Olen ollut tekemisissä kahden rekryfirman kanssa ja muuten ihan tyytyväinen, mutta yhtä asiaa en ymmärrä.
Kun ilmoittauduin työnvälitysfirman käyttöön, minulta kysyttiin palkkatoivetta, joksika ilmoitin 9e.
Kuitenkin minut valittiin töihin paikkaan, jossa en saa sitä vaan vähän päälle 7e, perusteena että se on TES:in mukainen! Niin, MINIMI sellainen, ei kai ole kiellettyä maksaa enemmän?!
Kysyn vaan, että miksi sitä palkkatoivetta edes KYSYTÄÄN, jos se ohitetaan noin vain?
Kieltäytyäkään en voi, sillä se tulkitaan heti työstä kieltäytymiseksi ja tulee karenssi.
On jotenkin huiputettu olo..
Tätähän ei olisi tapahtunut, jos olisin hakenut töitä itsenäisesti, nyt minut vain "myytiin alennushinnalla".
Kaiken lisäksi työpaikalle on 50km ajomatka, että jo siihen palaa bensaa ja rahaa, niin olisi pitänyt pyytää 10 euroa että ylipäänsä kannattaisi sinne asti lähteä..

Vastaukset 5
Vanhimmat
Juu tiedän tunteen. Mulla kävi itseasiassa niin, että palkkatoivetta kysyttäessä alettiin sättiä siitä, kuinka edes kuvittelen saavani niin suurta palkkaa. Palkkatoiveeni oli jo alhaisempi, kuin liiton suosituksissa.
No paikkaa en saanu, enkä kyllä olisi mennytkään sen haukkumisen jälkeen!!
Kuka kertoo työvoimatoimistolle että olet kieltäytynyt paikasta jos itse et kerro!
olen sitä mieltä että tollaset firmat pitäs lopettaa. yrittää sillä ihmisiä töihin että on hommia mut ei oo valmiita maksamaan mitään...saunan taakse ja nap...
Palkkaneuvottelut ovat aina kahden kauppa. Työnhakija pyytää jotain ja työnantaja on valmis maksamaan jotain.
Palkkatoive on vain tarjous työnhakijan puolelta.
Jos työnantaja tarjoaa palkkatoivetta pienempää palkkaa, työnantaja joko hyväksyy sen, pyytää parempaa palkkaa tai vetäytyy neuvotteluista.
Totta, rekryfirmoissa on aina heikommat palkat. Esim. IT-alalla vuokratyövoimaa koskeva työehtosopimus on epäedullisempi kuin muiden vastaava (esimerkkinä ERTO).
Tosin tes on vain suositus. Alle voidaan maksaa ja siitä voidaan myös mennä yli. Itse olen kuitenkin vielä suhteellisen tyytyväinen omaan työpaikkaani. Tosin olen eturintamassa kun ovi alkaa käymään.