suositaan heidän kustannuksellaan, oli suosimisen takana kuinka hyviä,
kauniita, yleviä ja humanitaarisia ajatuksia tahansa. Ehkä tämä on pitkän tähtäyksen
strategiakin: mitä enemmän "suvaitsemattomuus" ja katkeruus lisääntyvät, sitä enemmän on
palkattava kallispalkkaisia syrjintävaltuutettuja, monikulttuurikoordinaattoreita ja muita
ihmissielun insinöörejä.
Palatakseni kirjoituksen alkuun. Epäkohta ei ole se, että turvapaikkaa hakevien alaikäisten
mielenterveyspalvelut
ovat retuperällä. Epäkohta on se, että mielenterveyspalvelut ylipäänsä ovat retuperällä.
Hoidetaan kuntoon ylipäänsä mielenterveyspalvelut, niin siinä samalla tulevat kuntoonpannuiksi myös turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalvelut.
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettukollega Päivi Lipponen kirjoittaa blogissaan alaikäisten (eli käytännössä 15-30-vuotiaiden) turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalveluista.
Lipponen vetoaa ministeri Astrid Thorsiin sen epäkohdan korjaamiseksi,
että maahanmuuttajalapset kilpailevat samoista niukoista resursseista
kantaväestön edustajien kanssa. "Palvelut on saatava vastaamaan tarvetta."
Viime aikoina on eri tahoilla taivasteltu kovasti Perussuomalaisten kannatuksen nousua,
eli poliittisesti korrektissa liturgiassa "ulkomaalaisvastaisuuden lisääntymistä".
Poliittisesti korrekteja selityksiä ovat taantuma ja pelko siitä, että maahanmuuttajat vievät
suomalaisilta työpaikat.
Selitykset ovat tietysti vääriä, minkä voimme todeta jo siitä tosiseikasta,
että viime syksyn pahamaineiset kunnallisvaalit käytiin noususuhdanteen oloissa.
Lisäksi maahanmuuttokriittisyys kohdistuu pääasiassa humanitaariseen maahanmuuttoon
ja turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttöön, millä viittaan esim. diskorahoja havitteleviin
partasuisiin ankkurilapsiin. Tämä porukka harvemmin kilpaili suomalaisten kanssa
työmarkkinoilla edes nousukauden aikana.
Yksi keskeinen syy "ulkomaalaisvastaisuuden" lisääntymiselle on se, että turvapaikanhakijoiden ympärille muodostunut, kalliiksi käyvä ihmisoikeusteollinen kompleksi ja
humanitaaristen tulijoiden kohtelu etuoikeutettuina kunniakansalaisina loukkaavat
ihmisten oikeustajua ja panevat heidät kyselemään, mihin heidän verorahojaan käytetään.
Olisi oikein kiva asia, jos maahanmuuttajien mielenterveyspalveluja rahoitettaisiin tarvetta
vastaavilla summilla. Mutta, tärkeä mutta, olisi ylipäänsä kivaa, jos mielenterveystyöllä
olisi riittävästi rahaa. Kantaväestöön ja tulijoihin kohdistuvien panostuksien allokoinnissa
noudatetaan aivan erilaista filosofiaa. Kun kyseessä ovat suomalaiset, eletään suu
säkkiä myöten ja tehdään vain se, mihin on varaa.
Kun kyseessä ovat ulkomaalaiset, kartoitetaan ensin tarpeet ja sitten revitään tarvittavat varat vaikka kivenkolosta.
Mielestäni on täysin oikeutettua kysyä, miksi vanhainkotien asukkaita raha- ja henkilöstöpulan
vuoksi makuutetaan sängyissä ja saatetaan suihkuun kerran kahdessa viikossa,
kun samaan aikaan yhteiskunnalla on varaa maksaa 57 tuhannen euron vuotuinen hintalappu
yhden turvapaikkaa hakevan ja perheenyhdistämistä odottavan alaikäisen (tai "alaikäisen")
ylläpidosta. Julkisuudessa esiintyneistä puheenvuoroista päätellen eräät uskovat
ihmisten olevan nyreissään maahanmuuttajien sosiaalietuisuuksista ja todistelevat,
etteivät ne ole sen suurempia kuin kantaväestölläkään.
Uskoakseni kovinkaan moni ei pidä tätä kysymystä kovin keskeisenä.
On selvää, että turvapaikanhakija ei saa kyseistä 57 tuhatta euroa käteensä.
Raha kuluu turvapaikanhakijaa huoltavan ja hoitavan henkilöstön palkkakuluihin.
Toisin kuin vanhainkodeissa, henkilöstökuluissa ei pihtailla. Turvapaikkajärjestelmä ja sen
jatkuva hyväksikäyttö ovat leipäpuu kasvavalle
kotouttaja-, konsultti- ja ihmisoikeusjuristiarmeijalle, ja tämän armeijan ylläpito on se,
mikä närästää kasvavaa osaa suomalaisista.
Suurin osa ihmisistä lienee samaa mieltä siitä, että kaikkia ja kaikenvärisiä ihmisiä on julkisen
vallan taholta kohdeltava samalla tavoin eli yhtä hyvin tai yhtä huonosti.
Se, että turvapaikanhakijoiden ylläpitämiseen riittää rahaa mutta kotimaisiin vanhuksiin ei,
ei lähetä kansalaisille sellaista viestiä, että kaikki ovat samanarvoisia ja yhtä tärkeitä.
Se, että turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalvelut mitoitetaan tarpeen mukaan mutta
suomalaisten nuorten palvelut käytettävissä olevien varojen mukaan, kertoo karua kieltä siitä,
kenen hyvinvointi ja tyytyväisyys ovat etusijalla Suomessa vuonna 2009.
On huomattava, että kun turvapaikanhakija marssii jonojen ohi, se herättää jonossa seisovissa katkeruutta, joka kohdistuu turvapaikanhakijaan, vaikka epäoikeudenmukaisuus ei ole
turvapaikanhakijan vika. Järjestelmä on kotimaisen suvaitsevaiston luoma.
Mikään ei rapauta ihmisten suvaitsevaisuutta ja hyvää tahtoa yhtä tehokkaasti kuin kokemus
siitä, että tulokkaita suositaan heidän kustannuksellaan, oli suosimisen takana kuinka hyviä,
kauniita, yleviä ja humanitaarisia ajatuksia tahansa. Ehkä tämä on pitkän tähtäyksen
strategiakin: mitä enemmän "suvaitsemattomuus" ja katkeruus lisääntyvät, sitä enemmän on
palkattava kallispalkkaisia syrjintävaltuutettuja, monikulttuurikoordinaattoreita ja muita
ihmissielun insinöörejä.
Palatakseni kirjoituksen alkuun. Epäkohta ei ole se, että turvapaikkaa hakevien alaikäisten
mielenterveyspalvelut
ovat retuperällä. Epäkohta on se, että mielenterveyspalvelut ylipäänsä ovat retuperällä.
Hoidetaan kuntoon ylipäänsä mielenterveyspalvelut, niin siinä samalla tulevat kuntoonpannuiksi myös turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalvelut.
Vastaukset 2
Vanhimmat
pitkä mutta lopun jaksoin lukea
"Epäkohta on se, että mielenterveyspalvelut ylipäänsä ovat retuperällä.
Hoidetaan kuntoon ylipäänsä mielenterveyspalvelut, niin siinä samalla tulevat kuntoonpannuiksi myös turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalvelut."
Hyvä hyvä
että puoskarit luulevat amerikkalaisten elokuvien opastamina, että naiselle tulee miesten erektiovaikeussairaus jos, hän ei miehiä itse yhdyntävaiheeseen saa.