Mistä suomalaisten sukuviha johtuu?

mielestäni laiskuuttaan, kun hän ei muuta keksi, niin hän syyttää minua. Olen huolissani muutenkin hänen siipeilystään sukulaisten luona, kun se loppuu, miten hänen käy?

kateellisten ihmisten maa.
Ei täällä voi hengittää.
Tää kansa sairastaa vaarallista mielisairautta nimeltä kateus.
Vaikka toisella ei mitään edes oo niin silti keksimällä keksitään joku kadehtimisen aihe ja murhataan toisten sielu... täällä tapetaan ihmisistä elämänilo ja lapsenmielisyys, ei saa olla kaunis ja hyväsydämminen ei, sellaset tapetaaan henkisesti.

yleistää. kaikki vaikuttaa kaikkeen.

"Mikä vika suvussa on?"

Toisen puolen suvussa porukka on semmoista, että ne syyttelee toisiaan kaikesta. Lapsellisia ärripurri -kommentteja lentelee ja tappelu ja mökötys vain yltyy. Ihme, että edes osa suvusta tulee toimeen keskenään.
Toisella puolella sukua on taas eräs purupää, joka laskee ja kertoo, kuinka paljon hänen lapsensa tulee saada rahaa valmistujaislahjoissa ja, että kuinka paljon arvokkaampaa ammatillisen koulutuksen suorittaminen on kuin lukiossa hyvin kirjoittaminen. Jollei rahaa anneta hänen lapselleen tarpeeksi, hän karhuaa rahat. Lisäksi hän vihaa ainoaa mummoani uskomattoman verisesti, tietääkseni syyttä (tai sitten hän kokee lastensa joutuneen syrjityksi, kun vanha mummo ei osaa maksaa joka helvetin lapselle samaa määrää rahaa juhlissa) Tämän kaiken purpuää tekee vieläpä samana päivänä kuin itselläni on ylioppilasjuhlat. Miksi en siis vihaisi purupäätä, joka pilasi juhlieni muiston ja paheksuisi lapsellsia ärripurreja?

"Sukulaiset ovat niin vähän tekemisissä toistensa kanssa, ja sitten se vähäkin on muka liikaa."

On se, tietyillä sukulaislla. Kuten yltä voit lukea, vihaan suvustani tiettyjä osia ja syystä. Toiset osat taas... no luultavimmin on hyvä, ettei olla yhteyksissä liikaa, ettei vain ne vähätkin hyvä sukulaisuussuhteet rikkoutuisi.

"Suomalaisessa kulttuurissa ei enää arvosteta perhettä ja juuriaan kuten muualla maailmassa, ja ennen."

"Juurien" arvostaminen riippuu siitä, onko arvostettavaa. Nykyään nuoret uskaltavat muodostaa mielipiteitä jo hyvin nuorena, eikä heitä pakota kankeat traditiot kuten "muualla maailmassa, ja ennen". Itse arvostan vanhempiani ja jopa sisaruksiani, enkä näe siinä mitään pahaa... yleistäminen, toisaalta taas, on aina pahasta.

"Miksi asiat ovat menneet näin? Mistä tuo outo sukuviha johtuu?"

Sukuviha johtunee siitä, että vanha polvi on traditionaalisesti pakotettu pitämään suvustaan... nyt kun maailma on hieman muuttunut, eikä suvusta tarvitse pitää ja osa sen huomaa ylireagoiden tekemällä itsestään ääliöitä.

"Menkää itseenne ja miettikää mitä kirjotin ja kysyin."

Menin itseeni ja mietein. Luethan myös vastaukseni?

Suku voidaan jakaa ns verisukulaisiin ja puolison puolen sukulaisiin, joten kumpaa tarkoitat?

Kysehän ei aina ole vihasta, vaan siitä että koetetaan tulla toimeen niillä heikoilla eväillä mitä on. Ja joskus heikot eväät ovat sama kuin ei tavata ollenkaan.

Mitä lähempänä ihmiset ovat henkisesti toisiaan sen enemmän he voivat myös tarkoittamatta haavoittaa toisiaan. Monessa suvussa ei myöskään osata sopia käytännön asioista, vaan riitaantumisen pelossa jätetään ne roikkumaan kunnes väärinkäsityksien suma on lopulta tulehduttanut välit huonoon kuntoon. Mukana sopassa saattavat riehua myös sukuun naidut ihmiset, joilla ei ole esteitä olla sitä mieltä mitä ovat. Perinnönjako on hyvä esimerkki, jossa vanhemmat päättävät olla laatimatta testamenttia luottaen perikunnan hoitavan kaiken sulassa sovussa keskenään.

Koska suvut ovat hajallaan ympäri maailman ei siinä ole enää kaipaamaasi vanhan ajan kunnon suvun turvaa, vaan suhteet elävät pelkästään sukutapahtumissa ja monet ovat kasvaneet vieraiksi toisilleen. Suku myös pitää sisällään hyvinkin erilaisia persoonia, jolloin on ihan viisasta olla kaveeraamatta liikaa kuin mitä kohteliaat tavat sukutapahtumassa vaativat.

Hyvä suku vaatii hyviä organisaattoreita. Aina on oltava yksi tai kaksi, jotka jaksavat käynnistää tapahtumia ja vetää porukkaa mukaan. Harvalla on enää vanha kotipaikka käytössään, joka veti useamman sukupolven ajan sukulaiset yhteen paikkaan. Tai että suku olisi levittäytynyt asumaan vanhan kotitalon lähitienoolle, jolloin yhteydenpito oli helppoa. On lähdetty työn perässä muualle ja luotu uusi elämä uusissa paikoissa.

On vanhan kansa sanonta, ettei sukuaan ja naapureitaan voi valita, joten heitän kysymyksen sinulle takaisin ja kehoitan myös miettimään tahollasi olisiko esille ottamasi ongelma niinkään uusi? Jos olet koskaan lukenut Kanteletar-nimistä kansanrunokokoelmaa, niin siellä voit lukea ikivanhoja suomalaisriimityksiä myös sukuvihasta.

Itsekään en ymmärrä, miksi sukuvihaa kannetaan? Vaikka perintöasioissa voisikin olla riidan aihetta, en halua kahteen sisarukseeni katkaista suhdetta. Elämä on siihen liian lyhyt, mielestäni.

Sukuviha johtuu historiasta. Täällä asuu taistelijakansa. Ihmisten on pitänyt oikeasti taistella pysyäkseen hengissä. Paremman elintason myötä tavat laimenee koko ajan!

Niissä maissa joissa leipä on ollut pitkään helpommassa ihmiset ovat avoimempia/leppoisampia. Sellaisilla on perinteisesti ollut varaa chillailla enempi. Ruotsalaiset on yksi esimerkki tästä.

t. keittiö antropologi

ensinnäkin, hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi. Suomalaiset on huonoja kehumaan. Ehkäpä se on kuitenkin se pääsyy siihen miksi suku on pahin palstalla on enemmän viestejä, kuin se että olisimme ylettömän kulttuurimuutoksen kourissa?

Sitähän se ennenkin on ollut että akat on haukkuneet juhlissa (ja muutenkin) toiset selän takana ja ukot on ryypänneet pihan perällä ja ne joista ei oikeasti olla tykätty ovat saaneet juhlien lopuksi puukosta, eli luonnollinen poistuma on hoidellut ne joista nykyään valitetaan Suku on pahin-palstalla. Joten, ehkä kuitenkin parempi näin?

Ukki ja mummo eivät halunneet tuntea minua. Nyt haluaisivat, mutta on jo liian myöhäistä. Isomummoni ilkeilee jatkuvasti ja pyrkii polkemaan itseluottamuksen maanrakoon. Soittaa ja itkee, että miksi en käy. Serkuille opetettiin, että he ovat parempia kuin muut ihmiset. Isompana he olisivat halunneet tutustua minuun, mutta nyt on jo liian myöhäistä. Toinen mummo korostaa aina rakkauttaan serkkujani kohtaan. Ihmettelee, että miksi en käy. Ukki ja enoni ovat jees :).

Nytkin olen menossa ukkini kanssa metsänraivuu hommiin. Eli lempatkaa epämieluiset ihmiset elämästänne ja pitäkää kivat lähellä :D.

Toisille on siunaantunut niin vittumaiset tai päästään sairaat sukulaiset, että on parempi vaan katkaista välit ja välttää sukujuhlia.

Viha on aivan liian suuri sana kuvaamaan tunteitani sukuani kohtaan. Enemmänkin puhuisin kyllästymisestä ainaista avun kerjäämistä kohtaan.
Mieheni on aina ollut hyvin ahkera, kiltti ja auttavainen ihminen.
Sukuhan oivalsi, että tässäpä erinomainen renki joka pulmaan. Avun pyytäjiä riitti tuhottomasti siihen saakka, että minä ilkeänä ja itsekkäänä ihmisenä kyllästyin kerjäämiseen ja panin stopin moiselle.
Voi kuinka paljon olenkaan saanut lokaa niskaani moisen tempun jälkeen!
Mutta, en oikeasti ymmärrä sitä, miten avuttomaksi ihmiset heittäytyvät, kun tutustuvat sukuun tulevaan uuteen, kilttiin ihmiseen. Hänet hyödynnetään pohjamutia myöten, mutta auta armias, mikäli hän on apua vailla.

Olen ottanut suvustani todella pitkän etäisyyden, sisaruksianikaan en ole tavannut kohta 15 vuoteen. Ei ole mitään tarvetta. Olen sisarussarjamme iltatähti, eroa vanhimman jo kuolleen siskon välillä oli 22 vuotta ja minun ja seuraavankin väliä 14 vuotta. Ei meillä ole mitään yhteistä! He ovat sodan aikana tai heti sen jälkeen syntyneitä ja siis pula-ajan kokeneita, minä taas olen syntynyt aikana jolloin sotakorvaukset oli jo maksettu vuosia aikaisemmin ja maassamme elettiin taloudellisen hyvinvoinnin alkuaikoja. Jos materiaaliset lähtökohdat ovat olleet erilaiset ja koska käytännössä olen kasvanut yksin, olen ollut aina rohkein ja itsenäisin sisaruksistamme. En voinut käsittää, miksei vanhin siskoni viihtynyt yksin, hän pelkäsi yksin kotona olemista kun mieskin oli töissä. Jos mies oli yövuorossa, sitoi sisko parvekkeenkin oven vielä narulla kiinni sisäpuolelta sen lisäksi, että ovi oli tiukasti lukossa ja avain pois ovesta. Minulla ei koskaan ole ollut tuollaisia ongelmia ja sisko taas ihmetteli miksi haluan olla mieluummin yksin kotona, kuin että soittaisin itselleni seuraa.

Aikuistuttuani minua alkoi yhä enemmän ja enemmän ärsyttää siskon ja osin myös veljeni tapa puuttua tekemisiini. Aina piti olla neuvomassa ja opastamassa, ja sitä kun en sietänyt ollenkaan. Jossain vaiheessa yhteydenpito sitten alkoi harveta harvenemistaan kunnes loppui kokonaan. Minua oli aikaisemmin suorastaan ahdistanut, kun lähdin esim. joulun viettoon siskon luo. Kun aloin viettämään joulun yksin kotonani omalla tavallani tunsin vapautuneeni. En vieläkään kaipaa suvun kahleisiin.

Niin, enkä sitten pitänyt lainkaan sukulaisten typeristä uteluista miesasioistani. Miksi lätistä kenellekään seurustelusuhteistani? Nyt olen ollut jo vuosia naimisissa ja sisarukseni eivät tiedä siitäkään mitään. Olen salannut kaikki tietoni Väestörekisrerissä.

Materiasta se johtuu.

Rakastetaan lopulta enemmän materiaa ja omaisuutta kuin ihmisiä.

Sukulaiseni on Homosexuaali....mitä teen? Autakaa. Hän itse sanoo että on BI.

On sitä "sukuvihaa" muuallakin kuin Suomessa. Lukekaa vaikka Ira Heilveilin "Sukulaissuhteet solmussa" -kirja.

Kuule kyllikki, "Kaikki ovat samaa verta, kaikista löytyy samoja piirteitä ja siksi kaikkien pitäisi tuntea olevansa osa omaa sukuaan."

Mistä hitosta olet saanut moisen käsityksen? Olet ihan pihalla.

sillon kun olisi jotaan hyvää sanottavaa, ei sitä sanota/kirjoteta eikä muutenkaan rekisteröidä mieleen, mutta kun vituttaa, on se johonkin purettava.

mulle oli hieman liikaa tänään sukuni näkeminen, vaikka niin harvoin näen enkä tiedä koska seuraavaksi, ja nyt jo kaipaan, vaikken nähdä ehkä tahtoisikaan. se ydinperhe taas liian lähellä, ja niistä tahtoisin kauas.... mutta kun ovat kaukana, iskee ikävä.

Vastaus: osaamattomuudesta ja tietämättömyydestä.

Eli juurikin siksi, että ihmiset eivät aivan yleisesti tiedä ja hahmota sellaista seikkaa, että viha ja rakkaus ovat sisaruksia keskenään. Sellaista, jota eniten rakastaa, sellaista myös eniten vihaa, olipa hän sukulainen tai mielitietty. Sitten kun ei rakasta, on vain välinpitämätön eikä millään ole mitään väliä.

Siitä että Suomi on täynnä kateellisia, katkeria, kapeakatseisia ja välinpitämättömiä ihmisiä. Jopa siinä määrin että sukulaisille ei merkkaa kuin raha ja status, toisille sukulaisille oma napa, tädit ovat pahimpia juoruakkoja ja narsisteja jotka saavat iloa toisten vastoinkäymisistä (ja jos niitä ei sillä hetkellä satu olemaan, niitä kehitellään ja näistä varmoista "tiedoista" juorutaan pitkin maailmaa) ja luullaan hallitsevansa koko maailmaa, eikä tajuta että toisilla on muutakin elämää, ja mikä pahinta, vanhemmat ovat omaa lastaan kohtaan suorastaan p***amaisia.

Pari kertaa olen törmännyt läheisen tutun sukulaisiin näiden juhlissa ja joka kerta ihan hämmästyttää että voiko näin ihania ihmisiä ollakaan!

Itse olen ottanut heidän toimintatavoistaan ja elämänmallista paljon oppia, pohdiskellut itsekseni asioita ja tietoisesti kehittänyt omia näkökulmiani ja käytöstäni. Olin ennen epätasapainossa, epävarma ja täynnä selittämäntöntä vihaa. Nyt kun olen ottanut etäisyyttä omaan sukuuni, olen pikku hiljaa löytänyt sisäisen rauhan, onnen ja elämäntarkoituksen ja päämäärät ovat selkeänä edessäni, minun on parempi olla. Sitä vastenmielisempänä ja järjettömämpänä oman sukuni toiminta näyttää itselle, kun olen vihdoin päässyt sen kaiken ulkopuolelle.

Vielä joskus itku tirahtaa kun joku saa vaikutettua negatiivissävytteisesti minuun tai syyllistää milloin mistäkin asiasta tai saa tuntemaan itseni pataluhaksi, osaamattomaksi ja tyhmäksi, juuri muunlaisia tunteita sukulaiset eivät aiheuta, vanhemmatkaan. Kyllä heitä rakastan ja toivon heille kaikkea hyvää, mutta en pysty olemaan heidän kanssaan paljon tekemisissä, se uuvuttaa minut täysin.

Näin meillä, vaikea niitä ihmisiä on rakastaakaan.

Onneksi itsellä on hyvä mies ja ihana perhe, itselle maailman parhaat lapset joita yritän kohdella aivan eri tavoin, opettelemalla itse tyystin erilaista, ihmistä kunnioittavaa kasvatusmallia ja aviopuolison mallia, jossa jokainen hyväksytään omana persoonanaan, annetaan hänelle tilaa olla se kuka on ja muistetaan osoittaa hyväksyntää, rakkautta ja tukea omissa valinnoissa!

Se viha kumpuaa siitä, että sukulaiset unohtavat toistensa seurassa käytöstavat ja pyrkivät aina hyötymään lähisuvusta. Perheelle on siis joillain vain yksi käyttö: tunteiden purku ja hyöty, omaa osaansa antamatta. Tämä sukulaisuuspiirre tuhoaisi monet ystävyyssuhteetkin nopeaan.

Ja me kaltoinkohdellut sukulaiset täällä maristaan, kun emme osaa näille moukille esittää asiaa yhtä julmasti kuin mitä he meille.

"Kaikista löytyy samoja piirteitä" Meidän suvussa ei löydy.
Harrastuksia on tansseista äärimmäisen vanhoilliseen uskonlahkoon.
Työnkuva on tohtorista siivoojaan.
Taloudellisesti joillakin on maita ja osakkeita jotkut taas yrittävät sinnitellä pienellä sairaseläkkeellä.

On eri mieltymykset olleet jo lapsena ja tie on kulkenut eri tavoin.
Harrastukset ja elämänkatsomus sekä luonne määrittelee,keiden kanssa viihtyy parhaiten.Ihan kuin ystävyyssuhteissa.
En osaa sanoa,onko suku pahin vai paras.Suku vaan on.
Kokoonnumme ajoittain ja tilaisuudet ovat aikas neutraaleja.Siellä ei tanssita eikä virsiä veisata.Syödään, juodaan kahvit ja puhellaan niitä näitä.
Joskus aiemmin oli enempi säpinää ja lapset pyöri ympärillä.Nyt vanhemmiten kokoonnutaan ilman lapsia.Onhan se mukava nähdä muutenkin kuin hautajaisissa.

Viisi sisarusta ja kukaan ei ole koskaan käynyt mun luona kymmeneen vuoteen,hautajaisissa vain nähdään ,ei varmaan edes tiedä missä asun...Miksi?

Kyllä tunnistan itsekin tuon sukuvihanpidon. Enkä pidä siitä yhtään.
Se on todennäköisimmin ylusukupolvista perua, tapauksissa joissa perheissä ei vihattu/vihatut ole tehneet mitään tosiasiallista isoa vääryyttä ketään kohtaan.
Olen ollyt sekä ihmeissäni,että nauranut sille minkälaisia muotoja sukuviha saa. Kaikki se tehdään mikä vain voidaan,ettei vihattu taho/ henkilö voi olla asioissa normaalisti tekemisissä suvun kanssa.
Ja ikäviä tekoja.
Jos vihattu osapuoli ottaa asiaa puheeksi,hänet haukutaan. Ja gaukutaan sittenkin vaikkei ota puheeksi,edes tietämättä sen gaukuttavan elämästä yhtään mitään mihin tarttua.
Tärkeissä suvun asioissa vihattu taho sivuutetaan,jopa räikeästi niin pitkälti kuin juridisesti on mahdollista.
Että on tuttu ilmiö.