En enään tiedä mitä pitäisi ajatella. On niin vaikea päästää irti, niin monesta eri syystä. Mutta syistä pahin on aina se toisen menettäminen.
Vasta reilu kuukaus takana ja tämänkö pitäisi olla sitä parasta aikaa!? No niin se onkin mutta sitä kestää vaan hetken jonka jälkeen kaikki se ihana peittyy kaiken sen kuran varjoon.
Mun on vaikea nykyään hymyillä tai nauttia tän naisen seurasta kun se koko ajan eleillään, teoillaan ja sanoillaan onnistuu tukahduttamaan hetken mielihyvän ja onnellisuuden fiilikset. Heittää "viatonta" flirttiä muille jätkille eikä enään edes ole kovin mukava minulle :\
Mikä sitten vielä pitää suhdetta yllä? No ne pienet onnen hetken kipinät tässä enään liekkiä yllä pitää. Tosi vaikeaahan tämä on ja moneen kertaan melkein liekki kokonaan tukahtunut. En sitten vain tiedä, kun niin kovasti haluaisin uskoa tähän.
Kun aloitimme tapailemaan toisiamme meillä oli uskomattoman ihania hetkiä, kuin saduista! Haluaisin niin kovasti uskoa että saisin vielä kokea ne samat hetket uudestaan hänen kanssaan... meillä molemmilla on takana pitkä kestoiset ja hyvin vakavat suhteet, mutta niin erilaiset että siksi eri tottumuksemme tuntuvat koituvan uuden suhteemme kohtaloksi.
Siteeraan tässä lempi hopparini sanotuksia, jotka niin kuvastaa tän hetken fiiliksii:
"Tiesin ettei eteenpäin tää tie enää vie yhtään/
Mut kaikest huolimatta koitin sua vielä miellyttää/
En tiennytkään et se vaan asioita pahensi/
Olis ollu vaan molemmille parempi/
Jos oltas myönnetty totuus mut ei se iisii oo/
Kun kavereilla meidän suhteest eri visio/
Mä luotin että muuttuisit kai pidit mua pellenä/
Häpesin vaan kertoo tästä yhtään kellekkään/"
Ne jotka todella jaksoivat lukea tämän kiitän siitä ja haluaisin kuulla mitä ajatuksia tämä teissä herätti? Ja ehkä toisinpäin, olisiko teillä kenties herättää minussa jotain ajatuksia sillä tällä hetkellä oma pääni on niin sekaisin ettei ajatukset oikein kulje.
Vasta reilu kuukaus takana ja tämänkö pitäisi olla sitä parasta aikaa!? No niin se onkin mutta sitä kestää vaan hetken jonka jälkeen kaikki se ihana peittyy kaiken sen kuran varjoon.
Mun on vaikea nykyään hymyillä tai nauttia tän naisen seurasta kun se koko ajan eleillään, teoillaan ja sanoillaan onnistuu tukahduttamaan hetken mielihyvän ja onnellisuuden fiilikset. Heittää "viatonta" flirttiä muille jätkille eikä enään edes ole kovin mukava minulle :\
Mikä sitten vielä pitää suhdetta yllä? No ne pienet onnen hetken kipinät tässä enään liekkiä yllä pitää. Tosi vaikeaahan tämä on ja moneen kertaan melkein liekki kokonaan tukahtunut. En sitten vain tiedä, kun niin kovasti haluaisin uskoa tähän.
Kun aloitimme tapailemaan toisiamme meillä oli uskomattoman ihania hetkiä, kuin saduista! Haluaisin niin kovasti uskoa että saisin vielä kokea ne samat hetket uudestaan hänen kanssaan... meillä molemmilla on takana pitkä kestoiset ja hyvin vakavat suhteet, mutta niin erilaiset että siksi eri tottumuksemme tuntuvat koituvan uuden suhteemme kohtaloksi.
Siteeraan tässä lempi hopparini sanotuksia, jotka niin kuvastaa tän hetken fiiliksii:
"Tiesin ettei eteenpäin tää tie enää vie yhtään/
Mut kaikest huolimatta koitin sua vielä miellyttää/
En tiennytkään et se vaan asioita pahensi/
Olis ollu vaan molemmille parempi/
Jos oltas myönnetty totuus mut ei se iisii oo/
Kun kavereilla meidän suhteest eri visio/
Mä luotin että muuttuisit kai pidit mua pellenä/
Häpesin vaan kertoo tästä yhtään kellekkään/"
Ne jotka todella jaksoivat lukea tämän kiitän siitä ja haluaisin kuulla mitä ajatuksia tämä teissä herätti? Ja ehkä toisinpäin, olisiko teillä kenties herättää minussa jotain ajatuksia sillä tällä hetkellä oma pääni on niin sekaisin ettei ajatukset oikein kulje.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tapasin reilu vuosi sitten miehen ja vahva yhteenkuuluvuuden tunne oli heti alusta alkaen molemmin puolinen.
Monen mutkan kautta tiivis yhdessäolo alkoi heti ja pian jo muutin miehen luokse.
Alkutaival oli aikamoista ja moni varmaan ajatteli että ei tuosta mitään tule. Moni olisi jo siinä tilanteessa luovuttanut.
Välillä aloin itsekin epäillä että tuleeko tästä mitään, viimeksi keväällä. Uskoin kuitenkin aina vahvasti että kyllä se tämä on mihin haluan panostaa, tuntui vaan niin oikealta. Pikkuhiljaa olemme löytäneet yhteisen sävelen ja tie on muuttunut tasaisemmaksi. Rakastamme toisiamme yli kaiken ja nyt on yhteinen tulevaisuus edessä. En ole mistään niin varma kuin että haluan hänen kanssaan olla.
Toisten suhteet alkaa ruusuilla tanssien ja saattaa muuttua myöhemmin hankalimmiksi. Toisten suhteet sitten taas alkaa vähemmän ruusuisesti yhteistä säveltä etsien ja tapoja/tottumuksia yhteen hioen, vahva tunne toisesta auttaa jaksamaan ja uskomaan ja pikkuhiljaa meno alkaa muuttua mutkattomammaksi.
Kuuntele itseäsi että kuinka paljon haluat asiaan panostaa ja ota selvää toisen aatteista. Uskotko että yhteinen tulevaisuus häämöttää?
Olin itse jo melkein luovuttamassa mutta nyt kiitän onneani että en sitä tehnyt. Mieheni on toinen puoliskoni ja paras minulle.
Vietämme toisinaan niin ihania hetkiä mitä en ole koskaan ennen voinnut toisen tytön kanssa viettää että en millään haluaisi tästä luopuakkaan. Valitettavasti nämä hetket unohtuvat usein kaiken sen muun kuran keskelle mitä toistemme eleet, teot ja sanat tuottavat.
Välillä tuntuu, että olisi helpompi päästää vain irti sillä tiedän että tuolla jossain on tyttö minkä kanssa voisi viettää niitä ruusuisia hetkiä, mutta tiedän myös että tässä on tyttö jonka kanssa haluan olla kunhan se vain on molemminpuoleista.
Tytöllä on ikäviä piirteitä jotka nyt satuttavat, mutta uskon että kaikki tämä vielä johtuu hänen tunteistaan exäänsä kohtaan ja siksi hänen on niin vaikea aloittaa uutta suhdetta.
Tiedän nyt että aloitimme liian nopeasti ja kenties etenimmekin, mutta jos se silloin tuntui molemmista oikealta ja samalla niin pelottavalta että halusimme katsoa mitä tulee tapahtumaan.
En tiedä miten etenisin kun pelkään, että jos itse olen tässä täysillä mukana niin hän ei ole. Tai jos en itse ota suhdetta niin vakavasti vaan annan rullata ajallaa niin mitä siitä sitten tulisi?
Tämä kaikki on niin vaikea sillä mikään ei ole niin mustavalkoista. Minulla ei ole mitään ongelmaa saada uutta mutta kun eihän se koskaan ole sama asia ja jos muut olisivat kokeneet saman mitä minä olen hänen kanssaan kokenut, en usko että kukaan enään ihmettelisi miksi minä vielä jaksan uskoa ... tai ainakin haluan uskoa.
Hän sanoo, ettei exänsä kanssa enään tulisi mitään vaikka hän siitä vielä välittääkin... no minullakin on sama juttu tosin erosta on useampi kuukausi kuin hänellä on, joten yksi syy myös miksi häntä ymmärrän. Molemmilla meillä on useamman vuoden vakavat suhteet (&ensirakkaudet) takanapäin ja siksi uuden suhteen aloittaminen on nyt niin vaikeaa. Tiedän, että jos meillä ei olisi näin värikäs historia niin olisimme varmasti nyt iki onnelliset ja siksi tästä vain olisi päästävä yli... mutta miten!? Tuntuu että jokainen siirto vain ajaa meitä yhä kauemmas!
Minusta omaan itse maantiepuolia.
Olen tässä pohtinut tätä suhteeni tilannetta ja tullut sellaisiin aatoksiin, että kenties olen ottanut askeleen eteenpäin mutta yksin.
Pitänee siis ottaa askeltaakseppäin 'tapailu' vaiheeseen ja katsoa miten synkkaa sillä kun vasta tapailimme niin meillähän synkkasi hyvin. Heti kun päätimme alkaa seurustelemaan taisin ottaa askeleen eteenpäin ja kun sen on tehnyt yksin niin eihän siitä silloin tulekkaan mitään?
Toki on asioita mitä en voi sietää edes toista tapaillessa, mutta kenties meidän kummankaan ei kannata ottaa tätä vielä kauhean vakavasti. Olen joksenkin tottunut seurustelemaan aina hyvin vakavasti, viime suhteenikin kesti sen 2 vuotta ja perustui todellisiin tunteisiin.
Noh täytyy katsoa, mutta johonkin minäkin vedän rajani. Mutta haluan vielä yrittää, sillä olen tainnut jo vähän kiintyä tähän tyttöön, toivon vain ettei se ole yksipuolista.