Miten..

saaneet järjestettyä myös "omaa aikaa" molemmille?

alan olemaan pikkuhiljaa aika täynnä kotona oloa, ennen kun olin niin aktiivinen; kotona kävin vaan nukkumassa.. Lapsi on toki tärkein asia elämässäni ,mutta kaipaisin myös esim. kerran viikkoon paria tuntia omaan aikaa, ja ehkä kerran kuukauteen ulkona käyntiä kavereitten kans..
Mieheni vaan ei oikein ymmärrä, silloin kun haluaisin lähteä ulos niin kysymys on "kuka hoitaa lasta"?!?! luulisin et isä tietenkin ku kerta kotona on..

eli miten saisin miehen ymmärtämään kotiin jäämisen edes silloin kerran kuukaudessa?

mun "ruhtinaalinen" oma aika päivittäin on että käytän koiran ulkona tunnin lenkillä, mutta haluaisin käydä välillä esim.kahvilla tai elokuvissa kavereiden kans, ilman lasta ja ilman koirasta huolehtimista..
käyhän mies toki töissä, lähtee aikaisin aamulla ja tulee iltapäivällä, tiedän ettei hänelläkään ylimääräisiä voimia ole..
väliin on tullut mieleen et hän sais jäädä kotiin ja ite palaisin töihin, eipähän tarvisi katsella kämppää aamusta iltaan..
1227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minäkin totaalisen kyllästynyt tuijottamaan kotona seiniä, joten aika usein yritän päivällä miehen ollessa keksiä jotain tekemistä ja menemistä lapsen kanssa, mutta ei se tarvitse olla kuin päivä pari välissä kotona, niin ahdistaa taas! Vaikka tykkään olla pienen kanssa kotona, mutta tekemistä saisi olla enemmän.

Minulla TODELLA harvoin on omaa aikaa, lapsen syntymän jälkeen (nyt 7kk) olen käynyt muutaman kerran uimassa ja pari kertaa kaupungilla. Miehestä ei ole kiinni, koska suostuu jäämään lapsen kanssa, mutta ei sitä oikein osaa lähteä niinkuin ennen vaikka mahdollisuus olisikin. Baariin en kaipaa ollenkaan, että haluaisin vaan jotain kavereiden kanssa rentoutumista muulla tapaa..

Olen sitä mieltä, että puhuisit miehesi kanssa ja kertoisit hänelle saman mitä tänne kirjoitit ja että myös äitiNAINEN tarvitsee omaa aikaansa, että jaksaa taas sen arjen..:) Miehelläkin on velvollisuus päästää sinut vapaalle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olette.. kirjoitti:

saaneet järjestettyä myös "omaa aikaa" molemmille?

alan olemaan pikkuhiljaa aika täynnä kotona oloa, ennen kun olin niin aktiivinen; kotona kävin vaan nukkumassa.. Lapsi on toki tärkein asia elämässäni ,mutta kaipaisin myös esim. kerran viikkoon paria tuntia omaan aikaa, ja ehkä kerran kuukauteen ulkona käyntiä kavereitten kans..
Mieheni vaan ei oikein ymmärrä, silloin kun haluaisin lähteä ulos niin kysymys on "kuka hoitaa lasta"?!?! luulisin et isä tietenkin ku kerta kotona on..

eli miten saisin miehen ymmärtämään kotiin jäämisen edes silloin kerran kuukaudessa?

mun "ruhtinaalinen" oma aika päivittäin on että käytän koiran ulkona tunnin lenkillä, mutta haluaisin käydä välillä esim.kahvilla tai elokuvissa kavereiden kans, ilman lasta ja ilman koirasta huolehtimista..
käyhän mies toki töissä, lähtee aikaisin aamulla ja tulee iltapäivällä, tiedän ettei hänelläkään ylimääräisiä voimia ole..
väliin on tullut mieleen et hän sais jäädä kotiin ja ite palaisin töihin, eipähän tarvisi katsella kämppää aamusta iltaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu